Jokainen meistä törmää joskus tunteeseen kun mikään ei tunnu miltään. Saatat hymyillä ihmisjoukon keskellä olematta läsnä, ollaa hiljaa vaikka tekisi mieli huutaa, nauraa vaikka sisimmässäsi itket. Niin moni meistä on kokenut kaikenlaista ja niin moni meistä miettii minktakia olen vielä tässä. Joskus huomaat olleesi liian vahva liian kauan ja kun niin tapahtuu saatat tippua pohjalle, mutta muista aina että pohjaltakin pääsee ylös jos vain on joku joka jaksaa kerätä voimia kanssasi siihen. Älä ikinä anna periksi vaikka valo tuntuu olevan liian kaukana. Vain harvat meistä tietää mitä on olla ihan pohjalla ja rikki, harva osaa arvostaa pieniä sanoja ja tekoja jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. Kerro kun välität, huuda kun olet vihainen, itke kun olet surullinen. Monet ovat varmasti usein levitelleet minusta juttuja jotka eivät ole totta, useat ovat luulleet tietävänsä elämästäni jotakin vaikkeivät tiedä. Silti olen tässä ja jatkan eteenpäin, välitän heistä jotka antavat syyn välittää ja unohdan kusipäät kokonaan. Olen myös usein pahoillani joistain asioista ja vannon etten koskaan satuttaisi tahallani. Kerron myös, että jos on jotakin epäselvää, minulta voi itseltäni tulla kysymään asiasta eikä kuunnella huhupuheita. Minä olen minä ja minulla on minun elämäni johon ei tarvitse muiden puuttua. Luotan niihin, jotka ovat sydäntäni lähellä. Teen kaikkeni niiden puolesta joita rakastan. Välitän heistä, jotka välittävät minusta. Huolehdin niistä, joista en halua luopua. En pyydä anteeksi ellen todella kadu asioita. En kerro turhaan, että välitän. En päästä ketään lähelleni ellen ole varma, että hän myös aikoo jäädä siihen. En ota elämääni ketään, joka aikoo tehdä siitä hankalaa. Kerron tunteistani, jos niistä kysytään. En aina ole kaikkein parhain ihminen tai toimi oikein, mutta toivon että ne ihmiset jotka minut tuntevat antavat sen minulle anteeksi.
Kirjotin tämän äsköisen minun ystävälleni, mutta hän suutahti tästä. Kertokaa minulle mitä muka tein väärin tai sanoin väärin? Tämä kaikki on vaa se mitä minä tunnen ja millai minulla on parempi olla.
Kirjotin tämän äsköisen minun ystävälleni, mutta hän suutahti tästä. Kertokaa minulle mitä muka tein väärin tai sanoin väärin? Tämä kaikki on vaa se mitä minä tunnen ja millai minulla on parempi olla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitäis ehkä tietää teidän tilanteesta paremmin, jotta vois asiaa siltä kantilta kommentoida. Muutoin kirjoitit tosi hyvin, ainakin itse pystyin samaistumaan tekstiin oman elämäni kohdalta.
Mulla on aavistus että sä salaat jotain, iteltäskin? Sano ystävälles että jos oot loukannu häntä jotenkin etkä oo tajunnu, haluut pyytää anteeks etkä odota että saavas anteeks. Sun ei tarvi todistella mitään, vaan olla läheinen ystävä. Sun pitää olla hyvin vilpitön, olit miten kömpelö tai taitava sanoissas tahansa. Tarvit voimia siihen. Tiedän koska olen ollut samanlaisessa tilanteessa.