On se kamalaa seurata,kun erään tutun naapuri varsinkin viikonloppuisin sekoilee viina päissään.Huudatetaan musiikkia,huoritellaan ja irvaillaan omalta pihalta.
Olen yrittänyt sanoa,että nauhoittaa tai kuvaa videolle,jos poliisi ei muuten usko.
En yksinkertaisesti jaksaisi tuommosta touhua pitkään,mutta tässä tapauksessa on jatkunut jo vuosia kesäisin,talvet tilanne ok.
Mies on kuiten syyllistynyt "inhottavaan " rikokseen kerran,hakannut naisia ,joiden kanssa yhdessä ollut,mutta eivät ole kuin joutuneet alistumaan,eivät ole uskaltaneet nostaa miestään vastaan syytettä.Tai eihän tämmöinen tyyppi edes ole mies,hyi !!
Joten pitää todeta että kaikkea paskaa se maa päällänsä kantaa,toivottavasti edes joskus tajuaisi hakea apua,tuollainen on kaukana täyspäisestä !
Toivon todella,että veisi asian kuvamateriaalin kanssa poliisille,sillä tuo on törkeää kotirauhan rikkomista,mutta kun tämä mies soittelee poliisille päissään,että häntä häiritään ja esittää itse viatonta.
Töissä tämän miehen nykyisen naisen mustelmat ovat näkyviä,ja on itse kertonut että saa selkäänsä,mutta antaa aina tapahtua uudelleen ja selittää taas toisille että kaaduin... ja päissä sitten itkee kuinka teki taas väärin ja omaa syytäni,kun sain miehen suuttumaan.
Siis hirveä äijä sumeksi,mutta kukaan ei halua uskoa,tai suurin osa tietää,muttei välitä.Tämmöiset tilanteet ne aiheuttavat niitä pikaistuksissa tehtyjä tappoja,toinen osapuoli väsyy henkisesti eikä mikään ihme,en jaksaisi minäkään !!! Hoitoon pitäs viedä ja väkisin !!
häirikkö-naapuri
kärsimyksen huippu
3
341
Vastaukset
- kfkfkfk
vitun kyttääjä,hakeudu hoitoon mielisairaalaan
- aaaaaaasssiiiii
täälähän on semmoista joka toisentalonpihalla asia ei ole uusi mutta niistä ollaan hiljaa
- jkijkuo
NÄIN ON !!!!!!!! Tuommoset ne pitäs mielisairaalaan laittaa,sinne ne kuuluu ,päässä on vikaa,helkkarin naistenhakkaajat.Tappelis nyrkkeilysäkin kans !
Sitte esitetään niin viatonta töissä ym.No,pieni kylä kuuluu kaikki,ei vain jätkä varmaan tajua,ettei tuommosia ees pietä ihmisinä.
Ja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862