Olen melko kokematon grillaaja, mutta nyt saimme mökille uuden upean grillin. Viikonloppuna grillasin possun sisäfilettä, joka oli valmiiksi maustettu. Ensin otin värin pintaan ja sitten folioon muhimaan ja hyvää tuli. Nyt haluaisin kokeilla lammasta, onko kenelläkään hyvää ohjetta lampaan maustamiseen, meinasin tehdä marinaadin ja siihen nyt kaipaisin hyviä neuvoja.
lammasta griliin
Mellu
41092
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minun lampaani tykkää valkosipulista ja rosmariinista. Eikun siis hampaani.
Minttu on monen mielimauste lammastellessa.
Jonkin sortin pippuria toki sekaan myös. Enkä jättäisi rosmariinia pintaan palamaan vaan tuo yrttien maku pitäisi siirtää ensin marinadiin ja siivilöidä yrtit pois ennen marinadin hieromista lammaksen lihaksiin. Loraus öljyä ja liraus jotain viinipohjaista juttua marinadiin joka tapauksessa.
Itsekin grillasin tänään sikapossun sisäfilekkeen. En kuitenkaan kokonaisena vaan leikkelin pötkön puolen sentin vahvuisiksi lapuiksi, jotka tökkäsin sitten vartaaseen kaksin kerroin taiteltuina. Pintaan mielikuvitusmarinadi/grillikastike (öljyä, soijakastiketta, HP-kastiketta, HP Fruity Saucea, Worchestershire-kastiketta, pippureita, paprikajauhetta, chiliä, Tabascoa, mitä milloinkin – jos panen possun marinadiin viiniä tai viinietikkaa, niin paljon säästeliäämmin kuin esim. nautaelikolle tai lambadalle).
Jos on kunnon hiillos, niin tuollaista varrasta ei sitten saa korventaa korpuksi. Possunfilekin kypsyy yllättävän nopeasti!
Keitä vahvaa kahvia 2 - 3 kupillista, jäähdytä. Laita lihat muovipussiin ja lisää sinne kahvi, rosmariini, salvia, timjami, soijaa ja runsaasti valkosipulia. Myös muita mausteita voi käyttää esim. rouhittua mustapippuria.
Osta karitsan paahtopaistia, uusseelantilainen pakaste käy ihan hyvin. Leikkaa liha piniksi kuutioiksi, Marinadi: oliiviöljy, mustapippuri, tuore tomaatti (pieneksi pilkottuna), lehtikorianteria, sipuli. Suola vasta kypsään lihaan. Marinoi, muutama tuntikin riittää. Laita grilitikkuihin ja kypsennä, voi jäädä vähän roseeksi. Muista suola. Hyvää, kaikki tutut, jotka vannovat etteivät syö lammasta, kun se maistuu villalle ovat pitäneet tästä
Kuulin että lampaanlihasta tulee"villan"makuista jos sitä ei marinois yön yli pepsissä tai cocacolassa,enpä tiedä sit mikä taika tuossa sit olis