Miten lopettaa roskaruuan syönti?

Tiedän, että terveellisellä ravinnolla ja innostavalla liikunnalla laihtuu ja kykenee rakentamaan kroppaansa paremmaksi - niin sisältä kuin ulkoa. Tiedän myös, että terveellinen ruokavalio on pitemmän päälle hyväksi myös mielenterveydelle. Terveellinen elämäntapa on kaiken A ja O.

Mutta silti minulla on ongelma. Varmasti suurimmalla osalla lihavilla on tämä sama vaikea ongelma. Miten te ex-lihavat tai himonne nujertaneet olette oikein onnistuneet?

Miten kestää edes yksi päivä ilman herkkuja (;roskaruokaa) motivoituneesti, ilman "revin hiukseni päästä ja tapan kaikki" -tunnetta?

Minua ahdistaa (ja itkettää) lopettaa roskaruuan syöminen. Onnistuin helmikuussa lopettamaan kahdeksi viikoksi, kunnes repsahdin, enkä enää ollut motivoitunut jatkamaan terveellistä elämää. En tiedä, mitä kummaa oli tapahtunut, kun kaksi viikkoa en himoinnut laisinkaan sipsiä tai suklaata. Himo oli tiessään. Tällaista on sattuu yleensä joka vuosi ja tämä kestää sen 1-3 viikkoa.

En tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Suorastaan vaikeroin tuskasta, jos nyt vietäisiin sipsit pois pöydältäni. Kävelen ympäri kämppää, tuntien, miten joka solu minussa tulee hullummaksi ja hullummaksi. Sekoan, huudan, hakkaan seinää tai tyynyjä... en ole väkivaltainen elävää olentoa kohtaan, että älkää väärin nyt ymmärtäkö.

Minussa on se vika, ettei pieni määrä riitä eli en pysty syömään kohtuudella: jos saan suklaalevyn ja päätän säästää sitä, niin en lopulta pystykään säästää: syön levyn samana päivänä pois tai viimeistään huomenna. Pakko vain syödä. Ja suklaapatukan sijaan ostan aina levyn, koska se tulee kohdallani halvemmaksi; minulle käy aina niin, että jos jonakin päivänä olen päättänyt vähentää herkkujen syöntiä, niin ostan patukan ja seuraavana syön sen patukan kotona, ja totean, että edelleen himottaa. Ja eikun takasin kauppaan hakemaan ihan suklaalevy, niin ei tule pulaa. Patukka ei riitä, sitä on oltava enemmän, koska himoni ei sammu pienestä määrästä. Siksi en koe, että herkkujen rauhallisesta minimoimisesta olisi mitään apua.

Syön lähes jatkuvasti ollessani kotona. Koulussa syön vain ruokalassa ja häpeän sitä todella paljon: mietin, miten paisuneelta vaaleanpunaiselta sialta mahdan näyttää, kun leukaläskit heiluu pureskellessani ruokaa. Eikä oloa paranna se, kun koulun ruokala on täynnä kauniita, hoikkia ja urheilullisia naisia. En voi olla vertaamatta itseäni muiden ulkonäköön. Olen aina ollut se ruma ja ujo tyttö.

Pelkään niin paljon, ahdistun niin paljon. HALUAISIN lopettaa tämän p a s k a n s y ö m i s e n, mutta en tiedä, miten. Jos himoitsen jotain ruokaa, menen vaikka viiden kilsan päähän abc:lle hakemaan sitä. En pysty odottamaan aamuun.

Sanotaan, että mieliteko kestäisi sen 20 minuuttia. Minulla tämä ei päde. Voin ihan helposti vaikka aamusta himoita suklaata. Sitten huomaan illan tulleen ja suklaa on edelleen mielessä, ollut koko päivän - ja olo on sen mukainen. Olen vihainen, kiukkuinen, masentunut, surullinen, väsynyt, TAHDON TAHDON TAHDON!! Menen sitten ostamaan ja olo helpottaa saman tien, kun suklaapala on suussa.

Onko olemassa mitään apukeinoja? Mitään kirjoja, mitään videoita vaikka youtubesta, dokumentteja?

Käyn jo psykoterapiassa, eli terapia on pois luvuista. Terapiassa tosin en puhu tästä syömisestä (vaikka olen tästä kertonut) vaan muista ongelmistani (ujoudesta, sos. tilanteiden pelosta, masennuksesta, ahdistuksesta sekä menneisyydestä ja kokemuksista).

Syön/juon näitä päivittäin, koska en pysty olemaan ilman:
* maitosuklaata
* sipsiä
* pepsi maxia

Syön useasti viikossa:
* einesruokia (pitsaa, ranskalaisia)
* vaaleaa leipää
* karkkia

Olen 21-vuotias nainen, numeroina 163 cm / 75 kg. Alin paino samassa pituudessa on ollut 58 kg (söin tuolloin ihan samalla tavalla kuin tänäpäivänä, mutta harrastin kilpaurheilua neljästi viikossa).