Suurempaan kaupunkiin muuttaminen

Moni sinkkumies joka asuu pienellä paikkakunnalla ajattelee, että jos vain asuisi suuremmalla paikkakunnalla niin naisia alkaisi tulvia ovista ja ikkunoista. Niin kauan kuin se sinkkumies asuu siellä pienellä paikkakunnalla ilman naista niin tuosta ajatuksesta kiinni pitäminen voi olla hyvinkin järkevää.

Kuitenkin, silloin kun se mahdollisuus suuremmalle paikkakunnalle opiskelujen tai työn perässä muuttamisen myötä avautuu niin sitä saattaa kuvitella että taivas aukeaa. Pettymys saattaa olla karvas. Jopa Lontoossa ja New Yorkissa ym suurkaupungeissa on ATM-miehiä jotka ovat ikänsä asuneet noissa suurkaupungeissa mutta heillä ei siitä väenpaljoudesta huolimatta ole naista. sama pätee Suomessakin Helsinkiin, Tampereeseen yms.

Jotkut suuriin kaupunkeihin muuttavat sinkkumiehet löytävät itselleen naisen mutta heidän tapauksessaan oikeasti useasti onkin ollut kysymys siitä, että heillä vaan on ollut huono tuuri siellä pienemmällä kotipaikkakunnallakin.

Itse täytin just 40v. Muutin Helsinkin kun olin 22v, siis 18v olen asunut Helsingissä. Olin sinkku edellisellä paikkakunnalla ja olen edelleen sinkku vaikka aikoinani kuvittelinkin, että kun Helsinkiin muuttaa niin johan alkaa naisonni kukoistamaan. Niin ei käynyt. Tietenkin nyt vanhempana ymmärrän varsin hyvin että eihän tuo ikinä ollut edes realistinen mahdollisuuskaan.

Kadunko muuttoani Helsinkiin 18v sitten? No, en todellakaan. Minulla on täällä työ, harrastukset ja vakiintuneet kuviot. En kerro sitä paikkakuntaa josta muutin, että en ala yhtä paikkakuntaa tarpettomasti mollaamaan koska kaikki 20000 asukkaan paikkakunnat ovat oikeasti samanlaisia mutta kun katson tuota paikkakunnat-osiota ko paikkakunnalta niin jutut on sitä luokkaa, että kuka on vetänyt ketäkin turpaan yms.

Onhan tuo mukava ajatusleikki että mitä olisi tapahtunut jos olisn silloin 18v sitten jäänyt sille paikkakunnalle. Yhtäkkiä kaikki olisi muuttunut ja olisin tavannut elämäni naisen ja eläisin onnellisesti avioliitossa?

Tuskinpa. Todennäköisesti en olisi ollut murto-osaakaan tästä ajasta töissä ja olisin pahasti alkoholisoitunut ja muutenkin pudonnut täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Nimittäin, tuon takia kieltäydyn olemasta ATM vaikka minulla ei naista olekaan, ei koskaan ole ollut eikä koskaan tule olemaankaan, sillä en ole pudonnut ns oravanpyörästä pois. Minulla on suht vakaa työpaikka, jopa asuntolaina, harrastuksia, ulkomaanmatkoja. Uskon, että mitään noista minulla ei olisi jos olisin jäänyt sinne pikkupaikkakunnalle.
6163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mun mielestä vaikeimpia yksinäiselle on just keskikokoiset kaupungit. Isossa kaupungissa ja maalla on mahdollista jutella kenelle vaan missä vaan.

Äänestä

Kyllä voi jutella vaikka olisi mistä päin ja miten päin. Paitsi onhan tuolla pohjoisessa Lapissa jokin paikka minne ei netti vielä kulje...

Äänestä
  • Turussa ei voi jutella kenelle vaan.

