Mensa

Iltalehti ;
"Oppi lukemaan kahden vanhana!
Heidillä, 4, on neron älykkyysosamäärä.
Tytön älykkyyosamääräksi mitattiin huimat 159, joka on vain yhden pisteen vähemmän kuin maailmankuululla fyysikolla Stephen Hawkingilla. "

Raflaava otsikko ja artikkeli, mutta sisältö tyhjä.
Itse opin lukemaan vasta 5-vuotiaana, kun seurasin jo koulunsa aloittaneen vanhemman siskoni harjoituksia. Mutta en saanutkaan Mensan testissä kuin tuloksen 131.
Vaan nämä älykkystestit vähän arveluttavia.
Mensan sivuilta lainattuna ;
"On myös muistettava, että älykkyyden lajeja on useita. Mensan testi mittaa yleisälykkyyttä eli g-faktoria. Joku älykkyystestissä heikommin menestynyt voi olla huippukyky jonkin älykkyyden lajin osa-alueella.".
Itseltäni meni penkin alle se matematiikka osuus.
Ja toisaalta kiinalaiset pärjäävät hienosti kuvallisissa hahmoitustehtävissä, koska
kirjoitusmerkistö on mitä on.
Oli muuten aikaraja kun testin tein. Oliko Hawkingilla myös ???
Tai k.o. tytöllä ?
4127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Oli muuten aikaraja kun testin tein. Oliko Hawkingilla myös ???"

Eiköhän ne tietyssä ajassa pidä aina tehdä, eihän siinä oikein muuten ole mieltä.

Itse olen sitä mieltä että ihan huippuälykkyys ei ole elämässä tarpeen, voipa tehdä jopa elämän hankalaksikin. Olen joskus varovasti kokeillut nettitestejä ja sain kai jotain saman suuntaista kuin tuo sinun 131. Eiköhän se normaalikäyttön riittäne eikä muusta niin väliäkään.

Äänestä

ÄO tietääkseni esittää älykkyyden ikään nähden. Aikuisilla verrataan kai 16:n vuoden ikään. En kuitenkaan ole nähnyt todistusta että ÄO säilyisi vakiona. Varsinkin hyvin nuoren henkilön ÄO:n säilyminen vakiona tuntuu peristeettomalta oletukselta.

Tässä henkilö on siis vain 4-vuotias. Arvelisin että hänen tilanteensa suhteessa ikätovereihinsa voi vielä muuttua ennen 16 vuoden ikää..

Äänestä

Hmm. Prosessoritehoa olisi mutta kovalevy on tyhjä. Älykkyyden merkitys ja sisältö? Siinä pohtimista mutta ei noillla eväillä?

Äänestä

Keskustelun avaajalle sellaiset terveiset että Omakehu Haisee! ilmeisesti et ole saavuttanut elämässäsi yhtään mitään kun pitää johonkin suomi24 palstoille tulla kertomaan tarinoita mensan testeistä ja minkä ikäisenä opit lukemaan, unohdit kertoa minkä ikäisenä opit itse pyyhkimään perseesi. No jokainen pönkittää egoaan tavalla tai toisella se on totta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tirrrrrriiiiii kirjoitti:

Iltalehti ;
"Oppi lukemaan kahden vanhana!
Heidillä, 4, on neron älykkyysosamäärä.
Tytön älykkyyosamääräksi mitattiin huimat 159, joka on vain yhden pisteen vähemmän kuin maailmankuululla fyysikolla Stephen Hawkingilla. "

Raflaava otsikko ja artikkeli, mutta sisältö tyhjä.
Itse opin lukemaan vasta 5-vuotiaana, kun seurasin jo koulunsa aloittaneen vanhemman siskoni harjoituksia. Mutta en saanutkaan Mensan testissä kuin tuloksen 131.
Vaan nämä älykkystestit vähän arveluttavia.
Mensan sivuilta lainattuna ;
"On myös muistettava, että älykkyyden lajeja on useita. Mensan testi mittaa yleisälykkyyttä eli g-faktoria. Joku älykkyystestissä heikommin menestynyt voi olla huippukyky jonkin älykkyyden lajin osa-alueella.".
Itseltäni meni penkin alle se matematiikka osuus.
Ja toisaalta kiinalaiset pärjäävät hienosti kuvallisissa hahmoitustehtävissä, koska
kirjoitusmerkistö on mitä on.
Oli muuten aikaraja kun testin tein. Oliko Hawkingilla myös ???
Tai k.o. tytöllä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu