Mistä kaikesta koet jääneesi paitsi?

Tuohan oli kuin minun elämästäni 26-vuotiaaksi. Sitten vain tuliavoero eikä avioliitto. Ensi kuussa olen 41-vuotias ja oli elämäni onni, että häät peruuntuivat ja seesteinen perhe-elämä ylä- ja alamäkineen jäi kokematta. Tajusin, ettei se ole mikään luonnolaki vaan voin elää näköiseni elämän.

Enkä ole katkera. Päinvastoin.

itse olen 27 vuotias ja olen kyllä katkera siitä ettei ole ollut samanlaista nuoruuttakuin muilla. autoa ei ole ollut koskaan. eikä oikein mitään mainittavia naisjuttujakaan. nytkun miettii ni maksasin mitä vaan et mopo ajat sais takasin. sillon ei kaverit luonu toisilleen paineita et joko oot töissä ja joko saat pillua jne. sillon ajeltiin mopolla ja tulevaisuudestakin tuli ajateltua positiivisesti. esim jos siinä iässä mietti naisasioita, niin näinhän se tais mennä: pillua ei ole vielä tullut, mutta eipä ole edes puolelle kavereistanikaan ja että varmasti sit joskus on nainen ja kunnon työt.

joo, näitä ei vaan voi välillä olla miettimättä, varsinki sillon jos joku homma kusee.
toiset jostain syystä miettii ja toiset ei. eräs kaverini jolla on vielä vähemmän kokemusta naisista kun minulla eikä tälläkään mikään unelmaduuni ole, miettii et hänen asiat on mennyt hyvin ja on edelleen.

normaalista nuoruudesta koska en päässyt opiskelemaan heti ekassa aallossa. nuoruus pitäis viettää hullutellen älykkäässä seurassa, saada kokeilla rajojaan, muuttaa maailmaa. ei töissä/amk:ssa katkerien tai yksinkertaisten maailmasta mitään ymmärtämättömien kanssa (ei mitään yhteistä puhuttavaa tai tekemistä)...

15-17-vuotiaana ei tapahtunut mitään noista. En edes juonut. Tappelin ehkä kerran tai kaksi.

18-25 vuotiaana... no vasta siinä parikymppisenä aloin juomaan enemmän, ennen sitä tuli vain jonkin verran kittailtua kaveriporukassa... tai no en muista enää. Who cares. Ei tällöinkään ollut tyttöystävää eikä panoa.

Joudun valitettavasti päättämään aikajanan tähän, koska olen vain 25v. Niin ja neitsyt. En ole katkera. Ainakaan vielä. Kaiken kaikkiaan siinä 22-23 vuotiaana tuli aika paljon biletettyä, mutta sen jälkeen se on jäänyt. En oikein tiedä miksi. Olen nykyään paljon omissa oloissani. Vähän semmonen introvertti luuseri, en tiedä. En voi kuitenkaan pakottaa itseäni omaksumaan sellaista elämäntyyliä joka ei tunnu itselleni luontevalta. Valitettavasti.

Parempi katua sitä mitä on tullut tehtyä kuin mitä on jäänyt tekemättä. Jep jep.
Mä olen miltei kolmekymppinen ja musta tuntuu ettei mahdollisuutta "normaaliin" oman perheen perustamiseen enää ole. Enkä nyt välttämättä osaa sanoa että olisin jäänyt sen suhteen mistään paitsi, koska parisuhteet vaatii aina kaksi ihmistä.
Mutta joo, voisihan sitä ajatella että nuorempana olisi voinut olla enemmän tyttöjen/naisten perään, niin tällä hetkellä olisi se perhe yms. jne.

Olen 23-vuotias ja se harmittaa että naisista ei ole kokemusta jotain suutelua enempää. Ottaa päähän todella raskaasti kun tuntuu siltä että olen hukannut koko nuoruuteni enkä saa enää otettua menetettyä aikaa takaisin. Se pahentaa tilannetta kun tuntuu että kaikilla muilla menee paremmin kuin mulla. Nytkin aika vaan kuluu kokoajan eikä mikään muutu. Tuntuu etten onnistu missään vaikka kuinka yrittäisin.

Kuitenkaan en voi sanoa yrittäneeni tarpeeksi kun olen itsekkin tällanen introvertti ja sekös ottaa päähän että on pitänyt sellaseksi syntyä.

olen kokenut kaiken muun paitsi rakkautta

Mun mielestä juuri pahin asia on jäädä ilman seksiä ja/tai rakkautta ja olen jäänyt kummastakin paitsi.

Viittä vaille 27 ja sanoisin että kaipaan sitä leffojen nuoruutta millaista opin elämän teini-ikäisenä VHS-leffojen kautta olevan. Mutta nyt tarkemmin ajatellen enpä välttämättä hirveästi kadehdi ns.YTM:ien elämääkään.
-
Kadun kyllä sitä että jouduin kestämään kiusaamista lasten vankilassa eli julkisessa koululaitoksessa ja sieltä jäi vielä kaikista pahimpia mahdollisia kavereitakin tuttavuuksiksi. Koulu ja -terveysviranomaiset ovatkin pahoinpidelleet minua 13-vuotiaasta asti. Joistakin asioista jää ihan kirjaimellisesti arvet.
-
Noiden asioiden myötävaikutuksesta ja muista syistä (esim.maalla asuminen) taas vaikutti siihen että syrjäydyin useaksi vuodesta silloisesta normielämästä eli koulussa kulkeminen ja siihen liittyvät sosiaaliset kuviot, mahdolliset kesätyöpaikat yms.
Toisaalta nyt huomaa miten lapsellisia ne siinä iässä olevat ovat joten kehitystä on silti tapahtunut. Se tapahtui vain hiljaa ja eri tavalla kuin jollakin muulla. Poikuudenkin koen menettäneeni monta kertaa vaikka en ole seksiä harrastanutkaan; sen vain kokee henkisellä tasolla tietyissä ikävaiheissa eikä siihen sitten saa enää samaa uutuudenviehätystä.

Saattoi homma olla osittain jonkinlainen piilotettu siunaus; paineita tehdä sitä ja tätä ei ole samalla tavalla kuin joillain muilla varmasti on. Muistan kun kyläkoulussamme oli erään kireän, akateemisen ämmän poika joka otti kaiken aina niin vakavasti että itkettää alkoi jos vaikka jääkiekkopeli ei luistanut niin hyvin kuin olisi ollut ihanteellista. Sellaisia paineita ei ole ollut.

Harmittaa kun seurustelin 16 kesäisestä asti naisen kanssa 6 vuotta jonka aikana lihoimme yhdessä ja nyt olen ihan vitun säälittävä syrjäytynyt paska. Jos saisin nyt valita niin olisin ollu senkaa vaan maksimissaan muutaman kuukauden, hyppinyt kukasta kukkaan ja käyny enemmän festareilla sen sijaan että olis vaan maanu kaikki kesät sisällä. Pisti miettimään ku pääsin ekan kerran kolmeen kuukauteen pimpsan päälle ja totesin tää on mun kolmas pimpsa mitä mä oon saanu ni muija oli ihan ihmeissään. Se oli saman ikäinen kaiken lisäks. Pistää vaan miettimään et mikä vittu siinä vitussa oikeen kiehtoo :D