Mielenkiintoista havaita, että näinä "lämpenemisen" aikoina on syntynyt uusi ammattikunta, lumenpudottajat. Jokainen vaikkapa 50 vuoden perspektiivillä asioita katseleva tietää, ettei kaupungeissa ennen näitä päiviä ole ollut mitään katoilta lumenluontitalkoita. Eipä takavuosina tsilari katolla heilunut lunta mättämässä, minkä mätti sen mätti pihalla ja jalkakäytävällä. Nyt viime vuosina on syntynyt kokonainen lumenpudotuksen toimiala ja lumenpudottajien ammattikunta.
Mielenkiintoista. Kuten vuoden 2008 luontokuvan valinnut tuomaristo korosti, kyse on kontrasteista. "Kuva on kannanotto ilmastonmuutokseen. Etelässä ei ole enää talvea, vaan mustaa, pimeää ja loskaista syksystä kevääseen. Lunta ei ole missään".
Vai...?
Uusi ammattikunta, lumenpudottajat
4
61
Vastaukset
- -----------
Ihan oikeasti, miksi sinulla ei ole mitään muuta elämää kuin tuo denialismisi?
Ilmasto on lämmennyt, ja sen tiedetään aiheuttavan varsinkin talvisten sateiden lisääntymistä. Ja ainakin vielä nykyään suurin osa niistä talvisista sateista tulee meillä Suomessa lumena. Viime talvenakin iso osa etelärannikon lumisateista ei johtunut ilmaston "viilenemisestä" vaan nimenomaan ilmaston lämpenemisen takia pitkään sulana viipyneestä Suomenlahdesta.
Tämän vuosisadan loppupuolella on saattanut lämmetä jo niin paljon, että vasta sitten ne talviset sateet tulevat enimmäkseen vetenä.
Lisäksi, jos katsellaan asioita pitkällä perspektiivillä muutamien vuosikymmenien ajalta, niin meillä Suomessa on sinä aikana tapahtunut melkoisen voimakasta kaupungistumista. Korkeita kerrostaloja ja isoja urheilu-, kauppa- yms halleja on nykyään paljon enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten, joten ehkäpä senkin takia lumenpudottajia tarvitaan nykyään enemmän kuin joskus ennenvanhaan.- Gosari
Kyllä Stadissa ne samat kantakaupungin kerrostalot on olleet olemassa jo sotia edeltäneitä ajoita. Vielä muutama vuosikymmen sitten taloissa oli tsilari joka hoiti kunnossapitotyöt. Kuinka moni on nahnyt tsilarin katolla kolan kanssa? Kauppakeskukset on sitten ihan oma lukunsa, nehän jo peräti romahtelee lumen alle. Vaan onko nyt niin ettei niitä hehtaarihalleja ole enää mitoitettukaan lumikuormien varalle kun "etelässä ei ole enää talvea, vaan mustaa, pimeää ja loskaista syksystä kevääseen. Lunta ei ole missään".
- 70-luvulla
Kun itse olin esikouluiässä 70-luvun alussa, jokainen meidän pihan pojista halusi tulla isona lumenpudottajaksi. Lunta pudotettiin joka talvi. Meidän mielestä se olisi hieno ammatti. Vaarikin kertoi, että hänkin pienenä ihaili lumen pudottajia. Joten kyllä se ammattikunta on vanha.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719