Perkessio

452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olipas päässyt villi juttu "arvostetun" tiedelehti Naturen palstoille. Tai ainakin siis jutun referaatti kertoi "villiä" tarinaa jostain maapallon akselin mystisestä huojumisesta (wobble).

Milankovichin sykleihin jutun olisi voinut liittää kertomalla, että prekessionsa eri vaiheissa maapallon navoista vuoroin pohjoinen, vuoroin eteläinen on kohti aurinkoa samaan aikaan, kun maa ratansa perihelissä on lähinnä aurinkoa ja liikkuu kaikkein nopeimmin. Tästä aiheutuu, että nykyisin eteläisen pallonpuoliskon kesä on muutamia päiviä lyhyempi kuin pohjoisen ja on siksi myös kylmempi. Päinvastainen tilanne oli 13 000 vuotta sitten, jolloin eteläinen pallonpuolisko oli lämpimämpi. Ei tuon selittämiseen mitään ihme vaappumista olisi tarvittu.

.

Äänestä

Shakunin ja kumppaneiden tutkimuksessa on melkoisia ristiriitaisuuksia.

Mannerjäätiköiden pitää ensin sulaa ennen kuin hiilidioksidi pääsee vapautumaan syvältä valtameristä. Ja mikähän ne mannerjäät sulattaa? Lämpöpä hyvinkin. Milankovitchin syklien aiheuttama auringonvalon lisääntyminen.

Äänestä

Niimpa kuten M.O.T sanoo.
Itte törmäsin tuohon hoippumiseen jo 60 luvun lopulla, mutta teoreema hävisi takavasemmalle jossain vaiheessa, ilmeisesti osittain sen vuoksi että laskennallisesti tuolla ei muka olisi tarpeeksi suurta vaikutusta maan lämpöihin.

No nythän näyttäisi että alarmisti itse on kaivanut sen historiasta tukeakseen omia hiilidioksiditoiveitaan.

Vaappukoon tai hoippukoon mun puolesta.
Äsken tuli mielenkiintoinen ohjelma telkusta, missä selitettiin kuun osuutta asiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sähköteurastaja kirjoitti:

Niimpä Milakowitchin syklitkin palaavat tutkimusten muodossa.

http://wattsupwiththat.com/2012/04/06/shakun-on-our-wobbly-worlds-precession-ocean-co2-fizzing-the-last-ice-age-and-all-that/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu