Olen seurustellut kolme kuukautta ihanan, luotettavan, turvallisen, rehellisen miehen kanssa. Näemme lähinnä viikonloppuisin, koska olemme kaukosuhteessa.
Tulemme miehen kanssa erittäin hyvin toimeen ja kummatkin koemme voivamme olla omia itseämme kun olemme toistemme seurassa.
Onko normaalia, että joskus minulle tulee tylsyyden tunteita kun olen miehen kanssa? Mies on sanonutkin, että hän ei vaadi paljoa tekemistä. Minäkään en vaadi paljoa: ystäviäni tapaan yleensä vain kahvikupin ääressä. Kuitenkaan ystävieni kanssa en ole viettänyt yhtäjaksoisesti niin pitkiä aikoja, kuin poikaystäväni kanssa...
Kokemuksia, kommentteja?
Tulemme miehen kanssa erittäin hyvin toimeen ja kummatkin koemme voivamme olla omia itseämme kun olemme toistemme seurassa.
Onko normaalia, että joskus minulle tulee tylsyyden tunteita kun olen miehen kanssa? Mies on sanonutkin, että hän ei vaadi paljoa tekemistä. Minäkään en vaadi paljoa: ystäviäni tapaan yleensä vain kahvikupin ääressä. Kuitenkaan ystävieni kanssa en ole viettänyt yhtäjaksoisesti niin pitkiä aikoja, kuin poikaystäväni kanssa...
Kokemuksia, kommentteja?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vois olla että kaukosuhteessa ollessa mies vaikuttaa paljon ihanammalta ja jännittävämmältä kuin mitä se sitten oikeasti on, netin ja puhelimen kautta voi ruokkia omaa mielikuvaansa toisesta aika herkästi. Mieti kun olisit miehen kanssa saman katon alla ja näkisit muita kyllä silloin tällöin mutta mies olisi siinä paljon koko ajan ympärillä.
Itse olenkin luonut kaukosuhteessa (lyhyeksi se kyl jäikin) miehestä paljon ruusuisemman kuvan mutta todellisuus iski sitten vastaan ku oltiin vaikka pari päivää yhdessä. Harmaan arjen keskellä sen toisen näkee paremmin.
Minulla oli aikoinaan kaukosuhde, välimatkaa nelisensataa kilsaa. Tyttöystäväni halusi pitää arkensa ennallaan, vaikka minä olin tulossa hänen luokseen viikon lopuksi. Saattoi käydä niin, että minä istuskelin tunteja tyttöystäväni asunnossa odottaen, kun hän oli vaan seurustelemassa ystäviensä kanssa!
Suhde päättyi sitten kovaan riitaan jostain erimielisyydestä, en voinut hyväksyä sellaista meteliä niin lyhyen tuttavuuden jälkeen (kuukausia). Toki häntäkin raastoi välimatkamme, mutta olihan hyvä että paljastui ajoissa, millainen hän todella oli.
Nykyisen vaimoni kanssa eka riitamme taisi olla vasta muutaman vuoden yhdessä oltuamme ja sekin selvitettiin nopeasti pusuihin.
No joskus iteltäkin loppuu jutut ja voi olla tylsää, mutta seura on kaikinpuolin ihanaa, joten tylsyydestä tai enemmänkin tekemisen puutteesta on mukava kärsiä yhdessä :) Ja joskus ei tehdä yhtään mitään, makoillaan vaan vierekkäin ja hyväillään toisiamme, ja joskus se hyväily karkaa käsistä ;)
Minusta tuntuu, ettei tavallisessa parisuhteessa voi olla koko ajan jotain puhuttavaa ja tekemistä. Välillä ei ole mitään sanottavaa eikä mitään tekemistä, mutta sitten siitä hiljaisuudesta ja toisen seurasta voi vain nautiskella. Ja lopulta jomman kumman mieleen tulee joku idea mitä voisi tehdä tai aika itsessään pakottaa tekemään jotain (esim. tekemään ruokaa, käymään nukkumaan jne.) ja lopulta tekee mieli keskustella jostakin. Joskus jopa yhdentekevimmät keskustelunaiheet ovat parhaita, kun on vaan niin mukavaa kuunnella kun toinen puhuu jostakin - ihan mistä vaan :) On mukava katsella toisen reaktioita ja ilmeitä ja kuunnella toisen ääntä. Se on sellaista mukavuuden tunnetta, onnellisuutta ja kiintymystä herättävää tekemättömyyttä tai tekemisen pienimuotoisuutta. Vaikea uskoa että kellään olisi koko ajan intohimoista ja tapahtumarikasta puuhaa sekä aina jotain mistä keskustella loputtomiin. Joskus on mukava vaan rentoutua ja nauttia toisen seurasta ilman että tekisi mitään tai sanoisi mitään. Mieti mielessäsi, että miltä ne tylsyyden hetket tuntuvat? Ovatko ne piinallisia? Etkö nauti kumppanisi seurasta ollenkaan silloin?
Kyseessä myös kaukosuhde, johon liittyy paljon yhdessä olemista mm. skypen äärellä. Ja välillä jutut loppuvat ja alkaa improvisoida kaikkea :)