Treeni vermeistä...

Puntti-juntti...

Kuntosali harjoittelussa tuntuu nykyisin myös miesten keskuudessa melko suosittuja olevan juoksutrikoiden tai vast. tyyppisten housujen käyttö. Niimpä minäkin sitten innostuin kokeilemaan ja totesin skinsin kompressio- shortsien olevan miellyttävin ikinä reenatessa päälle pukemani vaatekappale. Ei nyt siis varsinainen kyykky/veto trikoo, mutta ylimmääräinen tuen tunne reisissä ei ainakaan haittaa tee suoritusta tehdessä.
Yksi asia vaan askarruttaa. Skinsin sivuilla selvitetään ihan suoraan että kyseiset vaatteet on tarkoitettu käytettäväksi ilman muita vaatekertoja. Suoraan sanottuna siis ei allekaan pueta alushousuja. Kosteus poistuu iholta ja kompressoiva etumuskaan ei liian törkeästi pääse pullistumaan, varsinkin kun käyttää hieman pidempää paitaa.
Mutta,
Kuten trikoilla tuntuu olevan tapana, kyykistyessä oikein syvään muuttuu kangas kiristyessään hieman läpinäkyväksi. Juostessa ei tietenk'ään moista ongelmaa ole koska juostessa harvoin tehdään syväkyykkyä.
Mietin nyt sitten että kumpi on pahempi vaihtoehto. Se että hetken joku on aavistavinaan näkevänsä paljaan takapuolen hieman vilahtavan vai se että selvästi näkyy minkä merkkiset/malliset kalsarit alle on puettu. se että kalsarit keräävät kaiken hien ja penkiltä noustessa istumisen jälkeen jäljelle jää se hemmetin sydämen muotoinen hikiläikkä. "commandona" ollessahan hiki ehtii haihtuan hetkessä.

2

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies30Kouvola

      ei se kuka tekee vaan se kuka katsoo. Jos ne on hyvät reenata ja niitä ilman muuta kuuluu pitää niin kai se sit on ok...

    • vcxvcxvxcvcxvxc

      Ehkä kannattaa pyytää kaveria tai tyttöystävää tsekkaamaan, että kuinka härskiltä tuo näyttää. Itse en ainakaan ole huomannut trikoiden paistavan sen kummemmin läpi, mutta toisaalta en itse ole koskaan käyttänyt enkä sen kummemmin muiden treenejä katsellut.

      Kyllähän pitkälti samasta materiaalista tehtyjä boksereitakin löytyy, joten sellaiset voi vetää väliin ja hiki pääsee kyllä pois iholta. Uskon kyllä, että salille voi mennä ihan pelkillä trikoillakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe