ISÄn nujertama

nyt otat kuules itseäs niskasta kiinni!

Sanelet sille vanhalle ukolle selvät sävelet kuinka SINUN KODISSASI käyttäydytään! Ja jos käytös ei ole sitä MITÄ SINÄ ODOTAT JA VAADIT, hän voi kävellä mutkiansa, ja sinä et sitten anteeksi pyytele jos se vanha varis ei osaa käyttäytyä ja hyväksyä talon uusia sääntöjä! Sinä olet kotisi emäntä, ja sen mukaan on vieraiden KÄYTTÄYDYTTÄVÄ! Niinkuin kaikki oletettavasti tietävät että kylässä käyttäydytään.

Sinä olet kuitenkin vahvemilla pohjilla... joskus pitää pelata kovemmilla panoksilla... meinaan vaan sitä, että siinä rytäkässä jos ei sana mene perille, hän menettää sinut ja sinun perheesi lapsenlapsineen, ja se ei ole varmasti helppoa yksin istua vanhana ukkona! Miehesi on nähnyt sinun reaktiosi, hän seisoo sinun takanasi ja tukenasi! Jo sinun kohtelusi on loukkaus miestäsi kohtaan, ja vielä teidän yhteisessä kodissa!!! Oikeasti HERÄÄ NAINEN!

Ei tossa auta kun kova kovaa vastaan vaan. Sinä olet aikuinen ihminen, ja myös ansaitset arvoisesi kohtelun, mutta toisinaan elämässä sitä pitää osata myös vaatia!

Seuraavan kerran kun isäsis sinua arvostlee niin miehesi tekee teillä selväksi miten toimitaan ja jos isäsi jotain vastaan sanoon niin miehesi heittä hänet pihalle teidän asunnosta ja voi laittaa kunnolla turpiin jos ei kunnioitus tytärtään kohtaan parane ja älä ole täysi-ikäisenä vanhempien määräysvalaan alla. Snaot isällesi että ole sinä vuonan täyttänyt 18v jä suomen lain mukaan olet täysi-ikäinen ja jos isäsi ei sitä teillä kunnioitaniin käsket hänen poistua teiltä ja kerrot että ei ole teille enää tulemsitä jos eiota muiden mielipiteitä huomioon ja sanot että minä määrään omassa kosissasi ja vieraat tekee niinkuin isäntäväki sanoon tai sitten lähtevät kotiin.

Mies on vanha paatunut narsisti. Ei vierailuja enää koskaan (ehkä sitten kun on vanha, sairas ja heikko. Muuttakaa muualle, vaihda salainen puhelinnumero. Isästäsi uskon ihan mitä vain. Et pysty muuttamaan häntä millin vertaa. Muutu, muuta itse. Mene psykoterapiaan jos ei muu auta.
Toistan: - älä tapasa isääsi
- älä puhu isäsi kanssa puhelimessa
- älä kanna em. asioista huonoa omaatuntoa
- elä omaa elämääsi hyväntuulisena ja tyytyväisenä
Kiitos!

niin hankala juttu ettei äitisi voi yksin käydä luonasi kylässä.
onneksi miehesi on tukenasi.
et voi loppuikääsi nöyristellä isääsikään.
voitteko jotenkin nelistään jutella asiasta..joo tiedän turhaa niin oli minullakin.
luonne on se mikä on.
äitisi puolesta harmi ettei hän voi"sanoa" isääsi vastaan.onhan äidilläsikin oikeus mielipiteeseensä.
se kannattaisi ensin selvittää.tai sitten erilaiset kyläilyjärjestelyt.
itse olet elämäsi herra,älä anna muiden arvojasi ja elämääsi määräillä.

Ota elämäsi omiin käsiisi. Isälläsi ei ole oikeutta tulla kotiisi sanelemaan sääntöjä. Ehkäpä isäsi tosiaankin on hieman luonnehäiriöinen eikä ymmärrä oman käytöksensä mielettömyyttä. Mielestäni teidän tulisi nimenomaan pohtia miehesi kanssa sitä, miten hienotunteisesti ilmaisette isällesi hänen käytöksensä olevan kohtuutonta ja ei-toivottavaa. Kotisi on juuri sellainen kun itse haluat. Kun isäsi tulee seuraavan kerran kylään ja alkaa huomauttelemaan esim. sotkuisuudesta, kerro hänelle missä siivousvälineet ovat ja käske hommiin.

Muuten hyvä vastaus, mutta tuollaiselle vanhalle jäärälle hienotunteisuus menee ihan hukkaan. Jos ollaan hienotunteisia, hän ei edes kuule kritiikkiä. Tylysti suoraan sanominen voisi toimia.

Uskotko että isäsi lukee kirjoituksesi täältä netistä? Olisiko fiksumpaa kertoa se hänelle kasvotusten,silloin ongelmasi katoaisi.

Meillä on täysin samanlainen tilanne muuten paitsi että arvostelija ja haukkuja on appiukkoni... Kerta toisensa jälkeen hän jaksaa lytätä itsetuntoni pohjamutiin ja saa minut raivon partaalle. Hän arvostelee tekemisiäni, lasten kasvatusta, kotia ym. KAIKKEA. Hänelle ei mikään riitä. Anopin kanssa välit on ok. Kovasti jaksamista ja vahvuutta, toivottavasti saat avun ongelmaan! Pysy kovana ja muista, ettet oikeasti ole millään tavalla huono ihminen tai huono äiti.

On kamalaa olla tuollaisen isän hampaissa.On muitakin narsisteja kuin omainen.Minulla on työkaveri narsisti. Mitä neuvoja annatte ,jotta henkisesti selviydytte narsistin kynsistä?
Olen kirjoittanut kirjankin narsistin vainoamana.
Mielipiteitä.

mitä hitaammin tippuu sen parempaa tulee.

lolo

Jos tykkäät olla kynnysmatto, niin jatka makaamista lattialla.

Täällä samanlainen ongelma. Luuletteko etten ole sanonut molemmille vanhemmilleni mitä ajattelen heidän käytöksestään? Silti he katsovat oikeudekseen soitella minulle ja itkeskelen montaa päivää näiden puhelujen jälkeen. Saan myös psykosomaattisia oireita pelkästä stressistä. En haluisi vaihtaa numeroani kun haluan kuitenkin pitää yhteyttä muihin sukulaisiin ja vanhempani saisivat varmaan vanhalta ja naiivilta mummoltani kiristettyä numeroni.

He ylittävät kaikki rajat joita yritän heille asettaa ja mikään sanominen ei tepsi.
He ovat aivan uskomattoman itsekeskeisiä. Normaali-ihmisen luulisi tajuavan, että jos joku alkaa itkeä joka kerta kun hänelle soittaa, niin ehkä kannattaisi lakata soittamasta. Mutta ei vanhempani. Ja kaikki keskustelut käydään heidän ehdoillaan. Jos erehdyn kertomaan jotain omasta arjestani, niin he nälväisevät siihen jotain. Joten en kerro heille mitään. Sitten he ihmettelevät kun eivät tiedä mitään elämästäni.

Enkä oikeastaan uskalla laittaa kovaa kovaa vastaan koska uskon he pystyisivät ihan mihin tahansa. Jos ärsytän heitä liikaa, ties mitä tekevät minulle. Heidän käytöksellään ei ole koskaan ollut mitään rajoja. Mm. kun olin lapsi, meillä ei ollut mitään sääntöjä koska se oli rajoittanut heidän mielivaltaansa. Pelkään heitä.

Jä tässä oli vain pintaraapaisu siitä kaikesta paskasta jota vanhempani minulle ulostavat.

Hei nujerrettu, tiedän miltä tuntuu.
Älä anna minkään nujertaa itseäsi, maailma on täynnä ihmisiä jotka eivät ole siitä kivemmasta päästä. Tietysti saattaa olla vaikeaa, kun se on sinun isäsi joka nujertaa. Muista että olet itsenäinen ja vahva nainen. Jos joku arvostelee esim. kotisi siisteyttä, niin älä ota kuuleviin korviisi, sillä se on SINUN kotisi eikä hänen. Ja muista että ympärilläsi on kuitenkin ihmisiä, jotka välittävät sinusta.

Olen muuten samaa mieltä, kuin nimimerkki aloittaja. Kerro isällesi tunteistasi, sillä oli se kuinka vaikeaa tai pelottavaa tahansa niin maailma jatkaa pyörimistään, eikä kaikki siihen lopu. Parhaimmassa tapauksessa hän kuuntelee sinua ja käsittää että hänen sanasa saattavat oikeasti loukata.

Muista, että isäsikin on vain yksinäinen ihminen joka ei varmaankaan osaa ilmaista itseään oikein. Älä kuitenkaan rupea säälimään häntä, sillä MIKÄÄN ei oikeuta loukkaamaan sinua. Sinun ei tarvitse pelätä ketään.

Älä murehdi turhia, vaan elä kaikest huolimatta hyvä elämä! :-D

Ei isäsi enää pilaa elämääsi, sinä vain uskot niin: uskomuksen voi muuttaa ja siis voit pelastua! Koska jos isäsi onkin tökkö, pönttö, joka ei tajua, sosiaalisesti hölmö ihminen, SINÄ olet jotain muuta. Tiedosta oikeasti mikä isäsi on: pönttö. No, kannattaako pönttöä ihmistä kuunnella? Ei. Isäsi on möläyttelijä, onko hän silloin oikeassa? Ei. Törkeys ei ole rehellisyyttä vaan loukkaavaa, jokaiselta lipsahtaa joskus, joskus pahastikin, mutta tuohan on jatkuvaa. Jos se on vääärin ja typerää, kannattaako sitä kuunnella? Ei.
Miksi yrität keskustella hänen kanssaan normaalisti?
Jos äijä huomauttaa siivoamisesta, niin heitä ronskisti takaisin, että moppi löytyy kaapista, ala siivoamaan. Ja siivoakin niin että kelpaa itsellesikin!

Siinä se. Ei siitä tarvitse hermostua. Ei sitä tarvitse ylianalysoida. Ei kolmekymppisen aikuisen naisen tarvitse nyssyttää nurkassa kuin joku vaipoissa oleva pikkutyttö. Ei tarvitse olla heikko, hysteerinen eikä sovitella. Asia on nimittäin itsestään selvä, käsitä tämä: sinä olet sinä. Sinä olet aikuinen. Sinulla on sinun koti. Sinä päätät miten on ja jos ei normaali keskustelu isän kanssa suju, niin heitolla takaisin vaan. Keskustelet sitten normaalisti äitisi kanssa. Hyväksy jo, että isäsi on mikä on. Ei se siitä muuksi muutu, vaikka miten syytät, kiukuttelet, itkeä tillität...

Kasvata paksumpi nahka. Jos kodin siivoamisesta alkaa tärisemään, niin tuota... Oiskohan aika tehdä jotain? Tuo on ylireagointia. Kyllä, se johtuu siitä, että kun isäsi tulee paikalle, sinä et enää olekaan aikuinen nainen, vaan alat esittää pikkutytön rooliasi. Sinä elät edelleen lapsen roolia ison isukin varjossa: miksi? Sinä olet aikuinen. Hän on aikuinen. Jos sinä sanot takaisin, että rakas isä, naama umpeen tai suksi kuuseen, niin mitä sitten? Kyllä hän sen kestää. Lopeta jo, kiltin tytön roolista ei saa yhtään mitään, kukaan.

Ei se pieni lapsi ole missään "sisälläsi" vaan se taidat olla sinä edelleen. Mutta, minulla on sinulle uutisia: se ei ole totta. Sinä et ole mikään sisäinen pikkutyttö. Sinä olet aikuinen nainen joka osaa ja jonka pitää osata pitää puolensa. Sinä olet aikuinen nainen joka ei voi enää syyttää isää omista arvoistaan, itsearvostuksestaan tai elämänsä pilaamisesta. Nyt se aika on taakse jäänyttä: pitää kasvaa sen yli. Kyllä sen jo 3kymppisenä uskaltaa tehdä.

Niin kauan siihen yleensä oikeasti meneekin, kun vanhempi on "terroristi".
Kyllä, sinun pitäisi ottaa etäisyyttä isääsi. Olla ainakin jonkun aikaa näkemättä kokonaan, soittaa vain äidillesi ja alkaa jättää isoa väliä isääsi.
Sinun pitäisi nähdä häntä korkeintaan kerran-kaksi vuodessa, niin että SINÄ päätät koska sinulle sopii.
Äidillesi voit soittaa ja kirjoittaa, ja sanoa, että suostut näkemään vain häntä: tai et kumpaakaan.
Sinun pitäisi aloittaa terapia. Tuo ei ole ihan normaalia, ja sinun pitää oppia seisomaan omilla jaloillasi. Koska vanhempasi eivät sinua ole kyenneet kasvattamaan, nyt olet riittävän vanha kasvattamaan itse itsesi. Se on raskas tie, mutta jos ikinä aiot toipua, sinun pitää se tehdä.

Kun isäsi sitten tulee teille, jätä tahallasi siivoamatta: haukkuu hän sen kuitenkin. Jätä kaikki ihan miten ne sattuu olemaan, ja älä mielistele häntä enää missään. Jos et pysty sanomaan vastaan, toteat vaan että "jassoo" ja annat mennä toisesta korvasta ulos, vaihdat puheenaihetta ja jätät hänet huomioimatta.

Äläkä pidä tuota kaikkea mitenkään sinänsä epänormaalina. Onnekkaita ovat ne, kenellä on "normaalit" vanhemmat. Me muut joudutaan taistelemaan, kaatumaan, nousemaan, pettymään, kasvamaan, pysähtymään, itkemään, rukoilemaan, luopumaan, yrittämään, yrittämään, yrittämään, ja taas taistelemaan, kaatumaan, nousemaan... Kunnes kasvamme niin vanhoiksi, että... Mitä kenellekin käy. Vanhemmat eivät muutu, vanhempiaan ei voi kasvattaa. Jotkut siis sietävät ja kestävät, mutta pystyvät elämään omaa elämäänsä. Jotkut antavat periksi, luovuttaen vallan itsestään pois, vanhemmilleen. Jotkut (kuten minä) joutuvat luopumaan vanhemmistaan, ja luopuvat niistä ennen kun itsestään. Eli katkaisemaan välit kokonaan. Eikä se kivutonta ole eikä sellaiseksi muutu, mutta se voi olla ainoa tapa selvitä hengissä.

Mieti, miten sinulle tulee käymään, kuka sinä olet ja millaiseksi aiot kasvaa. Sillä on sinulle paljon enemmän merkitystä, kuin mikä loppujen lopuksi isäsi on, tai minkä diagnoosin joku hänelle antaisi. On aivan sama tässä vaiheessa nyt, mikä ja kuka isäsi on, sitä ehdit pohtia myöhemminkin, nyt sinun pitäisi selvittää kuka sinä olet.

Hei "nujerrettu"!
Kaikkein päällimmäisenä tulee mieleen neuvo, että jos ottaisit etäisyyttä isääsi. Niin, samalla sun pitäisi olla tapaamatta ilmeisesti äitiäsi myös. Mutta ehkä löydät jonkun keinon ratkaista ongelma kun et ole aivan isäsi "myrskynsilmässä" aina ja iankaikkisesti.

Isäsi on tietyllä tavalla sairas. Ilmeisesti jokin persoonallisuushäiriö. Jokin keino varmaan on joka saa hänet pysymään aisoissa. Mutta yleensä ympäristön tulee olla erittäin yksimielinen keinoista ja rajoista.

Elämässä on oikeus olla onnellinen. Toivon sulle lepoa isästäsi ja oikeiden keinojen löytymistä!

Oma on elämäs.
Omat on sääntös elämässäs.
Kerro se isällesi.
Ala elää miten itse haluat.
Piste?

Minulla oli vähän toisenlainen isäongelma. Isäni ei koskaan ole sanonut mitään suoraan - vaan niin kauan kuin äiti oli elossa, "suodatti" asiat hänen kauttaan. Enimmäkseen saman tapaista p-askaa kuin sinä joudut kuuntelemaan, mutta edessäpäin ei sanonut yhtikäs mitään. Äitiä kävi sääliksi, kun hän joutui kaiken märinän isän taholta kuuntelemaan... Nyt nelikymppisenä olen tajunnut, miksi minulla on ollut jonkinlaisia vaikeuksia esim muodostaa hyvää parisuhdetta: turvallinen ja läheinen isäsuhde on aina puuttunut, vaikka pappa edelleen elossa porskuttaakin. Olen aina potenut jonkinlaista hyväksytyksi tulemisen tarvetta miesten kanssa - sitä hyväksyntää, jota isältä en ole koskaan saanut. Äidin välityksellä kuulin milloin mitäkin kommenttia elämänvalintoihini liittyen ym... Että päin hel-vet-ti-ä kaikki, vaikka lukion jälkeen opiskelin hyvän ammatin ja olen siinä menestynyt. No, parisuhderintama sitten on mennytkin pieleen - ekasta avoerosta tuli kiertotietä hirveä huuto isältä ja kun avioliittoni päättyessä eroon äiti oli jo edesmennyt, isä huusi päin naamaa väittäen, että äitivainaakin on aina ollut pettynyt tekemisiini... Just juu. Silloin sanoin, että äiti aina tuki ja ymmärsi minua - toisin kuin sinä, jolle kaikki ulkoinen on tärkeintä! Ukolle totesin, että no hyvä: ei ole pakko olla missään tekemisissä, ei tarvita toisiamme millään tavalla. Jos haluaa vielä joskus nähdä ainoaa lasten lastaan, niin voi sitten miettiä, miten asian järjestää - sillä minähän en lastani sen huutajan kanssa samaan huusholliin vie! Reilun kuukauden ukko mietti, sitten tuli vaivihkaa käymään ja on - ihme kyllä! - pitänyt suunsa kiinni kohta jo kolme vuotta. Läheisiä ei olla eikä koskaan tulla olemaankaan, mutta onneksi lapsellani on välittävä pappa.

Aloittajalle sanoisin, että pelostasi huolimatta sinun pitää uskaltaa laittaa isällesi luu kurkkuun. Vaikeaa se on, tiedän... Mutta kun kerran näytät hänelle kaapin paikan, kyllä se siitä. Olkoon nokka solmussa sitten vaikka lopun elämäänsä, mutta sinä olet ansainnut rauhan omassa kodissasi. Kyllä te äitisi kanssa keksitte tapoja tavata ilman isääkin.

EI isälläsi ole mitään oikeutta TERRORISOIDA KODISSANNE ja soitella...ja itkettää..tuohan on KOTIRAUHAN RIKKOMISTA...siitä voit sanoa jos toistuu.....että et jaksa enää eikä miehesikään kun kotonanne ette saa rauhassa olla.Ehkä tajuaa siitä että olet tosissasi...ja sano tää on sinun ja miehesi elämä...käykää vieraana ja käyttäytykää ...eikö yksinkertaista..Pakko tuohon on saada tolkku....Tiedän monta tälläistä tarinaa riitaa ja kova kovaa vastaan ja tulos...kaikki menee paremmin....jokaisella on oma koti se paikka missä saa olla vapaasti..VIERAAT kunnioittavat....jos ei se sanotaan kunnolla että ymmärtävät...kaikkea hyvää teille!

oma appiukko oli eläessään samanlainen tyraani tein sitten selväksi ettei hänellä ollut määräysvaltaa meidän huushollissa pakolliset käynnit suoritin ja tervehden tavatessa kaikki muut asiat sitten olikin yhtä tyhjän kanssa

Minulla kanssa vähän samanlaisia ongelmia isäni kanssa. Olen 25v. nainen ja ollaan mieheni kanssa asuttu 4 vuotta saman katon alla. Isäni ei EDELLEENKÄÄN jostain syystä hyväksy miestäni eikä sitä, että olen AIKUINEN ihminen. Hän on aina ollut ankara ja on saanut pelottelemalla kunnioitusta itselleen. Nykyisin minä annan hänen nöyryytyksensä ja mitätöintisä mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos... Siinäpä sitten riehuu. Miehenikin pelkää isääni ja yrittää kaikin keinoin välttää hänen näkemistä... Ja se tuntuu pahalta, koska hän haluaisi kuitenkin tavata äitiäni, joka on ihan toista maata sen hullun ukon kanssa! :(

Isäni on sellainen vanhanaikainen sovinistiukko ja hänen mielestään minun ja miehenikin kodissa pitää käyttäytyä niin kuin hän haluaa. Hänen pahimmat ja loukkaavimmat kommentit tuli silloin, kun hän sanoi TODELLA ilkeään sävyyn, että "toivon, että te ette koskaan voisi saada yhteisiä lapsia". Eikä edes pahoitellut. Elämme mieheni kanssa normaalia elämää. Kumpikaan ei käytä alkoholia kuin harvoin ja mieheni on korkeasti koulutettu ja on hyvässä työssä, samoin minä.

Minä kuitenkin taidan edelleen olla isälleni se pikkutyttö, jonka tulee jatkuvasti vaieta ja totella isän käskyjä. Äitinikin on ihan tossun alla ja se suututtaa minua, että MIKSI hän jaksaa katsella tuollaista ukkoa, joka lähes aina kännissä, on joskus väkivaltainen ja todella kiero ihminen. Välien katkaisu ei ole helppoa äitini takia, joka on minulle erittäin rakas...

Mutta kannattaa näyttää vahvuutensa, että MINUN KOTIIN EI TULLA MÄÄRÄILEMÄÄN JA NÖYRYYTTÄMÄÄN, ETTÄ ULOS, JOS EI OSAA KÄYTTÄYTYÄ! Näin olen minäkin tehnyt vaikka siitä saa aikamoista sontaa niskaan...

Mulla kävi vähän vastaavassa tilanteessa niin ikävästi, että juuri kun aloin antaa "samalla mitalla takaisin", niin isä sairastui vakavasti ja menehtyi lopulta. Tuli vain entistä kurjempi olo. Nyt jälkeenpäin luulen, että hän oli "kettumainen", koska oli tottunut vain olemaan sellainen. Eli ei osannut kehua tms., koska ilmeisesti häntäkään ei lapsena oltu kehuttu jne.

Sano kahden kesken isällesi, että tuntuu hirveältä, kun oma isä arvostelee ja haukkuu koko ajan. Jos hän ei siitä ymmärrä lopettaa, niin todennäköisesti hänellä on henkisesti jokin pielessä. Älä sinä kuitenkaan katkeroidu. Vaihda vain asennetta ja naura, että onpa täällä tosissaan sotkuista, mutta tiedätkö mitä, me viihdytään täällä.

Toisaalta isäsi saatta myös yrittää olla vielä tyttärelleen tarpeellinen, mutta ei osaa pukea sitä sanoiksi oikein. Halutessaan sanoa, että pärjäätkä tyttö hyvä, hän osoittaa sormella asioita, jotka hänen pikku tyttönsä ei vielä osaa tehdä oikein. Traagista. Kokeile pyyttää apua, esimerkiksi lampun vaihdossa, niin näet onko kyse tästä.

lieneekö sinunkin isäsi 50-luvulla syntynyt, suurehkojen ikäluokkien edustaja? Tuo sukupolvi on aivan ennennäkemättömän härski ja itsekäs, luulevat olevansa jotain kuninkaita ja polkevat nuorempien oikeuksia oman etunsa maksimoimiseksi niin työelämässä kuin kotonakin!
Itse olen n. 70-luvun puolivälissä syntynyt mies ja vanhemmat on tuota 50-luvun satoa, isäukko on aina ollut hieman samanlainen rähjääjä kuin sinunkin, kotoa poismuuton jälkeen ei ole kovin usein huvittanut vanhempien luona vieraillakaan, ukosta ei koskaan tiedä mistä se räjähtää.
Surutta antoi selkäänkin pentuna ihan isän kädestä ja muutenkin on fyysisesti vahva, enpä tiedä pärjäisinkö näin 37 vuotiaanakaan isää vastaan jos vääntöä tulisi.

Osku Pajamäen kirja "Ahne sukupolvi" on niin totta kuin olla voi, 50-lukulaisten käytös on niin häikäilemättömän itsekästä ja ahnetta että ei voi käsittää!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ahne_sukupolvi_–_suurten_ikäluokkien_perintö

Tutustu uuteen suomalaisen kirjoittamaan elämänfilosofiaan Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja (Hannu 2010). Kirjan mukaan kopioimme lapsuudesta lähtien ajatuksia ympäristöltämme, ja nämä ajatukset määrittelevät meille vahvasti minkälaisia meidän tulisi olla, ja mitä meidän elämässämme tulisi tehdä, jotta täyttäisimme kunkin ajan ja ympäristön vaatimukset "kunnollisesta" ihmisestä. Ulkoiset ajatukset asettuvat mieleen ulkoisiksi tahdoiksi ohjaamaan elämänvalintoja, jonka takia oma tahto vajoaakin osittain tai kokonaan tiedottomuuteen.

Tämä on alistunut tila, josta ihminen varmasti tahtoisi päästä pois, mutta hänet on opetettu hyväksymään alistuminen, ja siksi hän ei esimerkiksi kykene irtaantumaan alistavista ihmisistä. Tämä johtuu ihan vain siitä, että hänellä itsellään on hyväksyntä mielessään, eli ajatus ja sen mukana tuleva selitys sille, miksi on oikein alistua. Sinun kohdallasi se voisi olla vaikka että: "Niin mutta kun hän on isäni, ja isää täytyy kunnioittaa". En tiedä onko sinulla juuri tuo ajatus, mutta ymmärrät varmasti pointin. Ratkaisu on siis että pääset vapaaksi tuonlaisista ajatuksista, selkeyttämällä mielesi, ei että opit ajattelemaan eri tavoin.

Tuosta kirjasta löytyvän tiedon varassa oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään. Kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi, jolloin sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa toimintaan tiedottomuudesta, eikä sitä välttämättä huomaa lainkaan. Tätä työtä tehdessä tietoisuus itsestä ja omasta tahdosta kasvaa, ja sitä mukaan valinnat siirtyvät kohti omaa tahtoa. Kokeile kirjaa, se oikeasti toimii.

Lisää sivulla: www.alkuajatus.org

Jaa, tutulta kuulostaa. Olen sinun ikäisesi perheetön mies ja asun yksin omassa kodissani. Koko elämäni olen jollakin tavalla "pelännyt" isääni, mutta nyt se on hälvenemässä. Enää en niin pelkää mitä hän sanoo, hän käyttäytyy kotona yhtä tyrannimaisest ja narsistimaisestii kuin Sinun isäsi. Hän saa tehdä kotonaan ja elämässään mitä haluaa, mutta muiden on saatava häneltä lupa vaikka eihän se niin mene.

Aina kun menen kotona käymään, hän ei puhu juuri mitään. Keskustelen muiden tai äitini kanssa enimmäkseen. Juuri ennen lähtöä hän saattaa sanoa asioita joissa on tyytymätön minuun joten pilaa sillä käynnin kotona, joka on siihen saakka sujunut hyvin. Nyt olen alkanut oppia olemaan välittämättä tästä.

Ajattelen vain että hän on enemmän ehkä itseensä tyytymätön kun on pakko muita nälviä ja sanoilla loukata ja kiusata koko ajan. Kerran vuosia sitten hän yritti lyödä minua kun olin hänen kanssaan kahden. Jollakin tavalla hän on alkanut leppyä vanhetessaan. Suurimmat riidat meillä on aiheuttanut raha. Se on ainoa asia mistä hän on kiinnostunut minussa, hän kysyy aina palkat ja muut. Tavallaanhan se on ehkä huolehtimista, mutta minua ärsyttää että VAIN rahasta hän kysyy ei juuri mistään muusta.

Joskus olen tuhlannut senkin takia että hän sanoisi minulle edes siitä. Suunnilleen pelkkänä ilmana oleminen isälleni on rasitttavaa. Mutta enpähän enää pelkää häntä (juurikaan). Olen hoksannut että muutakin apua on tarjolla kuin hän tai äitini jos on tarve. Elämää on ilman häntäkin vaikka haluaisinkin että hänkin olisi mukana siinä. Mutta mihinkä koira karvoistaan pääsee?

vai niiin

jospa palkkaat isän vierailun ajaksi ulkopuolisen seuralaisen,kun isäsi ryhtyy arvostelemaan seuralainen voisi sanoa ryhdyppä pappa siivoamaan että tyttäresi ehtii kahvit sulle keittä.on ainoa konsti jolla määräily ja hääräily loppuu.jonkun on luu lyötävä kurkkuun mielummin ulkopuolinen avustaja,ettei isän ja äidin ja teidän välit menisi lyttyyn,tai nauhoita isän kenkkuilut ja laita postissa isälle tai kaikkien kuullen pane nauha pyörimään,mäkätys loppuu ja lyttääminen,ihminen sinäkin olet.koeta jaksaa

Itse olen yrittänyt pitää enemmän yhteyttä appivanhempiini, kuin he minuun ja lapsiimme. Suhteemme mieheni ja appivanhempien kanssa on toiminut. Miehelleni he kyllä soittelevat ja pitävät itsensä tietoisina perheemme elämästä. Mutta asiat, jotka olen itse laittanut alulle, hoituvat loppuun mieheni kanssa. Minulle tulee usein hyvin "vähä-älyinen" olo. Aivan kuin en pystyisi hoitamaan itse asioitani alusta ihan loppuun asti. Nyt viime aikoina olemme olleet solmussa liittomme suhteen mieheni kanssa. Kun keskustelu äityi tilanteeseen, jossa mieheni nosti kätensä minua vastaan, soitin appivanhemmilleni ja pyysin päästä lasten kanssa heille nukkumaan yöksi. Vastaus: Kato kuule peillin! Joten luulen, että nykypäivän "mummut ja papat" luulevat voivansa vain tunkea nenänsä toisten asioihin ilman minkäntasoista häpeää. Vai mitä luulette, olenko vain käsittänyt homman väärin?

Me, äitiemme ja isiemme lapset, olemme niin lojaaleja heille, vaikka heillä ole mitään oikeutta arvostella tai puuttua elämäämme. Isäsi kuvauksen perusteella, hänellä tuntuu olevan narsistisia piirteitä. Sellainen ihminen voi hallita läheisiään koko elämän ja tehdä siitä maanpäällisen helvetin. Olen miehesi kanssa samaa mieltä siitä, että ainoa keino olisi katkaista välit häneen kokonaan. Vaikkakin se tarkoittaisi sitä, että äitisi kuuluisi samaan "pakettiin". Hän on kuitenkin aikuinen ja tekee omat ratkaisut, ihan niin kun sinäkin. Jotta itse voisit hyvin parisuhteessasi ja voisit nauttia perheesi kanssa elämästä, sun tulisi tehdä selväksi isällesi, että joudut sulkemaan hänet elämästäsi, jos hän ei kykene muuttumaan. Vaikeita asioita, mutta irtautuminen kannattaa, jotta voisit itse elää tasapainoista elämää. Voimia :)

Vähän kuin minun elämästäni nuorempana. Kuitenkin niin, että terrorisoija on ollut äitini. Tosin ei ihan noin pitkälle menevä, mutta kuitenkin hallinnut aina toisia ja pitänyt hiljaisena sanomalla miten sattuu ja mitä sattuu. Monesti on hävettänyt kamalasti oudompien ihmisten edessä jne.
Siinähän käy niin, että se äiti ja isä elävät meidän sisällämme tavallaan, sen pienen lapsen ohjaajina vielä aikuisenakin. Se lapsi on nujerrettu ja aikuinen ihminen menee siihen samaan yhä uudelleen ja uudelleen, siitä johtuvat nuo tärisevät tunteet ja ahdistukset isäsi edessä. Et kykene sanomaan hanttiin tai järkiperäisesti tekemään hänelle silmästä silmään selväksi, että se on loppu. Tiedän tunteen ja ymmärrän niin kovin hyvin. Sitä tosiaan tavallaan yrittää olla ns hyvä tyttö vielä nelikymppisenäkin ja tuntee jopa syyllisyyttä vanhemman edessä, pelkää hänen käyntejään jne.
Käsittele tunteitasi ja anna vihan tulla sisältäsi, sitä se ahdistus on, nujerrettua vihaa ja sitä, että ei ole voinut olla sellainen kuin on. Käsittele asiaa, kirjoita, keskustele siitä. Ja kun aika on vähän kypsempi, mieti miten saisit katkaistua sen tilanteen, jossa isäsi rupeaa mollaamaan, miten tekisit selväksi täysin järkiperäisesti hänelle tiukin sanoin, että ei enää. Minä aloitin ihan pienestä, sanoin äidilleni, että " meillä tehdään kuten meillä tehdään ".. ei kuulu muille. Kerran hän taas aloitti eräissä juhlissa sen voi voin... menin hänen eteensä, katsoin silmiin ja sanoin hiljaa " sinä olet nyt hiljaa ". Aika maagiset sanat.. emäntä oli hymyilevä ja jatkoi menoaan eikä jankuttanut mitään enää. Hän muuten oppi muutamasta kerrasta. Kyse taisi olla siitä, että hän oli vaan tottunut puhuttelemaan minua niin. Samoin on tehnyt veljeni, hän on sanonut suoraan ja niinpä vaan äitini hillitsee itsensä nykyisin paremmin. Ei hypi enää silmille.
Siis rohkaise itsesi, valmistaudu siihen tilanteeseen, harkitse etukäteen mitä sanot. Sano sopivan selkeäsi, niin, että isäsi voi vielä pitää kasvonsa ja tulla äitisi kanssa kylään. Mutta tee selväksi, että se on nyt loppu !
Voi olla yllättävä vaikutus, kun isäsi huomaa, että sinustahan on tullut aikuinen ja että hänellä ei ole enää mitään jakoa määräillä elämäsi suuntaa. Voithan tehdä sen kahdenkeskenkin tai niin, että äitisi ei ole mukana. Ajattelin vaan, että niin voisi olla parempi. Isällesi jäisi mahdollisuus perääntyä ja parantaa tapojaan. Tai tee se miehesi läsnäollessa, tehkää se yhdessä tms.
Tee asialle jotain, oikeasti... Minun tarinani oli monimutkainen, kauan meni ennenkuin sain vihan ulos itsestäni, sen jälkeen kun sen olin itselleni myöntänyt ja annoin itselleni anteeksi, että olen vihainen omalle vanhemmalleni. Mutta ensimmäinen askel on se, että lopetat sinuun kohdistuvan terrorin. Voi olla jopa, että isäsi silmät avautuvat suhteessa muihinkin. Jos hän haluaa pitää välitä läheisiinsä, hänen on muutettava asennettaan.
Onnea ja voimia, pystyt kyllä siihen !

Niin kauan kuin sä jatkat tuota alistuvaa "kyllä isä, elän vain sinun käskyjesi mukaan ja olen huono tytär" käytöstä, niin kauan se isän alistava käytös myös jatkuu.

Voi miten tuttua. Olen sinua puolta vanhempi ja vaikka ukko on haudassa, niin katselin juuri terapia-aikoja, kun taas ei jotenkin jaksa. Tulee nimmittäin takaumia joistakin härskeistä huutotilanteista ja koko naiseuden ja äitiyden mitätöinnistä.

Muutaman neuvon voisin antaa: kokeile laittaa rajat äijälle ja jos se ei onnistu, niin eiku välit poikki. Ota välimatkaa, joka tarkoittaa harvempia tapaamisia. Varaudu näihin tapaamisiin niin, että jos arvostelu tai mollaaminen alkaa, poistu paikalta. Vaihtoehtoisesti jos isäsi on teillä, niin sopikaa miehesi kanssa, että hän alkaa johdattaa juttua muualle.

Kokeile ensin niitä rajoja. Mieti mitä aijot sietää ja mitä et missään tapauksessa sulata. Älä pelkää, se on vaan opittu reaktio ja kun muutaman kerra pystyt olemaan jämäkkä, niin huomaat että saat siitä voimaa.

Sinulla on OIKEUS OMAAN ELÄMÄÄN koska olet aikuinen. Sano se myös isällesi aina uudestaan sopivassa tilanteessa ja ota välimatkaa. Jos muutosta ei tapahdu, katkaise välit. Laita rajat.

1. Älä ota isää kotiisi/pihaasi enää koskaan.
2. Onko hän narsisti?
3. Katkaise välit.
4. Äiti valitsee varmaan sinut, ei isää. Äiti tulkoon ilman isää. Vaikka olisi ikeen alla isän vuoksi. Terapeutin keskustelu auttaa hänet irti isästä, jos on alistettuna.
5. Ei kuulosta terveeltä isän touhu.
6. Älä enää alistu tai aivopeseydy isän juttuihin millään tavalla.
7. Pelasta itsesi, sulla on OIKEUS siihen.
8. Sun elämä ja sulla on oikeus tehdä päätöksiä.

Äitini on maailman herttaisin ja kultaisin ihminen, mutta olen myöskin hänelle erittäin katkera! MIKSI hän antaa miehensä eli lastensa isän terrorisoida lasten elämää!? Hän ei KOSKAAN ole uskaltanut sanoa isälle vastaan ja on aina nöyränä alistunut isän tahtoon. TASAN KERRAN hän on jyrähtänyt isälle oikein kunnolla ja se tapahtui silloin, kun isä yritti lyödä minua! Miksi äiti hyväksyy henkisen väkivallan lapsiaan kohtaan? Äiti on ihan pelkkä piika isälle. Vaikka mikään ei ole mustavalkoista, niin on se kumma, että joku haluaa elää tossun alla ja tuollaisen sairaan narsistin kanssa, joka käyttäytymisellään osoittaa, että vihaa lapsiaan!

Huomenna taas äitienpäivä ja pitäisi siellä poiketa, mutta jotenkin toivon AINA ettei isä olisi kotona...

älä kuuntele isääsi sinä olet aikuinen ihminen jos et kelpaa isällesi niin sano että tuossa on seitsemän hirttä poikki joten ala kalppia ja sillä siisti

Googla narsisti lue ja tee itse omat johtopäätökset.Ei sinun tarvitse ottaa isääsi kotiisi ellei hän osaa käyttäytyä.Muista hän tekee itse valinnan omalla käyttäytymisellään.
Jos todellakin on narsisti eikä itse tunne mitään empatiaa vaikea tapaus.

Isäsi vaikuttaa negatiivisesti elämääsi tasan niin kauan kuin annat hänen puheidensa herättää sinussa tunnereaktion. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, siinä ratkaisu. Kuulostaa liian helpolta? Ehkä, mutta toimii. Tutustu NLP:hen ja opettele hallitsemaan ajatuksiasi - sen jälkeen ei kukaan muu kuin sinä pysty vaikuttamaan ajatuksiisi ollenkaan.

Tämä on moneen kertaan testattu ja todeksi osoitettu juttu, tepsii kaikkiin muihinkin "mutku sen takia en voi sitä ja tätä" -juttuihin. Käyttäkää aivojanne hyödyllisesti: kaikkia ajatuksia ei tarvi uskoa eikä tunnereaktioihin mennä mukaan täysillä.

Nuo vanhempin ja sisaruksiin liittyvät suhteet hienojakosinekin ehdollistumisineen voi olla hastava laji.

Henkilö voi olla tasapainonen omasa elämässää ja omien ystäviensä kanssa, mutta hienojakoiseen tunneperäiseen historiaan liittyvän vaikean ihmissuhteen kohdalla voi "menettää jopa itsensä" ainakin jossakin määrin. Toisinaan ne nostavat pintaan hyvinkin vaikeita syvällä olevia tunteita.

Avaajan kannattasi ottaa kaikesta huolimatta rohkeutensa käsiinsä ja ottaa asia puheeksi kahden kesken ja sanoa miten ja miksi isän käytös on hyvin loukkaavaa ja millaista kohtelua ja isä-tytärsyhdetta tarvitsee.

Elle se ole mahdollista, niin kirjoita kirje. Hyvin suora, mutta samalla tahdikas. Sotainen sävy ei rakenna mitään eikä luo mahdollista tulevaa siltaa. Kertoa aivan ensiksi jotakin hyviä puolia ja se miten isä on kaikille tyttärille tärkeä ja se miten nyt on kyse kuitenkin kahdesta aikuisesta, isä & tytär ja suhteen tulee olla sen mukainen. Kertoa rakastavansa vanhempiaan, mutta ettei asiat voi enää näin jatkua ja niihin tulee saada rakentava muutos ja eritellä mitä hyvältä aikuiselta isä - tytärsuhteelta odottaa.

Toisinaan tunneälyltään kömpelö ja / tai suorastaan typeräkin voi toisinaan herätä, sekin mahdollisuus kannatta huomioida. Joskus asioden suoran mutta tahdikkaan selvityksen jälkeen saattaa olla hieman vaikea ja arka tunnustelujakso, mutta asiat saattavat tervehtyä, ainakin siinä määrin, että jonkin asteinen kanssakäyminen on mahdollista.

Aina kun suinkin mahdolista, niin kannattaa jättää "ovi auki" mahdolliselle asian korjaantumiselle, edellisen jälkeen, sen sijaan, että pyrkisi lopullisesti katkaisemaan siltoja. Kuten sannta kuuluu, niin mieluummin laiha sopu kuin lihava riita.

Pahimmissa tapauksissa on pakko rajoittaa kanssakäymistä tai jopa lopettaa se jo ihan omankin terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi, unohtamatta puolisoa, parisuhdetta ja mahdollisia lapsia.

Toisaalta vaikka se onkin vaikeaa, niin tuollainen tilanne on itselle myös heräämisen, ravistelun ja kasvun paikka laajemmnkin ja on _v a p a u t t a v a_ tunne, alistujasta vastuuntuntoiseksi oman elämän eläjäksi, joka osaa tarvittaessa laitta terveet rajat eri tilanteissa. Muutoin on myös merkittävä riski, että siirtää jo sanattomastikin väärät ja vahingolliset toiminta- ja regointimallit omille lapsilleen.

Se opettaa arvottamaan itsensä laajemminkin terveellä tavalla elämässään. On tilanteita joissa on pakko laittaa asioille rajat ja myös olla selektiivinen ihmissuhteissa. Kun kunnioittaa itseään ja toimii sen mukaisesti, niin antaa jo sanattomankin viestin ettei väärinkäyttäytyjille ole tilaa. On tietenkin erityisen valitettavaa kun ja jos on kyse jostakin läheisstä.

- ->

Rajat vaikealle lähimmäiselle: "Onko lähelläsi perheenjäsen, sukulainen tai ystävä, joka manipuloi, käyttää hyväksi ja vie voimat? Ongelmallinen läheinen voi uuvuttaa perheensä täysin. Joskus on pakko katkaista välit, jotta itse jaksaa."

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Rajat vaikealle lähimmäiselle/HS20100906SI1TL02s1h

Näitä viittä asiaa ihmiset katuvat eniten kuolinvuoteellaan:

http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1410430/naita-viitta-asiaa-ihmiset-katuvat-eniten-kuolinvuoteellaan

..minun isäni on käyttäytynyt minua ja muutakin perhettä kohtaan yhtä terrorisoivasti. Koin isäni läsnäolon ja jatkuvat moitteet ahdistavina. Nyt en ole vuoteen tavannut häntä. Oloni on hivenen parempi, kun en altista itseäni moisille loukkauksille.

Pitäkää perhepalaveri ja kerrot miten isäsi toimii sinua kohtaan väärin.

Ei kait yli 30 naisen tarvii kuunnella enää isää.
Naurettavaa ku mikä .
Sovit sen kaa et käyä saa kuhan ei ala puuttumaan sun perheen ja kodin siisteyteen ja siihen elämään mitä vietät aviopuolisosi kanssa.

Ymmärrän varmaan miltä aloittajasta tuntuu.Minulle 35v on saneltu kotoa se mikä on minulle oikea ulkonäkö,mikä on terveellistä ja "järkevää" elämää.
Olen vastannut että on epäkohteliasta huomauttaa hieman muuttuneesta ulkonäöstä olipa sen syy mikä tahansa(harrastus).
Kun en lähtenyt mukaan lomamatkalle niin vastasin että en halua lähteä ja en pidä niistä matkoista.
Terveellisistä elämäntavoista väitteleminen on absurdia kun väitän olevani niiden jonkinlainen asiantuntija ja vastaväittäjä syö päivittäin pussillisen munkkeja.
Joka tapauksessa itseään ja unelmiaan pitää saada toteuttaa,ehkä silloin on myös joskus jonain päivänä valmis kuolemaan?
Minulle oikea elämä on ollut takaraivossani aina ja siihen suuntaan olen yrittänyt kulkea ja niin tulen tekemään jatkossakin.

Hei,
olen omassa kodissani tehnyt selväksi niin vieraille kuin lapsillemmekin, että vaimoni on tärkein ihminen elämässäni eikä kukaan arvostele, hauku tms. Häntä omassa kodissamme. Jos niin tapahtuu homma hoidetaan niin, että anteeksipyyntö on ensimmäisenä. Jos se ei onnistu niin sitten kyseinen henkilö lähtee.
Ja homma toimii.
Siispä, pyydä miestäsi osoittamaan kunnioitusta ja rakkautta sinulle ja olemaan sinun tukesi asiassa.
Jos isäsi ei usko asiaa, niin kerro ettei ole tervetullut teille.
Aikuisena olemme jokainen vastuu omista tekemisistämme, samoin isäsi.

Tuntuipa kamalalta lukea tätä. Olen samassa tilanteessa oleva 23- vuotias nainen. Ainoa eroavaisuus omaan tarinaani tässä vaikutti olevan se, että oma isäni ei kuitenkaan käyttäydy muualla huonosti. Hän kohdistaa arvostelun ja haukkumisen vain minuun.

Olen miettinyt jo useita vuosia sitä, että pitäisikö katkaista välit kokonaan. Ongelmana on siis juurikin tämä muu perhe jota ilman en halua elää, mutta johon isäni sitten kuitenkin kuuluu. Se hinta mitä joudun "maksamaan" muun perheeni tapaamisesesta, ainainen huono itsetunto ja alemmuuden tunne tuntuu olevan jo liikaan. Olen kuitenkin korkeakoulutettu ja fiksu ihminen, mutta isäni ei arvosta minua yhtään.

Kun olet jo kolmissakymmenissä ja tilanne on vieläkin tämä pistää se minut miettimään myös että onko todella sen arvoista jatkaa tätä yhteyttä isään yhtään pidempään,

Ei kellään ole valtaa ylitsesi jol et sitä anna. Älä ole yhteydessä, kohtele kuin ilmaa jos joudut olemaan. älä ainakaan selittele ja osoita ettei sanomiset hetkauta pätkääkään sillä ettet reagoi suuntaan tai toiseen, naura ja vaihda puheen aihetta. Jos olet äitisi ja isäsi kanssa samassa tilassa suuntaa huomio äitiisi.
Todellisuudessa isäsi hakee huomiota ja muiden hyväksyntää ja on itse epävarma ja voi huonosti, hän ei osaa oma itsenä vaan on täysin egonsa otteessa perheensä ympärillä. Ei harvinainen ilmiö. Tunne myötätuntoa tai pysy erossa.

ei ole vain niin että herää nainen, vaan on enemmän niin että HERÄÄ mies.

miehesi näkee miten siivoat miten reakoit isäsi toimiin ja sanoihin, miehesi se on jonka pitää herätä ja olla mies talossa ja tarvittaessa näyttää ovea isällesi.
kun kerran miehesi tietää että et pysty sanomaan isällesi vastaan niin

HERÄÄ MIES, OLETKO EDES MIES!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Isäsi vaikuttaa narsistilta.
Ainoa, johon voit vaikuttaa, olet sinä itse.

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Tämä ajatus olkoon sinun tavoitteesi lähikuukausiana ja vuosina.
Isäsi käytös on ollut määräilevää jo kauan. Aikuinen sinä ja sisäinen lapsesi voivat käydä vuoropuhelua. Lapsi kertoo, miten pahalta hänestä tuntui jo silloin ja siinä tilantenteessa. Sinä kuuntelet ja lohdutat. Kysyt lapselta, miten hän olisi toivonut itseään kohdeltavan. Aikuinen sinussa toteaa, kuinka realistista sellainen olisi ollut, jos isäsi (äitisi, mummusi ja muut ihmiset) olisivat osanneet ymmärtää sinun tarpeitasi. Lohduttele ja paijaa sisäistä lastasi.

Aikuinen sinussa voi tutustua isäsi lapsuuteen. Mitkä kaikki asiat siihen vaikuttivat: menetykset, sairaudet, köyhyys, isäsi vanhemmat ja sisarukset. Voit huomata, ettei isäsi lapsuuskaan täydellistä ollut. Toisaalta joku hänen sisaruksistaan on voinut selvitä aivan toisin samoista kokemuksista, koska oli eri ikäinen, eri luonteinen, eri sukupuolta tms.

Tulee anteeksiannon aika. Annat anteeksi itsellesi, että olet antanut isäsi voimakkaan vaikutuksen jatkua itseesi näin kaun. Opettelet ja kokeilet uusia reagointitapoja hänen pahimpiin haukkumisiinsa. Jotkut asiat painat villaisella. Todella tärkeissä asioissa sanot oman mielipiteesi. Aikuisena voit todeta, että et ole ollut hänestä taloudellisesti riippuvainen enää moniin vuosiin. Hän ei voi viedä sinulta elämäsi tärkeimpiä asioita: miestä, lapsia, ammattia, työpaikkaasi, kotiasi, ystäviäsi, harrastuksiasi... Voisiko hän lyödä sinua? (Todennäköisesti ei, koska olisit maininnut fyysisestä väkivallasta.) Puolustaisiko miehesi sinua silloin? Varmasti ja poliisikin pitäisi ottaa mukaan.

Lopulta hyväksyt, että isäsi on sellainen kuin on, niistä syistä jotka hän on lapsuudessaan ja elämässään kohdannut. Hyväksyntä ei muuta isääsi, mutta se muuttaa omaa suhdettasi hänen käyttäytymiseensä.

Mutta hoida suhteesi isääsi itse. Oman pääsi sisässä ensin ja sitten käytännössä. Älä ota miestäsi muuriksi., silloin et koskaan seisoisi omilla jaloillasi.

Tämä on pitkä tie ja kenties tarvitset terapeutin apua.

Rakasta itseäsi. Rakasta itsesi kokonaiseksi.

Pej'pej sanoi niinkun asia on.

Sanot että tämä on sinun kotisi ja tämmöistä täällä on, saa luvan kelvata teille kun kelpaa meillekin. Jos ei kelpaa tuossa on ovi.
Luulen ettei montaakaan keskustelua aiheesta tarvi käydä kun isäsi tajuaa asian ja kuinka tosissasi olet.

Luultavaa on ettei isäsi ymmärrä satuttavansa sinua tai vaimoaan/äitiäsi yrittämällä olla tilanteen herra joka kohdassa.

Olet jo todella iso tyttö,, joten anna palaa,, hitsi että tuntuu väliin hyvältä paukautta asiat päin näköä:)) Etenkin kun on aihetta.

Mukavaa äitien päivää sinulla ja muillekin ketjun lukeneille:)

Hei!
Toivon todella, että tilanteesi järjestyy. Ymmärrän, että pelko isää kohtaan on paha ja jos isäsi todella vetää äidin mukaan soppaan, niin yes, isässäsi on jotain. Jos isäsi joskus soittaa että hei, voidaanko me tulla käymään, niin sano, että ei. Älä kutsu heitä siis kylään, ja jos he marssivat omin avuin sisälle niin sano että hei hei, nyt ei ole hyvä hetki. Jos isäsi nälvii sinua jatkuvalla syötöllä, pidä etäisyys. Jos isäsi soittelee siitä, miksei voi tulla käymään, sano, että jos ei osata niin ei osata. Puhelimella/viestillä on aina helpompi aloittaa, mutta joskus sun täytyy osata sanoa isällesi suoraan kasvotusten. Jos ensin harjoittelet puhelimella ja kyykistyt heti tämän jälkeen lattialle, se ei ole paha. Lopulta kestät puhelimen ja pian kasvotusten olemisen. Tämän lisäksi voisit keskustella äitisi kanssa tai järjestää keskustelun. Jos keskustelussa isäsi jatkaa, huuda hänelle että suu kiinni, lopeta tuo, ja lähde pois paikalta. Isäsi lakkaa arvostelemasta, kun huomaa, ettet sinä kiinnitä huomiota. Kun hän arvioi, sano vastaan, vaikka hän sanoisi mitä, ja sitten häivy paikalta pahassa tilanteessa. Miehesi ei asiaa kuulu ratkaista, ymmärrän sinua hyvin.
Kerran huuto riittää, miehesi tulee olla paikalla jos isäsi haastaa riitaa. Huudat hänelle ja häivyt paikalta, miehesi voi turvata. Äitisi kanssa olisi hyvä jutella tekstiviestillä tai voit lähettää isällesi vihaisen kirjeen. Neitsystely "joo ei, mä oon tosi pahoillani" - ei auta, vaan sanot suoraan että "lopetalopeta, lukitaan ovet eikä vastata puhelimeen". Sie saat sen hoidettua kunhan käytät suoria sanoja.

Aloita jämäkkyysharjoittelu pienillä askelilla, kokeile ensin ja mieti miltä sinusta tuntuu sen jälkeen. Jos vapisuttaa tai pelottaa, niin ei se tapa, se on vaan tunne joka menee ohi, kun olet saanut ensimmäisen rajan vedettyä.

Tässä tilanteessa ei kannata ajatella äitiä vaikka hän olisi kuinka kultainen, koska et voi elää hänen elämäänsä. Ota kaikkein tärkeimmäksi asiaksi SINUN oman elämän muuttaminen.

Itselläni oli tuossa tilanteessa vaan yksi ajatus - en tule antamaan äijälle piiruakaan periksi ja se onnistui. Tilanne rauhoittui vähitellen sellaiseksi, että totesin narsistin hovinkin ymmärtäneen missä mennään. Sitä ennen tosin oli myrskyä ja mylvintää, mutta sitten sekin rauhottui. Nyt tulee näitä takautumia, jotka joskus ottavat koville, mutta onneksi kestävät vain vähän aikaa ja kyllä ne kestää kun on kestänyt pahempaakin.

AVAUKSEN KUVASSA ON ISÄNI, SANOMAA MIELIPITEENNE

Se että isälläsi on sinuun niin vahva valta, johtuu siitä ettei hän ole koskaan hyväksynyt sinua ihmisenä.

EIKÄ MYÖSKÄÄN TULE KOSKAAN HYVÄKSYMÄÄN! yrititpä olla miten mieliksi hyvänsä!

Tuollaiset omahyväiset ihmiset eivät miksikään muutu. Ainut mitä voit muuttaa, on asettaa hänelle rajat, mitä voi tehdä kodissasi ja sinulle. Tee hänelle selväksi, ettet hyväksy hänen arvosteluaan ja masentamistaan, että jos sellaiisa puhuu, voi lähteä kotiinsa heti paikalla. Oman kotisi siisteys ei myöskään kuulu ukolle tiapn tippaa!

Kokeeksi jätäpä seuraavan kerran siivoamatta kun tulevat kylään. Jätä kaikki vaan levälleen ja kun alkaa naputus, sano kylmän rauhallisesti: tämä onkotini ja elän siinä niin kuin haluan, sinun asiasi ei ole puuttua siihen!

Itselläni on kokemusta hallitsevasta äidistä, jonka mielen mukaan oli mahdotonta elää. Liian pitkään, aivan liian pitkään meni sen yritykseen. Se että tuntee jääneensä vaille hyväksyntää ja aitoa rakkautta, juuri ylläpitää "pikkutyttönä" roikkumista.

Tällaisten hullujen vanhempien kanssa ei voi neuvotella. Välit poikki vaan ja puhelimeen softa black call list. Sinne numerot niin ei tarvitse enää vastata puheluihin. Mitään nämä hullut vanhemmat eivät opi vaikka heille kuinka selittäisi.

Lukekaa näistä tapauksista Martti Paloheimo: Kotivammaisuuden synty -kirjasta.

Jos muu suku hyökkää vastaan niin välit vaan poikki. Ystäviä ja tuttavia löytyy elämään muultakin.

No nii! Siinä sä avauduit hyvin netissä seuraava askel on sanoo sama sun isälles ja muista seisot tarkasti sun mielipiteen takana. Sehän on sun talo sun koti sun perhe sun säännöt, jos ei kelpaa isälles nii voi lähtee menee eikä oo pakko tuppautuu kylää sortaa omaa tytärtää ja sekottaa koko perhee arkee tulemalla haukkumaa jotain perhee jäsentä. jos tilanne on toistuva, äitis, miehes ja kaikki muutki on isäs käytöstä vastaa nii sanokaa isälles nii ja jos isäs vetää hernee nenää ja on nii munaton jätkä että loukkaantuu siitä etää sille sanotaa ja pistetää paybackii, nii sillä on vähä huonot kortit ruveta haukkuu ketää siitä että ne sanoo miltä neistä toison huonokäutös tuntuu tuntuu. mäki tiedän iha kokemuksella miltä se tuntuu ku joku sanoo jotain loukkaavaa. Ja kuten sanoin muista sanoo suoraamiltä susta tuntuu sillä sä ite tiiät paremmi ku kukaa muu miltä susta tuntuu. voimaa äläkä kiertele äläkä kaartele. =)

Voi sinua, oletkohan liian kiltti ja hyväsydäminen?

Älä laita väliä poikki äidinkään takia, vaan lakkaa välittämästä siitä että mitä isäsi sanoo!

Kirjoita hänelle vaikka kirje, jos et pysty muuten sanomaan ja sano suoraan että et jaksa, etkä halua enää isäsi asennetta ja henkistä alistamista. Sano että sinä elät nyt omaa elämääsi ja se tulee isäsi hyväksyä. Jos ei kelpaa käydä kodissasi, niin pysyköön sit` poissa.

Mulla on samallainen iso-isä kun sinulla aloittaja. Olen usein joutunut laittamaan välimme puihin hänen törkeän käytösensä vuoksi. Hän haukkuu vuoroin minut, sisarukseni ja äitini. Hän odottaa kuitenkin meiltä hyvää käytöstä, palveluksia ja uhrautumisia hänen hyväkseen.

Mikäli kaikki asiat eivät mene juuri niinkuin hän ajattelee alkaa kaiken kattavat huuto ja haukkuminen ja henkinen väkivalta. Hänen käytöksesä on äärimmäisen loukkaavaa hänellä ei ole mitään rajoja tai tajua siitä miten muita kohdellaan.

Nyt viime keväänä sain tarpeekseni iso-isäni tullessa valmistujaisjuhliini kiukuttelemaan että hän haluaa heti ruveta ryyppäämään tai hän ei saavu kouluni "typerään" päättöjuhlaan. Kun juhlallisuudet olivat seuraavana päivänä ohitse hän mitätöi hyvän opiskelumenestykseni ilkeillä kommenteillaan ja totesi että minusta ei koskaan tule mitään. juotuaan kahvit ja syötyään kakut saattelin hänet ovelle tietäen että en enää koskaa näkisi häntä. Laitoin viimeisen kerran välimme puihin.

Meinasin melkein pyörtää päätökseni, mutta seuraavalla viikolla hän oli soitttanut taas äidilleni yhden eeppisistä haukkuma/syyttely/vittuilu puheluistaan ja minä sain siten lyötyä viimeisen naulan arkkuun

Kyllähän minä hänestä jollain tasolla välitän vieläkin ja minua kirvelee aina kun kuulen kuinka hän on äidiltän kysellyt kuulumisiani ja ihmetellyt miksi en pidä mitään yhteyttä. Mutta hän on vuosia, oikeammin lähes koko elämäni, osoittanut teoillaan sanoillaan ja puheillaan minulle paikkaani paskarättiäkin alhaisempana. Hänen kanssaan ei voi tulla toimeen, sillä sitä täydellisyyttä mitä hän muilta vaatii ei ole olemassa.

Pyrin silti muistamaan hänet hyvällä, muistelen sitä iso-isää joka oli vielä joskus mukava, joka opetti uimaan ja lukemaan ja piirtämään. Joka osti synttärilahjaksi 1kg irtokarkkia... joka kehui piirustustani. Niitä harvoja hetkiä kun koin että olen hänelle edes jotenkin tärkeä. Muistelun jälkeen kerron itselleni että kyseinen iso-isä on kuollut. Jäljellähän on vain äkäinen väkivaltainen juoppo joka vihaa kaikkea minussa ja perheessäni. Näin minä kestän sen ettei minulla ole enää iso-isää. Olen ratkaisuuni tyytyväinen ja onnellinen.

Suosittelisin sinulle samaa jos et saa sanotuksi isällesi suoraan asioita katkaise välit joksikin aikaa. Muuttuuko käytös pysyvästi? Jos hän tauon jälkeen jatkaa loukkauksiaan niin eikuin uusi vielä pidempi breikki jne. Kyllä sinulle joskus tulee se raja vastaan ette enää jaksa etenkään kun jos hän ei tapojaan muuta. Jos saat vedetyksi rajat ja käytössäännöt niin kunnioittaako hän niitä Jos ei niin katkaisuhoitoon...

Näin lapsen näkökulmasta vielä, on lapsenakin ollut äärimmäisen rankkaa ja työlästä sietää iso-isäni hyökkäyksiä ja loukkauksia äitiäni kohtaan. Olen ollut ajoittain jopa vihainen äidilleni hänen kyvyttömyydestään ja haluttomuudestaan meidän ja itsensä puolustamiseemme iso-isältäni.

Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja sitä että tilateesi ratkeaa pian ja parhainpäin.

Minusta näyttäisi siltä että asiasi on paranemaan päin? Sillä selvästi tiedät, että isäsi kohtelu ei ole arvosi mukaista. Aseta ihmeessä hänelle porttikielto ainakin taloosi ja myös elämääsi niin pitkälle kuin mahdollista. Hän hyväksikäyttää sinua henkisesti. Jos rakkautta ei löydy vaan vain halveksuntaa, ei silloin edes sukulaissuhteella ole väliä. Oma velvollisuutesi on arvostaa itseäsi niin, että et anna saman menon enää jatkua. Koettakaa miehesi kanssa tehdä tilanteelle jotain, koska muuten se tulee jäämään tuollaiseksi! Sinun ei tarvitse hävetä mitään, et ole tehnyt mitään väärää, isäsi on ja aivan liian pitkään jo! Jälkikäteen tulet kiittämään itseäsi kun olet päässyt tilanteesta. Se on vaikeaa, mutta voin sanoa että kyllä kannattaa. Kaikki eivät tiedä tai edes halua ymmärtää.

Olet aikuinen ja sinulla on oikeus päättää minkälaisten ihmisten kanssa olet tekemisissä. Suosittelen ensin ottamaan etäisyyttä isääsi, sitten kannattaisi alkaa työstämään omaa alistuvaa käytöstä. Muut keskustelussa ovatkin jo maininneet monta lukemisen arvoista kirjaa.

Ihmisellä on voimavaroja rajallisesti, kannataa miettiä tarkkaan kuluttaako niitä ylenmäärin johonkin öykkäriin. Vai panostatko ennemmin hyviin asioihin, jotka auttavat jaksamaan, on se sitten oma perhe, tms?

Loppujen lopuksi:
Yksin sinä olet oman elämäsi herra ja vastuussa elämästäsi, ei kukaan muu. Kukaan ei pilaa elämääsi, jos sinä itse et sitä salli.

Ihmiset, jotka kylvävät tuhoa ympärilleen eivät ymmärrä tai kunnioita kuin samanlaista käytöstä kuin he itse pitävät. Alistajan pitää itse tulla alistetuksi, jne.

Oma isäni on vaikea tapaus eikä koskaan muuksi muutu. Joitakin vuosia sitten sain tilaisuuden avautua vanhoista asioista. Tapahtuma oli käännekohta omalla kohdallani, sain jonkinlaisen henkisen yliotteen. Nykyään isäni osaa hillitä käytöstään minun läsnäollessa, mutta muille on sama öykkäri kuin ennenkin. Etäisyyttä pidän kuitenkin mielelläni, koska kanssakäyminen on todella kuluttavaa.

Voi sinua. Itsellani on ihan samankuuloinen miesystava. Uskon etta miesystavani ponkittaa omaa heikkouttaan minun mollamisellani. Kyseessa saattaa olla myoskin narsistiset piirteet. Lue narsisimista. Erona on tietysti se etta miesystavasta paasee eroon (vaikka meilla onkin lapsi yhdessa) kun taas isasta on vaikea otta eroa. Itse parjaan partneriani vastaan olemalla vahva ja taysin ignooraamalla hanen mollauksensa. Tosin siina itse kovettuu ja tulee katkeraksi. Tuollaisen kaytoksen ei saisi antaa ottaa itsestaan valtaa, vaan olisi parasta pysya vahvana ja kaikkein tarkeinta on muistaa oma arvonsa. Ala anna hanen nujertaa itseasi! Vaikka et fyysisesti hanelle voisikaan sanoa vastaan, niin ole vahva itsessasi. Muista etta sellainen ihminen on heikko, jonka pitaa toista kaiken aikaa mollata.

On hyvä että käsität isäsi olevan selalinen kuin on ja se ei muuksi muutu. TApaile äistiäsi muualla aj sano isällesi suoraan, ettei hän ole tervetullut kotiisi arvostelemaan. Mutta on tervetullut, jos osaa käyttäytyä.

Voihan hän olla henkisesti sairaskin. Tai jos hän sellainen asperger, joka sitli on osannut luovata oman elämänsä jotenkuten ja jos äitisi on tajunnut sen ja hän varmasti on jossain vaiheessa löytänyt hänestä sen rakastettavankin puolen. Tuskin olisi muuten mennyt hänen kanssaan yhteen. Googlaappa netistä asperger ja lue mitä sellaisista henkilöistä sanotaan. Eivät kuitenkaan tarkoita pahaa, mutta toiset vain eivät sitä ymmärrä.

Voi kun osasit laittaa isäsi sanomiset toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään.
Mutta jos otat selvää aspergerista, voisit oppia toimimaan isäsi kanssa jotenkin toisin. Hänhän ei ole ihan normaali. Mutta sinä olet, eikä sinun tarvi antaa isäsi sinua nujertaa. Ota oma tilasi ja kasva aikuiseksi.

Ei varmaan kannata kokonaan pistää välejä poikki, mutta voisitte harventaa vierailuja.

Jos vanhempasi pyytävät käymään, sanot vain ettette nyt ehdi tulla. Ja jos vanhempasi aikovat tulla teille vierailulle, sanot vaan, ettei nyt juuri oikein sovi.
(Voit sanoa jonkin ihan oikean syyn, miksi ei nyt sovi, tai sitten voit vaan sanoa, ettei nyt ole mitään erityistä suunnitteilla juuri ko. viikonlopuksi, mutta että haluatte vaan mieluummin olla kotosalla perheen kanssa.)
En tiedä, kuinka usein vierailette toistenne luona, mutta jos vaikka vähentäisitte vierailukertoja puoleen siitä, mitä ne on olleet. Miltä kuulostaisi?

Entä kuinka pitkään vierailut kestävät? Voisitte lyhentää vierailujen kestoa keksimällä jonkin syyn, miksi pitää lähteä pois jo vähän aikaisemmin... jokin sovittu meno johonkin muualle juuri sillä lailla, että joutuu lopettaa vierailun aika lyhyeen.

Yksi keino saada rauhaa vierailun aikana on lähteä vaikka kävelylle tai vaikka kauppaan ostamaan jotain, joka muka unohtui ostaa aiemmin esim. vaikka jotain kahvipullaa. Jos (ja kun) sitä kahvipullaa on kaapissa jo ennestään, voit lähteä ostamaan jotain tiettyä pullaa, jota nyt ehdottomasti juuri tänään haluat tarjota...

Jos olet kovin herkkä, arka ja pelokas, voi olla vaikeaa sanoa suoria sanoja kenellekään... mutta välimatkan pidentämistä tosiaan kannattaa kokeilla.
Puhelinsoittoihinkaan ei välttämättä aina tarvitse vastata. Tarvittaessa vaikka virta pois puhelimesta vähäksi aikaa. Samoin sähköposti- tai muihin viesteihin ei aina tarvitse vastata. Voi ottaa etäisyyttä tälläkin tavalla.

Minunkin isäni on tyytymätön minuun ja tekemisiini, mutta pyrin nykyään pitämään välimatkaa juuri edellä mainituilla keinoilla. En koskaan itke, mutta jätän vastaamatta arvosteluun (mistä isä vain suuttuu usein enemmän) tai vastaan vain hyvin lyhyesti enkä pidä pitkiä selityksiä. En yleensä puolustele (koska se useimmiten on turhaa), sanon vaan että on jäänyt tekemättä (jos isä arvostelee, miksi en ole tehnyt jotain). Jos hän alkaa tivata syytä, että miksi on jäänyt tekemättä, sanon vaan, että ei siihen mitään syytä ole, on vaan jäänyt tekemättä.
Vanhempani riitelevät paljon koska äitini uskaltaa olla eri mieltä asioista kuin isä. Minä olen ottanut sellaisen selviytymiskeinon, että vältän riitelyä, mutta jätän vaan asioita tekemättä, jos ei huvita ja tarvittaessa pidennän välimatkaa.
Se tässä aikuisena olemisessa on parasta, että on se välimatka olemassa ja oma asunto. Minä itse päätän, kuinka usein vanhempien luona vierailen ja päätän myös siitä kuinka usein he vierailevat minun luonani.
Vanhempien käytös on hieman muuttunut parempaan suuntaan kun olen ottanut välimatkaa. He ovat huomanneet, ettei olekaan itsestäänselvyys, että tytär tulee vierailulle tai että he voivat vierailla tyttärensä luona.

Minun isäni oli aikoinaan väkivaltainen tyranni ja koskaan en osannut tehdä mitään oikein hänen mielestään.
Meillä oli kova kuri ja perheessä vallitsi jatkuva pelon ja varuillaan olon ilmapiiri.
Tämä lienee vaikuttanut siihen etten aikuisena ole osannut valita kumppaneitani oikein ja minulla takana useita eroja. Näistä isäni myös arvosteli minua ilkein sanoin.
Alitajuinen pelko jatkui minussa ja jatkuu edelleenkin, mutta on muuttanut muotoaan. En pelkää enää väkivaltaa, mutta arvostelu saa minut voimaan pahoin.
Olen 10 vuotta käynyt ammattiauttajalla ja se on lieventänyt pelkojani, mutta kokonaan ne eivät ole poistuneet.
Olen myös antanut anteeksi isälleni sen ettei hän aikoinaan parempaan ole pystynyt, syistä jotka varmaan juontavat hänen omasta lapsuudestaan.
Nyt isäni on vakavasti sairas ja tunteeni häntä kohtaan ovat monimutkaiset ja ristiriitaiset. Säälin häntä, olen surullinen hänen vaikeasta kivuliaasta sairaudestaan, mutten uskalla kohdata häntä. Olen kyllä käynyt sairaalassa katsomassa, todella harvoin tosin, koska minulle tulee äärimmäisen paha olo käyntien jälkeen. Tunnen jopa syyllisyyttä, en tiedä miksi.
Isälläni ja minulla on nykyään suhteellisen kohteliaat mutta etäiset välit. Meillä ei kuitenkaan ole sellaista tunnesuhdetta että voisin jotenkin osoittaa että haluaisin auttaa tässä tilanteessa, sitä ei ole koskaan ollut ja vaikea enää saavuttaa sellaista.
En tunne enää vihaa, tunnen avuttomuutta ja sääliä siitä että nyt kotona ollessaan hän on täysin yksin ja kivulloinen, varmaan itsekin pelokas. En toivonut hänelle näin rankkaa kohtaloa vaikka hän joskus olikin täysi väkivaltainen ja pelottava tyranni.
Monimutkaisia tunteita....en uskonut että tälläiseen pisteeseenkin joskus tullaan, enkä tiedä miten toimia.
Tälläistä siis voi olla muillakin, aloittajalle voimia että jaksaa olla vahva ja yrittää olla välittämättä kaikista nälvimisistä, niitähän ei tarvitse välttämättä kuunnella.

Sanotaan että narsistiin tepsii kolme keinoa: hyväksy ja taivu, taistele tai pakene. Itse käytin taistelua, joka on ehdottomasti rankin tapa, mutta se palauttaa parhaiten omanarvontunnon. Tie on pitkä ja kivinen ja sille kannattaa lähteä, jos tuntee itsensä hyvin ja jaksaa sen rumban. Useimmiten narsisti ei anna periksi ja siksi ihan loppuvaiheessa jouduin myös turvautumaan pakenemiseen.

Jos käyttää keinoa, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos eli ei välitä, niin pitää tosiaan olla sisäistänyt välinpitämätömän asenteen koska muuten se ei auta mitään. Jos sitten alkaa salaa itkseskelemään loukkauksia, niin ne vaan koteloituu syvemmälle.

Onnea matkaan jokatapauksessa :)

Voihan isälle yrittää kerran tai pari asiallisesti ja järkiperäisesti perustella miksi teet kuten teet mutta jos ei mene kaaliin niin sitten on muistutettava kuka päättää omasta elämästään täysi-ikäisenä, voit muistuttaa että asia on näin lain edessä, jokaisen on itse vastattava elämästään ja saatava elää vapaasti oman tahtonsa mukaan. Jos sitä ei toinen osapuoli pysty hyväksymään niin ei tarvitse olla tekemisissä sitten. Missähän kulkee raja vanhempien puuttumisella täysi-ikäisen jälkikasvun elämään ja häirinnän välillä, ainakin julkinen herjaus lienee rikos vanhempienkin tekemänä jälkikasvuaan kohtaan ja tarvittaessa lähestymiskiellonkin saanee vanhempaansakin vastaan jos ei muuten usko.

Kotonasi olet tietysti talon emäntä ja miehesi isäntä mutta tilanne on hankalampi jos olet käymässä vanhempiesi luona, siellähän isäsi on talon "kuningas" ja määrää säännöt, tietenkin lain puitteissa, väkivalta on rikos kotonakin.
Tilanteen käydessä hankalaksi lienee viisainta poistua paikalta jos asialliseen keskusteluun ei päästä vaan ukko karjuu kuin leijona tai sivaltaa herjauksia suustaan.

mun talossa ei minua eikä minun vaimoani loukata.

olen mies, vaimoni aviomies ja kunnioitan häntä, lasteni isä. me yhdessä vaimoni kanssa rakennamme omaa elämäämme.

Minulla on samanlainen kohtalo. Minä en ansainnut mitään, mutta veljelleni nousi mm. yli sadantuhanen mökki. Vanhempani olivat koko ajan rakentamassa ja rahoittivat hankkeen. Minä kahden asunnon loukkuun ajautuneena jouduin velkajärjestelyyn ja olin henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti tiukoilla. Veljelleni järjestyi isältä autolainat, minä en kehdannut pyytää lainaa sen isän ahdasmielisyyden takia. Äitini olisi halunnut veljeni kuoltua sijoittaa taloon minua varten, mutta isä tuumasi ettei ainakaan hänen eläissä. Veljeni kiusalliset puheet om mustamaalanneet minur täysin ja hänen kuoltuaan pomppasivat arvoon arvaamattomaan. Tämä helvetti ja isän kirous jatkuu, kun ostin isän perinnöllä talon, ja siinä esiintyi ongelmia, joihin ehkä myyjänkin osallistua. Siinäkin tarvitsisin apua, mutta olen niin lytätty itsetunnoltani. En yksin jaksa ja sukuni mustalammas. Tuntuu kurjalta olla viisikymppinen ja tuntea, ettei elämä voi muuta ollakkam kuin helvettiä.

Kaikkein pahinta on, että useimmiten se joka on jotunut menemään perhehelvetin mankeloimisen läpi, joutuu myös muita useimmin kiusatuksi jatkossakin. Aina on niitä ihmisiä jotka haistavat "kiltin" ja käyttävät häntä sen jälkeen henkisesti hyväkseen.

Siksi kaikki jämäköitymis keinot ovat tarpeen, koska muuten helposti ajautuu huonosta ihmissuhteesta toiseen samanlaiseen. Opetelkaa tunnistamaan narsistit. Itsekkäitä ihmisiä on jokapuolella ja moni on valmis kokeilemaan, josko joku alkaisi hänelle uhriksi.

Elämä on sinun,ei sinun pidä olla isäsi alainen enää,kun olet yli 18 vuotias.

Miehesi on aivan oikeassa,sinun kuuluisi saada elää omaa elämääsi,tee pesäero kokonaan isääsi,älä vastaa edes puhelimeen kun hän soittaa,josko hän huomattuaan tilanteen alkaisi ajtella asioita sinun kantiltasi.

Vlttu mitä settii, aikuinen nainen ja ei osaa laittaa faijallensa vastaan.
Ala toimia.

Ensinnäkin omaat valtavan määrän empatiaa ja suunnattoman suuren lämpimän sydämmen. Mielestäni perusajatuksesi omiin vanhempiisi on kunnossa ja se antaakin sinulle voimia sietää sellaisiakin asioita , joita ei tulisi sietää. On kuitenkin muistettava, että jokaisella ihmisellä on vain yhdet vanhemmat ja heitä ei voi vaihtaa eikä saada uusia mistään, näin se nyt vain on. Oletettavasti olet myös tunnistanut isäsi ongelman, että häntä ei voi muuttaa, joko hän on suunnattoman narsistinen, itseriittoinen ihminen ja ehkä myös myönnät tai niinhän sinä sanotkin, itsellesi. Olet siis myös hyvin tunneälykäs ihminen, jota samaa ei voi sanoa näistä kirjoitukseesi vastanneista uhoajista, pääteemahan on laittaa kova kovaa vastaan. Vanhempia on kuitenkin kaksi, myös äitisi ja ehkä epäilet myös suhteen äitiisi katkeilevan isäsi takia, jos alat liiaksi asiasta riitelemään, ihan luonnollinen pelko kuvailemassasi tilanteessa ja jälleen arviosi osoittaa suunnatonta tunneälyä, säilytä se!!!

Mitä sitten voisit tehdä , kun vanhempiasi et voi vaihtaa, etkä haluaisi katkaista suhdettasi heihin, erityisesti äitiisi, mutta ehkä et isääsikään kaikesta loukkaamisesta huolimatta. Jokainen normaalisti toimiva ihminen haluaisi omien vanhempiensa olevan ne tärkeimmät tukijat elämässään, niin myös sinä. Samoin haluamme osoittaa omille vanhemmillenne omasta elämästämme niitä menestyksen etappeja, se on ihan luonnollista. Uskon äidillesi tiiviin kanssakäymisen kanssasi olevan elämääkin tärkeämpää kertomasi kaltaisessa tilanteessa. Omille lapsillesi luonnollisen oloinen suhde isovanhempiin on myös hyvin tärkeää, toivoisin omillakin lapsillani olevan isovanhemmat, he nyt vain ovat kuolleet.

Tässä on monia asioita sille plussapuolelle suhteessasi vanhempiisi ja ne eivät ole ihan vähäarvoisia. Neuvoni on siis, olet hyväksynyt äitisi rakastettavana ja arvokkaana vanhempana itsellesi, mitä hän myös epäilemättä on, eläessään suhteessa isäsi kaltaisen miehen kanssa, tee samoin myös isäsi kohdalla, et varmaankaan voi häntä muuttaa, mutta muuta itseäsi, hyväksy isäsi kaikkine virheineen ja valuvikoineen arvokkaaksi vanhemmaksi, onhan hän isäsi, itsesi voit aina muttaa, samoin ehkä muiden läheistesi ajatustapaa. Kun hyväksyt isäsi puutteeet ja valuviat, pystyt myös lakkaamaan kärsimästä hänen käytöksestään. Samoin keskustele asiasta äitisi, lastesi "jos he ovat jo niin kasvaneita", miehesi ja mahdollisesti muiden läheistesi kanssa, miltä sinusta tuntuu ja muista silloin aina tämä, hänhän on sinun isäsi!!! Pohdittuasi asiaa tältä kannalta sinulla pitäisi olla pikkuhiljaa mahdollisuuksia pienentää omaa kärsimystäsi isäsi typerästä käytöksestä, mutta mikä tärkeintä, et vaurioittaisi muuta rakkainta ympäristöäsi. Muita ihmisiä on aina paljon vaikeampi muuttaa, kuin itseään. Kostaminen rakkaimmille ihmisille ei johda koskaan hyvään tulokseen. Toivoisin, että voisit saavuttaa ilon hyväksymällä isäsi juuri sellaisena kuin hän on, se ei tarkoita,että sinun tulisi hyväksyä kyseisenlainen käytös muutoin, mutta ehkä paljon tärkeämpää olisikin, että voisit iloita sopusoinnusta oman kultaisen sisimpäsi kanssa. Hyvää kesää ja pitemmällekin!!!!!

Tosien kappaleen perusteella, kannattaisi etsiä vastausta mielenterveyden puolelta. Se, että ymmärrät miksi isäsi toimii miten toimii auttaa paljon sinua.

Narsistilta isäsi ei vaikuta, kun julkisesti saattaa räjähtää tuntemattomalle ja tuskin hän psykopaatti on (mikä narsismin äärilaita).

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/2795

Yksi vaihtoehto on soittaa seutusi terveyskeskukseen ja kysyä mistä saisit neuvoa asian suhteen.

Kaksi neuvoa annan:
1. Tulevaisuudessa kun isäsi moittii jostain sinuun koskevasta, sano ystävällisesti "Kiitos palautteesta" (mikäli hän kysyy "Mitä tuo oli olevinaan?" Vastaat lyhyesti "Kiitin palautteestanne")

2. Älä ala selittämään. Mitä enemmän alat selittämään sitä enemmän saat puolustaa itseäsi.

Itsensä kovettaminen on kovaa puuhaa, siitä on kuitenkin hyötyä myös muualla elämässä kun tarvitaan.

Kokeile täydellistä välittämättömyyttä.
Eli jos hän jotain sinulle sanoo, niin ole kuin häntä ei olisi paikallakaan. Tämän tarkotan silloin kun hän arvostelee.
Älä katso häntä, ole kun et kuulisi mitään ja kuin hän olisi ilmaa.
Eiköhän se pikku hiljaa ala sit tajuamaan, että aina kun hän sanoo jotain pahasti, niin häntä ei ole olemassa sinulle.

Tiedän että kuulostaa hassulta, mutta ihmiset on aina halunnu olla läsnä ihmisille.

Mitenkäs kun jotkut tyttäret pitää isää vaan remonttimiehenä, jos autoa hajoaa niin viedään isälle korjattavaksi, isäukko joutuu sitten könyämään yömyöhälle asti sen kotteron alla mutta tytär ei varmasti laita rikkaa ristiin. Muutaman kerran jälkeen saattaa rueta jo harmittamaan, vie vaikka korjaamolle se välillä.

Olisi parempi ettei koston päivä olisi sinun mielessäsi. Kastele isäsi puuta..ehkä se tuottaa hedelmää, ja hän sanoo; " Jo riittää Herra Jumala, ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi!"

Älä siis tapa isääsi,..pane hänen eteensä ruokaa, ja juomaa hänen syödä..ja mene sitten miehesi luo