Saan aina pesää, vaan en koskaan pysyvää naista

Mistä johtuu että yökerhoissa ym. kutukeitaissa kaikki naiset iskevät mut ja antavat pesää illanpäätteeksi ja sitten aamulla saan herätä aina pelkkä kurttuinen peitto kainalossa? Sikäli kenkuttaa kun tahtoisin oikeasti sitoutua jonkin ihanan naisen kainaloon pysyvästi.
Mahdabkohan retkahtaa vain niihin helpoiten saataviin jakorasioihin kenties.
Niin on mulla jo klamydiakin todettu lekurilla, että näin.
50577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Sua on siunattu ehkä jonkun tv-julkimon kaltaisella ulkonäöllä.

Äänestä
  • Älä anna? Siis haloo? Hei, ei me miehet noin vain pystytä vastustamaan kun suihkusta tillustelee a-luokan kroppaa suoraan syliin.
    Mitä itse tekisitte kun stondiskin olisi täydessä iskussa? Se ihana huimaavan kiihottava - viihlovanomainen tunne siellä pyhimmässä saa ainakin minun aivot jonnekin aivan muualle.
    Ja minkäs siinä tekee kun ei edes puheenvuoroa ehdi saada, vaan aletaan heti imuttamaan ihaniilla mansikanmakuisilla kielareilla tai kaadetaan viiniä kurkkuun, juuri kun haluaisi edes hieman tutustua syvemmin.
    Aamulla taas posket täynnä pusuja ja yksin. Yllätys, yllätys.
    Taitaa minut olla tuomittu tälläiseen petirooliin.

    Äänestä

  • Naiset toteaa: kiva mulkkuohjattava ulkokuori.
    Kivaa aina tarjolla sille kun tyrkyttää persettä, muttei kelpaa pidemmäksi aikaa kun on täysin mulkkuohjattu tyyppi.

    Jos nyt ohjetta kaipaat trolliisi

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Älä anna? Siis haloo? Hei, ei me miehet noin vain pystytä vastustamaan kun suihkusta tillustelee a-luokan kroppaa suoraan syliin.
    Mitä itse tekisitte kun stondiskin olisi täydessä iskussa? Se ihana huimaavan kiihottava - viihlovanomainen tunne siellä pyhimmässä saa ainakin minun aivot jonnekin aivan muualle.
    Ja minkäs siinä tekee kun ei edes puheenvuoroa ehdi saada, vaan aletaan heti imuttamaan ihaniilla mansikanmakuisilla kielareilla tai kaadetaan viiniä kurkkuun, juuri kun haluaisi edes hieman tutustua syvemmin.
    Aamulla taas posket täynnä pusuja ja yksin. Yllätys, yllätys.
    Taitaa minut olla tuomittu tälläiseen petirooliin.

    jos annat, on turha valittaa. pidä housut jalassa pidempään, niin voi parisuhdekin lohjeta.

    Äänestä

Jännä juttu.

Äänestä
  • Ai jaa... Aika tylyn vähän kommentteja.
    Näin vain minun kohdallani asia sattuu olemaan. Pesää tulee, vaan ei pysyvää suhdetta. Oikeasti v1tuttaa simona.

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Ai jaa... Aika tylyn vähän kommentteja.
    Näin vain minun kohdallani asia sattuu olemaan. Pesää tulee, vaan ei pysyvää suhdetta. Oikeasti v1tuttaa simona.

    Mitäs, jos kokeilisit ensin vähän tutustua ja saisit sitä pesää vaikka vasta 7:llä tapaamiskerralla? Näin naiselle välittyy viesti, että haluat ehkä jotain muutakin. Tai sitten toinen vaihtoehto se, että pyydät vähintäänkin naisen numeron ni voit kysellä haluaako tavata uudestaan.

    Äänestä

  • rgsegw kirjoitti:

    "Ja minkäs siinä tekee kun ei edes puheenvuoroa ehdi saada, vaan aletaan heti imuttamaan ihaniilla mansikanmakuisilla kielareilla tai kaadetaan viiniä kurkkuun, juuri kun haluaisi edes hieman tutustua syvemmin.
    Aamulla taas posket täynnä pusuja ja yksin. Yllätys, yllätys.
    Taitaa minut olla tuomittu tälläiseen petirooliin." !!!!

    En tiedä mistä johtuu, että kaikkiilla naisiilla mitä olen tavannut käy aina näin. Ei toisinsanoen vaan saa tilaisuutta tutustua. Pesää kyllä tulee, mutta syvempi tutustuminen on jostain syystä kohdallani kuin pannaan julistettu asia.
    Ja jos sen kerran siunaantuu edes pieninkin tilaisuus avata suu, tulee ovesta tietenkin talonmies tai naapurin neiti lainaamaan kahvipakettia tai jotain muuta vastaavaa.
    Ovikello siis soi aina hoo hetkellä, siis juuri kun saisin suuni avatuksi. Itse en ovea kyllä aina edes avaisi, mutta sitten kanssani oleva naishenkilö alkaisi pitämään outona. Toisaalta samahan tuo varmaan olisi kun kuitenkin saisin taas aamulla herätä tyhjässä kämpässä, rypistynyt peitto kainalossa ja ******* **tutus päällä.

    No ihan oikeesti et ole sitä PESÄÄ :D saanut koskaan.

    Äänestä

Mutta tylsä mis

Äänestä
  • Kiitos! Tätä ehdin jo pohtiakin. Mitähän sitä omalle tylsyydelleen sitten enää voi kun ikääkin on jo komiat 35 vuotta? Auttakaa hyvät ihmiset. Ei jaksa elää yksin enää millään, eikä tässä iässä varmaan voi paljoa persoonansa muuntamisen eteenkään tehdä. Apuva.

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Kiitos! Tätä ehdin jo pohtiakin. Mitähän sitä omalle tylsyydelleen sitten enää voi kun ikääkin on jo komiat 35 vuotta? Auttakaa hyvät ihmiset. Ei jaksa elää yksin enää millään, eikä tässä iässä varmaan voi paljoa persoonansa muuntamisen eteenkään tehdä. Apuva.

    Olet liian käytetty. Loppuun kaluttu.
    Ei naiset halua elämänkumppaniksi loppuun nussittua miestä.

    Äänestä

  • en mie ainakaan kirjoitti:

    Olet liian käytetty. Loppuun kaluttu.
    Ei naiset halua elämänkumppaniksi loppuun nussittua miestä.

    Haista p***a! Helppo se on sieltäkäsin kommentoida. Jos olisit itse asemassani huomaisit ehkä hyvin nopeasti mitä haen takaa.
    Voi olla etten osaa tätä asiaa oikein edes kertoa kun en sitä ehkä itsekään pysty kunnolla käsittämään.
    Tuntuu että ajatukset vain pirstaloituvat kun tähän ongelmaani yrittää saada edes pientä järjen hiventä.
    Ja kyllä ne kaikki naiset ihan kunnon naisiilta vaikuttavat, jos sitä epäröit.

    Noinhan naistakin kommentoidaan vastaavassa tapauksessa.
    Joka kerta eri partnerin kanssa kapakasta pois. Tervetuloa todellisuuteen.

    Äänestä

Yksi typerimmistä vaginaa tarkoittavista sanoista on pesä. Muuten vaikuttaa kyllä siltä, että sinähän se jakari olet, ehkä maineesi on levinnyt?

Äänestä
  • Kiitos vaan tästäkin. Kyllä piristi lyötyä miestä taas tämäkin kommentti. Oliko hampaankolossa vielä kenties jotakin muuta mieltä kohentavaa sanottavaa?

    "Älä lyö lyötyä"

    Äänestä

  • Minusta se on pidemmänpäälle oikeasti tylsää kun ei muuta irtoa vaikka toisin tahtoisin. Oikeasti. Eikö sinua harmittaisi sama tilanne, jos se vain aina jatkuisi ja jatkuisi.
    Ehkä kuulostan vähän kovan onnen kundilta juu, mutta ei tälläinen pinnallinen kuhertelu oikeasti mitään herkkua ole, vaikka siltä kuulostaisikin.
    Toisaalta olen huomannut, että useammalle Suomalaismiehelle se pesänsaanti on se pääasia ja muusta sitten viisveisataan. Itse olen kuitenkin paatunut tilanteeseeni ja haluan todella jotakin käännettä tapahtuvan ja pian.
    Ei se pesänsaanti oikeasti ole pääasia. Ei ainakaan minulle, mutta minkäs teet.

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Minusta se on pidemmänpäälle oikeasti tylsää kun ei muuta irtoa vaikka toisin tahtoisin. Oikeasti. Eikö sinua harmittaisi sama tilanne, jos se vain aina jatkuisi ja jatkuisi.
    Ehkä kuulostan vähän kovan onnen kundilta juu, mutta ei tälläinen pinnallinen kuhertelu oikeasti mitään herkkua ole, vaikka siltä kuulostaisikin.
    Toisaalta olen huomannut, että useammalle Suomalaismiehelle se pesänsaanti on se pääasia ja muusta sitten viisveisataan. Itse olen kuitenkin paatunut tilanteeseeni ja haluan todella jotakin käännettä tapahtuvan ja pian.
    Ei se pesänsaanti oikeasti ole pääasia. Ei ainakaan minulle, mutta minkäs teet.

    Myönnän kyllä, että niin se mieli vaan muuttuu siksi pieneksi hetkeksi kun jokin kaunis yökerhon naarasleijona käy kimppuun illanpäätteeksi. Sitä menee ikäänkuin ajatusmaailma hetkellisesti jonnekin aivan muualle. Aivot vaihtavat paikkaa tai jotakin tapahtuu.
    Se on kuin olisi hypnoosissa kun kaunis nainen sivelee näteillä käsillään leukapieltäni ja musauttaa kunnon tujun kielipusun keskelle suuta.
    Vaan aamulla on aina niin uskomattoman tyhjä olo kun ei ole ketään mitä rutistaa ja rakastaa kunnolla.
    Ja usein tapaan samojakin kaunottaria yhä toistamiseen, mutta kun ei niin ei onnaa pesää pidemmälle.

    Äänestä

  • Kumma juttu, kun vastaan ei ole vielä koskaan tullut naista, joka olisi mustasukkainen entisille panoilleni. Taitaa olla enempi huonoitsetuntoisten luuseri ATM:en ongelma.

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Kiitos vaan tästäkin. Kyllä piristi lyötyä miestä taas tämäkin kommentti. Oliko hampaankolossa vielä kenties jotakin muuta mieltä kohentavaa sanottavaa?

    "Älä lyö lyötyä"

    kyllä olisi. Aloituksessa leimasit nämä naiset jakorasioiksi, vaikka itse olet jakari, ja vielä tautinen jakari. Olepa hyvä.

    Äänestä

Mitä jos et antais. Vois auttaa. Ja jos et voi olla antamatta, niin siinä on varmaankin se vika sitten. Kukapa haluais omaksi sellaisen, joka ei voi sitten muita vastustaa.

Äänestä
  • Tosiaan, tosiaan... Tossa voi olla pointtia, mutta miten voin olla antamatta kun jotenkin vain tuntuu että tilanteet vain vilisevät silmien edessä.
    Tarkoitan etten voi sille mitään että kohta sitä ollaan taas täydessä toiminnassa ja naisen päällä tai alla voihkimassa kuin jossakin transsitilassa konsanaan.
    Se vain tapahtuu. Se on se kun nainen on suurinpiirtein jo kimpussa ennen kuin ehdit edes kissaa sanoa.
    Hitto. En minä ainakaan pysty tälläisessä tilanteessa olemaan epäkohtelias kauniille naisiille. Ei vain onnistu niin ei.

    "Shit happens!"

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Tosiaan, tosiaan... Tossa voi olla pointtia, mutta miten voin olla antamatta kun jotenkin vain tuntuu että tilanteet vain vilisevät silmien edessä.

    Parempi varmaan pysyä sinkkuna jos olet nuin täysin viettiesi vietävissä, etkä muka voi asialle mitään...
    Ei pahalla.

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Tosiaan, tosiaan... Tossa voi olla pointtia, mutta miten voin olla antamatta kun jotenkin vain tuntuu että tilanteet vain vilisevät silmien edessä.
    Tarkoitan etten voi sille mitään että kohta sitä ollaan taas täydessä toiminnassa ja naisen päällä tai alla voihkimassa kuin jossakin transsitilassa konsanaan.
    Se vain tapahtuu. Se on se kun nainen on suurinpiirtein jo kimpussa ennen kuin ehdit edes kissaa sanoa.
    Hitto. En minä ainakaan pysty tälläisessä tilanteessa olemaan epäkohtelias kauniille naisiille. Ei vain onnistu niin ei.

    "Shit happens!"

    Tekstistä päätellen olet siis kuumaa "tavaraa"!!

    Äänestä

Niin no, en mä ainakaan ois kovin otettu, jos en kelpais miehelle.. Eli kyllähän se vähän niin on, että miehen kuuluukin haluta, jos nainen haluaa. Mut jos ulkonäkö on sitä luokkaa että kauniille naisille kelpaat, niin kai niitä tulee elämässäs vastaan muuallakin kuin baarissa? Jos siirtäisit katsees niihin joita tapaat päivällä selvin päin..

