On todella mukavaa lueskella näitä teidän juttujanne. Jokainen kirjoittaa niin tosissaan ja ammattitaidolla ja laittelee linkkejä todistaakseen asiansa todenperäisyyden. Mahtaako monikaan edes ymmärtää mitä näissä linkeissä on?
Eihän näissä taida olla mitään tarkoitustakaan auttaa mihinkään kyselyyn.
Joillakin on mennyt tämä kirjoittelu jo niin veriin ettei pysty enää olla kirjoittelematta kaikenlaista roskaa. Kovaa huumetta tuntuu nämä sivut olevan joillekin ihmisille.
Mikä tämä paljon puhuttu lautasmalli oikein on. Käyn Suomessa noin kerran
vuodessa enkä ole yhdenkään tuttavan kuullut puhuvan siitä. Moni on laihduttanut,
mutta yksikään ei ole puhunut Puskasta enempää kuin Heikkilästäkään ja jokainen on laihtunut!
Olen Suomessa monta kuukautta kerrallaan ja joka ainut kerta, kun menen sukulaisiin tai ystävien paikalle on täytynyt syödä. Ihan mahtavaa, mutta arvatkaapa mitä siinä pöydässä aina on ollut kaikkina näinä vuosikymmeninä. Perunakattila on aina laitettu hellalle ja mukana sillit ja salaatit majoneesilla höystettynä. Tuoresalaatti on tomaattia ja kurkkua, mutta ei ikinä kuumia vihanneksia! Leipää löytyy myös joka lähtöön. Onko tämä nyt sitten sitä suomalaista hyvää ruokaa, johon ei tarvi ottaa vitamiinejä? Ei siellä kauppojen hyllyillä olisi punajuuri- peruna- italiansalaattia ym.ym. hyllyt notkuen, jos ihmiset ei niitä ostaisi. Kyllä suomalainen isäntäväki on harmissaan, jos he kaiken vaivan näon jälkeen huomaavat ettei vieras ole niin kiinnostunut heidän perunoista ja sillistä. On mahdoton vouhkaaminen kesäkuussa uusista perunoista ja tietenkin mansikoista. Ymmärrän kyllä sen pitkän ja kylmän talven jälkeen on ihana nähdä luonnon antamia antimia ja nauttia siitä, mutta tämä kirjoittelu suomalaisen ruoan terveellisyydestä ja loistavasta lautasmallista kuin VHH:n ihmeellisyydesta on jo saanut toisille pakkomielteen.
Haluaisinkin tietää kuinka moni teistä kirjoittajista todella oikeasti seuraa tätä
paljon kirjoitettua lautasmallia ja kuinka moni todella syö niin, että pöytään laitetaan kaikki nämä mitä aikaisemmin mainitsin. Olkaa rehellisiä itsellenne.
En ole ainuttakaan taloutta nähnyt Suomessa missä ei olisi perunaa ja leipää
pääaterilla ja siksi uskonkin, että se on suurin syy näihin hulluihin kirjoitteluihin,
on sohaistu jotain, mikä on jokaiselle suomalaiselle rakkainta ja maukkainta,
peruna ja leipä. Se on kansallispyhää ja siitä ei luovuta. Vai luovutaanko?
Terkkuja ja nähdään taas ensikesänä.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Välillä tuntuu että saisi tulla sota ja pula niin loppusi tämä turha vouhkaaminen .
Leningradin piirityksessä vaihdettiin kilo kultaa kiloon luuliimaa kun rotat ja pulut oli syöty ja kellä ei ollu kultaa kuoli tai söi kumppaninsa.
Ei tällä pastalla seurata lautasmallia, jokunen noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota.
Eivät suomalaiset muutenkaan noudata lautasmallia. Kasviksia menee reilusti vähemmän kuin pitäisi, sokeria on reilusti enemmän. Samaten pääruokaa.
