Ensi viikolla näyttää lämpötilat nousevan niin korkeisiin lukemiin, että esimerkiksi Lahdessa taitaa alkaa jo terminen kesä silloin.
http://www.foreca.fi/Finland/Lahti/tenday
Joku aika sitten uutisoitiin, että kesä alkaa huhtikuussa. Tämä uutinenhan taitaa sittenkin osua oikeaan.
Terminen kesä alkaa ensi viikolla
15
268
Vastaukset
- +
Siltä näyttäisi. Ja jos kesä todella alkaa jo huhtikuussa, tapahtuu se eteläisimmässä Suomessa yli kaksi viikkoa etuajassa ja muualla vielä enemmän etuajassa.
- Normaalia vaihtelua
"Kesän alkaminen vaihtelee tavanomaisesti muutaman viikon keskimääräisen ajankohdan molemmin puolin. Varhaisimmillaan kesä on vuodesta 1961 lähtien alkanut Etelä-Suomessa 19.4. vuosina 2000 ja 1990. Maan keskivaiheilla kesä on alkanut varhaisimmillaan jo huhti-toukokuun vaihteessa, vaikka yleensä tässä vaiheessa siirrytään vasta talvesta kevääseen. Myöhäisimmillään kesän alkaminen saattaa maan etelä- ja keskiosassa venyä kesäkuun puolelle.
Maan pohjoisosassa termisen kesän alkamisen määrittäminen ei aina ole yksinkertaista. Jo toukokuun alkupuolella vuorokauden keskilämpötila saattaa usean viikon ajan ylittää 10 asteen rajan, mutta kesäkuussa onkin koleaa ja voipa sataa luntakin. Näin on käynyt mm. vuonna 1963."
Katsotaan nyt vielä miten ennusteet pitävät paikkansa ennen kuin hörhöillään kesästä, vai mitä?
- Sähköteurastaja
Lähinnä olen huolissani rymättylän perunoista.
Tuliko pahemminkin palentumisvammoja?
Itseasiassahan on aivan normaali kevät, ainoastaan FMI on ajautunut epänormaaliin tilaan, etsiessään normaalista epänormaalia edistääkseen WWF agendaansa.
Tästä sellviäisi helpolla viskaamalla WWF syöttiläät pois valtion laitoksista,
koska heillä on eturistiriita tieteen ja uskonnon välillä.
http://www.youtube.com/watch?v=40EWX6TXgH4 - Eelis Permanen
Juuri näin teurastaja, nyt on tavallinen vanhojen aikojen kevät. Poikkeuksellisesti. Viime vuosina tutuksi tulleet äärimmäisen lämpimät kevätsäät eivät ole tulleet Suomeen asti (toki sitä hurjempina Norjaan esim.) Mutta tämä on säännön vahvistama poikkeus. Ensi keväänä varmasti jälleen kuumaa....
- RtR
Niin se vaan näkyy se luonnollinen vuosien vaihtelu. Ennen asiaan ei kiinnitetty juurikaan huomiota, nykyisin pitää siitäkin toitottaa nettipalstalla - ja samalla esittää ennustus ensi vuodesta. Ja ensi kuusta. Ja ensi kesästä - jotka kaikki on ihan takuuvarmasti kuumempia kuin ennen. Meitän isi kerran sano niin..Eikun Tiede, Tiedehän se niin sanoikin, joku auktoriteetti kumminkin....
- kuumaa kuin kuubassa
Tosi hyvät vappusäät saattaapi tulla :) On ollut vähän kalsanpuoleista nämä kolme ensimmäistä huhtikuun viikkoa joten hyvä niin.
Tosin ennusteet saattavat muuttua... - Hirveää!
Toivottavasti muuttuu tuo.. Olisi katastrofaalista jos toteutuisi. Ei kesä saa vielä alkaa. Vai kannattaako täällä joku ilmastonmuutoksen etenemistä?
- Lämmin ilmasto
Ajankohtaan sopivaa musiikkia voisi laittaa tähän hieman kevennyksenä.
http://www.youtube.com/watch?v=iCzz61uAPJ0&ob=av3e - entäs ne
Mutta mites ne Rymättylän potut? Joko on sirkalla joko?
- tämä selvä
Ja ketjua lukeneena voi vain todeta ettaä ainahan alarmisti selityksen löytää.
- Lämmin ilmasto
Hämeenlinnassa terminen kesä alkaa vielä Lahteakin lämpimämpänä.
http://www.foreca.fi/Finland/Hameenlinna/tenday - ö ö ö
Lunta tulee täällä nyt taivaan täydeltä. Lämmintä pitää, kun maahan ei ole jäänyt kuin 10 cm sulamatta.
- buhahaaa!
Terminen kevät alkoi jo jokin aika sitten. Kun kerran on aloitettu niin ei voi perua!
- ö ö ö
buhahaaa! kirjoitti:
Terminen kevät alkoi jo jokin aika sitten. Kun kerran on aloitettu niin ei voi perua!
Joo, lämpeneminen on peruuttamaton. Paitsi jos maksaa lisää veroja niin saadaan ilmaston lämpeneminen pysäytettyä.
Ainakin sisälämpötila hiipuu, kun sähkö ja öljylaskut jää kohta maksamatta.
Onneksi on tuota märkää pajua jota voi polttaa takassa lämpimikseen. Sehän aiheuttaa paljon päästöjä, ilmasto lämpenee ja taas tarkenee ja verot nousee.
Mutta ihan vakavasti: Nämä valtiovallan ilmastonmuutostoimenpiteet alkaa olemaan sillä tasolla, että tavallisen yksityisen ihmisen rahkeet ei enään riitä. Ihmettelen kuinka kauan tällaisen törkeän rahastuksen annetaan jatkua. Onhan niitä yhteiskunnallisia muutoksia ennenkin haettu päättäväisillä tavoilla, kun tarpeeksi painostetaan ja pakotetaan. Näiden ilmastoaktivistien tapa sanella ja asettaa pakotteita muille ihmisille on pelottavaa kuunneltavaa, kun samalla puhutaan suvaitsevaisuudesta ja ihmisarvosta. Demokratian diktatuuria missä yksilön vapaudella ei ole sijaa. - ö ö ö
Tiedoksi
Olen tänään ensimmäistä kertaa osallistunut näihin keskusteluihin, älä sekoita minua mihinkään kiihkoilijaan, ei puolin eikä toisin. Linkkipostaukset ei suuremmin vakuuta minua, eikä kummankaan osapuolen vakuuttelut herätä pahemmin luottamusta, koska motivaatiot jäävät epäselviksi.
Mielipiteitä saa ja pitää olla. Myös minulla on oikeus siihen ettei minulla ole mielipidettä ilmaston muutoksesta. En pidä itseäni enkä ihmiskuntaa yleensä kykenevänä täysin ymmärtämään tämän tason ongelmia, saati vaikuttamaan niihin ennalta arvioitavalla tavalla. Tässä peräänkuuluttaisin vähän tervettä nöyryyttä, luonnon tapa reagoida asioihin on usein ennenkin yllättänyt ihmisen.
Mielipiteeni muodostuu niistä asioista jotka ovat muuttaneet ja ovat edelleen muuttamassa tavallisen ihmisen elämää vaikeammaksi ja holhotummaksi. Olen valmis maksamaan veroja koska saan yhteiskunnalta palveluja, mutta niihin pitäisi olla järkevät perusteet. En kuitenkaan kaipaa muiden neuvoja siitä, mihin ja koska saan ajaa autolla ja mitä puita takassa poltan.
Elä ja anna elää sanotaan. Minulla ei ole tarvetta sanella sinulle miten sinun tulisi olla, älä sinäkään minulle. Älä edes epäsuorasti antamalla valtaa sellaisille tahoille jotka haluavat rakentaa yhteiskuntaa johon ei mahdu yksilöitä.
Vastaa mielellään tähän ja kerro jotain itsellesi läheistä. Miten tämä asia vaikuttaa sinuun? Nämä eipäs juupas linkkipostaukset ei paljoa anna.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872