Kyllästyminen-eroko vaihtoehto

Naimisissa 36 vuotta. Mieheni on alkoholisti joka kuitenkin ollut kuivilla kohta 4 vuotta. Sitä ennen juonut koko avioliiton ajan.
Nyt kun olemme jääneet kahden ja molemmat työkyvyttömyyseläkkeellä. Tuntuu et ollaan jonkunlaiset kämppikset minä seikkailen netissä ja mies telkkarissa.
Luonteemme on aika ristiriitaiset ja välttelen hänen kosketustaan kun ei tunnu hyvltä.
ehkä 30 vuoden pettymykset on turruttaneet tunteet häntä kohtaan.
Olen miettinyt eroa monen monta kertaa, mutta sit miettii jos yksinkäänei ole hyvä olla. Taas on näitä iltoja kun ei juuri jutella mitään, siksi kai tännekkin tuli surffattua.
13551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

olkaa hetki erillään ja mieti asioita omassa rauhassa. ota itsellesi vaikka viikonloppu lomaa kylpylässä tai muualla.

Äänestä

Raamattu on erittäin luotettava kirja mukaanotettavaksi kylpylään. Sieltä löytyy mikä on avioeron ottaneen osa. Jos alku oli myötämäleä ja kelpasi niin ota loppukin vastaan vaikka olisi vastamäkeä.

Minä en ole mennyt naimisiin enkä menekään, mutta olenkin viisas, joten toimin toisin kuin enemmistö ihmisistä. Olet valalla vannonut elämäsi pituisen liiton. Miehesi kunnioittaa sitä liittoa, sulla tekisi mieli vierasta munaa. Jos olet vieraalla munalla herkutellut liittosi aikana niin sitten olet aviorikoksen jo tehnyt. Miehellesi se tiittäisi liiton purun syyksi kaikkivaltiaan edessä.

Elämäsi kuulostaa tasapainoiselta ja harmoniselta. En tajua sua. Lähtekää sen kylpylän sijasta yhdessä tai erikseen ulkomaanmatkalle ja viettäkää sitä ennen aikaa erillänne toisistanne. Sullakin ikävä tulee jossain vaiheessa ja tajuat miten hyvä mies sulla on. Sulla on tylsää ja siihen sisältyy omissaoloissaolemisen tarve. Se on yksi syy omaan sinkkuuteeni: en halua olla selitysvelvollinen ja jutella turhuuksia vaan voin ottaa jonkin kirjan läteeni ja lukea sitä ilman että mun pitäisi tehdä jotain jonka joku toinen keksii mulle tehtäväkseni.

Teetpä mitä tahansa niin eroa älä mene ottamaan. Hajurakoa voit ottaa. Sano miehellesi, että lähdet Turkkiin kuukaudeksi katsomaan keksisitkö sieltä löytämään mitään sinua piristävää. Siinä olisi ideaa. Miehesi voisi samalla lähteä Thaimaahan kuukaudeksi ja asuntonne voisitte jättää tuttavien, sukulaisten hoitoon kuukaudeksi, samalla hekin saisivat olla omissa oloissaan kuukauden..

Jos rahatilanne on niukka niin siihenkin on ratkaisunsa. Oletaan, että on käytössänne ainakin 2 huonetta, oh ja mh. Toinen alkaa elämään toisessa huoneessa ja toinen toisessa huoneessa. Sovitte, ettette edes tervehdi toisianne vaikkapa 3 viikkoon. Televisiota voi kuunnella kuulokkeilla ja kävellessä käytettävä sukkia tai pehmeitä tohveleita, koska paljas jalka lattialla pitää hirveää ääntä. Tietokoneeseen omat kuulokkkeet kanssa.

Ja itsekin voi keksiä omia ratkaisuja, mutta usko pois, tilapäinen erossa olo tekee hyvää ellei se johdu siitä, että tekee vierasta munaa mieli päästä raplaamaan. Klitoris olisi naisilta leikata pois niin ei olisi niin kovaa huoraamisvimmaa jäljellä.

Äänestä
  • Turhan paksua tekstiä, en ole pettänyt enkä aiokkaan. Nyt meni tosiaan yli mut kiitos et jaksoit kirjoittaa noin pitkän jutun joka on yhtä hölynpölyä.

    Äänestä

  • miettivä mummi kirjoitti:

    Turhan paksua tekstiä, en ole pettänyt enkä aiokkaan. Nyt meni tosiaan yli mut kiitos et jaksoit kirjoittaa noin pitkän jutun joka on yhtä hölynpölyä.

    Eipä kestä. Vastauksestasi huomaa millaisien kusipäiden kanssa miehet naimisiin menevät. Jos ei ole samanlainne kuspää kuin isnä niin pimpin takia otti sinut.

    Mukavaa jatkoa kohti hautaa.

    Äänestä

  • En yksinkertainen kirjoitti:

    Eipä kestä. Vastauksestasi huomaa millaisien kusipäiden kanssa miehet naimisiin menevät. Jos ei ole samanlainne kuspää kuin isnä niin pimpin takia otti sinut.

    Mukavaa jatkoa kohti hautaa.

    Toivottavasti kukaan naisenreppana vaan ei joudu sua lähietäisyydellä sietämään. Harvoin näkee, edes näillä sivuilla, tuollaista määrää tekopyhää hapatusta ja naisvihaa yhdessä nipussa. Aikamoiset angstit. Sun kannattais mennä terapiaan. Voisi olla terapeutille ihan mielenkiintoista, sä tuskin kykenisit pohjamudasta nousemaan.

    Äänestä

"Tuntuu et ollaan jonkunlaiset kämppikset "

Eiköhän tuo ole jo melko normaalia tuossa vaiheessa avioliittoa.

Äänestä

Ottakaa vähän etäisyyttä toisistanne, kuten jo jotkut neuvoivat. Menkää matkalle tai risteilylle erikseen. Siellä tapaa muita ihmisiä. Voit ottaa osaa erilaisten yhdistysten toimintaan esim. työkyvyttömyyseläkeläisten yhdistys. Ainakin isommilla paikkakunnilla on tälläisiä yhdistyksiä. Siellä on kaikenlaista toimintaa esim. askartelua, retkiä, yhdessäoloa (kortinpeluuta) ja mikä mukavinta näkee mukavia ihmisiä. Miehesi on kuitenkin päässyt alkoholista eroon, mikä on tosi hyvä asia. Oletko puhunut erosta ja tyytymättömyydestäsi miehesi kanssa. Mielestäni erokaan ei ole huono ratkaisu. Silloin voi vielä vanhempanakin löytää uuden ja paremman ihmissuhteen tai nauttia vain vapaudesta. Kannattaa tehdä siten kun itsestä tuntuu parhaimmalta. Ei kannata tyytyä elämään epätyydyttävää elämää.

Äänestä

Minä olin 30 vuotta täysin raittiin miehen kanssa, ja hänellä oli taas pettäminen kuin riippuvuutta, aina paljatus tasasin väliajoin salainen suhde, kun lapset lähti maailmalle ,lähdin myös pois siitä parisuhteesta.
Mikä on hyvää elämää jota haluaa elää, on jokaisen oma päätös ja itseään kannattaa kuunnella lopulta.
Ei yksinkään ole mukavaa välillä, mutta en pitänyt siitä, että minua petettiin ja oli myös sen seurauksena väkivaltaa.
Ei aina olla kirkossa vihitty, kuten minä ja siksi en ole luvannut mitään loputonta anteeksiantoa, itseni kustannuksella.

Äänestä

Mjaa. Miten tuonkin nyt ottaa "jos yksinääkään ei ole hyvä olla". Yksin on parempi olla kuin huonossa seurassa. Ja huonossa liitossa on paljon yksinäisempää kuin oikeasti yksin.

Tuliko sinulla koskaan ero mieleen, luonteidenne erilaisuus noina 36 vuotena, kun miehesi joi?

Äänestä

Teillä ei ole mitään juttelemista tai tekemistä koska kumpikaan ei tee mitään!

Miksi ette keksisi jotain mielekästä tekemistä pitkiksi päiviksi/ illoiksi?Joko yhdessä tai erikseen.

Lukekaa - kirjastot ovat täynnä ilmaisia kirjoja joko äänikirjoina tai kovakantisina. Niistä voi vetää yhdessä johtopäätoksiä tai kertoa toiselle mitä itse on lukenut.
Ratkokaa ristisanatehtäviä, sudokuja
maalatkaa kuvia ( se tarkoittaa: tehkää taidetta),
kokatkaa yhdessä ja sen sijaan että 5 minuutissa hotkaisette aterian seisaaltaan, käyttäkää siihen puoli tuntia,
menkää lenkille,
pyoräilemään ( varsinkin nyt päivät alkavat pidentyä)
hankkikaa lemmikki jota molemmat hoitavat
Kysy milloin miehesi haluaisi kupin iltateetä?
näkkileivän kanssa vai ilman?
Vuokrattaisko elokuva?
Millainen?

jne jne jne On täydellisen tarpeetonta vielä lopettaa avioliitto, käyttäkää energiaa sen kehitämiseen. On todella hienoa että miehesi on päässyt viinapaholaisesta eroon, nyt hän selvinpäin voi osallistua sinun ohjaamiin tekemisiin!

Kun saat sen keskustelun alkuun, kysele, kysele, kysele kysymysiä jotka vaativat pidemmän vastauksen kuin "joo" tai "ei".

Aivan varmasti loydätte vielä sen yhteisen sävelen. Ei tapahdu tunnissa tai paivässä tai ehkei viikossakaan, mutta älä luovuta!

Äänestä
  • "Aivan varmasti loydätte vielä sen yhteisen sävelen"

    Itse epäilen suuresti. Etenkin, jos yhteinen sävel on ollut hukassa vuosikausia.

    Äänestä

Noh. Ero olisi yksi vaihtoehto. Toinen olisi se, että sinä tekisit jotain muuta kuin surffailisit netissä. Kolmas se, että keksisitte jotain yhteistä mukavaa tekemistä.
Tosin tuo toinen ja kolmas vaihtoehtokin voisi johtaa eroon, mutta kannattaisiko vilkaista mitä tapahtuu, vai erota suoralta kädeltä?

Useinkin liitot, joissa toinen keksii itselleen mukavia harrastuksia ja viettää aikaansa omien ystävien parissa päätyvät eroon ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä

Haikaileva mummi, oletko vielä päättänyt, mitä tehdä ? Jos olet vielä kuulolla, niin vastaileppa. Onko tottumus toinen luonne, ja elämä jatkuu turvallisen tylsänä samaa rataa? Addiktioitahan nämä: alkoholi, TV ja netti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miettivä mummi kirjoitti:

Naimisissa 36 vuotta. Mieheni on alkoholisti joka kuitenkin ollut kuivilla kohta 4 vuotta. Sitä ennen juonut koko avioliiton ajan.
Nyt kun olemme jääneet kahden ja molemmat työkyvyttömyyseläkkeellä. Tuntuu et ollaan jonkunlaiset kämppikset minä seikkailen netissä ja mies telkkarissa.
Luonteemme on aika ristiriitaiset ja välttelen hänen kosketustaan kun ei tunnu hyvltä.
ehkä 30 vuoden pettymykset on turruttaneet tunteet häntä kohtaan.
Olen miettinyt eroa monen monta kertaa, mutta sit miettii jos yksinkäänei ole hyvä olla. Taas on näitä iltoja kun ei juuri jutella mitään, siksi kai tännekkin tuli surffattua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu