Pyöräily aiheuttaa naisillekin seksiongelmia

Jo aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että ahkerasti pyöräilevillä miehillä esiintyy tavanomaista enemmän erektiohäiriöitä.

Jo vuonna 2006 Yalen yliopiston tutkijat selvittivät, että usein polkupyörällä liikkuvilla naisilla esiintyy kipuja alapään alueella. Pyörän satulat on suunniteltu siten, että pyöräilijä nojautuu hiukan eteenpäin, jolloin satula painaa alapään hermoja.

Tämä puolestaan aiheuttaa tunnottomuutta ja kipua, mikä vaikuttaa myös seksielämään. Miehillä vastaavat ongelmat näkyvät erektiohäiriöinä.

Yalen tutkijat yrittivät selvittää viimeisimmässä tutkimuksessaan, miten satulan mallilla voi vaikuttaa ongelmaan. Testihenkilöt kokeilivat useita eri satuloita ja asentoja polkupyörän selässä.

Lopulta merkittävimmäksi tekijäksi osoittautui ohjaustangon korkeus. Tutkijat havaitsivat, että mitä alempana ohjaustanko on, sitä enemmän naisten alapäähän kohdistuu painetta kumaran asennon takia.

-Käytännössä osoitimme, että nämä riskejä aiheuttavat ongelmat ovat korjattavissa, tutkimuksen vetäjä, tohtori Marsha K. Guessa sanoo New York Timesissä.

Tutkimustulokset julkaistiin The Journal of Sexual Medicine -verkkolehdessä.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


O_o kirjoitti:

Jo aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että ahkerasti pyöräilevillä miehillä esiintyy tavanomaista enemmän erektiohäiriöitä.

Jo vuonna 2006 Yalen yliopiston tutkijat selvittivät, että usein polkupyörällä liikkuvilla naisilla esiintyy kipuja alapään alueella. Pyörän satulat on suunniteltu siten, että pyöräilijä nojautuu hiukan eteenpäin, jolloin satula painaa alapään hermoja.

Tämä puolestaan aiheuttaa tunnottomuutta ja kipua, mikä vaikuttaa myös seksielämään. Miehillä vastaavat ongelmat näkyvät erektiohäiriöinä.

Yalen tutkijat yrittivät selvittää viimeisimmässä tutkimuksessaan, miten satulan mallilla voi vaikuttaa ongelmaan. Testihenkilöt kokeilivat useita eri satuloita ja asentoja polkupyörän selässä.

Lopulta merkittävimmäksi tekijäksi osoittautui ohjaustangon korkeus. Tutkijat havaitsivat, että mitä alempana ohjaustanko on, sitä enemmän naisten alapäähän kohdistuu painetta kumaran asennon takia.

-Käytännössä osoitimme, että nämä riskejä aiheuttavat ongelmat ovat korjattavissa, tutkimuksen vetäjä, tohtori Marsha K. Guessa sanoo New York Timesissä.

Tutkimustulokset julkaistiin The Journal of Sexual Medicine -verkkolehdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu