Gallupkysely uskottomuuden myyteistä

Mikähän syy mahtaa olla tämän myytin takana, ettei ihminen petä kumppaniaan, jos omassa parisuhteessa sujuu hyvin? Sehän on oikeasti vain puolitotuus. Valitettavasti aina löytyy ihmisiä, jotka ovat uskottomia riippumatta siitä, millainen oma parisuhde on. Useille riittää jo seikkailunhalu tai vastustamaton kiusaus tai erittäin otollinen tilaisuus pettämisen aloittamiseen. Kuinka muuten selittää se, että monet pettäjät kiinni jäädessään rukoilevat itku kurkussa anteeksiantoa ja sitä, ettei petetty vaan jättäisi heitä. Ja sitten on niitä itsekeskeisiä ihmisiä, joille mikään ei koskaan riitä. Vaikka oma parisuhde olisi ihan hyvä, niin lisää on silti saatava. Kun mikään ei riitä. Ja toisaalta vaikka oma parisuhde ei olisikaan hyvässä kunnossa, ei pettäminen silti ole hyväksyttävää. Avioliiton kriisit tulee hoitaa muilla keinoin.

Onko siis kyseisen myytin takana:

A) Pettäjän ja hänen kakkosensa yritys saada käytökselleen hyväksyntää?

B) Liian myönteinen ihmiskuva eli kuvitelma, etteivät ihmiset ole tahallaan petollisia tai ilkeitä ilman hyvää syytä? (Joka siis ei ole totta).

C) Myytti pitää paikkansa joidenkin kohdalla, mutta ei läheskään kaikkien ja ne jotkut arvelevat muiden ajattelevan samalla tavalla kuin hekin, vaikkei se paikkaansa pidäkään?

D) Muu eli mikä?
7171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

A) Pettäjän ja hänen kakkosensa yritys saada käytökselleen hyväksyntää? Saada hyväksyntää keneltä? Pettäminen on moraalisesti väärin, siinä pyritään huijamaan vähintää yhtä ihmistä, usein myös kakkosta

B) Liian myönteinen ihmiskuva eli kuvitelma, etteivät ihmiset ole tahallaan petollisia tai ilkeitä ilman hyvää syytä? (Joka siis ei ole totta).Ihmiskuva, joka jokaisella meillä on, on tosi meille itsellemme, et sinä voi määritellä, mikä on tosi ja mikä ei! Toiset ihmiset eivät ole tahallaan petollisiä tai ilkeitä. Harvoin pettämisessä on ilkeilystä kyse.

C) Myytti pitää paikkansa joidenkin kohdalla, mutta ei läheskään kaikkien ja ne jotkut arvelevat muiden ajattelevan samalla tavalla kuin hekin, vaikkei se paikkaansa pidäkään? Jopa on tekoälykästä höpötystä.....!

D) Muu eli mikä? Pettämisessä on pääsääntöisesti kyse joko seksin puutteesta tai sitten oman itsetunnon/egon pönkittämisestä. Siinä olet oikeassa, että yllättävän usein parisuhteen tilanteella ei ole mitään merkitystä; joku vain käy vieraissa kun omien korvien välissä kaikki ei ole kohdallaan eikä osaa arvostaa itseään ja jollain ei vain ole ihmissuhdetaitoja

Äänestä

Koita vaan hyväksyä se tosiasia, että kaikki ihmiset eivät vain kykene rakastamaan toisia ihmisiä koko sydämestään. Se sinun pettäjämiehesi ei rakasta sinua, ei todella, jos rakastaisi ei pettäisi, ja se ON totuus. Monissa huonoissa avioliitoissakaan ei ole pettämistä vuosikymmenten seksittömyydestä ja ongelmista huolimatta vain ja ainoastaan siitä syystä, että he ovat joskus alussa rakastaneet toisiaan aidosti ja pohjimmiltaan arvostavat edelleen sen verran, etteivät tahdo loukata puolisoaan menemällä vieraisiin. Miten sitten selität sen, että vaimoaan muka aidosti rakastava onnellisessa avioliitossa oleva mies tarttuu heti tilaisuuteen, jos on mahdollista päästä polkaisemaan vierasta, vaikka tiedostaa kyllä riskin kiinni jäämisestä, sillä kyllä he sen tiedostavat? Kun aloituksesi lukee, ei voi muuta kuin ajatella että taas yksi höynäytetty lisää.

Äänestä
  • Koita vain hyväksyä se että monet ihmiset pystyvät rakastamaan useita ihmisiä yhtäaikaa. Tämähän ei sovi pikkuporvalliseen maailmankuvaa. Nämä tympeät moralistit ovat aika muita tuomitsemassa, perin vastenmielistä.

    Äänestä

  • "Koita vaan hyväksyä se tosiasia, että kaikki ihmiset eivät vain kykene rakastamaan toisia ihmisiä koko sydämestään. Se sinun pettäjämiehesi ei rakasta sinua, ei todella, jos rakastaisi ei pettäisi, ja se ON totuus."

    Tämä on nyt taas näitä määritelmäkysymyksiä.

    Jos määritellään että rakkaus tarkoittaa sitä ettei petä niin sitten rakkaus on nimenomaan sitä.

    Tällä perusteella jotkut ihmiset eivät edes kykene rakastamaan tai vaihtoehtoisesti rakkaus puolisoon on kiinni esimerkiksi humalatilasta, joten määritelmä ei ole kovinkaan hyvä.

    "Miten sitten selität sen"

    Miksi normaalit ihmiset ylipäätänsä tekevät tyhmyyksiä? Siksi että kyseisellä hetkellä henkilön tapahtumahorisontti on liian lyhyt eikä ajatella huomista, ensi viikkoa puhumattakaan ensi vuodesta.

    Äänestä

  • On totuuden aika kirjoitti:

    Koita vain hyväksyä se että monet ihmiset pystyvät rakastamaan useita ihmisiä yhtäaikaa. Tämähän ei sovi pikkuporvalliseen maailmankuvaa. Nämä tympeät moralistit ovat aika muita tuomitsemassa, perin vastenmielistä.

    Tässä on kyse uskottomuudesta, eikä mistään monirakkaudesta, polyamoriasta tms. "rakkaus-asiasta".

    Vai oletko tosiaan sitä mieltä että uskottomuus parisuhteessa on rakkauden teko?

    Äänestä

Ei tuo ole myytti, se on totuus. Tosin vain molemminpuolisen rakkausliiton suhteen. Suhteessa voi sujua arki hyvin , mutta siitä puuttuu pettäjän kannalta jotain oleellista -rakkaus, vuorovaikutus, seksi... - tai niitä on vähemmän kuin tarvitsee. Hyvin usein uskottomat ovatkin sitä mieltä, ettei kukaan yksin riitä heille. Sitä vain on ikävä sanoa kumppanille, siksi jätetäänkin sanomatta.

Äänestä

Asennevamma....

Minun mieheni ilmoitti, että miehen kuuluu hakea vierasta..........................

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myytinmurtaja kysyy kirjoitti:

Mikähän syy mahtaa olla tämän myytin takana, ettei ihminen petä kumppaniaan, jos omassa parisuhteessa sujuu hyvin? Sehän on oikeasti vain puolitotuus. Valitettavasti aina löytyy ihmisiä, jotka ovat uskottomia riippumatta siitä, millainen oma parisuhde on. Useille riittää jo seikkailunhalu tai vastustamaton kiusaus tai erittäin otollinen tilaisuus pettämisen aloittamiseen. Kuinka muuten selittää se, että monet pettäjät kiinni jäädessään rukoilevat itku kurkussa anteeksiantoa ja sitä, ettei petetty vaan jättäisi heitä. Ja sitten on niitä itsekeskeisiä ihmisiä, joille mikään ei koskaan riitä. Vaikka oma parisuhde olisi ihan hyvä, niin lisää on silti saatava. Kun mikään ei riitä. Ja toisaalta vaikka oma parisuhde ei olisikaan hyvässä kunnossa, ei pettäminen silti ole hyväksyttävää. Avioliiton kriisit tulee hoitaa muilla keinoin.

Onko siis kyseisen myytin takana:

A) Pettäjän ja hänen kakkosensa yritys saada käytökselleen hyväksyntää?

B) Liian myönteinen ihmiskuva eli kuvitelma, etteivät ihmiset ole tahallaan petollisia tai ilkeitä ilman hyvää syytä? (Joka siis ei ole totta).

C) Myytti pitää paikkansa joidenkin kohdalla, mutta ei läheskään kaikkien ja ne jotkut arvelevat muiden ajattelevan samalla tavalla kuin hekin, vaikkei se paikkaansa pidäkään?

D) Muu eli mikä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu