En monta paikkaa tiedä, jossa ihmiset ovat niin epätasa-arvoisessa asemassa kuin Länsi-Pohjan alueella. Pieni osa eliittiduunareista tienaa kymmenkertaisesti sen kuin suurin osa kansasta.
Se mikä tämän tekee ihmeelliseksi on vasemmistolaisuus, joka on teollisuuspaikkakunnilla vaikuttamassa. Olen kuvitellut että vasemmistolaisuus puoltaa solidaarisuutta ja tasa-arvoa, mutta esimerkiksi Kemin kaltaisessa paikassa erot ihmisten välillä ovat valtavat mitä tulee toimeentuloon.
Epätasa-arvon tyyssija?
6
217
Vastaukset
- Batista.
Kyllä työkkärin täteilläkin menee ihan mukavasti.
Ja työ on helppoa näyttöpäätetyötä.- Arska Lehd.jak. Kemi
Työkkärin tantat ja tanttamaiset "miehet" pitäisi kyllä saada järjestykseen. Pahoinpitelevät henkisesti yhteiskunnassa heikossa asemassa olevia, etenkin työttömiä, ja pönkittävät omaa egoaan. Luulevat olevansa itsevaltiaita, jotka saavat käsitellä ihmisiä miten vaan.
- Arska Lehdenjakaja
On totta, että Vas ja SDP muodostavat enemmistön Kemin kaupunginvaltuustossa. Kaupunginvaltuusto ei kuitenkaan päätä niitä palkkoja, joista kirjoitat, eikä saakkaan niihin vaikuttaa, koska Kemin kaupunki ei maksa niitä palkkoja. Päinvastoin ovat iloisia, kun tulee verotuloja. Muutenkin työväenpuolueet ajavat nimenomaan työläisten etuja. Mikä valituksessasi on perimmäinen syy? Eiväthän nämä palkat ole sinulta pois. He maksavat paljon veroa ja auttavat sitä kautta myös pienituloisia. Vaikka heidän palkkansa puolitettaisiin, sinun palkkasi ei siitä kasvaisi. Joutuisit vain maksamaan enemmän veroja, jotta kaupungin talous saataisiin pidettyä tasapainossa. Mahdollisesti jouduttaisiin vielä karsimaan palveluja entisestäänkin lisää.
- Storalta terveiset
Näin se vaan köyhät on, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis...
- Jarde.
Ei köyhät ole läheskään aina tyhmiä. Monet heistä ovat vain epäonnistuneet elämässään, ja jotkut ajautuneet huonoon tilaan, ja siitä ei sitten ole helppoa enää päästä yläluokkaan. Tiedän esimerkiksi yhden joka menetti uhkapelihimontakia rahansa. Mutta ei se tyhmä ollut.
- Hiihtäjä.
Jarde. kirjoitti:
Ei köyhät ole läheskään aina tyhmiä. Monet heistä ovat vain epäonnistuneet elämässään, ja jotkut ajautuneet huonoon tilaan, ja siitä ei sitten ole helppoa enää päästä yläluokkaan. Tiedän esimerkiksi yhden joka menetti uhkapelihimontakia rahansa. Mutta ei se tyhmä ollut.
Pelkästään se että on jokin sairaus voi olla estä työmarkkinoilla.
Ihmisillä on erilaisia syitä sille miksi on tipahtanut oravanpyörästä. Joku voi olla huonoista taustasta; heitteillejätetty, alkoholismi/huume-perheestä, kasvatuskodista, köyhyyttä, ei sellaisista oloista ole ihan helppo nousta ylöspäin. Ei siinä useinkaan ole kyse siitä että on tyhmä, vaan huonoista lähtökohdista elämässä, epäonnesta jne
Siltikin sieltä pohjaltakin kannattaa yrittää pois - jos jaksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647