Kehityskeskustelu - esimiehen peukaloruuvi

krematorio

Kehityskeskusteluissa
esimies tenttaa työntekijän uudet innovaatiot ja visiot työpaikan kehittämiseksi, vahvuudet, valmiudet, jne... ja käyttää tiedon omaksi hyväkseen myöhemmin.

Jos kerrot että sulla on potentiaalia, aikaa, halukkuutta, intoa, pidät työstäsi jne... esimies ottaa kohta kaiken aikasi työpaikan hyväksi, varsinkin jos hän on narsisti. Kai siksi kehityskeskustelut käydäänkin kahdenkeskisinä työntekijän ja esimiehen välillä.

Kehityskeskusteluihin ei sovi etenemis-, työura tai palkankorotuskeskustelut. Niillä voisit menettää työsi tai se voisi ratkaisevasti hankaloitua entisestään.

Omakohtaisesti koettuna kehityskeskustelut vuosittain johtivat asteittain äärimmäiseen kasvavaan kiristykseen, painostukseen ja ahdistukseen ja lopulta tehtävien uudelleen organisointiin ja irtisanomiseen.

Näin kehitettiin työpaikkaa joka lähes pirstaloitui ja jota nyt ollaan kokoamassa uudelleen.

Kovin moni muukin tuntuu kokeneen kehityskeskustelut samanlaisina hiostamispalavereina joissa ihminen poltetaan loppuun.
Oleko sinäkin?

1

421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • esinainenmies

      Esimiehen haastattelussa voi käyttäytyä näin:

      Ensin olet ihan hiljaa vastaamatta mihinkään kun esittää kysymyksiä ja kertoo omia tarinoitaan sitten viimein vastaat:

      "Minä tuossa vaan ensin mietiskelin että oletko mies vai nainen oikeasti?"

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      122
      3054
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1435
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1309
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1037
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      134
      1028
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1027
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      957
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      767
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      723
    Aihe