Avoliittoa takana puoli vuotta ja ollaan poikakaverini kanssa vasta saatu yhteistä elämää alulle, seurustelua takana vajaa vuosi. Avomieheni muutti asumaan samalle paikkakunnalle kanssani, kun sai täältä töitä ja halusi kokeilla siipiään muualla kuin kotiseudullamme ja vanhempiensa nurkissa. Ikää minulla 27, avomiehelläni 22.
Avomieheni sai pari päivää sitten töistä huonoja uutisia ja lomautuslapun käteen. Nyt yhtäkkiä pitääkin miettiä, että mitäs sitten seuraavaksi. Vaihtoehtoina ovat tänne nykyiselle paikkakunnalle jääminen missä nyt asumme ja työttömänä oleminen tai uusien töiden etsiminen, paluu kotiseudulle pidemmäksi aikaa (töitä olisi ehkä sielläkin) ja opiskelemaan lähteminen toiselle paikkakunnalle ensi syksynä. Opiskeluasia ei tunnu vielä niin ajankohtaiselta, sillä pääsykokeet ovat vasta tulossa ja niitä ennen täytyy miettiä tulevaa kevättä ja kesää ja millaisia ratkaisuja hän tekee elämänsä suhteen. Toki opiskeluasiakin on mielessä, sillä se tarkoittaa hänen kohdallaan muuttoa toiselle paikkakunnalle. Siinä yhteydessä tulee mietittäväksi, että muuttuuko suhteemme etäsuhteeksi vai etsinkö töitä hänen opiskelupaikkakunnaltaan ja muutan hänen perässä sinne.
Tuntuu, että parissa päivässä on hävinnyt pohja kaikelta, minkä päälle ollaan yhteistä elämää rakennettu. Tunnutaan yhtäkkiä vierailta toisillemme. Tuntuu niinkuin seisoisimme hauraan lasilevyn päällä, joka on särkymässä milloin tahansa tuhansiksi palasiksi. Onko sitä ummistanu silmänsä kaikelta, mitä tässä on nyt edessä ja elänyt kuplassa ja nyt lomautustiedon jälkeen kaikki faktat iskeytyi vasten kasvoja mietittäväksi. Nyt pitää miettiä isoja asioita, töitä, parisuhdetta, asuinpaikkakuntaa, opiskeluja jne. Pitää ajatella mitä itse haluaa, mutta kuitenkin ottaa myös toisen mielipide huomioon ja miettiä sitä, että miten vakavissaan nyt ollaan yhdessä. En missään nimessä haluaisi erota, sillä näen meillä yhteistä tulevaisuutta. Avomieheni on sanonut, ettei hän osaa miettiä asioita niin pitkälle kuin minä, sillä hänestä on tullu melko realisti asioiden suhteen (saanut rakkaudessa joskus siipeen) niin ei uskalla luvata semmosta mistä ei voi olla varma vaikka haluaiskin uskoa että näin tämä ja tämä asia menee tulevaisuudessa.. Mitä tuo sitten tarkoittaakaan, sillä eikai ikinä voi olla täysin varma mistään? Eikö kyse ole enemmän siitä, että löytyykö yhteistä tunnetta siitä, miten asiat voisivat mennä (yhteisessä) tulevaisuudessa?
Avomieheni on vielä kovin nuori eikä hänellä ole kovin paljoa kokemusta vaikeista asioista tai isoista päätöksistä. Hän on elänyt hyvin "tasaista" elämää tähän saakka. Olin itse nähnyt ja kokenut jo tuohon ikään mennessä monenlaista ja katson asioita todellakin erilaisten silmälasien kautta. Rosoisesta elämästäni huolimatta olen kovin romanttinen ja tietyllä tavalla myös naiivi luonne ja rakentelen pilvilinnoja, joista räsähdän sitten aina rytinällä alas, kun asiat eivät menekään ajattelemallani tavalla. Haluan uskoa aina viimeiseen saakka, että kaikki kääntyy vielä parhain päin ja olen aiemmissa suhteissani ummistanut silmät ongelmilta ja eron merkeiltä. Taasko on käymässä niin?
Lähden pian reissuun ulkomaille ilman avomiestäni. Ehkä hetkellinen välimatka tekee hyvää, kun saamme miettiä asioita tykönämme. Ajattelen niin, että reissun aikana tämä suhde menee niille uomilleen, miten on tarkoitettu.. huomaammeko ikävöivämme toista koko ajan ja tajuamme, että meidän pitää pysyä yhdessä tuli vastaan mitä tahansa vai etäännymmekö ja erkanemme toisistamme lopullisesti. Olen aina haaveillut sellaisesta miehestä, joka sanoisi minulle että me ei erota tuli vastaan mitä tahansa.
Hyviä neuvoton ja kokemuksia kaivataan, olen ihan rikki ja solmussa tässä tilanteessa. Viime päivinä meillä on ollu paljon riitaa, sillä olen ollut todella pelokas ja herkillä ja kärkkymässä vastauksia avomieheltäni näihin kysymyksiin.. Sitten olen hermostunut, kun en ole saanut vastauksia ja suunnilleen jo surrut eroa. Olen miettinyt sitäkin, että uuvuttaako avomieheni minut käytöksellään, jos hänestä ei ole jättämään minua.. Miksei hän sano minulle, että rakkaudesta kuulumme yhteen? Tiedän että hän on joskus aiemmin tehnyt niin (uuvuttanut käytöksellään) toisen kohdalla :(
Avomieheni sai pari päivää sitten töistä huonoja uutisia ja lomautuslapun käteen. Nyt yhtäkkiä pitääkin miettiä, että mitäs sitten seuraavaksi. Vaihtoehtoina ovat tänne nykyiselle paikkakunnalle jääminen missä nyt asumme ja työttömänä oleminen tai uusien töiden etsiminen, paluu kotiseudulle pidemmäksi aikaa (töitä olisi ehkä sielläkin) ja opiskelemaan lähteminen toiselle paikkakunnalle ensi syksynä. Opiskeluasia ei tunnu vielä niin ajankohtaiselta, sillä pääsykokeet ovat vasta tulossa ja niitä ennen täytyy miettiä tulevaa kevättä ja kesää ja millaisia ratkaisuja hän tekee elämänsä suhteen. Toki opiskeluasiakin on mielessä, sillä se tarkoittaa hänen kohdallaan muuttoa toiselle paikkakunnalle. Siinä yhteydessä tulee mietittäväksi, että muuttuuko suhteemme etäsuhteeksi vai etsinkö töitä hänen opiskelupaikkakunnaltaan ja muutan hänen perässä sinne.
Tuntuu, että parissa päivässä on hävinnyt pohja kaikelta, minkä päälle ollaan yhteistä elämää rakennettu. Tunnutaan yhtäkkiä vierailta toisillemme. Tuntuu niinkuin seisoisimme hauraan lasilevyn päällä, joka on särkymässä milloin tahansa tuhansiksi palasiksi. Onko sitä ummistanu silmänsä kaikelta, mitä tässä on nyt edessä ja elänyt kuplassa ja nyt lomautustiedon jälkeen kaikki faktat iskeytyi vasten kasvoja mietittäväksi. Nyt pitää miettiä isoja asioita, töitä, parisuhdetta, asuinpaikkakuntaa, opiskeluja jne. Pitää ajatella mitä itse haluaa, mutta kuitenkin ottaa myös toisen mielipide huomioon ja miettiä sitä, että miten vakavissaan nyt ollaan yhdessä. En missään nimessä haluaisi erota, sillä näen meillä yhteistä tulevaisuutta. Avomieheni on sanonut, ettei hän osaa miettiä asioita niin pitkälle kuin minä, sillä hänestä on tullu melko realisti asioiden suhteen (saanut rakkaudessa joskus siipeen) niin ei uskalla luvata semmosta mistä ei voi olla varma vaikka haluaiskin uskoa että näin tämä ja tämä asia menee tulevaisuudessa.. Mitä tuo sitten tarkoittaakaan, sillä eikai ikinä voi olla täysin varma mistään? Eikö kyse ole enemmän siitä, että löytyykö yhteistä tunnetta siitä, miten asiat voisivat mennä (yhteisessä) tulevaisuudessa?
Avomieheni on vielä kovin nuori eikä hänellä ole kovin paljoa kokemusta vaikeista asioista tai isoista päätöksistä. Hän on elänyt hyvin "tasaista" elämää tähän saakka. Olin itse nähnyt ja kokenut jo tuohon ikään mennessä monenlaista ja katson asioita todellakin erilaisten silmälasien kautta. Rosoisesta elämästäni huolimatta olen kovin romanttinen ja tietyllä tavalla myös naiivi luonne ja rakentelen pilvilinnoja, joista räsähdän sitten aina rytinällä alas, kun asiat eivät menekään ajattelemallani tavalla. Haluan uskoa aina viimeiseen saakka, että kaikki kääntyy vielä parhain päin ja olen aiemmissa suhteissani ummistanut silmät ongelmilta ja eron merkeiltä. Taasko on käymässä niin?
Lähden pian reissuun ulkomaille ilman avomiestäni. Ehkä hetkellinen välimatka tekee hyvää, kun saamme miettiä asioita tykönämme. Ajattelen niin, että reissun aikana tämä suhde menee niille uomilleen, miten on tarkoitettu.. huomaammeko ikävöivämme toista koko ajan ja tajuamme, että meidän pitää pysyä yhdessä tuli vastaan mitä tahansa vai etäännymmekö ja erkanemme toisistamme lopullisesti. Olen aina haaveillut sellaisesta miehestä, joka sanoisi minulle että me ei erota tuli vastaan mitä tahansa.
Hyviä neuvoton ja kokemuksia kaivataan, olen ihan rikki ja solmussa tässä tilanteessa. Viime päivinä meillä on ollu paljon riitaa, sillä olen ollut todella pelokas ja herkillä ja kärkkymässä vastauksia avomieheltäni näihin kysymyksiin.. Sitten olen hermostunut, kun en ole saanut vastauksia ja suunnilleen jo surrut eroa. Olen miettinyt sitäkin, että uuvuttaako avomieheni minut käytöksellään, jos hänestä ei ole jättämään minua.. Miksei hän sano minulle, että rakkaudesta kuulumme yhteen? Tiedän että hän on joskus aiemmin tehnyt niin (uuvuttanut käytöksellään) toisen kohdalla :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Se on tahdosta ja omien etujen karsimisesta teidän suhde kiinni.
Pitää päättää haluatteko TODELLA jatkaa yhdessä=tahto asia vai ajatellako omia etuja=mennä opiskelemaan töihin minne haluaa ja sitten epätoivoisesti yrittää syödä kakun ja säästää sitä samaan aikaan.
Poikaystäväsi ikä on kyllä sellainen epävarma tekijä, että hän voi haluta vielä katsoa maailmaa ja elää yksin.
Mutta kuten sanoin tahdon asia.