Kävin viime vuonna vähän aikaa terapiassa, kunnes Kela päätti etten olekaan terapian arvoista ihmismateriaalia, jonka aikan minulle selvisi miten vääristyneet perheolosuhteet minulla on aina ollut. Terapeutti neuvoi tuntemaan surua ja vihaa, tunteita jotka minulle ovat aina olleet vaikeita , koska en ole kotona niitä saanut tuoda terveellä tavalla julki, ja nyt olen puoli vuotta kamppaillut näiden tunteiden, surun ja vihan , myllerryksessä.
Ensimmäistä kertaa vihaan vanhempiani ja haluaisin kokonaan vaihtaa maisemaa, mikä ei tällä hetkellä kuitenkaan ole mahdóllista ,koska olen erittäin masentunut tästä kaikesta. En vain yksinkertaisesti tiedä miten tuoda tätä suunnatonta vihantunnetta esille ja itkukin meinaa tulla keskellä kyliä.
Tämä on kamalaa en tunne enää itseäni.
Ensimmäistä kertaa vihaan vanhempiani ja haluaisin kokonaan vaihtaa maisemaa, mikä ei tällä hetkellä kuitenkaan ole mahdóllista ,koska olen erittäin masentunut tästä kaikesta. En vain yksinkertaisesti tiedä miten tuoda tätä suunnatonta vihantunnetta esille ja itkukin meinaa tulla keskellä kyliä.
Tämä on kamalaa en tunne enää itseäni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei.
Olen kokenut samoja tunteita, kasvatettu "kiltiksi tytöksi", jolla negatiiviset tunteet olivat kiellettyjä.
Olen käynyt terapiassa ( en KELA:n vaan kaupungin kautta ) ja oppinut itsestäni paljon. Olen myös kokenut etten tunne itseäni, normaalit tunteet kun olivat lapsuusiässä kiellettyjä.
Tästä kuitenkin pääsee eteenpäin, nyt olen jo perheellinen nainen ja "kasvanut" lapseni myötä. Rakastanut ja kasvattanut häntä tavalla, jolla olisin itseänikin toivonut kohdeltavan -hyväksynyt hänet. Samalla olen itsekin hieman "parantunut" :)
Olen kokenut vihaa vanhempiani kohtaan ja viimein antanut anteeksi: enempään he eivät kyenneet. Viestini siis sinulle: et ole yksin ja kaikesta on mahdollisuus selvitä ja kehittyä, onnea elämääsi :)