Ex tunkeutuu mieleeni puheillaan..Tavatako vaiko eikö?

Juu, eli erosimme entisen poikaystäväni kanssa noin kuukausi sitten ja asuimme avoliitossa vuoden verran, seurustelimme kaksi. Emme ole olleet eron jälkeen pahemmin tekemisissä ainakaan hänen aloitteestaan. Sovimme erotessa, että minä otan yhteyttä sitten, kun tuntuu siltä että pystyn siihen. Kun tosiaan meillä on tarkoituksena, että voisimme jatkaa puhtaasti kaveripohjalta sitten kun aika on kypsä siihen. Olen eron jälkeen soitellut hänelle muutamia kertoja lähinnä käytännön asioista(niin ainakin uskottelen itselleni, että ne ovat olleet soittamisen pääsyyt), kun meillä oli huonekaluja, joista hän maksaa minulle yms.

Olen myös tavannut jo uuden miehen, joka vaikuttaa kaikinpuolin ihanalta, mutta olen sanonut hänelle, että en ole valmis suhteeseen. Olemme nähneet vasta muutaman kerran, mutta hän ymmärtää tilanteen, koska on itsekin lähdössä ulkomaille opiskelemaan reilun kuukauden päästä. Täydellinen laastari siis;)

Nyt kuitenkin eilen soitin taas entiselleni käytännön asioista ja puhelu venähti reilun puolen tunnin mittaiseksi. Puhelussa entiseni alkoi selittämään, että on kaivannut ja ikävöinyt minua joka päivä enemmän tai vähemmän. Syy, miksi erosimme oli, että hän kaipasi vapautta ja sitä, että ehtii vielä elää nuoruuttaan ja tehdä mitä haluaa. Eli suomeksi: harrastaa irtosuhteita, mitä ei ehtinyt nuorena tehdä seurustelusuhteiden takia.
Olen taas aivan sekaisin, kun puhuimme puhelimessa. Kyyneleet nousivat silmiini pitkästä aikaa eilisen puhelun aikana. :/ Tuoko näkeminen vain enemmän tunteita sitten pintaan? Hän antoi ymmärtää myös, että olisin tervetullut hänen luokseen yöksi koska vain. Ja tiedän, että meidän seksimme oli aivan loistavaa.

Sovimme kuitenkin, että näkisimme ystävinä, kun löydän asunnon.(punkkaan siis väliaikaisesti äitini luona) Nyt en kuitenkaan tiedä, onko se hyvä idea ja onnistuuko se ylipäänsä?
Minulla on mieletön ikävä häntä ihmisenä ja yhteistä aikaamme. En kaipaa niinkään suhdetta, joka meillä oli, koska se ei selkeästikään ollut se, mitä entiseni halusi elämältään sillä hetkellä. Olen sanonut hänelle, että eläköön nyt sitä elämää, mitä halusi elää. Hän vain totesi eilen puhelimessa, että: "Niin tai ainakin sitä, mitä luulin haluavani."

Minusta tuntuu, että hän tekee tämän tahallaan. Toivoo, että roikun edelleen hänessä enkä pääse eteenpäin. Tietää myös uudesta miehestä. Varmasti toivoo, että juttu kuivuu kasaan ja itken hänen peräänsä... En tiedä. Haluaisin olla ystävä. Onko se edes mahdollista? Onko kellään kokemusta samankaltaisesta?