Näettekö, kuuletteko kun luonto puhuu

Kyllä luonnon keskellä eläessään, joutuu ajatteleva ihminen huomaamaan luonnon ihmeellisyyden. Tuota kuuloon liittyvää männynsiementen *lentoa * en ole kuullut, mutta monet kerrat vallan liikuttuu nähdessään kaiken tarkoituksenmukaisuuden.

Olen kertonutkin kun istuin varhain kesäaamuna mökillä pihakeinussani, ja edessäni oli kylvetty apilanurmi.
Kun katselin tiheää apilamattoa, kiinnitin huomiota, miten täysin säännöllisesti kaikki kolmiapilat, olivat nostaneet pyöreän lehtensä nousevan auringon suuntaan.
Siinä ne olivat riveissä, kuin kiinalainen sotilasparaati, kaikki pyöreät pikkulehdet pystyssä, saamaan maksimaalisen valon.

Eläviä olioita ajattelin silloin, --kääntyvät valon suuntaan, imevät vettä ja ravinteita, lisääntyvät ja kuolevatkin kukoistettuaan.

Monet kerrat olen tuntenut yhteyttä koko elävään luomakuntaan,yhtenä osana sitä.
Mieleeni tulee jälleen K.V. Laurikaisen kirja Luonto puhuu Luojastaan, joka on aikanaan tehnyt syvän vaikutuksen minuunkin.
Ihanaa on saada kokea Luojan viisautta ja suurta tarkoituksenmukaisuutta.

Tuosta luonnon tutkimisesta muistuu mieleeni suurten ajattelijoiden kokemukset.
Filosofi Rene' Descartes meditoi seuraavasti: Luonnolla tarkoitan...en vähempää kuin itse Jumalaa ja Jumalan perustamaa luotujen olentojen järjestystä.

Albert Einsteinin hengen suunta tulee ilmi hänen lausunnossaan:

Kosminen uskonnollisuuden kokemus on tieteellisen tutkimuksen voimakkain, sekä jaloin vaikutus.

Jossakin yhteydessä on todettu, että ihminen luopuessaan uskostaan suureen Luojaan, ja pitäytyessään vain tieteen todellisuudessa, päätyy materialistiseen maailmankuvaan, ja sitä aikaa elämme kai nykyään.

Runoilija Eino Leino tiivistää tuon ajatuksen kysyessään:

Oi' ootteko silloin te tunteneet
maan luonnossa maailman Luojan?
Oi' ootteko silloin te löytäneet
yön aaveilta armahan suojan?
Ja ootteko silloin te itkeneet
ja hyviä olleet ja hymyilleet?
Oi' ootteko silloin te lempinehet?
Sitä lempeä unhota et.

"Kerrotaanko asioista vain yliopistoissa ja joskus kansan keskuudessa."

Yli vaatimattoman ymmärrykseni käy tuo lauseesi. Yliopiston läpikäyneenä ei minulle ainakaan sekunnin vertaa mainitsemiasi huomiointeja selitetty, ei edes kerrottu niiden olemassa olosta.

Kyllä minun kokemukseni kertoo, että ihan me pienet ihmiset osaamme ja opimme luonnon eri vaihtelevaisuudet omassa tietoisuudessamme.
Omien havaintojen ja kokemusten ohjaamina, jos niin olemme otollisia.

Kyllä minun tietämäni suurimmat luonnon seuraajat ja sen tulkitsijat ovat useinmiten maanläheisiä ihmisiä, joilla on kiinnostus ja rakkaus omaa maataan ja luontoaan kohtaan. Oma vaarini kirjoitti tarkkaa luontohavainnointiaan almanakkaan. Niitä on ollut mielenkiintoista lukea.

Ennen ihminen tiesi olevansa vain osa Luonnon suuressa kokonaisuudessa, ja siksi hän aisti luonnon eri olotilat ihmisluonnostaan.
.

Noita tapahtumia on paljon olemassa ja ne tunnetaankin. Syy, moksi noin käy, ei ole tiedossani.

Noin korkeasti valistuneena tiesit takuulla miksi pääskyset lentävät ennen sadetta lähellä järven pintaa.

Tänä aamuna kerrottiin ylirunsaasta siitepölystä. Suojaako luonto ihmisiä kuivalta siitepölyltä kun se antaa sateensa samanaikaisesti?

liikkukaa luonnossa ja kertokaa siitä, kyllä noita kuivia teoreetikkoja voi kuka tahansa kuuklettaa ja toisten runoilla ratsastella.
Luontoa ei ole joku kylvetty apila niitty kesähuvilalla. .Maalla luonnon keskellä asuvat ja sen ehdoilla työtään tekevät voisivat kertoa jotain ensi käden kokemuksiakin.

Olen kuullut ja nähnyt luonnon puhuvan niin isoja kuin pienen pieniäkin viestejään. Kuulitko oikein, viestejään.

Kun olin elämäni syvimmässä murheen rotkossa - en kerro tarkemmin - istuin kivellä metsäsä. Ahdistus puristi rintaani, en kyennyt edes itkemään. Vapisin, ja pakahtunein huudoin "rukoilin": Anna minulle itku, anna kyynelten tulla ja helpottaa.

Silloin se taphtui, elämäni suurin ihme. Vieressäni kököttävästä kuusen näreestä tipahti pisara maahan. Se oli minun valaistumiseni hetki. Minä tiesin, etten ole yksin, että kaikki kuuluu yhteen suurensuureen kokonaisuuteen, että on olemassa mikrokosmon ja makrokosmos... että " hiuskarvannekin on laskettu." Minun paranemiseni alkoi, jäin henkiin. Minä tiesin ja ymmärsin.

Laitankin tähän erään myöhäisillan reissun vinokattoseen, tämä tapahtui Hankoniemellä.
Kansa grillasi, mukavia nyyttejä ja lapset keräsivät kiviä verratakseen kuka löytää eniten ja kauniita, valtava naurun remakat ja puheensorinat kuului varmaankin pitkälle, tämä mökki oli korkealla kalliolla.
Vain muutama mänty joista oli varmasti joka vuosi syöty uusi kasvu olivat piha-alueella, hiukan varjona.
Myöhäisilta aurinko paistoi just ja just meren yllä, kuin upotakseen vilvoittelemaan mereen.
Istuin huussikirjaa selaillen kun joku ikään kuin vihelsi, ajattelinkin että lapset ei osaa tehdä ruoholla kunnon vislausta, tai ei ole oikean lainen ruoho.
Kurkistin varoen ovesta ja siellä oli elävä oikea hirvi!
En ollut tarpeeksi varovainen, minut huomattiin, ja tämä elukka poistui ääntäkään päästämättä ilman että yksikään risu olisi rapsahtanut poikki.
Sinne jonnekin kallioiden taakse hirvi piiloutui vai jatkoiko matkaa jonnekin ruokaisalle niitylle.

Hienosti te osaatte kirjoittaa asiasta kuin asiasta, minä koulua käymätön en osaa kuin ihailla.

Mutta metsä on ollut minullekin aina paikka johon olen turvautunut kun murheet ta melankooliset ajatukset valtaavat mieleni.
Metsä oli silloinkin aiheen antajana kun synnytin omasta mielestäni koskettavimman runoni

Lahonneet

Poikkesin metsä polulle
jalkani väsähtivät
istahdin lepäämään
kannolle lahonneelle
viereisellä kannolla
myös lahonneella
tuijotti minua kuin ilkkuen
koukeroinen juurakko
hylättynä lahonneena
näinkö kaikki lahoaa… mietin!!!
tietenkin lahoaa
ilkkui juurakko
tyydy osaasi väsynyt
kaikki lahoaa
sinäkin…
polullesi väsähtänyt.

Voi Fiiulin*** sinä osaat oikein hyvin ja juuri sellaista tekstiä jota on helppo lukea ja ymmärtää Kiitos!

Minunkin "synnin päästöt" ja ahdingot ovat helpottuneet vain metsässä, kulkien pysähdellen, ajatellen ja äänään pihuen kuille ja kaikelle ketkä haluavat kuulla, aina on helpottanut.
Sukulaiseni joille olen näissä asioissa avautunut ovat samaa mieltä kuin minäkin, luonto on se joka helpottaa elämän pirunpelloissa tarpoessa, luonto pitävät salaisuuksia, mutta ovat myös reiluja ja pitävät tietonsa ominaan.
Joskus olen säikkynyt pahan päiväisesti jotain, mutta metsässä eläimet ovat kotonaan, minä siellä vieraana ja saan pelästyä.
En usein halaile puita, mutta joskus teen sitäkin, pidän niille pitkiä puheita, aina on helpottanut.
Tunnen ihmisiä joille metsä ja jopa pellot ovat pelottavia, metsä varjostava isoine puineen ja pellot liian paljastavia ilman mitään suojaa ??

Tällasia me ollaan yksilöitä.

Ruuneperi, Kukahame, Fiiulin, Texanell, Rituliini ja kaikki muutkin, - kaikki te kirjoitatte niin hienosti, oli ilo lukea viestejänne!
Metsä on minunkin kirkkoni, järven ranta samoin, Luoja on siellä läsnä, hänen siunaava läsnäolonsa saa mielen onnelliseksi.

