Täällä on paljon valitusta siitä, että naisen ulkonäöllä ei olisi niin paljon merkitystä parisuhdemarkkinoilla kuin miehen. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että kulttuurimme on kokonaisuudessaan paljon tarkempi naisen ulkonäön suhteen kuin miehen. Tämä tulee ilmi esimerkiksi siinä, että suuri osa menestyvistä naisista on hyvännäköisiä, kun taas miehen ulkonäöllä ei ole väliä menestymisen suhteen. Työelämässä hallitsevat miehet, ja kauniin naisen voi tämän vuoksi olla helpompi pärjätä kuin vähemmän kauniin.
Väite on aika rankka, mutta olen nähnyt tästä elämäni aikana lukuisia esimerkkejä. Kauniin naisen on huomattavasti helpompi kohota sosiaalisessa arvoasteikossa kuin vähemmän kauniin. Monet miehet tuntuvat automaattisesti pitävän enemmän kauniista naisista ja ajattelevan heistä positiivisemmin esimerkiksi luonteen ja lahjakkuuden suhteen. Olen lukenut tästä asiasta tutkimuksiakin, mutta nyt en jaksa kaivaa netistä mitään. Fanittamanne Laasanenkin on puhunut tästä ilmiöstä. Oikeasti älykkäät ihmiset toki ymmärtävät katsoa ulkokuoren läpi, mutta he eivät valitettavasti ole enemmistöä.
Olen itsekin kokenut tämän ilmiön elämässäni. Ulkonäköni parani merkittävästi yhdessä vaiheessa elämääni ja huomasin muutoksen ennen kaikkea siinä, kuinka miehet minuun suhtautuivat. Yhtäkkiä miehet alkoivat huomioida minua paremmin ja kuunnella tarkemmin, mitä sanoin. Sain ideani helpommin läpi kuin ennnen, vaikka ideoitteni sisältö ei ollut muuttunut mitenkään. Miehet eivät aiemmin ottaneet minua niin tosissaan kuin ennen. Puhuin siis kokoajan työ-, opiskelu- ja yhdistyspiireistä ja vastaavista, en siis romanttisesta elämästä.
Olen saanut itse kokea, kuinka paljon hyötyä siitä on, että huolehtii ulkonäöstään. Entinen pomonikin myönsi, että otti minut töihin, koska olin kaunein hakijoista, vaikka olin yksi epäpätevimmistä. Työt eivät liittyneet mitenkään ulkonäköön. Mielestäni tällainen on täysin idioottimaista. Ymmärrän, jos ulkonäöllä on merkitystä romanttisessa elämässä, mutta mielestäni sen ei kuuluisi olla niin arvostettua työelämässä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
www.city.fi/artikkeli/Rakkauden ekonomia/4324/
Aloittajan pomo on toiminut selkeästi väärin ja laittomasti. Todennäköisesti aloittajana olisin tehnyt tuosta menettelystä kantelun. Oikeudenmukaisuutta saa vain kun itse toimii sen mukaan, vaikka se ei aina olisikaan juuri omien etujen mukaista. Maailma ei muutu, että joitain ilmiöitä kauhistelee tai pitää idioottimaisina, niiden eteen pitää myös toimia käytännössä.
Totta, hyvin sanottu! En oikein tiedä, mitä tällaisen asian eteen voisi tehdä. Ehkä voisi kirjoittaa jotain, ja pitää huolta, että ei anna kenenkään ulkonäön hämätä itseään.
Työpaikan saamisestani: En tehnyt mitään ilmoitusta asiasta, koska olin hyvin nuori, enkä tajunnut, että sellaisenkin voisi tehdä. Olin myös ollut jo hyvän aikaa työpaikassa töissä, joten ilmoituksen tekeminen olisi ollut kai outoa. Jos nykyään joutuisin vastaavaan tilanteeseen, ainakin aluksi huomauttaisin minut valinneelle, että hän ei ehkä liene kanootin terävin muumi.