Kumppanini ei halua tietää ongelmistani.

Hmm... Kuulostaa siltä, että sulla on kaksi ongelmaa. Toinen on sun mielentila ja toinen on kylmä mies. Eri ratkaisut kumpaankin.

En tiedä tarvitsetko ammattiapua, mieti sitä. Etsi, jos koet tarvitsevasi. Miehen kylmyyttä et saa pois. Hän etsiköön ongelmattoman naisen, jos kuvittelee sellaisia olevan. Ts. eihän hän sellaista löydäkään.

Mene terveyskeskukseen ja saat lähetteen psykiatrille. Siellä saat puhua ja sut otetaan vakavasti. (Siellä voi puhua parisuhteestakin.) Ei oo hyvä tilanne jos sun mies toimis sun psykiatrina, se ei vois antaa sulle mitä sä tarviit ja olisitte molemmat ahdistuneita ja sairas parisuhdehan se olis. Jos voit käydä puhumassa jossain oikeassa paikassa, sä et tunne siihen tarvetta kotona. Silloin haluat parisuhteessa enemmän kivoja asioita etkä pahassa olossa kieriskelyä.

Voisitko sinä hulluko ap miettiä mitä teet tuollaisella miehellä? Vain tavan vuoksi ei kannata olla yhdessä jos kummatkin on erilaisia sinä haluat tunnetta ja keskusteluja miehesi ei todellakaan ole mikään tunne ihminen.

Jos et eroa niin mene nyt hyvä ihminen puhumaan noita masennusoireita vaikka omalääkärille joka ohjaa vaikka tk psykologin puheille. Siinä selviää oletko masentunut oikeesti vai oletko vaan kuolla pystyyn noin tunne kylmän miehen käsissä.

En minäkään haluaisi olla oman puolisoni psykiatri! Jos miehelläni olisi masennus tai joku muu häiriö, niin en todellakaan ole oikea ihminen häntä auttamaan, en ole edes alan asiantuntija, voisin tehdä enemmin haittaa kuin hyötyä. Mielenterveysongelmainen tarvitsee ammattiauttajan. Enkä toisaalta haluaisi välttämättä edes olla se kaatopaikka, jonka niskaan kaikki menneisyyden paskat/traumat tai jotkut kaadetaan.
Kaikki eivät tykkää pussailusta tai jonkin muunlaisesta läheisyydestä, meitä on joka lähtöön. Mutta ilmeisesti suhde on vielä nuori, kun noin kovasti pussailette, joten tässä vaiheessa voi olla eroaminen helpompaa, kuin 20 vuoden päästä.

Mulla sama ongelma ja si ku mainitten asiasta mikä painaa mieltä nii mies suuttuu ku en osaa selittää minkä takia mul on paha olo.. Mulla vaan on.

Sinuna yrittäisin ammattiauttajan kautta pelastaa suhteenne, mutta jos miehesi ei ole vastaanottavainen, mene yksityisesti selvittämään solmut elämässäsi. Saat ehkä rohkeuden ja voiman lähteäikävästä suhteesta. Kenenkään ei pitäisi tuntea itsensä mitätöidyksi. Rakkauteen kuuluu paitsi fyysinen hellyys myös toisen tukeminen ja oman osaamisen mukaan ymmärtäminen. Et ole hullu. Sinusta tuntuu pahalta, se riittää avun hakemiseen.

Suhde voi olla ihan hyvä, vaikka miehesi ei jaksa psykologtna toimiakaan.

Puhutteko miehesi asioista, vai haluatko aina puhua vain omistasi?

Oma mieheni ei pidä asioiden vatvomisesta. Hänestä se ei johda mihinkään (rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, ettei se usein johdakaan). Hän on enemmän ratkaisukeskeinen. Eli jos hänelle lähtee kertomaan omasta huonosta olostaan, ymmärryksen sijaan saa aika kylmäkiskoisiakin neuvoja, siitä mitä pitäisi tuntea tai tehdä (=mies yrittää ratkaista ongelman) Etsi enemmin itsellesi naisystävä. Naiset jaksavat pohtia asioita useammalta kantilta. Parisuhde ei ole aina se paikka mihin toinen voi kaataa kaikki murheensa.

Voi olla että miehellä on samankaltaisia tunteita, kuten huono itsetunto. Mutta miesten mielestä niitä ei ehkä surkutella ääneen, siis 'miesten maailmassa' tai hän ei tunnista tuollaisia ajatuksia tai tunteita. Tai sitten omat puheeni jotenkin riipaisevat 'syvemmältä' ja mies ei kestä tutkailla omia kipupisteitään.

Itselläni vähän samoja juttuja, jos on muita kipuja kuin mielen, niin mies vaan tokaisee 'että mene lääkäriin..' tai jotain sellaista suoraviivaista. Itse hän ei mene lääkäriin omista vaivoistaan, mutta se ei ilmeisesti ole hänen mielestään sama asia, kuin omat vaivani ja kolotukseni.

Mieheni murehtii työasioita, rahaa ja pärjääkö suosikkijoukkue jääkiekossa tms. Joten murheet ovat jotenkin 'eri tasoilla' meillä. Itse jos mietin joskus miehen työkuvioita tai siellä tapahtuvia asioita, hän saattaa sanoa minulle 'että selvä juttu Dr.Phil'. Toisaalta hän toivoo kommentointia, mutta jos alan liian laaja-alaisesti tutkailemaan jotain asiaa niin se ei sovi. Tai sitten kuulemma olen aina 'niiden toisten puolella'.

Väittäisin että sinä olet syvällinen ihminen jolla on kipupisteitä ja miehesi ei ole niin syvällinen. Te olette vaan erilaisia. Kun toista ei voi muuttaa, niin vaihtoehdot on muuttaa itseään tai sitten etsiä toisenlainen kumppani tai kestää vaan nykyistä tilannetta. Jaksamista!!

Eräässä omassa suhteessani ilmeni samankaltaisia ongelmia, minkä seurauksena jätin miehen. Työharjoittelussa käteeni sattui eksymään kirja nimeltä "Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta", jota suosittelen aloittajalle luettavaksi. Itse sain korjattua jo toivottomaksi kokemani suhteen tuon kirjan avulla. Ymmärsin miesten ja naisten väliset erot, joita en ollut aiemmin ottanut huomioon. (Olin ollut asenteella "kaikki me olemme ihmisiä, eikä väliä kumpaa sukupuolta").

Kuten joku ketjussa jo mainitsikin, miehet ovat ajattelultaan ratkaisukeskeisiä ja pohtivat ongelmia ensisijaisesti hiljaa itsekseen. Vasta kun mies toteaa tarvitsevansa apua ongelman ratkaisuun, hän kysyy neuvoa toiselta. Naiset taas käyvät ongelmiaan läpi ensisijaisesti puhumalla. Naisen puhuessa asiat selkiytyvät hänelle samalla tavoin kuin asiat selkiytyvät miehelle tämän vetäytyessä pohtimaan niitä yksin. Kun nainen tulee puhumaan ongelmistaan miehelle, mies olettaa naisen haluavan ratkaisun ongelmiinsa, eikä käsitä, että nainen hakee myötätuntoa ja ymmärrystä, ei suoraa ratkaisua. Kun nainen päivästä toiseen valittaa huonoa oloaan vailla ymmärrystä, mies käsittää asian niin, että hän ei kykene tekemään naista onnelliseksi. Miehestä tulee kyyninen ja hän ajattelee, että vika on hänessä, koska hän ei pysty tekemään naistaan onnelliseksi. Naisen mielestä mies muuttuu ilkeäksi tai välinpitämättömäksi, mikä pahentaa hänen oloaan.

Selitin omalle kumppanilleni monta kertaa, ettei ole hänen vikansa, että olen onneton. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt asiaa ja leimasi minut toistamiseen hulluksi. Aloin itsekin leimata käytökseni mielenvikaisuuden piikkiin ja voida sen seurauksena aina vain huonommin. Pyysin mieheltä ymmärtämystä käytöstäni kohtaan, jolloin mies pyysi minua ajattelemaan häntäkin = ristiriita, johon en löytänyt ratkaisua, koska en voinut vain alkaa voida paremmin ja piilottaa tunteitani, kuten mies toivoi. Ratkaisuksi muodostui kirja, jonka luin ja josta luetutin pari lukua miehelläkin. Ymmärryksemme toisiamme kohtaan lisääntyi. Miehen on helpompi tuntea myötätuntoa minua kohtaan, kun hän ei koe itseään riittämättömäksi, ja tulkitsemme molemmat toistemme käytöksen tarkoituksen mukaisesti.

Jos oma mielenterveytesi on vaakalaudalla, niin psykologilla käymisestä voisi olla hyötyä. Itse olen käynyt myös juttelemassa ja kokenut siitä olevan apua. Helpottaa huomattavasti puhua henkilön kanssa, joka kuuntelee myötätuntoisesti ja ilman tuomitsemista. Olen kokenut toimivaksi myös sen, että jaan puhumisentarpeeni useamman ihmisen kesken, jotta kumppani yksinään ei kuormittuisi huolistani liikaa.

No minusta on epäkunnioittavaa käytöstä, jos eivät toisen jutut kiinnosta. Minä en kyllä jaksaisi tuollaista päivästä toiseen. Onko se sitten niin kamalaa kuunnella omaa kumppania esim. sen puoli tuntia, jos hän siinä saa asiansa sanottua? Kuulostaa kyllä todella arkipäiväiseltä ja ikävältä suhteelta.