Lautasmalli on vain osa virallisterveellistä suositusta. Se sanoo, että puolet lautasesta täytetään kasviksilla, neljäsosa hiilihydraattilisukkeella ja neljäsosa pääruualla. Tämän lisäksi sitten ruisleipää välipaloiksi ym..
Heittona sanoisin, että virallisterveellistä suositusta noudattaa ehkä muutama prosentti suomalaisista. Naiset ehkä useammin kuin miehet ja keski-ikäiset enemmän kuin muut.
Ja vielä se, että lautasmalli ei ole mitenkään suomalainen, vaan malli siitä tulee USA:sta ja siitä tehdään Pohjoismaiset suositukset.
Lautasmalli taitaa olla peräisin Ruotsista ja se on sovellus WHO:n suosituksesta. Jenkeistä taitaa olla peräisin ruokapyramidi.
Lautasmalli on tosissaan vain osa virallisterveellistä suositusta. Siinä esimerkiksi otetaan pääruokaa 1/4 lautasesta mutta virallisterveellinen ruokavalio ei suosita syömään esimerkiksi läskisoosia joka päivä.
lautasmallia noudattaa vain UFO :t
Perusteluni :
Heidän avaruusalus on jo 1000 vuotta ollut perinteitä kunnioittava ja ARABIAN porsliinilautasta muistuttava litteää frisbii-kamaa..........
heheheheheheh
Virallisen lautasmallin mukaan syödään paljon hiilihydraatteja.
Hiilihydraatit muuttuvat systeemissä sokeriksi ja sittemmin rasvaksi, kuten tiedät. Mitä sokeri sitten tekee. Nostaa insuliinin tasoa ja sokerinn taso putoaa usein liian alas. Jolloin tulee nälän tunne jällee. Elikä insuliinin taso vaihelee ei ole tasapainossa, joka ymmärrettävasti rasittaa haimaa. Tämä kiertokulku saa aikasiksi liika lihomista ja myöskin josku iän karttuessa on mahdollista saada diabetes. Monet ihmiset osaavat syödä kohtuullisesti ja harrastaa liikuntaa, niin painokin on hallinnassa. Myöskin ihmisillä on paljon keliakkia, eikä sitä edes aina tiedosteta. Tästä vaivasta aiheutuu usein mitä erilaisenpia sairauksia. Jos ja kun siirytään vähähiilihydraattiseen ruokavalioon jättämällä viljat pois niin nämä edellä mainitut asia usein korjautuu.
Tämä on nyt maalikon juttua, mitä on tullut luettua eri lähteistä.
Jokainen tietysti saa valita ravintonsa miten lystää.
Silli ja peruna on tietysti hyvää. Mutta me, kun siiryttiin VHH:le niin perunat on jäänyt sillit ei.
Toissa keväänä laitoin vielä pottuja maahan ajatuksena, että kyllä me nyt silliä ja perunaa syömme. Perunat annettiin tuttaville.
Tässä on virallinen lautasmalli kuvana.
https://skydrive.live.com/redir.aspx?cid=ac4f8ddb67bd5087&resid=AC4F8DDB67BD5087!842&parid=AC4F8DDB67BD5087!106&authkey=!AHGGVhvQ-sryO8g
Juuri noinhan siinä käy, perunat tahtoo jäädä maahan. Uusia perunoita tulee maistettua, mutta muiden kasvisten rinnalla.
No, parikymmentä vuotta kun tätä jatkan, niin nähdään niitä tuloksia. Nuoremmalla sisaruksellani on jo esidiabetes, se kun on sekä äidin että isän puolelta riskinä. Syövät hiilareita runsaasti, mutta vähänlaisesti rasvaa. Minulla ei toistaiseksi mitään terveysongelmaa ja karppaan.
Kuoriperunaa olen kyllä lapsena syönyt lähes joka päivä, mutta läskisoosia en tunne edes (60-luvun lapsi). Ja aina on ollut salaattia sekä kasvista pöydässä, nyt olen vain lisännyt niiden määrää. Eli kyllä lapsuudessa syötiin lähelle lautasmallia ja virallisterveellistä.