    Äänestä

Itse asuin joskus pienessä kaupungissa ja kaikki naiset lähes tulkoon kuolasivat perääni. Sitten muutin Helsinkiin ja yhtäkkiä olenkin vain yksi mies muiden joukossa. Nykyäänkin jos käyn jossain pienemmässä paikassa niin naiset ihan eri tavalla vilkuilee perään kuin täällä. Väittäisin että suuressa kaupungissa hyvin usein on paljon vaikeampaa löytää naista kuin pienemmissä paikoissa.
Mutta AT-miehillä kai on ihan sama missä he asuvat.

Äänestä
  • niin suosituille se on vaikeaa vaihtaa kuvioita. siihen ei ole syytä.

    Äänestä

On maaseudulla kokonaisia kyliä joissa asuu vain miehiä. En tiedä lienevätkö at- tai mitä ämmiä mutta se puolison saanti VOI olla hieman vaikeaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-TSS- kirjoitti:

Moni sinkkumies joka asuu pienellä paikkakunnalla ajattelee, että jos vain asuisi suuremmalla paikkakunnalla niin naisia alkaisi tulvia ovista ja ikkunoista. Niin kauan kuin se sinkkumies asuu siellä pienellä paikkakunnalla ilman naista niin tuosta ajatuksesta kiinni pitäminen voi olla hyvinkin järkevää.

Kuitenkin, silloin kun se mahdollisuus suuremmalle paikkakunnalle opiskelujen tai työn perässä muuttamisen myötä avautuu niin sitä saattaa kuvitella että taivas aukeaa. Pettymys saattaa olla karvas. Jopa Lontoossa ja New Yorkissa ym suurkaupungeissa on ATM-miehiä jotka ovat ikänsä asuneet noissa suurkaupungeissa mutta heillä ei siitä väenpaljoudesta huolimatta ole naista. sama pätee Suomessakin Helsinkiin, Tampereeseen yms.

Jotkut suuriin kaupunkeihin muuttavat sinkkumiehet löytävät itselleen naisen mutta heidän tapauksessaan oikeasti useasti onkin ollut kysymys siitä, että heillä vaan on ollut huono tuuri siellä pienemmällä kotipaikkakunnallakin.

Itse täytin just 40v. Muutin Helsinkin kun olin 22v, siis 18v olen asunut Helsingissä. Olin sinkku edellisellä paikkakunnalla ja olen edelleen sinkku vaikka aikoinani kuvittelinkin, että kun Helsinkiin muuttaa niin johan alkaa naisonni kukoistamaan. Niin ei käynyt. Tietenkin nyt vanhempana ymmärrän varsin hyvin että eihän tuo ikinä ollut edes realistinen mahdollisuuskaan.

Kadunko muuttoani Helsinkiin 18v sitten? No, en todellakaan. Minulla on täällä työ, harrastukset ja vakiintuneet kuviot. En kerro sitä paikkakuntaa josta muutin, että en ala yhtä paikkakuntaa tarpettomasti mollaamaan koska kaikki 20000 asukkaan paikkakunnat ovat oikeasti samanlaisia mutta kun katson tuota paikkakunnat-osiota ko paikkakunnalta niin jutut on sitä luokkaa, että kuka on vetänyt ketäkin turpaan yms.

Onhan tuo mukava ajatusleikki että mitä olisi tapahtunut jos olisn silloin 18v sitten jäänyt sille paikkakunnalle. Yhtäkkiä kaikki olisi muuttunut ja olisin tavannut elämäni naisen ja eläisin onnellisesti avioliitossa?

Tuskinpa. Todennäköisesti en olisi ollut murto-osaakaan tästä ajasta töissä ja olisin pahasti alkoholisoitunut ja muutenkin pudonnut täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Nimittäin, tuon takia kieltäydyn olemasta ATM vaikka minulla ei naista olekaan, ei koskaan ole ollut eikä koskaan tule olemaankaan, sillä en ole pudonnut ns oravanpyörästä pois. Minulla on suht vakaa työpaikka, jopa asuntolaina, harrastuksia, ulkomaanmatkoja. Uskon, että mitään noista minulla ei olisi jos olisin jäänyt sinne pikkupaikkakunnalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu