Pajun

Varpu tutka

Perinteisestihän vanhat ihmiset ovat aikanaan etsineet "oikean" kaivon paikan
pajun oksalla, joka on taipunut alaspäin "vesisuonen" kohdalla ja kaivon paikka
on sitten ollut siinä.

Itse olen pitänyt tätä aikanaan jonkinlaisena taikauskona ja humpuukina.

Kerran kuitenkin työelämässä meidän piti etsiä maahan upotetun puhelinkaapelin
paikka ja sillä kertaa sähköinen "tutka" oli vialla ja sitä ei voitu käyttää.

Eräs vanhempi työkaveri sanoi, että se löydetään pajun oksan avulla ja alkoi
sillä etsimään sitä. Yhdessä kohtaa oksa taipui voimakkaasti alaspäin ja mies
sanoi, että kaapeli on siinä. Muu työporukka naureskeli tälle jutulle, mutta kaikki
halusivat kokeilla tätä pajunvarpua ja kaikilla (myös minulla) se oksa taipui
alaspäin siinä oletetun kaapelin kohdalla.

Kun tuohon kohtaa kaivettiin lapiolla kuoppa, niin siellähän se kaapeli oli.

Ja tämä kaikki on varmasti totta.

Voisiko joku kertoa mihin tällaisen "oksatutkan" toiminta perustuu.

14

5960

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gfhgihiy

      Asiaa on tutkittu mm. Oulun yliopistolla. Tutkimus antoi maan parhailla varpumiehillä nollatuloksen. Oletko varma, ettei kaveri tiennyt kaapelin paikkaa ennestään?

      • Tarkennus

        Tuskinpa tiesi ja ainakaan minä en tiennyt ja myös minulla oksa taipui alaspäin
        tuon oletetun kaapelin kohdalla.

    • mökin likka

      Omasta kokemuksesta tiedän todeksi varvun toiminnan. Isä etsiskeli kaivon paikkaa ja minä lapsena perässä.
      Otetaan ohut, taipuisa, 2-haarainen pajun oksa. Kummallakin kädellä kiinni ohuimmasta kohdasta, kämmenpuolet ylöspäin. Varvun kärki taivasta kohti kuljeskellaan rauhallisesti.
      Ja kun vesisuoni , lähde lähenee varpu taipuu alaspäin. Ja vaikka kuinka väännät kärkeä ylöspäin, niin se näyttää kaivon paikan. _ vettä tulee kohtuullisella kaivamisella.

      • >

        Vesisuoni on nimenomaan tämän varpuilluusion taikasana. Vesi kun ei todellisuudessa esiinny missään maan alla kulkevissa paikallisissa "suonissa" vaan maan alle levittäytyneenä laajana pohjavesipatjana.

        >

        Edellämainitusta syystä johtuen "vettä tulee kohtuullisella kaivamisella" mistä tahansa satunnaisesti umpimähkään valitusta pisteestä. (Olettaen, että piste valitaan ylipäätään sellaiselta alueelta, missä pohjavettä on mahdollista olla.)

        Näistä kahdesta syystä tuo varpumenetelmä antaa illuusion niin kuin se toimisi kuin junan vessa. Aina oletetaan, että on löydetty se pihan poikki kulkeva ainoa "vesisuoni" varvun avulla. Todellisuudessa tontin alla lepää paksu pohjavesipatja ja varvulla on vain satunnaisesti arvottu jokin paikka tämän pohjavesipatjan päältä. Kun siitä kaivaa, ennenpitkään pohjavesi tulee vastaan.

    • ---

      kukaan ei voi kertoa mihin se perustuu koska tarkemmissa tutkimuksissa tämä ilmiö tuntuu epäonnistuvan. Jos ilmiö olisi todellinen niin se pitäisi pystyä toistamaan uudestaan ja uudestaan jos olosuhteet ovat muuten samat.

      • Alkuperäinen kysyjä

        Myöhemmin kävin töiden takia samassa paikassa useasti ja kun kokeilin muutaman kerran "varpututkan" toimintaa, niin aina se toimi samalla tavalla.

        Myös omalla omakotitontilla puhelin- ja sähkökaapelit tulevat samaa kaivantoa
        pitkin taloon ja "varpututka" toimii siinä. Olen kokeillut sitä joka kesä ja vuosia
        on kertynyt jo 41 (ensimmäinen havainto kesällä 1971).

        Eli mikä voima vetää varpua puoleensa kaapeleiden kohdalla?

      • ytgdiy6rtd6
        Alkuperäinen kysyjä kirjoitti:

        Myöhemmin kävin töiden takia samassa paikassa useasti ja kun kokeilin muutaman kerran "varpututkan" toimintaa, niin aina se toimi samalla tavalla.

        Myös omalla omakotitontilla puhelin- ja sähkökaapelit tulevat samaa kaivantoa
        pitkin taloon ja "varpututka" toimii siinä. Olen kokeillut sitä joka kesä ja vuosia
        on kertynyt jo 41 (ensimmäinen havainto kesällä 1971).

        Eli mikä voima vetää varpua puoleensa kaapeleiden kohdalla?

        "Eli mikä voima vetää varpua puoleensa kaapeleiden kohdalla? "

        Sitä sanotaan ideomotoriseksi liikkeeksi. Se toimii samalla tavalla kun tiedät paikan, jossa sen tulisi toimia.
        Kokeile seuraavan kerran ottaa avustaja mukaan. Silmät peitetään ja sinua kuljetellaan vähän aikaa. Sitten kun löydät muutaman kerran peräkkäin saman paikan, niin ota yhteyttä Skepsis RY:een. Kykysi riittävät paranormaalin ilmiön todistamiseen. 10 000 € lämmittää varmaan mieltä. Sen verran lyödään seteleitä käteen.

      • ---
        ytgdiy6rtd6 kirjoitti:

        jenkki James Randi lyö vielä enemmän käteen jos menee sen eteen suorittamaan yliluonnollisen juttunsa ...

        http://www.randi.org/site/index.php/1m-challenge.html

    • kupparimyntti

      Eikö nämä varpu huuhaat jo joutaisi jonnekin muualle, fysiikan, eikä tieteen, kanssahan näillä ei ole mitään tekemistä.......

      • Ensi Kysyjä

        Oletko itse koskaan käytännössä kokeillut tai nähnyt "varpututkan" toimintaa?

        Se mitä haluaisin tietää on se asia, mikä on se voima joka varpua vetää puoleensa.

        SE MIKÄ ON VARMASTI TOTTA ON SE ETTÄ JOKU VOIMA VETÄÄ VARPUA
        PUOLEENSA ESIM. PUHELINKAAPELIN KOHDALLA.
        ON NÄHTY OMIN SILMIN.

      • Heh !
        Ensi Kysyjä kirjoitti:

        Minä ainakin olen kokeillut. Homma meni niin, että vanha isäukkoni ilmeisesti jollakin tavalla uskoikin varvun toimintaan, niin hän oli veljeni kanssa testaamassa, missä kohdassa näitä "vesisuonia" kulkee. No, he tosiaan olivat saaneet merkattua molemmat selkeät paikat näille "vesisuonille" (ja velipoika ihmetteli kun hän todella sai varvun taipumaan aina samassa kohdassa isäukon kanssa). No, saavuin sitten itsekin paikalle tietämättä näistä paikoista. Sen verran skeptinen taisi isäukkokin olla, että he itse sanoivat löytäneensä 5 paikkaa, mutta jättivät minut etsimään ne viisi kohtaa ja lähtivät kauemmas. Ja toden totta, löysin neljä - viisi mestaa, missä varpu taipui vaikka kuinka skeptisenä (jo pikkupoikana) yritin kävellä paikkojen ohi, ettei varpu olisi taipunut aina samassa kohdassa. Ajattelin jo, että peeveli sentään, tässähän todella on taikuttaa. Näinhän sen omin silmin. Tosin sitten kun isäukko saapui maisemiin, niin kun esittelin kohdat, jossa varpu taipui, niin hän vaan tokaisi: "Älä nyt poika mahdottomia puhu: aivan eri kohdat kuin meidän merkit".

        Jep, kyse on siis siitä, että varpu taipuu aivan pienistä jännityksen muutoksista käsissä. Siis: ei tarvitse kuin ajatella edes alitajuisesti, että "tässä se taipui tuon toisen pitelemänä/edellisellä kerralla", niin se taipuu jo siitä pienen pienestä lihasjännityksen muutoksesta (ja mitä enemmän yrittää vastustaa muutosta sitä varmemmin varpu taipuu).

        >

        Se, mikä on "aivan varmasti totta", on se, että varpu taipui, mutta minkä voiman ansioista, niin sitähän Sinä et tiedä (päätelmä "voimasta" oli siis vain oma johtopäätöksesi). Et siis tiedä, tuleeko taipuminen käsistä vai jostain mystisestä vetovoimasta. Ihmisillä on tapana tehdä omia "loogisia" päätelmiä syy-seuraussuhteista, mutta jotka menevät aivan päin seiniä. Tässä varputapauksessakin kyse on vaan lähinnä silmänkääntötempusta eikä mistään voimasta (mieti nyt: se voima pystyttäisiin havaitsemaan esim. robottianturin kanssa, mutta eihän sellaista havaita vaikka mittalaitteet pystyvät mittaamaan pikonewtonien suuruisia voimia).

        Kannattaa kokeilla joskus: merkkaat varvulla taipumiskohtia ja annat jonkun toisen tehdä sama. Kannattaa vaan itse lähteä kokonaan pois, jotta pienet asennonmuutokset ja raskaampi hengitys tms. ensimmäiseltä merkkaajalta eivät aiheuta tällaisia pieniä jännitysmuutoksia toisessa testaajassa. Tätä on tutkittukin, niin silloinkin merkit meni aivan päin seiniä eri testaajien välillä - kuten odottaa sopi.

        Ja siitä veden löytämisestä: Suomessa maaperässä on aina vettä, joten jos ei nyt ihan maan pintaa lähellä olevan kallion päälle juuri satu osumaan, niin jokusen metrin jälkeen vettä tulee melkein välttämättä. Tähän maaperän vesipitoisuuteen ei vaikuta vähiten se, että Suomessa sadanta on suurempi kuin haihdunta. Vettä vaan jää maaperään. Niin ja, mitään suoniahan ne ei ole (kuten tuolla jo selvitettiin) vaikka tietysti läpäisevämpiä ja vähemmän läpäiseviä kerrostumia löytyykin, joissa siis pohjavesi liikkuu eri nopeudella.

        Selvittikö tämä yhtään ?

      • Heh !
        Heh ! kirjoitti:

        Niin joo ja, sillä kaapelin löytäneellä asentajalla oli varmasti maaston muodosta, kartasta tms. hyvä "aaninkin", missä kaapelin pitäisi järkevästi ajatellen kulkea. No, tämä aavistus sitten saa varvun taipumaan, joka siis oikeasti vaan reagoi kaverin ammattitaitonsa perusteella tekemään valistuneeseen arvaukseen.

        Jos nyt oikeasti mietit kaapelin paikkaa, niin olisiko se voinut olla esim. 200 m säteellä ihan missä tahansa siitä paikasta, missä se oikeasti oli. Ja ilmeisesti kaapelin suunta oli tiedossa ? Eli tiesitte hakea sitä poikittain kaapelin suuntaa vastaan, jolloin onnistumistodennäköisyys kasvaa huomattavasti.

    • ---

      sitähän voisi testata sillä tavalla että rakennetaan teline joka muistuttaa kahta ihmisen kättä, ja laitetaankin se varpu siihen. Varpuun ei siis kosketa käsin ja nyt sitten siirrellään tuota telinettä varpuineen ja katsotaan taipuuko ...

      • Heh !

        Just niin. Sitä tarkoitin tuolla robotin käyttämisellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      158
      5937
    2. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      197
      3397
    3. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      13
      3165
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      56
      2883
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      91
      2606
    6. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      22
      2209
    7. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      23
      1938
    8. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      46
      1719
    9. Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna

      Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:
      Euroviisut
      52
      1670
    10. Bussipysäkki katos!

      Mitäpä mieltä uudesta katoksesta?
      Suomussalmi
      73
      1648
    Aihe