Olen 18-vuotias lukiolaistyttö, jolla on elämänsä aikana ollut vain kaksi ystäväntapaista koulukaveria. Nyt olen ollut nelisen vuotta kokonaan yksin, enkä ole koskaan seurustellut. En liiemmin edes pidä ikäisistäni nuorista, joten vaikea sitä on kenestäkään kiinnostuakaan. Ainoa todellinen rakkauden kohteeni oli minua reilusti vanhempi ja varattu mies.
Tiedän, että yksinäisyyteni on yksin omaa syytäni ja että minun on turha alkaa syyttää siitä muita ihmisiä. En erityisemmin välitä seurustella, en tahdo ihmisjoukkoa ympärilleni enkä tahtoisi päivittäin – välttämättä edes viikoittain – nähdä sydänystävääni tai seurustelukumppanianikaan. Sosiaaliset tilanteet ovat minulle vaikeita, ja pintapuolisempikin tutustumisprosessi (se, että kykenee olemaan normaalisti toisen kanssa ja juttelemaan niitä näitä) saattaa kestää vuosia – ihmisestä tietenkin riippuen. Onko kenelläkään edes aikaa odottaa niin kauan? Toinen huono puoli on se, että kartan fyysistä läheisyyttä enkä usko koskaan haluavani seksiä. Edes murrosiässä minulla ei ollut haluja esim. itsetyydytykseen. Kaipaan enemmän henkistä läheisyyttä ja sitä, että saan olla lähellä sellaista ihmistä, jolle olen aivan erityisellä tavalla tärkeä ja toisin päin.
Koska en ole kovin seurallinen, ihmiset saavat minusta helposti sen käsityksen, etten haluakaan tutustua heihin. En myöskään ole ulkoisesti kovin viehättävä, joten miehet (varsinkaan ikäiseni pojat tai vähän vanhemmatkaan) eivät ehkä kiinnostu minusta sillä tavalla kuin tytöistä yleensä. Olen poikamainen: en järin muodokas enkä tahdo korostaa niitä vähäisiäkään, tyylini on poikamainen, minulla on lyhyet hiukset, en juurikaan meikkaa... olen kuitenkin normaalipainoinen ja omasta mielestäni ihan luonnonkaunis.
Myös intressini poikkeavat tavanomaisten nuorten mielenkiinnonkohteista, joten harva kokee minut edes tutustumisen arvoiseksi. En yksinkertaisesti ole kiinnostava tyyppi: ajattelen liikaa ja olen filosofinen, harrastan kirjoittamista ja olen vielä kympin oppilas. No, enhän minäkään ole kiinnostunut ikäisistäni ja heidän arvoistaan. Hankalahan tästä on mihinkään edetä. Olenko toivoton tapaus? Voinko koskaan edes löytää todellista ystävää tai seurustelukumppania? Onko olemassakaan miestä, joka voisi kiinnostua tällaisesta naisenkuvatuksesta ja jakaa elämänsä kanssani?
Tiedän, että yksinäisyyteni on yksin omaa syytäni ja että minun on turha alkaa syyttää siitä muita ihmisiä. En erityisemmin välitä seurustella, en tahdo ihmisjoukkoa ympärilleni enkä tahtoisi päivittäin – välttämättä edes viikoittain – nähdä sydänystävääni tai seurustelukumppanianikaan. Sosiaaliset tilanteet ovat minulle vaikeita, ja pintapuolisempikin tutustumisprosessi (se, että kykenee olemaan normaalisti toisen kanssa ja juttelemaan niitä näitä) saattaa kestää vuosia – ihmisestä tietenkin riippuen. Onko kenelläkään edes aikaa odottaa niin kauan? Toinen huono puoli on se, että kartan fyysistä läheisyyttä enkä usko koskaan haluavani seksiä. Edes murrosiässä minulla ei ollut haluja esim. itsetyydytykseen. Kaipaan enemmän henkistä läheisyyttä ja sitä, että saan olla lähellä sellaista ihmistä, jolle olen aivan erityisellä tavalla tärkeä ja toisin päin.
Koska en ole kovin seurallinen, ihmiset saavat minusta helposti sen käsityksen, etten haluakaan tutustua heihin. En myöskään ole ulkoisesti kovin viehättävä, joten miehet (varsinkaan ikäiseni pojat tai vähän vanhemmatkaan) eivät ehkä kiinnostu minusta sillä tavalla kuin tytöistä yleensä. Olen poikamainen: en järin muodokas enkä tahdo korostaa niitä vähäisiäkään, tyylini on poikamainen, minulla on lyhyet hiukset, en juurikaan meikkaa... olen kuitenkin normaalipainoinen ja omasta mielestäni ihan luonnonkaunis.
Myös intressini poikkeavat tavanomaisten nuorten mielenkiinnonkohteista, joten harva kokee minut edes tutustumisen arvoiseksi. En yksinkertaisesti ole kiinnostava tyyppi: ajattelen liikaa ja olen filosofinen, harrastan kirjoittamista ja olen vielä kympin oppilas. No, enhän minäkään ole kiinnostunut ikäisistäni ja heidän arvoistaan. Hankalahan tästä on mihinkään edetä. Olenko toivoton tapaus? Voinko koskaan edes löytää todellista ystävää tai seurustelukumppania? Onko olemassakaan miestä, joka voisi kiinnostua tällaisesta naisenkuvatuksesta ja jakaa elämänsä kanssani?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samanlaista se oli minullakin kun olin lukiossa, mutta onneksi asiat muuttuivat kun yliopisto alkoi ja löysin sieltä uusia ystäviä, jopa pari poikaystävääkin. :D
Mutta ei se tietenkään kovin helpolla tullut, vaan paljon siinä sai yrittää ja olla itse aktiivinen. Onneksi uudella paikkakunnalla sitä oli helpompi yrittää luoda noita uusia ihmissuhteita, kun suurin osa ihmisistä siellä oli myös samassa tilanteessa kuin minäkin.
Jumalauta vittu aina naiset isketäään vaikka olisivat mitä mursuja!!!
Tuo on aika kova dealbreakeri noin 99 prosentille miehistä, että tapaaminen olisi 2 kertaa kuussa, eikä niilläkään kerroilla seksiä. Sinun pitäisi löytää joku yhtä vetäytyvä aseksuaali, mutta miten sitten koskaan tutustuisitte?
No eipä paljon kiinnosta. En nähnyt yhtään positiivista asiaa tuossa kuvauksessa.