Hei vaan!
Olen 19-vuotias nuori nainen. Joulukuun lopulla aloin muuttamaan ruokavaliotani kevyempään suuntaan ja aloitin myös suht. säännöllisen hölkkäämisen (n. 2-4x viikossa, vaihtelee). Tarkoituksena oli saada reisien sellumuhkuroita tasoitettua. Painoa karisi kymmenen kiloa. Nyt olen siis 48kg painava ja 165cm pitkä. Kuitenkin vatsani seutu, takapuoleni ja reiteni roikkuvat hieman - oletin että se on löysää ihoa.
Nyt olen herännyt siihen että voimani ovat huvenneet enkä jaksa siirtää edes kookkaampia huonekaluja. Istuminen sattuu kun takapuolessa ei ole "pehmustetta". Pienellä googlaamisella huomasin painonpudotuksen vaikuttavan ensin lihaksiin, ja nyt siis taitaa olla niin että entiset lihakseni ovat kadonneet tyystin näissä kuukausissa, ja että rasva istuu alaruumiissa edelleen - korjatkaa toki jos olen käsittänyt asioita väärin. Tiedän, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis....
Eli siis, salille hankkimaan lihakset takaisin? Olen suunnitellut jo jonkinlaista ohjelmaa, jonka toistaisin kahdesti viikossa:
- lämmittely crosstrainerilla
- 3x20 sisäreisien harjoitusta
- 3x20 ulkoreisien harjoitusta (en tiedä laitteiden / liikkeiden tarkkaa nimeä)
- 3x20 reisiojennus
- 3x20 reisikoukistus
- 3x30 jalkaprässi
- 3x20 vatsarutistus
- 3x20 vipunosto sivuille pienillä painoilla
- 3x20 ylätaljaveto eteen
Kotona sitten tekisin vatsalihasliikkeitä, askelkyykkyjä yms. liikkeitä ja venyttelisin tietenkin. Hölkkäilyn jättäisin viikonlopulle. Ja miettisin ruokavaliota hieman pidemmälle tällä kertaa ja katsoisin että proteiinia tulee syötyä enemmän, pitää yrittää asennoitua siten ettei ruoka ole vihollinen... Kuulostaa ehkä naurettavalta mutta lihominen pelottaa...
Olenko täysin hakoteilla tämän kaavan kanssa?
Aloittelijan paha (?) ongelma
10
302
Vastaukset
- ripperzipper
Moikka! Oot siinä mielessä oikeilla jäljillä, että lihasmassaa kaipaat todellakin :) Itselläni kävi niin, että kun aloitin säännöllisen treenaamisen kolmisen vuotta sitten, niin tavoitteeni oli pudottaa painoo kiinteytyä.
Jäin kuitenkin koukkuun lihasmassan kasvattamiseen, ja sit tietty liitin aeroobisen harjoittelun. Paino ei tippunut kiloakaan, mutta kroppa on totaalisen erinäköinen kuin ennen. Näytän hoikemmalta, kuin ennen. Mulle kävi siis niin, että ylimääräisen löysän tilalle tuli lihakset!
Monet naiset kauhistelee suurilla painoilla treenaamista, koska pelkäävät sitä, että kropasta tulisi "liian lihaksikas". tätä on kuitenkin turha pelätä :)
Jos olisin sinä, niin tekisin niin, että jakaisin ohjelmaa useampaan osaan. tuossa sun suunnitelmassahan on aika pitkälti keskitytty kropan alaosan treenaamiseen, ja tuo voi olla melkoisen väsyttävä treeni yhdellä kertaa tehtäväksi. (et saa parasta mahdollista tulosta, kun treenaat jo väsynyttä lihasta).
Voisit jakaa tuon vaikka kahteen osaan, niin että tekisit toisena päivänä puolet noista liikkeistä, ja toisena sitten loput. Lisäksi voisit sit tehdä enempi yläkroppaa, jos tuntuu, että treeni jää muuten lyhyeksi :)
Jos lihaksen kasvattaminen kiinnostaa, niin käy kattoo alla oleva linkki:) siellä myös tietoa treenaajan ruokavaliosta yms. Pakkotoiston foorumeilta löytyy myös paljon infoo :) tsemppiä treenikevääseen :)
http://lihaskasvu.blogspot.com/- fAKtaa tässä!
Täyttä potaskaa tuo että läskien tilalle tulisi lihakset ilman että paino muuttuu. Lihasten kasvatus vaatii AINA!!!!! pluskaloreita ja lihasta ei voi hankkia ilman että samalla tulisi läskiä. Taas kun läskiä lähtee, eli miinuskaloreilla, lähtee AINA!!!!! myös lihasta. Toisin sanoen, omalla kohdallasi painon säilymisen ja kiinteytymis-illuusion on aiheuttanut nesteenvaihtelu.
- tjn
Jätä noi sisä- ja ulkoreidet suoraa pois, niistä mitään hyödy. Kunnon raskas jalkaprässi/ kyykky treeni ekaks (4x8-10) ja vasta sen jälkeen ojennus ja koukistus. Askelkyykyt ja suorin jaloin maastaveto on reisille kans aika poikaa Pohkeet siihen päälle jos maistuu. Äläkä unohda muita lihasryhmiä. Selkää, rintaa ja olkapäitä kunnolla mukaan.
Toivottavasti näillä pääset alkuun.- kokovartalotreeni
Ei kyykky ole ainoa autuaaksi tekevä
- Tyhmä pää
Kiitoksia teille molemmille vastauksistanne!
Taidan siis laittaa tuohon enemmän yläruumiin treenausta mukaan :) - kokovartalotreeni
Tolla elopainolla (48kg) ei kannata enää laihduttaa. Lisälihasmassa ei varmaan pahaa tee. Kyllä koko kroppaa kannattaa aina treenata, jolloin yleensä putoaa myös kehon rasvaprosentti.
- shh-shh
En halua itseäni mitenkää kehua, mutta tiedän salitreenaamisesta yhtä sun toista. Toi ohjelma ei oikein toimi, aivan liikaa jaloille liikkeitä, jos tekisit tolla ohjelmalla pidemmän aikaa niin voin sanoa että ei hyvä tule. Jalat kasvaa kyllä, mutta yläkroppa jää aivan jälkeen, Se on vähän sama asia kuin jotkut bodarit on ns. tikkaribodareita, ylä kroppaa kasvattaa mutta jalkoja ei lähes ollenkaan.
Koko kroppaa täytyy treenaa tasesti, eli nyt mukaan rinta, selkä (alaselkä), hauikset, ojentajat, olkapäät! Niistä rakennat itsellesi ohjelman. Jos et itse välttämättä osaa tehdä ohjelmaa niin minä voin auttaa tekemään sen. Kerron vähän mitä liikkeitä kannattaa tehdä ja millätavalla!- 18
Naiset joskus pelkäävät yläpropan treeni, kun ne luulee saavansa lihaksia pikkutreeneillä
- Tyhmä pää jälleen
Joo, voisin ottaa vinkkejä mikä sopisi yläkropalle :)
Itse en paljoa tiedä mistä sen kanssa aloittaa tai mikä on "oikea tekniikka", kun olen todellakin heiveröinen enkä haluaisi reväyttää itseäni millään lailla heti kättelyssä. - shh-shh
Tyhmä pää jälleen kirjoitti:
Joo, voisin ottaa vinkkejä mikä sopisi yläkropalle :)
Itse en paljoa tiedä mistä sen kanssa aloittaa tai mikä on "oikea tekniikka", kun olen todellakin heiveröinen enkä haluaisi reväyttää itseäni millään lailla heti kättelyssä.Joo salilla pitää ottaa aika rauhallisesti, varsinkin kun on aloittelija!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591134Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83593Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt29480