Mutta tällä palstalla vähähiilihydraattisen ruuan vastustajien tarkoitus on vain sotkea keskusteluja. En tiedä miksi, he ovat ottaneet jotenkin henkilökohtaisesti tämän.
Olisi tietysti sinun nuorenpien sisarten hyvä välttää hiilareita, jos heillä on diabetes jo valmiina. Suosittelen Heikkilän "Diabets" kirjaa hankittavaksi. Uskon siitä olevan apua nuoremmille sisarrilesi.
Näillä palstoilla on kahta lajia vastustajia. Ensiksi on jonkun instansin agentit. He yrittävät kääntää ihmisten mieliä pois terveelisestä ruokavaliosta. Muuten ei kohta käy lääkekauppa.
Toinen ryhmä terrorisoi ihan ajankuluksi, kun ei ole muutakaan tekemistä.
Hei, ja kiitti vastauksestasi. Halusin vain pikkuisen sohasta tätä kirjoitusmäärä mikä
tämän ruokavalion ympärillä on. Minusta on ihan sama mitä ihmiset syövät, kunhan vain
ovat itse tyytyväisiä. Tiedän niin monta ihmistä jotka syövät teidän kaikkien eri kannattajien mielestä ihan väärin, mutta ovat silti terveitä ilman diabetestä, verenpainetta
ym,ym. Sitten saattaa joku viimeisen päälle itsensä liikunnalla kuivettanut henkilö kuolla kesken kaiken sydäriin!
Kuolema tulee tekee sitten mitä tahansa.
Kyllä minä ne uudet perunat ja sen sillin syön ihan varmasti, kun suomeen tulen vaikka
en niitä täällä omassa maassani syökään. Suomalaisilla on ollut niin raskas historia
kaikkien nälänhätävuosien aikana ja leipä piti miehen kuin miehen tiellä. Totta kai
tästä on tullut perusruoka jokaiselle suomalaiselle kuten myös perunasta, joka oli
helppo istuttaa omaan maahan.
Ei ne italialaiset ymmärrä meidän perunaa, eikä meidän tarvi ihannoida heidän pastaansa. Aasialaisilla on omat erilaiset riisinsä. Joten jokaisella meillä on oma perinteemme, eikä se tee meistä suomalaisista yhtää huonompaa tai parempaa ihmistä.
Patongit ja croisantit kuuluvat ranskalaisille. Ei se tee suomalaista yhtään enemmän kansainväliseksi vaikka kuinka näitä patonkeja, croisantteja, pastaa ja riisiä syö.
Nauttikaa vain näistä parhaista perussuomalaisista ruokatarpeista. Voin vielä lopuksi sanoa, että mummulassani siellä itäsuomessa viettäessäni lapsuuden kesiä niin mummo valmisti läskisoosia omasta porsaasta, valmisti omasta rukiista(ilman myrkkyjä) ruisleivän, perunat olivan maankuuluja ja päälle aitoa oman lehmän kokkelipiimää. En ole mitään niin hyvää täällä maailmalla saanut kuin se. Jaksan kertoa
tämän uudelleen ja uudelleen ja jos parempaa joskus löytyy kerron sen, mutta tuskin.
Hieno, että kaikki on hyvin.
Kuten kerroin meidän olevan VHH:n ruokavaliolla. Tyytyväinen olen siksi, että terveytemme koheni huomatavasti ja tavallaan sivutuotteena meni liiat kilotkin. Tärkeintä kuitenkin oli nouseva verenpaineeni. Lääkärin oli jo lisäämässä lääkkeitteni määrää, mutta onneksi huomasimme tämän ko. ruokavalion ja tilanne on nyt hyvä. Tarvitsen verenpaine lääkkeitä vain joskus satunnaisesti.
Koska mekin asumme Suomen ulkopuolella, niin hommasimme TVkaistan ja yksi ensinmäisiä ohjelmia oli MOT rasvasota. (näkyy yuotubesta) Se vaikutti meihin niin pajon, että aloimme välittömästi tähän vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Emmekä tule koskaan vaihtamaan takaisin entiseen, että perunet senpuoleen saa jäädä.
Tiedän, että jos palaamme entiseen, niin se tarkoittaa myös paluuta lääkitykseen.
Läski soosi onkin hyvää ja terveelistä, mutta ei leipä eikä perunat
Trollien trolli. Todellisus on kuitenkin toisenlaista.
Mikäs sinua vaivaa. Onko liikaa syöty margariinia?
Se tiedeyään, että muovivoi käy suoraan aivoihin. Tulokset alkaa näkymään.
HAH! HAH! "..Haluaisinkin tietää kuinka moni teistä kirjoittajista todella oikeasti .."
Trolli lainahöyhenissä "Ulkosuomalaisen ihmettely?"...olisit kirjoittanut paremmin, juttusi ei ole johdonmukainen ja siinä toistuu sama teema kun muissakin trollauksissasi.
Hei sinä trolli-ilmaisin,
Ensiksikään en ihan oikein tiedä mitä trollaus merkitsee??? Tämä sana tuli eteeni,
kun olen näitä sivuja lukenut ja käsittäisin sen olevan jonkun sotkijan tai vastaavan ikävän jutun. En kylläkään ymmärrä miten voit minut tuntea muutaman kirjeen jälkeen.
Ihmeiden tekijäkö olet? Olen vasta muutaman kuukauden lukenut näitä sivuja ja nyt
kirjoittanut muutaman jutun ja heti tulee "neniin". Mitä noin mieltä pahoittavaa kirjoitin?
Itse syön melko vähän hiilareita, mutta en todella kirjoittele ja vaadi muita tekemään samoin. Kyllä se totuuden mukaisesti leipä ja peruna meillekin menee, jos muu ruoka jostain syystä loppuu, olimme sitten missä maassa tahansa.
En nyt ikävä kyllä ole sinun luulemasi trolli! Olen käsittänyt, että täällä saa kaikki sanoa ja kirjoittaa ajatuksiaan ja eihän kaikkien tarvi olla niin "tiukkapipoisia".
En todellakaan asu lahden toisella puolella ja minun luokseni on vähän pitempi matka. On kuitenkin mukava tulla sinne Suomeen ja toriostoksille vaikkakaan en
heti toivottavasti sorru leipätiskille.
Varmasti juttuni ei ollut kovin johdonmukainen, koska en ole tottunut suomea kirjoittamaan, mutta kyllä minua on aina ymmärretty, mutta olisi kiva jutella kanssasi,
mikä nyt "mättää". Kenen varpaille astuin sinun mielestäsi.
Jos joku haluaa kirjoitella, niin kuinka se sinua häiritsee. Eihän sitä hölmöyttä tarvi joka paikassa tuoda julki.
Älä välitä. Olen huomannut saman asian. Tällä palstalla on paljon kirjoittajia, jotka haluavat mitätöidä mitä kukakin kirjoittaa.
Luulen näiden riehujien kiertelevän mullakin palstoilla kuin kulkukoirat.
Asiahan näin. Näitä häiriköitä on kahta lajia. Ensinmäinen ryhmään kuuluu jonkin instanssin, kuten lääke-tai ruokateollisuuden edustajiin. Heidän tehtävänä on valvoa ja trollata, ettei kansa vain innostu liikaa tähän VHH:n terveelliseen ruokavalioon.
Kysymyksessähän on multi bussines.
Toinen porukka häiriköi, kuten jo mainitsin ihan ajankuluksi, kun ei ole mitään tähdellisempää tekemistä. Tämä on sitä oikeata suomalaista kulttuuria.
Ei missään muualla törmää vastaavanlaiseen touhuun.