mutta kovin on hyökkäävää porukkaa tälläkin palstalla. Pitkään ihmettelin miksi kasvissyöjiä pidetään fanaattisina ja luotaantyöntävinä kiihkoilijoina (kun en itse sellainen ole), mutta nyt huomaan, että oikeassa ovat.
Jos kasvisruokavaliosta kiinnostunut ihminen kysyy teidän mielestänne tyhmiä, niin heti pitää haukkua maanrakoon ja syyllistää ja tehdä kaikki, että ko. tyyppi ei vahingossakaan enää erehdy kiinnostumaan vegetarismista tai veganismista.
Hei, suvaitsevaisuutta vähän, kiitos! Jaetaan sitä tietoa, jota meillä on ja pysytään asiallisina.
Minulla itselläni ei tosin ole mitään tarvetta käännyttää ketään, uskon esimerkin riittävän. Toisekseen, en voi olla aivan täysin sataprosenttisen varma, että teen itse KAIKEN oikeammin kuin muut. Pitää osata myös kunnoittaa toisen valintaa, oma periaatteeni on se, että kunnoitan jokaista ihmistä, joka asiaa on tahollaan pohtinut, ottanut asioista selvää ja tullut johonkin tulokseen. Välinpitämättömyyttä inhoan, mutta täysin välinpitämättömät tyypit eivät tänne eksykään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ensinnäkin pyytelet mielestäni aivan turhaan anteeksi. Toiseksi, kopioin tähän tekstin, jonka kirjoitin kasvisruokaryhmään:
Selitys on yksinkertainen:
Kasvissyöjille ja sekasyöjille on molemmille tärkeä nähdä itsensä vastuullisina suhteessa terveyteensä, ympäristöön ja eläimiin. Kaikki vielä mukana!
Kasvissyöjät tietävät että suurinta vastuullisuutta terveyttään, ympäristöä ja eläimiä kohtaan osoitetaan vain pitäytymällä syömästä eläimistä peräisin olevia ruokia. Seuraavaksi homman "iso juju":
Sekasyöjät järkeilevät pystyvänsä osoittamaan edellämainittua vastuuta JA samalla jatkamaan eläinperäisten tuotteiden syömistä. Siis säilyttämään kakun ja samalla syömään sen.
He tulevatkin huomauttelemaan kasvisruokavalioista onnitellakseen itseään siitä että ovat onnistuneet syömään kakkunsa ja samalla säilyttämään sen.