Akustisen kitaran intonaatio-ongelmia

Viritysmittari näyttää että 12. nauhan ääni on hieman ylävireinen E, A ja D kielien kohdalla, mutta loput kielet kuuluvat mittarin mukaan oikeassa vireessä. Olen tarkistanut kaulan suoruuden, eli sen ei pitäisi aiheuttaa ongelmia. Huomasin myös että standardivirityksessä nuo paksummatkin kielet saa "lähes" oikeaan vireeseen, mutta kun virittää kitaran puolisävelaskelta alaspäin vire 12. nauhalta heittää jonkin verran paksuilla kielillä, erityisesti vitoskielellä.

Vaihdoin kitaraan vähän aikaa sitten uudet kielet, mutta eipä auttanut
En ainakaan usko että vika olisi viritysmittarissa, joten pitäisikö seuraavaksi tutkia tallaa ja satulaa? Jos jollain on tietoa niin jotain neuvoa olisi kiva saada.
2181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mun katsantokannastani tuo ei ole ongelma eikä vika, vaan ominaisuus. Paksuja kieliä käytetään soitettaessa 12 nauhan kohdilta todella harvoin. Normaalissa soitossakin intonaatio muuttuu, riippuen siitä kuinka kovaa painat kieltä tai miten bendaat kieltä soittaessasi. Eli kitarasi on tehty oikein, jos intonaatio on ok ohuemmilla kielillä.
Mulla oli, ja on ärsyttävä tapa hukata jatkuvasti äänirautoja. Siirryin siis viremittareiden käyttöön, koska kookkaampina ovat vaikeampia hukattavia. Alkuun olin mittarin kanssa vireperfektionisti, mutta huomasin ettei se ainakaan mulle sovi. Tätänykyä viritetään yksi ääni. esmes A, kustakin soittimesta mittarin avittamana kohilleen ja sen jälkeen kukin soitin omaan vireeseensä. Soiton lomassa tsekataan virettä korvakuulolta. Toistaiseksi on pärjätty tällä ja pelimannihengellä näin.

Äänestä
  • Parta-Arska kirjoitti ihan asiaa ja aika jännä juttu että vaikka on nuo ns. tarkat mittarit niin aika moni silti tosiaan ottaa sieltä sen yhden äänen ja virittää yhden kielen ja loput korvien varassa, näin myös itse teen ja homma toimii kuin junan vessa ja on paremman ja oikeamman vireen kuulloista kuin jos vetäisi mittari-tarkkaan, jolloinka homma ei vaan toimi kuin pitäis.

    Tässä asiassa pitää huomioita se pieni "totuus" että ihmis korva on jostain syystä mittaria tehokkaampi tapa virittää. Mittari ei huomioi kitaroita yksilönä, tarkoitan sitä, että jokainen kitara on erillainen ja myös ns. "intonaattio" voi pikkasen vaihdella eli mittari kyllä näyttää tarkasti että äänet ois nyt ok mutta kitara ja korva sanoo toista eli mittarista puuttuu kyky "mitata sen kitaran intonaatio ja yksilöllisyys" ja siksi homma vaan ei toimi suoraan mittari-virittämisellä.

    Samaten asian voi todeta kun soittaa vaikka erillaisten taustaraitojen ja artistien kappleiden mukana, vaikka ois kuinka hienosti viritetty niin siitä huolimatta voi joutua säätämään että homma kuullostaisi oikealta.

    Mätkäsin plussaa Parta-Arskalle ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oitaanotni kirjoitti:

Viritysmittari näyttää että 12. nauhan ääni on hieman ylävireinen E, A ja D kielien kohdalla, mutta loput kielet kuuluvat mittarin mukaan oikeassa vireessä. Olen tarkistanut kaulan suoruuden, eli sen ei pitäisi aiheuttaa ongelmia. Huomasin myös että standardivirityksessä nuo paksummatkin kielet saa "lähes" oikeaan vireeseen, mutta kun virittää kitaran puolisävelaskelta alaspäin vire 12. nauhalta heittää jonkin verran paksuilla kielillä, erityisesti vitoskielellä.

Vaihdoin kitaraan vähän aikaa sitten uudet kielet, mutta eipä auttanut
En ainakaan usko että vika olisi viritysmittarissa, joten pitäisikö seuraavaksi tutkia tallaa ja satulaa? Jos jollain on tietoa niin jotain neuvoa olisi kiva saada.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu