Huoltajuus-kiistoja on ympäristössä todella paljon. Kaikki ne ovat jollakin tasolla pakottavia, painostavia ja alisteisia. Siksi niitä pyritään välttämään, ja niihin liittyviä ihmisiä välttelemään. Ne ovat pitkällisiä ja väsyttäviä, ja tuntuvat tunteiden osalta tosi pahalta. Siksi niitä ei saa päästää lähemmäksi, vaan työntää kauemmaksi. Joskus et voi päättää ollenkaan, mihin elämäsi vie, ja miksi se sinut sille tielle vie. "Eri teille, meille vai teille, mehtäteille?" Tämä kysymys on meille kaikille niin tuttu ja samalla niin turha. Ota ja anna aikaa elämääsi meille kaikille, ja samalla myös muille ihmisille. Älä ole psykopaatti. Älä käyttäydy muita ihmisiä kohtaan hyökkäävästi, äläkä pyri leimailemaan ja laiminlyömään aggressiivisesti.
Huoltajuus-kiistoihin liittyy paljon sielunelämän aggressioita.
- Se opetus-tilanteen ääni lukee samaa aikaa, kun kirjoitan. Tämä on myös ihan tuttua, mieli vain täytyy pysäyttää. Sielunelämän aggressiot ja tunne-elämän aggressiot ovat ihan samoja asioita.
- "Ei niiden kanssa mene perkelekään sinne...." Ei ole olemassakaan sellaista laiminlyötyä, laiminlyötävää tai rangaistavaa ihmisryhmää, jossa saisi luoda itselleen ja muile, edes julkisen palvelusektorin tarjoamilla hyvinvointiin tähtäävillä elementeillä valheellista todellisuutta. Valheellinen todellisuus ei ole ympäristösi asia, mutta yhteiskunnan se voi olla. Siksi on Kassi-Almoja. He voivat helpottaa myös oloasi... Et olisi enää niin pahalla päällä, joita eri huoltajuus-kiistasi on saattanut aiheuttaa.
Loogisesti voi ajatella, ettet saisi häiritä tällaisen tunne-elämän aggression kanssasi kohdannutta ihmistä, sitä joka on kanssasi joutunut kokemaan tällaisen eri huoltajuuden myös yksityiselämänsä näkökulmasta. Ajattelu ei aina pysty säätelemään tunne-elämän aggressioita. Ne ovat sisimällisiä ja hyvin merkityksellisiä tunne-elämän kannalta. Merkityksellisyyden luo ympäristö, ja joskus hyvin harvoin yhteiskunta luodessaan ympäristöä. Huoltajuus-kiistat kestävät julkisen palvelusektorin takia hyvinvointi-yhteiskunnassa kauan. Ne laiminlyövät meidän kaikkien elämää ympäristöstä yleiskunnolla. Yleiskunnon alentaminen ja sen laiminlyöminen muilta ihmisiltä ei ole oma vikasi. Ei varmasti ole, Jumala ei ole enää pitkään aikaan, tulen keksimisen jälkeen, luonut meille sellaista sellaista mahdollisuutta, kuin vahingoittaa muita ihmisiä. Entä kun trauma näin vahingoittaa perus-siviiliväestöä ja heidän yksityisyyttään valheellisella todellisuudella ja ympäristöllä? Valheellinen todellisuus ei vaikuta ympäristöön, kuin tunne-tasolta. Huoltajuus-kiistassa oleva voi tuntea olonsa tosi turhautuneeksi, mutta samalla myös turvalliseksi, samaa aikaa, kun jotain puuttuu. Tällainen ihminen, julkisen palvelusektorin ja yhteiskunnan luoman ympäristön uhri, voi tuntea myötäelämämisen täysin turhaksi ja sen luovan julkeaa julmuutta, jonkinlaista julkeavuutta pakotteilla yksityiselämästä. Hän tuntee yhteiskunnan laiminlyövän häntä, mutta tapoja voi olla erilaisia. Häneltä ei tule koskaan riistää tapoja, ja mahdollisuuksi, kuten elämää ja virikkeitä, käsitellä itseään tai ympäristöään. Ympäristön laiminlyöminen ei kuulu koskaan hänen tapoihinsa, hän ei tuo itseään esiin siten, tai vielä vähemmän luo itseään siten. Ympäristössä olevien ihmisten laiminlyöntiin hän ei puutu, tai ei halua puuttua, mutta ei suostu myöskään väheksymään tai halventamaan heitä. Hän ei halua useinkaan nähdä tunne-elämän ristiriitaisuuksia, tai ihmisen laiminlyömistä ympäristössään, muttei myöskään ristiriitaista julkeaksi, julkiseksi myötäelettyä persoonallisuutta, vaan pyrkii omalla tunne-elämällä ja ympäristöllä, itsellään ja yhteiskunnalla vaikuttamaan ympäristössä elävään ihmiseen siten, että hän tuntisi olonsa laiminlyödyn sijaan tasapainoiseksi.
-Oletko sopimaton ammattiisi? Oletko julkeava, ja ristiriitainen epätasapainoton ihminen?
-Kuka vittu häiritsee?
Mahdollisesti ympäristön sekaannus...
"Ei mun kuulu osata, tai saada vaikuttaa." kts. Eu ja EY...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Monimuotoiset huoltajuus-kiistat
Esim. sisaret voivat olla huolehdittavia.
Esim. lapset voivat olla sijoitettuna useisiin perheisiin.
Esim. lapsia saatetaan uhkailla vanhemmilleen sijoitettuilla lapsilla.
Esim. lapsia saatetaan lähteä uhkailemaan ja heitä tehdään ala-ikäisille.
Esim. lapsilta kerjätään, jopa uhkaillen tukea.
Esim. lapsen identiteetti sekoitetaan kerjäilemisellä.
Esim. lapsella on monta identiteettiä.
Esim. lasta häiritään monella eri huoltajuudella.
Esim. lasta ja lapsiin yrittävät useat eri huoltajat ottaa yhteyttä kerjäten.
Esim. lasta häiritään holhouksella ja huoltajuudella.
Esim. lasta yritetään saada sopeutumaan holhoukseen.
Esim. lasta yritetään saada huoltajaksi holhouksen perusteella.
Esim. lapsi kaipaa huoltajaansa.
Esim. lapsi saattaa katsella huoltajan tai holhoojan alistamista.
Esim. lapsi saattaa sivusta seurata holhoojan alistamista.
Esim. lapsi saattaa sivusta katsella huoltajan alistamista sivusta seuraamisella.
Esim. lapsi saattaa kaivata holhoojaansa.
*Esim. lapsi saattaa kokea huoltajan tai holhoojan kaipaavan lasta alistamisella.
Esim. lapsi saattaa kokea huoltaja tai holhoojan haluavan liikaa lastaan, holhoukseen.
Esim. lapsi saattaa kokea huoltajaksi haluavaa vanhempaa liiaksi holhoukseen.
Esim. lapsi saattaa kokea huoltajuuden vääräksi.
Esim. lapsi saattaa haluta holhoukseen vanhemman toimiessa alisteisena huoltajana.
Esim. lapsi saattaa haluta holhouksen alistavaan huoltajaansa päättyväksi.
Eri asia, jos kehitysvammaisen huoltaja.
P*****rit etsivät pyöräilijöitä. Tarkoittaa vauvaa, tarkoittaa vauvan kasvuun ja kehitykseen vaikuttamista, esim. holhous, huoltajuus ja paritus-perusteisesti.
-Äiti ajoi pyörällä ohi, menetti henkensä, sisarensa, kaikki lapsensa. Lapsi oli kyydissä kytkettynä istuimeen.
-Voi olla uni.....
J-P. Liikennekoulu meni pihaan, myönnän että voi olla merkittävää erinäisistä yli-minä ja loogisuus-syistä.
-Tää voi olla se kaksosuus ja traumaattisuus.
-Nosta niitäkin vastaan, ei saa peilata.
- Ja seuraava, otetaan pari merkkiä pois...
- Entä se Heikki-kehitysvammainen nainen meillä kotona persoonansa ja pyöreäpäisyyden takia?
-"Mitä varten mää holhoojana?"
-Ehkä ikä, näkö, koko ja sisin-hallusinogeeni, sukupuolenvaihdoksellisuus, sekaannus, aikaisempi hallusinaatio, väkivalta-hallinta *mahd., (ei voi olla mielestäni lapsen kanssa kesken), ajattomuus ja huumausaineet, väärä luenta, lapsen kasvuun ja kehitykseen vaikuttaminen, useiden vammaisten aiheuttaminen samaan ympäristöön, "Ei tämä koulutus pahaa tee", verkko ja -palikka organisaatio-ajatelu: inhimillisyys, empatia ja loogisuus, ei assosiaatioin, assosiaatio-organisaatio-ajattelu, sukupuolenmääräytyminen, huoltajuus: sukupuolen määrittely, naisten paranoidi skitsofrenia, erityisluentavaihto naistentautien paranoidi skitsofrenia, vuosi?, kyseenalaistava keskustelumenetelmä, lastenhoito, lastenyleiskunto ja lastenhyvinvointi, selvitätkö mikä vastuuhenkilö valtiolla?, uhkailu, vaarallisuus ja vaaratilanteet; pakkohoitoon potilaan tavoittelu, vaaratilanne; pakottaminen, painostaminen ja alistaminen
- Onko hallituksesta yritetty?
- Syvä vajaamielisyys peilaten riettaasti ja peilaten assosiaatiollisesti, peilaten aggressiivisesti
-Hypoteesi: Riita-asia; "tee ihmiset onnelliseksi"
1. Kyseenalaistava keskustelumenetelmä
2. Potilaan tavoittelu
3. Holhoojan tai huoltajan, ympäristön oikeuteen haastaminen persoonana
4. ikä, näkö, koko ja sisin-hallusinogeeni S.P tai jotain... S.S. ja V.T.
5. Puumerkintä, pyörä kysymyksessä
6. Paranormaalin suoran ja parituksen käyttö
7. Omaneduntavoittelu, päteminen ja miellyttäminen
8. Hektinen vihamielisyys
9. Jatkuva genitaalien koskettelu
10. Jatkuva genitaalien koskettelun tarve, autismin toteaminen
11. Syvä ymmärtämättömyys: määritelmä? empatiattomuus, hierarkia-tason käyttö, inhimillisyyden puuttuminen toimissa, jatkuva osoittaminen ja omaneduntavoittelu, kehitysvammojen jatkuva aiheuttaminen
-jatkuva vihamielisyyden käyttö ja omaneduntavoittelu
-liittyi aikaisempaan
1. Syvä vajaamielisyys: Seksuaalinen häirintä
- virikkeiden riisto
2. Huoltajuus-kiista: Herjaaminen
-Henkilökohtainen jatkuva herjaaminen ja sen tarve; syvä vajaamielisyys
-Henkilökohtainen herjaaminen sukupuolenriiston yhteydessä,
-omaneduntavoittlu, henkilökohtainen herjaaminen
Syvä ymmärtämättömyys ja syvä vajaamielisyys
Henkilökohtainen vajaamielisyys, syvät frustraatio - organisaatioperusteiset syyt, kontaktiluvat ja *niiden tarkistaminen
- osoittaminen
Persoona; trilleri-eleviittoman käyttö jatkuva hierarkia-tason käyttö.
- Epäkäytännöllinen
-viranomaisvirhe
- erittäin rikkonainen ja hajanainen ympäristö
- "Esiintyykö hän asianajajana?"
- Joo.
- Voi, pahoittelemme sekaannusta.
- Sai juuri lapsia.
-Omaneduntavoittelutoimi
- 'Heikki-kehitysvammainen
-Henkilösekaannus; eikö Sini ymmärrä, että hän on vammainen.
- Ymmärtää, erilainen egoismillinen peilaus, kts. paino ja heijasteet.
- Erittäin julkea yksityisyydensuojan ja identiteetin loukkaaminen, julkisen identiteetin luominen, kts. lentopallo, (putous: ei ihmisryhmän loukkaamista, syrjintää)
-"Niinkö, mä yleensä toisinpän käytän, että elän normaalia elämää?"
- kts. asunto ja tilat, takalukitus ja enkelin äänet; mihin tätä käytetään.
' kallon paineen tasaamiseen, neurologin pojan tytär,
- Miksi putkaan?
- Paranoidia ja omaneduntavoittelu
-Ehkä Pentti-poliisi oman statuksen ja aseman, sekä turvallisuuden varmistelu
-Pentti-poliisin ulkonäkö ei kiinnosta itsellä.
-Kauanko jatkuu.
-Kolmiulotteisuus ja turvallisuuden varmistelu, omaneduntavoittelun varmistelu. kolmiulotteisuus ja turvallisuus ja -terveys, hyvinvointi ja yleiskunto; turvallisuus,
-kolmiulotteisuus ja lapsenympäristö, ikä,näkö, koko ja sisin-hallusinogeenin käyttö
- genitaalien loukkaamien, raskas ja vaativa ammatti-ala
Hyväntekeväisyys-toimi v. 1985....
1. Sukupuolitietojen sekoittaminen
2. Henkilötietojen sekoittaminen
- ei omaneduntavoittelu tapana
- ei aitous takana
Hyvin hämäräperäinen silmien osa, kuin laaja alueisto, mittaa koordinaatisto, merkkeineen.
- Armeijan käynyt.