Äänestä
  • "Niin no, en mä ainakaan ois kovin otettu, jos en kelpais miehelle.. Eli kyllähän se vähän niin on, että miehen kuuluukin haluta, jos nainen haluaa. "

    Kyllähän se vähän niin on, että naisen kuuluukin haluta, jos mies haluaa. Naisen narsistinen hätäpöksy-seksuaalisuus.

    Äänestä

  • Samaa ajattelin myös, että jos pidempiaikaista parisuhdetta etsii toistuvien yhden yön juttujen sijaan, niin kannattaisko katsella välillä muualtakin kuin yökerhoista ja baareista. Se tahtoo vain näin olla, että ne yökerhoissa alkoholin sumentamana alkaneet jutut tuppaavat herkästi jäämään yhden yön jutuiksi.

    Äänestä

Jos sattuu käymään niin että joku nainen jää pidempiaikaisesti, viimeistään parin vuoden päästä siihen jo kyllästyy. Kannattaa vain jatkaa tuota samaa linjaa.

Äänestä
  • Siinä taas ihan perinteinen Suomalainen panoeino. Ei, oikeasti kaipaan aitoa rakkautta. enkä mitään taas pannaan ja aamulla ollaan yksin meininkiä. Kyllä kai minullakin on oikeus rakastaa?
    Pitää mennä...

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Siinä taas ihan perinteinen Suomalainen panoeino. Ei, oikeasti kaipaan aitoa rakkautta. enkä mitään taas pannaan ja aamulla ollaan yksin meininkiä. Kyllä kai minullakin on oikeus rakastaa?
    Pitää mennä...

    Perinteinen fantasioiva ATM siinä kyllä oikeasti puhui.

    Äänestä

Luultavasti olet sängyssä niin surkea, että yksi yö riittää erehdyksen toteamiseen, eikä sen syvempää tuttavuutta ainakaan parisuhdemielessä tee mieli tehdä. Tai sitten sulla on pieni.

Äänestä
  • Ei mulla mikään pieni pippeli ole todellakaan. Päinvastoin tytöt kehuvat 25 senttistä hieman yläviistoon sojottavaa pippeliäni kivan tuntuiseksi. Ja sängyssä olen ollut monen monta kertaa samojenkin lyylien kanssa.

    Niin, miksi nämä naiset sitten tulevat yhä uudestaan ja uudestaan seuraani, jos en olisi hyvä sänkyhomiissa?
    Ja siitä vielä, että teemme sen illan aikana useasti. Kondomi hieman harmittaa, mutta kun on tämä klamydia riesana. Toisaalta eipä ole klamydiakaan menoa haitannut.

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Ei mulla mikään pieni pippeli ole todellakaan. Päinvastoin tytöt kehuvat 25 senttistä hieman yläviistoon sojottavaa pippeliäni kivan tuntuiseksi. Ja sängyssä olen ollut monen monta kertaa samojenkin lyylien kanssa.

    Niin, miksi nämä naiset sitten tulevat yhä uudestaan ja uudestaan seuraani, jos en olisi hyvä sänkyhomiissa?
    Ja siitä vielä, että teemme sen illan aikana useasti. Kondomi hieman harmittaa, mutta kun on tämä klamydia riesana. Toisaalta eipä ole klamydiakaan menoa haitannut.

    Nyt alkoi viimeistään haista trollilta aika pahasti.

    Äänestä

hah :)
on sulla ongelmat.. ja että klamydiaa ei voi hoitaa, voi hyvää päivää. Taitaa joku pikkupoika näitä juttuja kirjoitella. Jo on.

Äänestä
  • Tottakai hoidan tautia parasta aikaa antibiooteilla. Eihän mikään tauti hetkessä parane, mutta voitonpuolella ollaan.
    Tauti todettiin vasta viimeviikolla koska se oli kohdallani melko pitkään lähes oireeton. Lekurin mukaan olen voinut sairastaa tautia jo pitkäänkin.
    Ja jos joku nyt yrittää leimata taudin levittäjäksi niin turha vaiva. Käytän aina kondomia yhdynnässä. Ei tulisi kuuloonkaan jörniä paljaalla.

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Tottakai hoidan tautia parasta aikaa antibiooteilla. Eihän mikään tauti hetkessä parane, mutta voitonpuolella ollaan.
    Tauti todettiin vasta viimeviikolla koska se oli kohdallani melko pitkään lähes oireeton. Lekurin mukaan olen voinut sairastaa tautia jo pitkäänkin.
    Ja jos joku nyt yrittää leimata taudin levittäjäksi niin turha vaiva. Käytän aina kondomia yhdynnässä. Ei tulisi kuuloonkaan jörniä paljaalla.

    ihan taikomalla oot ittelles sen sitte saanu. ei huonosti. mut kyl yhenillan juttuja karttavan naisen näkökulmasta sä oot tosiaankin ite se jakorasia, et osota olevas kiinnostunu muusta, jos et kerran sellasta löydä. ehkä tosiaan kattelet "oman näkösiäs" naisia.

    et kannattas alottaa vaikka siitä, et kunnioittasit vastakkaisen sukupuolen edustajia, eli naisia! teksteistäs saa just sen fiiliksen et naiset on sulle vaan panemista varten.

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    Mainittakoon että en todellakaan voi käsittää miten olen klamydiani saanut. En kyllä muista kertaakaan kuherrelleeni ilman kumia. Olisikohan tauti puhjennut sitten vain jotenkin kosketuksen välityksellä tai huomaamatta rikkoutuneen kumin seuraamuksesta?
    Eikä naiset ole minulle vain panemista varten. Eivät todellakaan ole. En vain koskaan tunnu saavan tilaisuutta syventää suhdetta petiä pidemmälle. Aina tuntuu tulevan jokin este kun päätän avata suuni.

    Jospa nuo naiset sitten käyttävät minua vain kenties hyväksi kun en oikein osaa vastaankaan pyristellä.
    Toisaalta, ei kauniille naiselle vaan voi panna vastaan. Niinkin se vain menee.

    Ja sen tiedän ettei yksikään kuhertelukunppanini ole koskaan ollut varattu. Moraali se minullakin sentään on.

    Ja miten pitäisi moraali jos saisit suhteen, kun kauniille naisille ei vain voi sanoa ei?

    Äänestä

  • Kainalomies kirjoitti:

    Mainittakoon että en todellakaan voi käsittää miten olen klamydiani saanut. En kyllä muista kertaakaan kuherrelleeni ilman kumia. Olisikohan tauti puhjennut sitten vain jotenkin kosketuksen välityksellä tai huomaamatta rikkoutuneen kumin seuraamuksesta?
    Eikä naiset ole minulle vain panemista varten. Eivät todellakaan ole. En vain koskaan tunnu saavan tilaisuutta syventää suhdetta petiä pidemmälle. Aina tuntuu tulevan jokin este kun päätän avata suuni.

    Jospa nuo naiset sitten käyttävät minua vain kenties hyväksi kun en oikein osaa vastaankaan pyristellä.
    Toisaalta, ei kauniille naiselle vaan voi panna vastaan. Niinkin se vain menee.

    Ja sen tiedän ettei yksikään kuhertelukunppanini ole koskaan ollut varattu. Moraali se minullakin sentään on.

    "Kondomi hieman harmittaa, mutta kun on tämä klamydia riesana."

    JA ET OO KOSKAA AIKASEMMIN ILMAN KUMIA KUHERRELLU, TAITAA KAIKKI SUN JUTUT OLLA SOOPAA

    Äänestä

  • kkiikka kirjoitti:

    "Kondomi hieman harmittaa, mutta kun on tämä klamydia riesana."

    JA ET OO KOSKAA AIKASEMMIN ILMAN KUMIA KUHERRELLU, TAITAA KAIKKI SUN JUTUT OLLA SOOPAA

    Kai oot ilmottanut jo kaikille mahdollisille tarttuneille? Voi aiheuttaa lapsettomuutta nimittäin, ei oo hyvä pelleillä toisten elämillä..

    Äänestä

Mihinköhän kastiin nämä MAT-höynähtäneet sinut nyt oikein lajittelisivat?

Äänestä
  • LPPM =

    "liian pieni pippeli mies"

    Äänestä

  • Ikävä totuus kirjoitti:

    LPPM =

    "liian pieni pippeli mies"

    Eipä olisi kannattanut puhua peniksen koosta näköjään mitään. Rehellisyys on näköjään pahe täällä. Olisi ilmeisesti ollut parempi kirjoittaa ryppyotsaisesti jostakin yli 30 sentin pippelistä niin olisi välttynyt tälläiseltäkin kritiikiltä.

    Minkähän pituinen sen pippelin sitten olla pitäisi, jos reilu 25 senttiä on niin lyhyt?

    Äänestä

Saiskin joskus edes sitä pesää mut kun en saa sitäkään. Miten joku voi saada noin helpolla? Mulla on ihan päinvastanen ongelma kun en ole saanut koskaan pesää ja se masentaa. Tuskin panisin pahakseni tuollasta "ongelmaa".

Äänestä

Ton alotuksen on pakko olla joku vitsi. Ei tollasta voi tapahtua kenellekkään miehelle että naiset tulee toistuvasti iskemään.

Äänestä
  • Jos se mies on tunnetusti isomunainen.

    Äänestä

Sulla on varmasti hyvin iso muna ja se näkyy jo päällepäin housujen läpi!

Äänestä

AP:n on pakko olla provo, mutta jos nyt leikitellään ajatuksella, että AP olisikin tosissaan.

- miksei AP ennen yökerhoon menoa masturboi esimerkiksi 10 kertaa peräkkäin, niin ei taatusti tee mieli seksiä yökerhossa? Silloin hänkin malttaisi keskittyä naiseen ihmisenä eikä seksimielessä?

- et voi mitenkään tietää, kuka nainen on varattu ja kuka ei. Et voi tietää, onko joku etäsuhteessa, mies reissussa tai suhde vasta seurusteluasteella.

- tutustu ensiksi naiseen pyytämällä puhelinnumero. Menkää jatkoille kahvilaan eikä jomman kumman kotiin. Sano, että haluat seurustelusuhdetta, et pelkkää panosuhdetta. Kun tapaat naisen päivänvalossa selvinpäin, niin tilanne on ihan toinen

- mitä juttelet naisen kanssa? Mihin asioihin naisen pitäisi sinussa ihastua? Iso pip-peli on ihan hauska asia, mutta sen varaa ei voi parisuhdetta perustaa. Osaat ilmeisesti flirttailla ja imarrella naisia, mutta parisuhdeneitsyyden menettäminen on iso asia, koska parisuhdekiemuroita, rakkautta ja sellaista oppii vasta kokeilemalla ja harjoittelemalla.

- oman kokemukseni mukaan pitkään villiä poikamieselämää viettäneet unelmoivat parisuhteesta, mutta eivät oikeasti kykene enää parisuhteeseen. Oma vapaus, vaihteleva seksielämä jne vetää niin paljon puoleensa, että se uskollinen perhe-elämä ei vaan onnistu.

- etsi parisuhdetta netistä ja jotakin muuta kautta kuin yökerhoista. Olellista on se, että löydät naisen siten, että olette päivänvalossa kumpikin selvinpäin.

Äänestä
  • Vaikka kirjoituksistani voi väärän kuvan helposti saada, yritän olla uskottava. On oikeasti erittäin raastavaa saada kaunista naista, jonka soisi jäävän pysyvästi. Tuntuu todella pahalta tälläinen. Tuntuu siltä, että kelpaankohan vain sänkyyn enkä muualle? Ei, tätä en suostu uskomaan, koska en ole asioista päässyt koskaan vielä suutani avaamaan.

    "etsi parisuhdetta netistä ja jotakin muuta kautta kuin yökerhoista. Olellista on se, että löydät naisen siten, että olette päivänvalossa kumpikin selvinpäin."

    Selvinpäin? Aika vaikeaa. Yökerhoissa homma on vain niin sujuvaa humalassa. Tai näin itselläni.

    Sanohan miten isken esim. vaikkapa silmiä hivelevän kauniin myyjättären, tai vaikka kadunkulmalla vastaan kävelevän seksikkään neitosen? On vähän liikaa ulkoisia häiriötekijöitä meinaan. Ideoita, plees??

    Äänestä

Kainalomies,taisit viedä sanat suustani..Mulla on ihan sama tilanne vaikka olen nainen!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kainalomies kirjoitti:

Mistä johtuu että yökerhoissa ym. kutukeitaissa kaikki naiset iskevät mut ja antavat pesää illanpäätteeksi ja sitten aamulla saan herätä aina pelkkä kurttuinen peitto kainalossa? Sikäli kenkuttaa kun tahtoisin oikeasti sitoutua jonkin ihanan naisen kainaloon pysyvästi.
Mahdabkohan retkahtaa vain niihin helpoiten saataviin jakorasioihin kenties.
Niin on mulla jo klamydiakin todettu lekurilla, että näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu