Yrittäjäksi?

yrittäjä_haaveilija

Olen juuri jäänyt oman alan töistä työttömäksi ja olenkin harkinnut yrittäjyyttä jonkun aikaa. Osaatteko neuvoa, saako työtyön käydä ilmaiseksi yrittäjäkoulutuksen? Saako uusi yrittäjä aina starttirahan omasta "pääomasta" huolimatta?

18

1257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gtkopktp

      Saa ja samalla loppuu työttömyyskorvauksen maksaminen

    • holde

      Itse jäin työttömäksi helmikuussa ja hain työvoimapoliittiselle kurssille"yrittäjäkoulutukseen". Ja saan liiton päivärahaa kurssin ajalta. starttirahan saa kun on käynyt määrätyn määrän koulutusta. Meillä oli pika starttilaisia. Kuuden viikon koulutus. Ja itse käyn ammattitutkinto koulutuksen. Kestää noin kolme kuukautta. Mielestäni ammattitutkinto on hyvä kun siinä perehdytään syvällisemmin asioihin. Kai se on makuasia miten haluaa edetä. Pikakurssin jälkeen pystyy hakeen starttirahaa. Mut käy se ammattitutkinto niin saat enemmän irti asioista. Ja saat tehdä liiketoiminta suunnitelman ynnä muut rauhallisemmassa tahdissa.

      • Tosiaan kannattaa jaksaa tuo pidempi koulutus, eväitä saa silloin enemmän. Samalla on aikaa rauhassa kehitellä sitä omaa juttuaan ja hoitaa rahoitusasioita jne kuntoon.


    • lökllököl

      Ja kannattaa huomioida, ettei starttiraha ole mikään itsestäänselvyys. Sitä ei myönnetä mm. aloille, joilla se vääristää kilpailua (riippuu paikkakunnasta.

    • Yrittäjänä 47v

      Ei saa starttirahaa jokaiseen alaan.Starttiraha on noin 600 e vuoden ajan joka tarkoittaa sitä että saat sen palkaksi itsellesi koska firmasta ei voi ottaa palkkaa kun ei ole vielä tulosta tehty.Näin esim. kampaamon aloittajalla.Kauneusala on sellainen että sinne ei saa useinkaan starttirahaa koska se on niin epämääräistä se tulo.Eivät usko että pärjäävät koskaa omillaan jatkossa.Näin on koettu.Ei starttiraha autuaaksi tee.En suosittele yrityksen alkamista.Perustelen.Kaikki kulut maksat itse aina.!00 pros.eläkkeesi joka on pakko maksaa,jos sairastat saat päivärahaa vasta viikkojen päästä alkavana ja se korvaus on sinun maksamasi yrittäjäeläkkeestä laskettavissa ja se on usein mitätön.Aina kun olet sairas joudut 100 pros.maksamaan itsesi tilalle henkilön jota kuitenkin joudut ohjaamaan sairaanakin ollessasi.On laskettu että sinun tulee saada yli 1000tuhannen liikevaihto että pääset minimipalkkaan.Kukaan ei maksa sinulle lomaltapaluurahoja kukaan ei maksa sinulle yhtään lomapäivää.En suosittele.Sinä saat kaupanpäälle kaikki kadehtijat ystävistäsi ja sukulaisistasi,vaikka tienaisit paljon vähemmän kuin he.ym.
      Vapaaaikasi menee yrityksen kanssa Perhe on senjälkeen toissijainen.Jos olette yrittäjä pariskunta yhdessä voitte paremmin pärjätä kun toinenkin ymmärtää toista,muuten toinen ei ymmärrä että ajatuksesi on aina yrityksessä vaikka olisitkin kotona tovin.Katselepa ohjelmaa Leijona luola tvstä niin realisoidut.

    • KOKE,

      Jahas yrittäjäs ei kannata ryhtyä jos ei ole metsää myydä tai pankis tilillä komeks voodeks , elikkäs se raha mikä todennäköisesti tulisi yrityksestä se ei ole sun rahaa et voi ottaa siitä mitään verottaja iskee just kyntesä joka kuukausi sen jälkeen et ole "Oman itsesi herra niinku eräät väittävät yrittäjän ollessaan olet verottajan ja ulosottopuolen silmätikkuna, " Jos aikoo yrittäjäs pitää olla parisataa tuhatta tilillä et pärjäät vähintään kolme vuotta olet muuten kuses entinen yrittäjä,,,SOUAT,,,,,,,,,,

    • 20v itsensä"herra"

      Pääsin just irti yrittämisen vapaudesta. Kaksi lamaa kokeneena ja sairastuttuani uo huolehti "omaisuudestani."...Viimein päästyäni työkkärin päivärahoille alkoi asumistukikin juosta ja sossu maksaa sähkötkin! Uskomatonta! Aloittajalle: yrittäjänä olet kaikessa omillasi, ei oikeinn sovi ay henkisille : )

    • http://www.eezy.fi/
      Kokeile tuota. Säilytät ansiosidonnais oikeutesi. Olet töissä mutta toimit kuten yrittäjä...

    • joko tai

      Kouluttautua kannattaa aina nuissa työvoimapoliittisissa koulutuksissa, jos on ansiosidonnaisella.
      Missään tapauksessa ei kannata lähtä yrittäjäksi, jos ansiosidonnainen juoksee, kun silloin menetät kohtuu varman toimeentulon ja pikkunenkin vastoinkäyminen tarkoittaa henkilökohtaista konkurssia.

      Aloita sitten yrittäjänä, kun tipahdat peruspäivärahalle ja olikohan 10-12kk sisällä voit lopettaa yrittämisen ja siirtyä viellä sujuvasti työnhakijaksi työkkäriin ja rahatkin alkaa juosta ilman ihmeempiä selvityksiä.

    • jiioo

      juu ja starttirahaa ei tule jos on luottotietohäiriö!

    • JohnnyPuma

      Eiköhän se aika paljon riipu alasta. Jos rupeat toiminimellä hierojaksi, niin ei se kovin suuri riski ole. Mutta jos ravintolan meinasit perustaa, niin sitten on vähän eri luokan investoinnit kyseessä. Ei kukaan voi tuollaisten tietojen perusteella sinua neuvoa. Starttiraha on harkinnanvarainen. Sen voi hyvin saada, mutta jos yrityksen perustaminen on siitä kiinni niin sitten ei olla kovin uskottavasti liikkeellä.

      Yrittäjäkoulutus on ilmainen. Olen itse sellaisen käynyt. Ihan hyödyllinen on. Nyt kesällä niitä saattaa olla menossa. Ei muuta kun sinne vaan, ei sitä ole pakko yritystä perustaa vaikka sinne menisikin.

      • arkea täällä

        Täytyy muistaa hieroa ensin pohjille nettorahaa 500e /kk eläkemaksua (vastaa silloin rapian 2000e brt tulonmukaista eläkekertymää)....sitten pääsee hieromaan muihin kuluihin : )- Virastojen silmissä sinut rinnastetaan johtajas henkilöksi...


    • neuvoa antava

      Kannattaa keksiä hyvä liikeidea ja hyvä nimi yritykselle :)

    • yrittäjä.

      Starttirahaa ei kaikille aloille myönnetä. Yrittäjäkurssi on ilmainen.

    • Erikoisosaamista

      Minä vaihdoin vauhdissa palkansaajasta yrittäjäksi 6 vuotta sitten , kun pitkäaikainen työnantajani suostui myymään minulle toimialan firmansa kyljestä , jota olin hoitanut jo kauan yksin ,kuin omaa yritystä. Siinä tuli vakiasiakkaat mukana ja vuosien saattamana asiakasluku vain on kasvanut. En kerinnyt käymään mitään yrittäjäkursseja , enkä hakenut starttipakettia , koska sen ehtona on se yrittäjäkurssi , mutta näin on pärjätty se 6 vuotta ja liikevaihto/nettotulos on noussut alkuajoista sen verran , että pärjätty on ja oikeastaan paremmin , kuin silloin kun olin vielä palkollisena . Kaikille ei ole kuitenkaan tarjolla liikeideaa valmiina,joten olin silloin onnen Pekka kun ex työnantajani luopui toimialasta jolla minä pärjään pienyrittäjänä varmasti eläkeikään asti.

    • Yrittäjä

      Haha, kyllä yrittäjyys kannattaa. Riippuu toki alasta.. Itse toiminimen kanssa tehnyt nyt 6 vuotta töitä ja hienosti pyyhkii. Kulut aivan hemmetin pienet ja silti käteen jää vuodessa verojen ja vakuutuksien jälkeen noin 65-70T€. Minulle maksetaan vaim työstä, materiaalit, työkalut kaikki tulee tilaajalta. Käyn tekemässä keskimäärin 5 eri firmassa vuoden sisällä urakan tai ihan tuntihommina. Lomaakin kerkiää pitää 1kk. Toki töitä täytyy tehdä perkeleesti ja hyvin, että ne isot firmat ottaa sinut toistekkin.

    • mitta täynnä

      40 v yrittäjänä ja niin lopeenväsyyneenä, etten edes jaksa kertoa miksi ei kannata siihen hommaan ryhtyä kotomaassamme.

      Katsokaa väärennettyjä tilastoja jotka kertovat yrittäjien mediaanipalkasta.
      Tilastoja montako yritystä selvää ensimmäisistä vuosisita.

      Lisää yrityksiä kaipaa vain päättäjämme, jotta heille riittäisi kupattavia.

      • itmies007

        Olet oikeassa, olet havainnut hyvin yrittämisen perimmäisen tarkoituksen.

        Yritys on valtion lanseeraama termi sellaiselle, jota voi vapaasti kupata.

        Jos yrittäjäksi aikoo, niin yritys pitää suunnitella siten, ettei tarvitse työntekijöitä, niistä vasta lieka tulee.

        Niinkauan kun yritystoimintasi toimii siten, että teet itse ja yksin, niin ok. Monet asiat voit ostaa alihankkijoilta. Tällöin kukaan ei pääse sinua syyttämään, että olisit työntekijöiden riistäjä.

        Minä olen kolmekymppinen ekonomi, ja jo 18 vuotiaana päätin, että suunnittelen toimintani siten, etten tarvitse ensimmäistäkään työntekijää.

        Tällä filosofialla olen tullut toimeen, ja toimin, enkä ole katunut.

        En ole katunut sitä, että olen alkanut yrittäjäksi.

        Sen sijaan syyllistän itseäni siitä, että ole vielä toistaiseksi Suomessa kirjoilla.
        .


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1462
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      57
      873
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      690
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      654
    9. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      73
      621
    Aihe