miten nuori nainen pääsee yli ihastuksesta?

Olen 20 vuotias nuori nainen. Ihastuin vähän aikaa sitten 34 vuotiaaseen mieheen ja tuntui että meillä synkkasi. Mutta sitten rupesin ajattelemaan, että eikai aikuinen mies huoli mitään nuorta tyttöstä. Kaikki varmasti ajattelevat samalla tavalla. Nyt yritän pitää mieheen etäisyyttä, vaikka minulla on edelleen tunteita häntä kohtaan. Joten, onko kellään kokemuksia ihastuksesta joka on kaatunut ikäeroon? Miten olette päässeet asiasta yli?
2305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Viestisi kaipaa lisäselitystä. Miten ikäero kaatoi koko homman? Kirjoittamasi perusteella sinä olet itse päättänyt homman olevan epätodennäköinen tai mahdoton. Ihastuksesta pääsee helpoiten irti konkretisoimalla sen tunteittensa paljastuksessa joka päättyy torjuntaan. On mahdollista että hän torjuu sinut mutta on myös mahdollista että hän pitää sinusta myös. Unohda itse kehittämäsi ongelmat ja ota asiasta selvää. Jos haluat päästä ihastuksestasi yli ilman tätä, odota. Pidä etäisyyttä ja anna ajan tehdä tehtävänsä. Helpompaa ja nopeampaa on tosin selvittää asia häneltä kysymällä. Tiivistät siten ikävän olosi yhteen piikkiin ja asia vaivaa sinua hyvin lyhyen ajan kuluttua paljon vähemmän. Hommahan voi kuitenkin toimia eli siitä vaan yrittämään

Äänestä

-Ei tuo 34 mikään ikä viel ole.
-Tärkeämpi Sinulle kokeilla siipiä useamman kanssa.

-Tuossa iässä mulle tuli tahaton avioero, kun keskinäistä puhetta ei ollut.
Pitäiskö puhua miehen kanssa asiasta?

Ps. Sydänsuruihin tuskin kuolee, se on elämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


young lady kirjoitti:

Olen 20 vuotias nuori nainen. Ihastuin vähän aikaa sitten 34 vuotiaaseen mieheen ja tuntui että meillä synkkasi. Mutta sitten rupesin ajattelemaan, että eikai aikuinen mies huoli mitään nuorta tyttöstä. Kaikki varmasti ajattelevat samalla tavalla. Nyt yritän pitää mieheen etäisyyttä, vaikka minulla on edelleen tunteita häntä kohtaan. Joten, onko kellään kokemuksia ihastuksesta joka on kaatunut ikäeroon? Miten olette päässeet asiasta yli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu