miltä tuntuu?

Lupaan vastata sinulle vaikka huomenissa koskien omia tuntemuksiani.
Et ole huono ihminen ! Ei tarvitse osata joka asiaa,äläkä suotta vertaa omaa tekemistäsi kehenkään toisen vastaavaan liian kriittisesti.Se on hyväkin asia,että olemme kaikki erilaisia ja meillä jokaisella on omat alueemme missä olemme hyviä.Se riittää kun yritämme parhaamme ja koetamme selviytyä.Tulee kausia kun mikään ei suju ja on vaikeaa,mutta tulee parempiakin aikoja,usko pois.
Menneisyys ja sen tapahtumat vaikuttavat monesti nykyhetkeen.
Kertoisitko millaisia ovat ne ajatukset,joita et kestä?
Missa tilanteessa tunnet kelpaamattomuutta?Onko joku väittänyt sinun olevan riittämätön? Joku sattaa tajuamattaan tölväistä tai loukata puheillaan.Mutta sellaisiakin löytyy,jotka saavat jotain sairasta tyydytystä toista dissatessaan.

Kirjoitit aloituksessasi masennuksesta.Epäiletkö sairastuneesi siihen?
Masennusta on hyvin kuvaillut nimimerkki Lasityttö ketjussa jonka aloitti Kyyhkynen otsikolla aivan sama vaikka nauraisitte,Sieltä kannattaa lukea erityisesti Lasitytön kirjoitukset.Tunnustele jos samoja olotiloja tai yhtäläisyyksiä itselläsikin. Kirjoittele voinnistasi tönnekin.
Nyt lopeteltava tältä erää,aamulla aikainen herätys. Palaillaan :)

Lapsuudessa ihmsien itsetunto, identiteetii ja minäkuvan perustus muotoutuu. Todennäköisesti sinua ei ole lapsena huomioitu, kannustettu, rohkaistu, kiiitetty ja ei ole hyväksytty olemalla vain omanan itsenäsi. Onko myös vaadittu ylivoimaisia asioita tai vanhempasi ovat olleet ylisuoriutujia. Vaikka nyt kuinka onnistuisit, että jaka uskoa että olet hyvä. Ja kun ei ole uskoa että osaa, niin automaattisesti lakkaa yrittämästä.
Onko sinua kiusattu, häväisty, mollattu tai verailtu ym.

Hei miisy!

Aluksi vähän masennuksesta yleisesti.Syyt hyvin moninaiset.Masis voi joskus kätkeytyä monenlaisten oireiden taakse ja lymyillä siellä huomaamattakin.Arkikielessä joku puhuu masennuksesta kun tarkoittaa esim.lyhytaikaista mieleipahaa ,elämäntilanteen laukaisemaa kriisiä tai menetyksen aiheuttamaa surua.Varhaislapsuuden tapahtumat voi olla osana.
Lääketieteellisesti se on monimuotoinen .ja asteinen psyykkinen "häiriö" joka seurausta useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Jatkuessaan vaikea masennus on tila,johon kiittyy toivottomuutta ja suurta henkistä karsimystä.
Pitkään jatkuessaan masennus yleensä pahenee.Parasta olisi mahdollisimman alkuvaiheessa päästä ammattilaisen kanssa keskusteluin ja vaikka tietyin testien kautta selvyyten onko kyseessä juuri sinun kohdallasi masis.
Luettelen muutamia tyypillisiä oireita : unettomuus tai liiallinen nukkuminen,ruokahalun muutokset,väsymys uupuneisuus,fyysinen lamaantuneisuus tai kiihtyneisyys,keskittymiskyvyn,muistin tai päättäväisyyden heikentyminen.Samaten suhteettomat alemmuuden tai syyllisyyden tunteet.Mielihyvän menettäminen,jopa kuolemanajatukset tai toiveet.
Kuulostaako joku näistä tutulta tunteelta?
Sitten sellainen omakohtainen huomio,mihin aika moni masikseen sairastunut törmää.Perheen tai kaverien taholta saattaa kuulua kommentteja tyyliin : "et ole sairas,ota vaan itseäsi niskasta kiinni" jne.....itse koin sellaiset tosi loukkaaviksi.Kenellä ei omakohtaista masennustaustaa,ei ymmärrä miten se vaikuttaa ihmiseen ja kaikkiin toimintoihin.
Joku saattaa varotella mahdollisesti tarvittavista lääkkeistäkin.Nykyaikaiset lääkkeet ovat huomattavasti turvallisempia ja parempia kuin joskus vuosikymmeniä sitten.Aika monesti lääkitys on tarpeen ja valmisteita on paljon,joista löytyy kyllä sopiva.Tavallinen mielialalääke ei siis poista tunteita eikä turruta,eikä niihin muodostu riippuvuutta.

Sitten niitä omia tunnelmia: voin pitkäänhuonosti.Taustallani oli silloin lähi-omaisen menetys ja suru,parisuhde ajautui kriisiin,elämäntilanne paheni kovasti,valtavasti vastuuta kasautui kannettavaksi,taloudellisia huoliakin ja työmääräni tuplautui näin isompia syitä mainitakseni.Aina ei tarvitse masentuakseen kohdata välttämättä em:ja isoja asioita.Pienistäkin puroista voi muodostua virta,mikä vyöryy ylitsesi. Jos olisin ymmärtänyt aikaisemmin hakeutua terv.huollon piiriin ,niin sairauteni ei olisi päässyt voimistumaan niin pahaksi ja olisin varmaankin parantunut siitä nopeammin.Sain lääkityksen ja terapiaa eli keskusteluapua.Molemmista oli paljon apua.
Sinua kehottaisin hankkiutumaan lääkärillle ja kerrot vaan olostasi ja tuntemuksistasi.Jos ei oliskaan masis,niin olisi ainakin poissuljettu sekin vaihtoehto.
Jos kohdallasi olisi tarpeen tavallinen mielialalääke,niin olosi alkaa tuntua siedettävämmältä jo 2-3 vk:n kuluttua alottamisesta,niin kävi minullekin.En siis tarkoita ,että elämä muuttuu kertaheitolla ruusuiseksi kun vaan popsit pillereitä.Mutta sopiva lääke auttaa sinua jaksamaan tavallista arkeasi ja käsittelemään tilannettasi ja siihen johtaneita asioita.

Voitko jutella kenenkään perheenjäsenen tai kaverin kanssa pahasta olostasi?Voisiko joku lähteä kanssasi kun menet toivottavasti varattavalle ajallesi sair.hoitajalle/lääkärille tms:lle??
Tästä tuli aika pitkä kirjoitus.Toivon,että saisit apua tiedoista ja miksei mietteistäkin.Älä epäröi etsiä apua itsellesi !!! Jos haluat jostain kirjottamastani kysyä lisää tai kertoa lisää omasta tilanteestasi,niin kirjoita tänne vaan.

miisy hei!

Luin kertomaasi uudelleen jo nyt. Elämäsi on ollut aivan kohtuuttoman rankka ja sisältänyt suuria vääryyksiä sinua kohtaan varhaislapsuudesta lähtien.Kuka tahansa olisi jo paljon vähemmästäkin ruvennut oirehtimaan ja voimaan huonosti.
Erittäin hyvä,että olet hakenut jo apua ja saanut ensiavuksi masislääkkeen.Kestää jonkin aikaa kunnes se rupeaa vaikuttamaan.Voi olla että annosta täytyy säätää tai valmistetta vaihtaa,mutta lääkärissä käynti on jo askel parempaan suuntaan.Hyvä Miisy ! Oletko missään vaiheessa saanut keskustelu/neuvonta-apua sair.hoidon ammatti-ihmisiltä?? Aihetta olisi mielestäni useammasta syystäkin.Kerroitko lääkkeen määränneelle lääkärille nykyolosi lisäksi menneisyyden tapahtumista??
Näin maallikkona olen sitä mieltä että ensin täytyisi oloasi saada siedettävämmäksi ja sitten voisit hyvän terapeutin avulla käsitellä traumaattisia kokemuksiasi.Sekin on raskasta,mutta lienee tarpeen kun ajatellaan tulevaisuuttasi ja uutta parempaa elämääsi kaiken jälkeen.

Kerroit lapsuudestasi alkoholistiäidin laiminlyömänä,voin vaan kuvitella millaiset jäljet se omalta osaltaan on jättänyt pelon kanssa eläen.Oliko sinulla sisaruksia? Onnistuiko äitisi salaamaan juomisensa perheen ulkopuolisilta vai miksi ihmeessä kukaan ei puuttunut asiaan??

Raiskaus on pahimpia rikoksia ihmistä vastaan.Oletko saanut kriisiapua ja selviytymistukea / terapiaa ??Joutuihan syyllinen vastaamaan teoistaan ja sai rangaistuksen??Toivon todella,että joku on sinua auttanut,kuunnellut ja tukenut.Jos jostain käsittämättömästä syystä näin ei olisi,niin asiaan saatava viimeistään nyt muutos !

Raskaaksitulo nuorena ollut takuulla vaikea paikka ja samoin sen keskeyttäminen.Mutta olet varmasti tehnyt sillä kohtaa parhaan ratkaisun itsesi kannalta.

Huonoon seuraan joutuminen ja seurustelu epäluotettavan,väkivaltaisen ja päihderiippuvaisen miehen kanssa kaikkine lieveilmiöineen ollut oma lukunsa matkallasi.

Kerroit riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteista.Niitähän on meillä kaikilla mutta sinun epäilemättä juontavat juurensa kokemiisi vääryyksiin ja vaikuttavat nykyhetkeen.Niistäkin olisi hyvä puhua.Sinä olet ainutlaatuinen,herkkä ja vahva yhtäaikaa ja hyvä ihminen !!! Se,että toiset ovat sinua vastaan rikkoneet,ei tee sinua yhtään huonommaksi.

Kerroit,että aikaisemmin koit olevasi hyvä työssäsi.Tuskin osaamisesi on mihinkään kadonnut.Mutta onko työpaikalla muuttunut jokin siellä olosi aikana?
Joillain ihmisillä on tarve korostaa itseään ja tekemistään ikään kuin toisen kustannuksella ja antaa vaikutelma toisen mukamas "huonommuudesta".
Vai onko työnantaja huomauttanut työnlaadusta tai väärintekemisesatä?Luulisinpa ettei :)
Masennus tosin ruokkii just riittämättömyyden yms. tunteita.Nimimerkillä tuttu juttu.

Sitten huolestuin ruokaongelmastasi.Hyvä tietenkin,että lenkkeilet ja huolehdit siten itsestäsi.Mutta hälytyskellot soivat kun kerroit tarkoituksella oksentamisesta ja tavallaaan (syömisen) rangaistulenkeistä.Sinulla on monta vakavaa asiaa kannettavanasi ja masennus sairastettavana.Älä hanki lisätaakaksi mitään bulimiaa tai anoreksiaa. Ei saattais olla hullumpi arvioittaa syömispolitiikkaasi vaikka ravintoterapeutin kanssa jos yhtään epäilyttää.

Tästä tuli aika pitkä sepustus ja varmaan unohdin jonkin asian ,mistä ajattelin mainita.Mutta näin tällä kertaa.Kommentoi rohkesti ajatuksiani ja kerro mietteitäsi.

Mulla todettiin paniikkihäiriö lääkärissä. En kuitenkaan jostain syystä uskaltanut kertoa masennuksesta, pelkäsin ettei hyvin nuori lääkäri ehkä ottais tosissaan. Paniikkihäiriöön määrättiin masennuslääkkeitä, mutta hoitona tietenkin pelkät lääkkeet tietyin väliajoin otettuna. Masennusta ei siis hoideta, vaan paniikkihäiriötä... Mä en myöskään uskalla jättää 6 vuoden takaista poikaystävääni, se on niin ihana mulle ja niin rakastunut, omat tunteeni laimenivat aikaa sitten, mutta en voi tehdä hänelle niin, koska hän on niin ihana mua kohtaan. Seksielämä on melkein olematonta, koko ajan mua nukuttaa eikä oikeen kiinnosta mikään hänen kanssaan.

Epäilen että toisena suurena syynä on eräs kundi, jota tapailin 2010 kesällä (poikaystävältäni salaa, älkää pliis tuomitko, nykyään olen jo kertonut hänelle). Tää toinen mies sai kuulla poikaystävästäni, ja siitä lähtien hän on "kiusannut" mua, ottaa välillä yhteyttä, välillä melkeempä haukkuu tms. Mutta hän vastaa mulle täydellistä miestä, enkä pysty pääsemään yli hänestä. En ole hänen jälkeensä esim. kevään tulosta lainkaan innostunut, olen alkanut pelkäämään tiettyjä asioita ja elämänilo katosi.

Hoitona siis vain lääkkeet, ei keskusteluapua, paitsi parhaan ystävän kanssa, mutta se ei auta mua... :/ itsemurha-ajatukset ovat arkipäivää, vaikka syön 10mg masennuslääkkeitä, ja nukuttaa, nukuttaa, nukuttaa koko ajan. En pysty enkä jostain syystä anna itseni unohtaa tätä "täydellistä miestä". Varmasti nämä mieskuviot ovat oman masennukseni syitä.

En tiedä kiinnostiko pätkääkään, mutta tässä pääkohdat omasta tarinastani. Ja tämä ei ole murrosikäisen "haluun sen pojan"-ahdistusta, vaan olen 22-vuotias nainen, ja uskon tietäväni jo tässä iässä, että oloni ei ole normaali...

Masennukseni lähtee ilmeisesti ihan varhaislapsuudesta, johon liittyy äidin menetys. Paljon muutakin on, mutta en jaksa/halua muistella niitä nyt, kun tilani on suhteellisen vakaa eikä minulla ole mitään akuuttia pahaa oloa.

Miten Miisy jakselet nyt?
Toivottavasti lääkärissä asiat etenevät suotuisasti.Ja jos ei,niin ota ihmeessä yhteyttä sinne nuorisopaikkaan !!!
Kirjottele vaan tuntojasi tännekin jos siitä apua. Kaikkea hyvää!

Miisy sinä olet todella selviytyjä ja kokenut ihan käsittämättömiä juttuja. Oliskohan kettän, joka ei oireilisi moisen mylläkän jälkeen. Älä ota mitään syylliyyttä tuostkaan että et ole jasanut tukea ja olla "aikuisen korveike" siskollesi. Se ei ole lapsen ja nuoren tehtävä.
Kerro nyt vain avoimesti tarapiassa ja täälläkin miten sulla menee ja yritämme kannustaa ja olla rinnalla ystävänä.

Lyhyesti
Juopunu/resoova isä puoli,koulukiusaus,omat lapselliset erheet ja sit tää vitun ruma riivattu KEHO!!!!!!!!!!!!
näin...

Oloni on tänä aamuna ollut hyvä, mutta vielä eilen olin maassa ja tunsin itseni ja elämäni ihan surkeaksi.

Olen kärsinyt pitkään kaamosmasennuksesta, mutta kolmen viime vuoden ajan vaiva on pysynyt kurissa kirkasvalon avulla. Pääkoppani ei vaan yksinkertaisesti kestä valon puutetta. Oireita voi ilmaantua mihin aikaan vuodesta tahansa, jos vuorokausirytmi häiriintyy tai en saa jostain muusta syystä tarpeeksi päivänvaloa.

Opiskelun venyminen yöhön ja kellojen siirto teki temput, ja olo oli kolme päivää kamala. Elimistö ikäänkuin kävi ylikierroksilla koko ajan, heräilin aamuyöstä ja kaikki asiat tuntuivat paljon tavallista raskaammilta. Aloitin kuitenkin tavallisen kuurini: ylös sängystä aikaisin aamulla ja nukkumaan iltakymmeneltä, aamuisin kirkasvaloa ja päivällä valoisaan aikaan lyhyt lenkki. Kuuri auttaa yleensä muutamassa päivässä tai korkeintaan viikossa.

noh itte on kokenu palio. äiti tappo ittensä, kavereita on tappanu ittiäsä, ihimisiä on kuollut ympäriltä ku kärpäsiä ja jopa lapsetki viety. mutta silti on muutama kaveri ja oma paikka löytyny edes nykysten kavereitten seuras. on ollu vahvuuksia ja aina on löytyny parempi mitä itte. mutta hei tartteeko sitä paras ollakkaa? O_o ehkä huonompi/tavallinen/hyvä riittää aina johonki/jollekki.
ja aatteleppa näin kaikki ihmiset kokee huonoja asioita itte ehkä palio aikasemmin mitä muut ja ehkä sen takia muut samanikäset ei ymmärrä nii hyvin mut mitä sitte kaltasiaki täältä löytyy jolle voi jutella ja jotka hyväksyy semmosena ku on eikä tartte hakia sitä "maailman" hyväksyntää ku itte sitä ittelle rajat ja hyväksynnän päättää loppujen lopuksi.

Hei miisy,miten jakselet?

En oikein osaa kuvailla olotilaani; olen vain niin hirvittävän väsynyt kaikkeen. En jaksa välittää mistään ja se pelottaa. Ennen hoidin esimerkiksi raha-asiani suorastaan ylitunnollisesti. Nyt posti tuo harva se päivä karhukirjeitä, enkä edes aukaise niitä. Kuulostaa, ettei millään ole mitään väliä. MInulla ei ole puolisoa, ei lapsia. Rakkaat vanhempani, jotka ovat aina tukeneet minua kaikessa, toivoisivat niin kovasti lapsenlapsia, enkä kykene heille sitä iloa tuomaan.

Olen epäonnistuja. Luuseri. Taakka toisille. Kunpa olisin kuollut.