kiljuntaa

Kasvatuksen ja kulttuurin tulosta.

Kiljunnalla saa huomiota.

Jo varhain opitaan, että kun jotain tapahtuu, pidetään ääntä. Katso telkkariohjelmia tai lue lastenkirjoja: Äänekkyydellä alleviivataa tilanteen merkitystä, joten oman tekemisen merkitystä itselle (ja toisille) korostetaan kirkumalla tai selostamalla ääneen (kovaa), mitä ollaan tekemässä ja havaitaan. Ja toki ihan ilostakin kiljahdellaan. Mutta se mekkala mitä nykymuksut pitää ei ole mitään tavallista ilonhihkuilua vaan kyllä ne ovat ihan oikeasti poikkeavan kovaäänisiä.

Ehkä osansa on kasvuympäristön metelilläkin: koko ajan jokin radio tai telkkari päällä, jatkuva taustamöly kaupassa ja bussissa. Ei osata olla hiljaa

Oma kokemukseni on muinoin kesätöistä näyttelystä: Lapset juoksevat ympäriinsä ja huutavat niin että salit raikaa - "TUU KATTOO!!!!" "KATO!" "HIRVEE!" "IHANA!"... en ymmärrä... eikö voi odottaa että se kaveri tai vanhempi tulee viereen ja kommentoida sitten, eikä rakennuksen toiselle puolelle? Tosin huutavat ne sittenkin, kun kuulija on vieressä. Kun sitten heille asiasta huomauttaa - että voisitteko olla hiljaa/pienentää ääntä, niin ehkä hetken muistavat ja kohta taas jatkuu. Vanhemmat hävyttömän harvoin puuttuvat jälkikasvunsa karjumiseen ja jos heille siitä mainitsee, melkein loukkaantuvat. :( Eli huonoja tapoja ja huonoja, välinpitämättömiä kasvattajia.

On myös hiljaisia lapsia ja hiljaisia kulttuureita.

Biologisessa mielessä äänekäs otus on nopeasti kuollut otus. Ääni ei karkota petoja vaan houkuttaa niitä. Erityisesti leikkimisen äänet kertovat, että paikalla on nuoria ja helpommin pyydystettäviä yksilöitä.