Täällä kaupungissa kuljen meren rantaa ja ihmettelen kaikkea, kaiken olevaisen äärettömyyttä, ja koen oman pienen olemukseni olevan osa kaikkea sitä.

Voi kuinka te rakkaat myötäeläjät tulitte mieleeni,kun eilen amullakin istuin seisemän aikoihin pilkillä,mustarastas viritteli lauluaan johon peippostenliverrys antoi oman vivahteensa,lokkejakin alkoi tulla säriapajille ja meidän kansallislintumme joutsen tuli syömään kauroja melkein rannasta.
Ajattelin,mitä te todella menetätte,kun nukutte tai kukutte siellä luukuissanne.
Ei käy kateeksi.Olen asunut Jyskälässä,Hesassa,Tampereella,joten tiedän eri asumismuodoista,Tampere on muuten valittu suosituimmaksi,mitä muuttovirtaus tietää kertoa,että manseen vaan ama

Ensimmäisiä muistikuviani luontokappaleen kosketuksesta on sorsan nokan hipaisu kämmenellä sille leivänmuruja tarjotessani. Miten luottavainen se olikaan, vaikka me lapset melskasimme vesileikeissämme sen elinpiirissä.

Kauneimman, sileimmän, täydellisimmän kiven etsiminen on ikiaikainen luontainen leikki, aaltojen silottama puun kappale ja simpukan kuori lapsen aarteita. Metsäleikeistä on elävänä muistona sananjalkojen alla leikkikoti, valo siivilöityi tanssivina läikkinä niiden lomasta, käsi silitti sammalen nukkaa, ketunleipien kirpeä maku kielellä.

Metsän uljaan kruunupään yöllinen uinti kanssamme oli kuin uni, niin hiljaa ja yllättäen se tapahtui. Lapset olivat jo nukkumassa pestyinä, vesileikeistä uupuneina, saunan kiukaassa vielä lämpöä riitti myöhäisille uimareille.Kelluimme selällämme ja yhtäkkiä näimme vesivanan ja kuulimme aivan hiljaisen solinan. Uroshirvi oli lähtenyt uimasilleen noin sadan metrin päästä kaislikosta ja ehtinyt jo ohittaa meidät , ja arvokkaasti pää koholla se lipui kuin laivan keula tyyntä vettä halkoen. Se rantautui vastapäiseen saareen nousten jaloilleen vedestä valtavasta koostaan tietoisena, veden kimaltaessa sen kyljissä auringon laskiessa

Muinoin intiaani - isä opetti poikaansa: katsele silloin kun ei ole mitään katsottavaa, kuuntele silloin kun ei ole mitään kuunneltavaa.

Kuinka paljon ihmisiltä jääkään näkemättä ja kuulematta ja kokematta.

Nyt kun on ikää tullut näkee tarkemmin, vaikka silmien näkö onkin heikentynyt. Vai onko se niin että on aikaa pysähtyä katsomaan ja kuuntelemaan.
Ihan kuin silloin lapsena ihmetteli muurahaisia ja turilaan vaaleita pullukoita toukkia, kaikki pienet yksityiskohdat ihmetyttää ja ihastuttaa taas.
Luonto on voimaa antava, metsä on kuin kirkko, niinkuin satu* sanoi. Minun kuntoratani polveilee mäntymetsässä vaihtelevassa maastossa. Pieni kevätpuron solina kuului kun istuin siellä penkillä huilaamassa. Piti ihan mennä avaamaan purolle väylää, ihan kuin silloin lapsena.
Huomiseksi ennustetaan näille main 16, eikä yölläkään mittari laske alle nollan.
Kohta revähtää luonto vihreään, nyt on sinivuokot, seuraaviksi valkovuokot, sitten kielot. Paju kukkii ja pian sitten tuomikin. On tämä ihanaa aikaa, kaikki kaunis vielä edessä kulumatta.

Lampi ei ole alueellamme sulanut mutta sulakohdissa herra sekä rouva Sorsa pistäytyvät kyläilemässä.

Päijät-Häme on sinivuokon superalue, kauniita kukkia odotellessa. Valkovuokko näillä seuduilla on harvinaisuus.

Viime sunnuntai oli lämmin siksipä sitruunaperhoset oli heränneet.

Lumi sulaa ja lampi alkaa täyttyä. Väitetään että ihmiset on luonnosta eranneet mutta olen toista mieltä, ilman luontoa ihminen ei pysy hengissä. Ennen haettiin ruoka metsästä nyt metsään hakeudutaan ulkoilemaan, pakoon liiallista kiirettä.