Mikä ihmisiä

oikein vaivaa?

Viestini voi olla tökeröinen, mutta toivon silti teidän vastaavan kommenttiini. (mukaan lukien "Entinen kiusattu"-nimimerkillä)

Joka kerta kun katselen Youtubessa sellaisia kohtauksia, jossa kiusaajat joutuvat kostetuksi, vaikkapa työnnetyksi alas leikkitelineestä loukaten jalkaansa (Ottolapsi-elokuvasta), katsojat antavat sellaisia kommentteja, että heidän mielestään se on oikein tehty kiusaajalle. Mikä heitä oikein vaivaa? Vaikka sinänsä he ovat lähinnä "ei-kiusaajia", he kuitenkin myrkyttävät sydämensä mieltä yhtä paljon kuin ilkeilijätkin. Minulle on opetettu, että muodollisesti se ei ole oikea ratkaisu ja että meidän pitäisisi ajatella ihmissarvoja ja anteeksiantamisesta. Jollei kukaan voi ajatella toisten parastaan, niin täytyy ajatella edes itseämmekin kohdalla!

3

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -o-

      Ihmisarvo on keskittyä roskaa. Kiusaajalle ON oikein maistaa omaa lääkettään. Siinä ei nynnyily auta. Kyllä sinäkin vielä elämän realiteetit tulet huomaamaan.

    • ego vaivaa

      Ihmisiä vaivaa juuri se kärsimyksen kiertokulku ja asenne "silmä silmästä", joka saa aikaan molempien osapuolten "silmien sokeutumisen". Viisain ja vahvin on se, joka uskaltaa rohjeta lopettamaan kärsimyksen kiertokulun ja olemaan viimeinen linkki ketjussa, johon pahuuden lisääminen tähän maailmaan päättyy. Jos ei itse kannata kärsimyksen lisäämistä niin ei pidä lukea kypsymättömien kommentteja eikä katsoa ahdistavia youtube-klippejä ruokkien vain pahaa mieltä, vaan sen sijaan keskittyä siihen hyvään minkä haluaisi toteutuvan. "Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä."

      Mun elämä muuttui kun opettelin antamaan anteeksi kiusaajilleni ja päästin näin itseni nauttimaan elämästä. Koska se, joka roikkuu menneessä ja hautoo vihaa sisällään on itse oman vihansa uhri ja pitää itseään sen vankina huomaamatta omistavansa myös avaimet tuon vankilan porttien avaamiseen. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteensa voi vaikuttaa. Siksi anteeksianto ei ole niinkään merkityksellinen kiusaajien vuoksi vaan itse kiusatun anteeksiantajan vuoksi toimien anteeksiantajan elämässä parantavasti. Ehkä tämä ei monellekaan merkitse mitään, mutta ompahan yksi koulusurma vähemmän tässä maassa ainakin minun osaltani.

      • Jaloillani nyt

        Minä en ole antanut anteeksi, mutta en kyllä vello katkerissa kostonhaluissakaan.

        Olen saanut etäisyyttä kokemuksiini eivätkä ne enää rajoita elämääni.

        En ymmärrä, miksi minun pitäisi antaa anteeksi. En ole kostonhaluinen, en ole koskaan itse kiusannut ketään eikä ole edes tehnyt mieli. Voin ymmärtää jopa kiusaajiani (varmaan piti keksiä mielenkiintoa tylsiin koulupäiviin tai kotona oli ankara isä..), mutta, että sanoisin "ei sillä väliä, annan anteeksi"..ei sovi minun suuhuni.

        Minua on kiusattu päiväkodista lukioon asti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      149
      11191
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4256
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2684
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      104
      1613
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      82
      1459
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe