Entäs jollei vanha suola janota... mutta jotain on silti jäljellä vaikken jaksa uskoa että kumpikaan toista haluaisi takaisin.
Tuntuu omituiselta tilanteelta, että hän soittelee minulle ja minä hänelle vaikka erosta on kohta puoli vuotta. Ihan arkipäivän asioista jutellaan. Alle kolmikymppisiä ollaan eikä lapsia ole.
Tiedän että ex on hyvä ihminen. Ei tapeltu seurustellessa eikä eron jälkeen. Ongelmina oli minun jaksamiseni vähyys (masennusta ym.) ja hänen puoleltaan tietynlainen tunnekylmyys tai emotionaalinen etäisyys. Vähän huonosti osattiin puhua, minä luulin että hän ei välittänyt enkä osannut sitä sanoa. Hän välitti, ja se jäi sanomatta. Näistä ollaan puhuttu jälkikäteen. Vaikea sanoa, missä määrin asioita oltaisi voitu korjata.
Voiko olla, että kaipaa toista ihmisenä, muttei kumppanina. Olisiko helpompi olla olematta väleissä kuin ylläpitää kontaktia? Korostan ettei yhteydenpito ole yksin minun varassani vaan soittelee toinenkin, oikeastaan enemmän.
Koetan suunnitella tulevaisuutta ilman tätä miestä, mutta välillä on silti ihan kauhea ikävä. Milloin se ikävä häviää? Uuteen suhteeseen en koe olevani tässä elämäntilanteessa valmis. Oikeastaan nyt on semmoinen olo, että muuhun en kykene kuin loppuelämään yksin, eräänlainen katkeroituminen.
Silti, mukavaa kevättä palstalaisille.
yst.terv. naisenpuol
Tuntuu omituiselta tilanteelta, että hän soittelee minulle ja minä hänelle vaikka erosta on kohta puoli vuotta. Ihan arkipäivän asioista jutellaan. Alle kolmikymppisiä ollaan eikä lapsia ole.
Tiedän että ex on hyvä ihminen. Ei tapeltu seurustellessa eikä eron jälkeen. Ongelmina oli minun jaksamiseni vähyys (masennusta ym.) ja hänen puoleltaan tietynlainen tunnekylmyys tai emotionaalinen etäisyys. Vähän huonosti osattiin puhua, minä luulin että hän ei välittänyt enkä osannut sitä sanoa. Hän välitti, ja se jäi sanomatta. Näistä ollaan puhuttu jälkikäteen. Vaikea sanoa, missä määrin asioita oltaisi voitu korjata.
Voiko olla, että kaipaa toista ihmisenä, muttei kumppanina. Olisiko helpompi olla olematta väleissä kuin ylläpitää kontaktia? Korostan ettei yhteydenpito ole yksin minun varassani vaan soittelee toinenkin, oikeastaan enemmän.
Koetan suunnitella tulevaisuutta ilman tätä miestä, mutta välillä on silti ihan kauhea ikävä. Milloin se ikävä häviää? Uuteen suhteeseen en koe olevani tässä elämäntilanteessa valmis. Oikeastaan nyt on semmoinen olo, että muuhun en kykene kuin loppuelämään yksin, eräänlainen katkeroituminen.
Silti, mukavaa kevättä palstalaisille.
yst.terv. naisenpuol
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Voiko olla, että kaipaa toista ihmisenä, muttei kumppanina."
Höpsis, jopas menee aivan liian tieteelliseksi!
Kyllä se nyt on niin, että eronne varmaan auttoi teitä olemaan avoimempia ja puhumaan toisillenne, eli teki vain hyvää suhteellenne.
Kumpikin kaipaa, miksi jarruttelette, ottakaa uusi alku ja rauhallisemmin, ei kiirettä minnekään.
Teillä on prosessi käynnissä, jutelkaa kaikesta mitä ette puhuneet suhteessa, kyllä se siitä selkenee.
jos ero ja poismuutto pahalta tuntuikin niin kyllä sillä oli ilmaa puhdistava vaikutus. että niin omituiselta se kuulostaakin niin nyt ollaan varmasti läheisempiä kuin silloin seurustelu- ja avoliittoaikoina.
kiirettä ei mihinkään ole, toisaalta hyväksyn senkin jos ex löytää uuden oman ihmisen jonka kanssa olla onnellinen.
kiitos asiallisista vastauksista yst.terv. ap.