Tutkimus: hiilarit eivät lisää 2-diabetesta

Taas tuli vahvistus asiaan joka ei kylläkään useimmille ole yllätys. Tiedetäänhän jo vanhastaan että diabetes ei tule sokerista.

Nyt on ilmestynyt väitöskirja nopeiden hiilihydraattien ja kakkostyypin diabeteksen välisestä yhteydestä.

Hiilihydraateilla ei ollut mitään haittavaikutusta kakkostyypin diabeteksen syntyyn vaan se peräti ehkäisi sitä.

"Ruokavalion suuremman hiilihydraattipitoisuuden todettiin
kuitenkin olevan yhteydessä pienempään tyypin 2 diabetesriskiin."

Myös painon pitäminen kurissa oli omiaan ehkäisemään diabetesta.

http://www.poliklinikka.fi/?page=7874754&id=2487620

Onhan tällä palstalla jo aikaisemmin julkaistu tutkimuksia siitä että 2-tyypin diabeteksen aiheuttaa liiallinen rasva. Rasva tukkii mm. lihasten insuliinireseptorit jolloin käy niin että vaikka insuliinia veressä on riittävästi, se ei pysty vaikuttamaan.

Herättää todella kummastusta että miksi mm. eräs lääkäriksi itsensä esittelevä mieshenkilö levittää vääristeltyä tietoa asiasta. Kysymyksessä onkin kaupallinen yhteys karppaukseen jolloin raha ratkaisee asian ja vastuuttomus tuotteensa haittavaikutuksista ei paatunutta kirjailijaa hetkauta.
25108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tässä sinulle 15-vuotias poika.

Eli oikeammin noin 60 -vuotias vanha Vantaalainen pervo.

Äänestä
  • Lopeta hyvänsään aikana sen muovivoin syönti, kun olet jo tolla asteella

    Äänestä

Laitatko linkin väitöskirjajuttuun?kiitos

Äänestä

Saa nähdä vaan ettei tämä tutkimus ilmesty milloinkaan Veijon tai muiden karppaajien pitämiin blogeihin.

Äänestä
  • Tuskimpa.

    Vaikka pitäisi pitää mielessä (en ole vielä tuota väitöskirjaa lukenut joten tämä on pelkkä arvaus) että kyllä hiilihydraatti lihottaa ja aiheuttaa sitä kautta kakkostyypin diabetesta. Myös rasva ja proteiini lihottavat joten ainut tapa pitää itsensä laihana ja jos se onnistuu VHH:lla niin hyvä.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Tuskimpa.

    Vaikka pitäisi pitää mielessä (en ole vielä tuota väitöskirjaa lukenut joten tämä on pelkkä arvaus) että kyllä hiilihydraatti lihottaa ja aiheuttaa sitä kautta kakkostyypin diabetesta. Myös rasva ja proteiini lihottavat joten ainut tapa pitää itsensä laihana ja jos se onnistuu VHH:lla niin hyvä.

    Jos hiilihydraatti voidaan tuolla perusteella laittaa diabeteksen syyksi niin siinä samalla syypäiksi voidaan nimetä kaikki ne energiaa sisältävät ruoka-aineet joita lihonut henkilö on lihomisensa aikana syönyt.

    Muistutetaan etä rasva on lihottavinta kaikista elintarvikkeista.

    Äänestä

Kun tutkittiin NAISTEN riskiä sairastua 2-tyypin diabetekseen, saatiin päinvastaisia tuloksia

http://jama.ama-assn.org/content/277/6/472.abstract?ijkey=d6255b3795cacb0818b2a6db1c7f5f21d5bf4cf2&keytype2=tf_ipsecsha

Mikä on yllättävää, tässä tutkimuksessa oli vain MIEHIÄ. Sen pitäisi olla kyllä paremmin esillä tiivistelmässä.

"Ruokavalion GI:n, GL:n ja hiilihydraattien saannin yhteyttä diabeteksen riskiin
tutkittiin SETTI-kohortissa, joka koostui 25 943 tupakoivasta, 50-69-vuotiaasta
suomalaismiehestä. Ruoankäyttötiedot kerättiin annoskuvakirja-avusteisella,
validoidulla kyselylomakkeella."

Ymmärsinkö oikein, että verestä oli tutkittu jopa 11 ihmisen arvot??

Kuinka tarkka menetelmä on annoskuvakirja-avusteinen, validoitu kyselylomakke? Kukaan ei siis ollut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla? Vaan yritettiin tutkia ihmisten normaaliruokavalion GI??

Kysehän ei ole diabetekseen sairastuneen ruokavaliosta, johon tutkimus on osoittanut VHH:n sopivan, vaan riskistä terveen sairastua. Suurimman riskin aiheuttaa lihavuus, miten se onkin sitten hankittu. Selvittämättä on varsinkin naisten kilpirauhasen osuus tähänkin.

Ruuassa kyse ei ole siitä mikä on lihottavinta, vaan paljonko sitä loppujen lopuksi syödään ja minkä kanssa. Tämä on ollut karppaajien sanoma aina, mutta sitä yritetään tulkita ja vääntää eri tavoin... Kun ihminen on tyytyväinen ja tyydytetty, hänen ei tarvitse koko ajan syödä.

Pitää lukea myöhemmin tarkemmin tuo paperi, nyt heitin kiireessä ensimmäisiä huomioita, olen muutenkin maallikko lukemaan tutkimuksia. Mutta keskustelun hämmentämiseksi!

Äänestä
  • Mietitäänpäs reaktiotasi: heti kun tulee tutkimus, joka on selkeästi uskomustasi vastaan, yrität etsiä siitä epävarmuustekijöitä. Yrität siis löytää kohdan, jolla saisit uskoteltua itsellesi, ettei tulos olekaan totta. Voisin lyödä vetoa, ettet tee samanlaista "virheenetsintää" esim. esittämällesi uskomustasi tukevalle tutkimukselle, vai mitä ?

    Sitten voidaan miettiä, onko kirjoituksesi objektiivista vai sittenkin vain oman uskontosi pönkittämisyritys.

    >

    Ilmeisesti GI:ä oli tutkittu tässä vain näin pienessä ryhmässä. Näistä on tietysti paljon tutkimusta, johon vedota.

    >

    Läpäisee tieteelliset vaatimukset.

    Mitä oikein kuvittelit tässä, ajattelitko, että tuollaiseen kyselylomakkeeseen olisi valehdeltu omasta ruokavaliosta systemaattisesti (vieläpä epäterveellisempään suuntaan) ? Mieti taas, jooko ?

    >

    Joten mikä on todennäköisyys, että juuri Sinä löydät jonkin seikan, joka tekee tutkimuksesta virheellisen kun siihen ei ole pystyneet nekään ihmiset, jotka ovat arvottaneet tuon tieteellisesti päteväksi ? Aivan, yrität nyt haukata vähän liian ison palan - ja vain siksi, että tulos sotii omaa uskomustasi vastaan.

    No, ihan mielenkiintoinen on kuitenkin tuo miehet - naiset asetelma. Todellakin hypoteesia (ei varmistettua asiaa) tukee jokunen tutkimus, että korkean GI:n hiilihydraatti olisi diabeteksen riskitekijä naisilla. Miehillä hiilihydraatti sitten alentaa riskiä. Eikö ollut muuten mielenkiintoista, että viljatuotteiden kuitu alensi diabetesriskiä tuossa antamassasi tutkimuksessa ?

    Pitäisikö siis miehiä kehottaa syömään enemmän hiilihydraattia ja varovaisesti kehottaa naisia vähentämään erityisesti lyhytketjuisia hiilihydraatteja ?

    Äänestä

  • Heh ! kirjoitti:

    Mietitäänpäs reaktiotasi: heti kun tulee tutkimus, joka on selkeästi uskomustasi vastaan, yrität etsiä siitä epävarmuustekijöitä. Yrität siis löytää kohdan, jolla saisit uskoteltua itsellesi, ettei tulos olekaan totta. Voisin lyödä vetoa, ettet tee samanlaista "virheenetsintää" esim. esittämällesi uskomustasi tukevalle tutkimukselle, vai mitä ?

    Sitten voidaan miettiä, onko kirjoituksesi objektiivista vai sittenkin vain oman uskontosi pönkittämisyritys.

    >

    Ilmeisesti GI:ä oli tutkittu tässä vain näin pienessä ryhmässä. Näistä on tietysti paljon tutkimusta, johon vedota.

    >

    Läpäisee tieteelliset vaatimukset.

    Mitä oikein kuvittelit tässä, ajattelitko, että tuollaiseen kyselylomakkeeseen olisi valehdeltu omasta ruokavaliosta systemaattisesti (vieläpä epäterveellisempään suuntaan) ? Mieti taas, jooko ?

    >

    Joten mikä on todennäköisyys, että juuri Sinä löydät jonkin seikan, joka tekee tutkimuksesta virheellisen kun siihen ei ole pystyneet nekään ihmiset, jotka ovat arvottaneet tuon tieteellisesti päteväksi ? Aivan, yrität nyt haukata vähän liian ison palan - ja vain siksi, että tulos sotii omaa uskomustasi vastaan.

    No, ihan mielenkiintoinen on kuitenkin tuo miehet - naiset asetelma. Todellakin hypoteesia (ei varmistettua asiaa) tukee jokunen tutkimus, että korkean GI:n hiilihydraatti olisi diabeteksen riskitekijä naisilla. Miehillä hiilihydraatti sitten alentaa riskiä. Eikö ollut muuten mielenkiintoista, että viljatuotteiden kuitu alensi diabetesriskiä tuossa antamassasi tutkimuksessa ?

    Pitäisikö siis miehiä kehottaa syömään enemmän hiilihydraattia ja varovaisesti kehottaa naisia vähentämään erityisesti lyhytketjuisia hiilihydraatteja ?

    Että tämä selitys tällä palstalla kumoaa 12-vuotisen tutkimuksen?

    Näin varmaan VHH.laisten mielestä. Näin se menee heidän todellisuudessaan.

    Oikea maailma onkin sitten eri asia.

    Äänestä

  • heh heh heeee kirjoitti:

    Että tämä selitys tällä palstalla kumoaa 12-vuotisen tutkimuksen?

    Näin varmaan VHH.laisten mielestä. Näin se menee heidän todellisuudessaan.

    Oikea maailma onkin sitten eri asia.

    En saanut mitään selvää viestistäsi. Voisitko vähän avata sitä, niin voin kommentoidakin sitä.

    Äänestä

Esittäkääpä nyt tutkimus jossa todetaan hiilihydraattien lisäävän diabetesta?

Vaan kun niitä ei ole. Ei löydy vaikka olen niitä jo vuosia kysellyt.

Äänestä
  • Ei niitä ole kuin Heikkiläläisissä "tutkimuksissa".

    Äänestä


Nytkin VHH:laiset ovat täysin kyykyssä.

Äänestä
  • Sanattoman kyykyssä.

    Äänestä

Nyt se on selvitetty. Mutta VHH:laisten valehtelu jatkuu edelleen.

Äänestä
  • Kenelle minä olen valehdellut. Kerroppas poju vaarille.

    Äänestä

  • Henryj kirjoitti:

    Kenelle minä olen valehdellut. Kerroppas poju vaarille.

    Mistä helvetistä minä tietäisin kenelle kaikille olet valehdellut. Mutta varmasti olet valehdellut.

    Äänestä

Miksi edelleenkin VHH:laiset levittävät valheellsita tietoa asiasta?

Äänestä
  • Katkeruus tekee sen... toivoo että kaikki sairastuisivat.

    Äänestä

VHH uskovaiset ovat usein vedonneet uusiin tutkimuksii, koska mielestään ne ovat kumonneet vanhat. Nyt uusi tutkimus jälleen kerran todistaa vanhat tutkimukset oikeiksi, kova rasva on pahasta.

Äänestä

Mikä muukaan tutkimustulos voi olla, jos se on tehtyt kansan terveyskonttorin toimesta. Siitä laitoksesta on turha kuvitella asiallista tutkimusta.
Haisee pahasti maksetulta.
Huomaa jälleen, ettei kansan terveydellä ole merkitystä.

Äänestä
  • THL:n tehtävä on suorittaa tutkimusta.

    Miksi Antti Heikkilä ei ole tuollaista tutkimusta tehnyt? Jonkunhan se on pakko tehdä, millä sitä muuten saisi tietää totuuden. Mitäs luulet, miksei Heikkiä ole vastaavaa tutkimusta tehnyt?

    Luonnollisesti tutkimus on maksettu, ei ne ilmaisia ole. Esitä yksikin merkittävä tutkimustyö jonka tutkija on maksanut ihan omasta pussistaan.

    Tutkimus vain vahvistaa sen joka on ennenkin ollut tiedossa. diabetes ei johdu hiilihydraateista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


taas tämä nähtiin kirjoitti:

Taas tuli vahvistus asiaan joka ei kylläkään useimmille ole yllätys. Tiedetäänhän jo vanhastaan että diabetes ei tule sokerista.

Nyt on ilmestynyt väitöskirja nopeiden hiilihydraattien ja kakkostyypin diabeteksen välisestä yhteydestä.

Hiilihydraateilla ei ollut mitään haittavaikutusta kakkostyypin diabeteksen syntyyn vaan se peräti ehkäisi sitä.

"Ruokavalion suuremman hiilihydraattipitoisuuden todettiin
kuitenkin olevan yhteydessä pienempään tyypin 2 diabetesriskiin."

Myös painon pitäminen kurissa oli omiaan ehkäisemään diabetesta.

http://www.poliklinikka.fi/?page=7874754&id=2487620

Onhan tällä palstalla jo aikaisemmin julkaistu tutkimuksia siitä että 2-tyypin diabeteksen aiheuttaa liiallinen rasva. Rasva tukkii mm. lihasten insuliinireseptorit jolloin käy niin että vaikka insuliinia veressä on riittävästi, se ei pysty vaikuttamaan.

Herättää todella kummastusta että miksi mm. eräs lääkäriksi itsensä esittelevä mieshenkilö levittää vääristeltyä tietoa asiasta. Kysymyksessä onkin kaupallinen yhteys karppaukseen jolloin raha ratkaisee asian ja vastuuttomus tuotteensa haittavaikutuksista ei paatunutta kirjailijaa hetkauta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu