Kun tämän palstan (etenkin tämän palstan) VHH:n vastustajien, puskalaisten juttuja lukee niin niistä huokuu sellainen viha että suorastaan puistattaa.
Mistä tällainen viha on peräisin? En huomaa että minkään muun ravitsemussuuntauksen kannattajat vihaisivat kaikkea ja kaikkia yhtä voimakkaasti ja syvästi, sanoisinko sydänjuuria myöten.
Suvaitsevaisuus näyttää olevan täysin olematonta ja kaikki jotka eivät täysin rinnoin hyväksy kaikkea mitä puskalaiset sanovat ovat jotain toisen luokan kansalaisia.
Mikä siis saa puskalaisen vihaamaan kaikkia eri mieltä olevia, miksi heille vihan syyksi riittää se että joku ei syö niinkun he haluaisivat?
Sekin herättää kysymyksiä että miksi puskalaiset näkevät joka ikisen karppaajan olevan valheen lähettiläitä, jotka joka käänteessä perustavat virallisen linjan vastaisia salaliittoja ja valehtelevat joka ikisen asian, ja etenkin tiedepiireissä näin mukamas tehdään aivan yleisesti.
Vai olisiko puskalaisten syytä sittenkin kääntyä mielenterveyssektorin puoleen. Ennen kuin on liian myöhäistä.
Mistä tällainen viha on peräisin? En huomaa että minkään muun ravitsemussuuntauksen kannattajat vihaisivat kaikkea ja kaikkia yhtä voimakkaasti ja syvästi, sanoisinko sydänjuuria myöten.
Suvaitsevaisuus näyttää olevan täysin olematonta ja kaikki jotka eivät täysin rinnoin hyväksy kaikkea mitä puskalaiset sanovat ovat jotain toisen luokan kansalaisia.
Mikä siis saa puskalaisen vihaamaan kaikkia eri mieltä olevia, miksi heille vihan syyksi riittää se että joku ei syö niinkun he haluaisivat?
Sekin herättää kysymyksiä että miksi puskalaiset näkevät joka ikisen karppaajan olevan valheen lähettiläitä, jotka joka käänteessä perustavat virallisen linjan vastaisia salaliittoja ja valehtelevat joka ikisen asian, ja etenkin tiedepiireissä näin mukamas tehdään aivan yleisesti.
Vai olisiko puskalaisten syytä sittenkin kääntyä mielenterveyssektorin puoleen. Ennen kuin on liian myöhäistä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tämän palstan pitäisi olla VHH-laisten palsta mutta puskalaiset ovat tehneet tästä vihapalstan jossa haukutaan Heikkilää ja kaikkia VHH-laisia.
Valtava on VHH vastaisten vihakirjoitusten määrä ja sitä en ymmärrä miksi palstan omistaja Aller Media sallii sen?
Ei voi ymmärtää, että joku tekee neljä (4)! aloitusta peräkkäin otsikolla KIITOS PEKKA PUSKA!
Jos ihan oikeasti ihailee jotain omaa gurua noin paljon, niin kannattaa kirjoittaa henkilökohtaisesti tälle vaikka sähköpostia. Saman aloituksen uusiminen on vain yritys saada etusivulla alas kaikki tärkeät ja asialliset uudet aloitukset.
Ja olisipa edes yhdessä Puska -aloituksessa jotain asiallista, mutta kun ei...
Häiriköt käyttää massapostitusta ja tekevät samanlaisia aloituksia paljon. Erityisesti Balleriina Lutuunen sivupersoonineen hallitsee tämän.
kysymys on thl.n korttitalon pöngittämisestä. samalla puskan saaminen WHO,n virkaan lääketeollisuuden etuja sieltä käsin ajamaan.
kotimaisen elintarviketeollisuuden edut ovat kyseessä myös. leipätehtaiden sulkeminen, voi pula. nyt viimeksi kananmunpula. onhan ne osoituksia siitä että ihmiset käyttävät perusraakaaineita valmistaessaan ruokaa.
eihän se voi olla teollisuuden etu.
puska/uusitupa/shwab/fogelholm ovat ainoastaan teollisuuden asialla, ajaessaan omaa etuaan.
Ja Puska hankkii vielä sponsorirahaa lääketeollisuudelta omiin tutkimustarkoituksiinsa jotta voi levittää valheellista propakandaa.
Laitetaan ylös puskalaisten kiusaksi.
Voihan se olla jonkin asteista kateuttakin. Koulupojat ovat erikseen. Heistä on kovin hauskaa krjoitella.
Minusta tuntuu kuin joillakin olisi terveydellisiä ongelmia, mutta ei tohdita aloittaa seuraamaa terveelistä ruokavaliota, koska lääkäri on varoittanut. Näin kävi ystävälleni. Hän ei uskonut minua. Uskoi lääkäriä ja sai koko ajan lisää lääkkeitä. Nykyisin hän ei tarvitse enään mitään.
Kuulin juuri erään jutun yhdestä Helsinkiläisestä terveysaseman touhuista koskien lääkäreitä. Lääkärit poistuvat pari kertaa viikossa lounaalle, jonka järjestää joku lääketehtaan edustaja. Asia on enempi huhu hoitajien keskuudessa, kun ovat seuraileet tapahtumia.
Se on valitettavaa että lääkärit suosittelevat mieluimmin lääkkeitä ongelmien hoitoon kuin VHH-ruokavaliota.
No no, kyllähän tuo ärtymys ja raivoisa aggressiivisuus on enemmänkin AH:n apostolien heiniä. Professori Puska on tuonut paljon suomalaiselle terveydenhuollolle, ilman hänen laajamittaisia tutkimuksia ja valtavaa työtä, ei suomalaiosten sydänkuolleisuus olisi niin vähäinen kuin se nyt on.
Jokainen saa tulla uskollaan autuaaksi, mutta kenelläkään ei ole oikeutta solvata heitä, jotka tietävät miten asiat oikeasti ovat. Ei ole pakko uskoa, mutta ei sitten kannata olla tk:n oven välissä vaivojaan vinkumassa, jos ei halua noudattaa esim. terveellistä ruokavaliota.
Pekka Puska on tuonut paljon sairauksia Suomeen ja tuonut myös paljon rahaa lääke- ja margariiniteollisuudelle.
Se johtopäätös voidaan tehdä että VHH:n vastustajat pelaavat lääketeollisuuden pussiin ja tätä johdetaan THL:stä joka kansainvälisen lääke- ja elintarviketeollisuuden juoksupoika eikä terveyttä edistävä laitos.
Et ole sinäkään oikein ajantasalla.
Puolet suomalaiset ovat sairaslistalla.
Sinun mukaa sydän kuoleisuus on vähäinen.
Miten se on mahdollista, kun hän kieltää kovat rasvat.
Margariinit ja kasvisrasvat vahingoitta sydäntä enemän kuin kovat rasvat.
Tässä linkki sulle
http://ravitsemusjaterveys.wordpress.com/2010/02/04/kova-rasva-ei-ole-yhteydessa-sydan-ja-verisuonitauteihin/
Ovat sitten puskalaiset laittaneet aloituksia miten vhh-laiset ovat vihaisia ja silleen.
Se kuuluu Balleriinan taktiikkaan. VHH-laiset ovat vihaisia. sivupersoona on
miksi vhh dietti panee hakemaan Venäjältä akkoja ?
Ai siksikö että kun katselee kaiket päivät lihavaa pers`jalkasta maatuskaa ei tunne itse tuskaa omasta löysästä ropasta ja piimäleiliä muistuttavista poskistaan !
voi voi.............. ja hapanleipä.
Sinulle varmaan riittää matalajalkainen suomalainen, reitevä, persevä ja rintava maatuska kun et pysty samaan siroa, kaunista venäläiskaunotarta.