Monien naisten profiileissa lukee, että he odottavat miehen panostavan ensimmäiseen naiselle lähetettävään viestiin. Ei saisi esimerkiksi lähettää lyhyttä viestiä, ja viestin pitäisi olla persoonallinen.
On kuitenkin täysin turhaa lähettää hienoja viestejä ja käyttää hurjasti aikaa niiden laatimiseen. Yhä suurempi osa naisista käy ensin katsomassa profiilikuvan eikä edes avaa viestiä, jos naama ei miellytä. Niistä, jotka viestin sitten avaavat mutta eivät ole kiinnostuneita, noin 95 prosenttia ei viitsi vastata yhtään mitään. Oletan nyt tässä, että kaikki kiinnostuneet kyllä vastaavat saamaansa viestiin.
Aika kaukana ollaan tavanomaisista käytöstavoista. Ehdotankin, että Suomi24-Treffit suljetaan niiltä henkilöiltä, jotka ovat jättäneet vastaamatta yli 10 viestiin, olivatpa he sitten miehiä tai naisia.
Muutosta odotellessa ei kannata lähettää kuin pitkiä copypaste-viestejä tai parin lauseen persoonallisia viestejä. Naisetkin voisivat tunnustaa, ettei viestillä todellisuudessa ole mitään väliä, vaan kuva ratkaisee kaiken. Toive pitkistä ja persoonallisista viesteistä on jonkinlainen alitajuinen haihatus, joka kaikkien on syytä viimeistään nyt unohtaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä kuva on tärkein.
" Ehdotankin, että Suomi24-Treffit suljetaan niiltä henkilöiltä, jotka ovat jättäneet vastaamatta yli 10 viestiin, olivatpa he sitten miehiä tai naisia."
Eipä tuolla saitilla sitten enää ketään naista olisi. Jo päivässä tulee 10 viestiä, joissa on vain:
"Moi?" (tyhjältä profiililta)
"Tavattaisko seksin merkeissä"
"Kiinnostaisko nuori kundi - lipilipi"
Näillekö sitten pitäisi vastata, kun tyypit eivät ole edes vaivautuneet lukemaan profiiliani? Ovat vain katsoneet kuvan ja lähettäneet heti vonkausviestin. He eivät vaivautuneet vähääkään minun vuokseni, viesti oli lähetetty vain pillunkiilto silmissä. He eivät ole ansainneet mitään vastausta.
Deletoin viestit joko suoraan tai tosi törkeän ehdotuksen ollessa kyseessä teen lisäksi torjunnan. Siitä kiitokseksi saan itselleni kostoksi torjuntamerkintöjä Salaisiin Kansioihin. Plakkarissa niitä on jo 16, ihan vain siksi, etten sallinut kusipäiden jatkaa törkyviestien lähettämistä.
Olen edellisen kanssa samaa mieltä ja toinen on vanhemmat miehet sellaiset 55->66, jotka eivät myöskään lue profiileita loppuun tai sitten sisälukutaito on niin heikkoa, että eivät ymmärrä... Itsellä aiemmin oli persoonallinen profiili, mutta se tuntuu olevan ihan sama mitä sinne kirjoittaa... Ja sitten nämä torjujat, jotka torjuvat vain - ilmeisesti sen takia jos ei ole mikään kaunotar... tai on vanha... No, elämä on!!!
Kuva ei ole tärkein. http://keskustelu.suomi24.fi/node/10505515
Kun kirjoittaa hakuun:
sokkotreffit
niin pääsee lyhyemmillä.
Olen minimalisti. Tykkään lyhyistä aloitusviesteistä. Makuasioita.
Joskus vähän on enemmän