Viran haku, hakijat,valittu ja valitukset.

Yritysmaailmassakin ilmoitetaan tehtävän edellyttämät vaatimukset.

Avoimesta virasta: viranhoidon vaatimukset, viran edellyttämä kokemus, terveys, lain edellyttämät taustat: Viran kesto, koeaika jne.
Eli: Valinta perusteet ja vaatimukset pitää ehdottomasta tiedossa.
pätevin jos heitä on vain yksi saa paikan.
Muille hakijoille tulee antaa perustelu miksi kyseinen henkilö valittiin ja mihin valinta on perustunut. Ja samlla ilmoitettaan valintamenettelykäytäntö.

Olen ollut aiemmin yksityisen säätiön aplvelussa pitkään.

Hain virkaa ja sain. Valitsija oli kirjoittanut 1 ½ sivua A 4 perusteluja nimitykselleni.
Soveltuvat koulutukset työkokemus yritysmaailmasta ja virkatehtävän mukainen koulutus. Aiemmet yhteistyöt kysesien virkapaikan henkilöstön kanssa.
Ja miksi osaamiseni parhaalla tavalla täydentää työyhteisön osaamista.

Erittäin vaikea on työnantajan valita pätevän hakijan sijasta vähemmän päetvää.
Ajattelin jos joku nimityksestäni valittaa niin tuskin on nimittäjä heikoilla tuon paperin ja lausunnon kanssa!
0160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Viranhaltia kirjoitti:

Yritysmaailmassakin ilmoitetaan tehtävän edellyttämät vaatimukset.

Avoimesta virasta: viranhoidon vaatimukset, viran edellyttämä kokemus, terveys, lain edellyttämät taustat: Viran kesto, koeaika jne.
Eli: Valinta perusteet ja vaatimukset pitää ehdottomasta tiedossa.
pätevin jos heitä on vain yksi saa paikan.
Muille hakijoille tulee antaa perustelu miksi kyseinen henkilö valittiin ja mihin valinta on perustunut. Ja samlla ilmoitettaan valintamenettelykäytäntö.

Olen ollut aiemmin yksityisen säätiön aplvelussa pitkään.

Hain virkaa ja sain. Valitsija oli kirjoittanut 1 ½ sivua A 4 perusteluja nimitykselleni.
Soveltuvat koulutukset työkokemus yritysmaailmasta ja virkatehtävän mukainen koulutus. Aiemmet yhteistyöt kysesien virkapaikan henkilöstön kanssa.
Ja miksi osaamiseni parhaalla tavalla täydentää työyhteisön osaamista.

Erittäin vaikea on työnantajan valita pätevän hakijan sijasta vähemmän päetvää.
Ajattelin jos joku nimityksestäni valittaa niin tuskin on nimittäjä heikoilla tuon paperin ja lausunnon kanssa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu