Vinkkejä miten narauttaa pettävä mies!

Mies jäi kiinni puolen vuoden suhteesta, jonka väittää päättyneen.

Koko kiinni jääminen kävi aivan vahingossa ja todella pikku jutusta lähdin liikkeelle. Parin viikon ajan selvittelin sitä sun tätä ja lopulta koko suhde paljastui. Siinä vaiheessa se oli kuulemma jo päättynyt molempien yhteisestä päätöksestä.

Seurasin vaistoani tuon jutun selvittelyssä ja joka kerran oloni osui oikeaan. Nyt minusta tuntuu, ettei tuo suhde oikeasti ole edes ohi.

Miten lähteä selvittelemään asiaa. Jotain vinkkejä kaipaisin.

Miehen puhelimesta ei löydy enää mitään ja tietysti pitää huolen, ettei löydykään. Sähköpostien ja muiden salasanat on vaihdettu jne.
111062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kaikki merkithän kertovat, ettei suhde taatusti ole päättynyt. Kaikenlainen salailu, kännykkä, tietokone ym. kyllä kertoo sen selkeästi. Pane äijä seinää vasten ja purista totuus esille. Tarkkaile edelleen miehen puhelimen käyttöä. Kyllä jossain vaiheessa pääset varmaankin tutkimaan ja narauttamaan jätkän.

Ihan turha tulla kenenkään lässyttämään mitään viestintäsalaisuudesta. Petturi joutaa jäädä kiinni. Kun ei kerran ole kanttia tunnustaa, niin vakoilu on sallittu kaikin tavoin.

Äänestä
  • Vaikka joutaakin jäädä kiinni sinä rikot lakia ,,,oikein vittumainen jätkä vie asian syyttäjälle ja sinä maksat siitä katselusta.

    Äänestä

Luota siihen vaistoos mikä sulla on. Mene ja elä elämääs. Salailu on aina varma merkki siitä että kaikki ei ole kunnossa, esim.kännykkään suojakoodi ettei toinen pääse sitä katsomaan..

Äänestä

Miksi etsit vielä todisteita suhteen jatkumisesta? Eiko puolen vuoden suhde toiseen kerro jo että olisi aika mennä eteenpäin ja jättää tämä petturi? Itsekunnioitusta nainen!

Äänestä

Jätä se mies niin ei tarvi miettiä enään pettääkö.

Äänestä

Kun ukkomies on oppinut salailun taidot, on kiinnijääminen lähes mahdotonta. Paras tapa on palkata joku vartiontiliikkeestä seuraamaan viikoksi. Rakastavaiset soittavat joka päivä ja näkevät vähintään n. 2-3 kertaa viikossa olosuhteista riippuen.

Tiedoksi vaan, että varaudu kyyneleisiin. Harva kestää katsella omaa miestään liehittelemässä toista naista, vaikka kuinka kovaksi pidättäytyisi. Ei sitä ole edes tarkoitettu sinun nähtäväksi. Mies uskoo siihen että salassa pysyy.

Äänestä

Salailu tosiaan kertoo jo jotain.... Mutta tutki silti hänen puhelintaan, jos sulla vaan on tilaisuus... esim. loki-tiedoista viestien vastaanottajat.... Vaikka hän poistaa viestit, niin tuo saattaa silti unohtua. Toisaalta, jos lokitiedot on poistettu, sekin kertoo salailusta...

Seuraa häntä tai pyydä joku kaverisi seuraamaan...

Tutki ja haistele hänen vaatteitaan.... naisen tuoksu... irtohiukset.... yms...

Äänestä

Onko järkeä tuollaisessa kyttäämisessä. Miksi elää ainaisessa vitutuksessa, kun voi elää omaa elämääkin ilman että täytyy miettiä ja epäillä. Arvostakaa naiset itseänne. Suurin osa pettureista ei jää ikinä kiinni.

Vaisto on aina oikeassa ja kertoo totuuden. That's it ja piste.

Äänestä

Minäkin ihmettelen, mikä tarve on tuohon selville saamiseen? Jos kerran jo narahti ja sen jälkeen suhde ei ole korjautunut tasolle, että luottamusta olisi, saattaisi olla parempi erota...

Äänestä

Itsellä samatilanne. tosin miehen kiinni jäämisestä kohta vuosi. nyt on käynyt selville, että suhde on jatkunut. Nyt olen sitten päättänyt erota ja mies sanoo vasta nyt tajunneen mitä on tehnyt meille ja suhteellemme. ei halua erota ym.. sanoi hänelle, että tajusi asian liian myöhään. silloin kun jäi kiinni kertoi myös suhteen olevan ohi ja koko ajan vakuutti, ettei ole suhdetta kunnes kaikki oli taas edessä.
Itse luotin petturiin ja nyt kaduttaa kun en silloin lopettanut suhdetta vaan jatkoin, mutta silti ei luottamus palautunut ja nyt tiedän miksi. vaistoni kertoi koko ajan että minua höynäytetään ja etsin koko ajan todisteita mieheni uskottomuudesta kunnes kerran tilaisuuden tullen löysin todisteet.

Äänestä

Kännykästä vielä. Oikein seurattuna on varsinainen aarrearkku. Katso lokit joka päivä. Kannattaa kirjata ylös saapuneet/lähetetyt viestit; näet onko poistettuja viestejä kun vertaat viestikansion määriin. Kirjaa ylös puhelujen kokonaisaika ja vastattujen/soitettujen kokonaisaika. Kun katsot päivässä soitettujen puhelujen kokonaisajan, huomaat myös poistetut puhelut. Esimerkiksi puhelimessa on puhuttu kaikkiaan 1 tunti, mutta näkyykin vaan 30 min verran puhelutietoja. Siis 30 min on poistettu. Vastattujen/soitettujen lokia seuraamalla näet kumpi on soittanut. Kätevää ja auttaa seuraamaan "muita yllättäviä menoja".

Näin auttaa huomaamaan kuvion millä toimitaan ja yksityisetsivälle on helpompi ohjeistaa sitten kun haluaa narauttaa. Tällainen ammattihenkilö ei ole edes kovin kallis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyn vaan.. kirjoitti:

Mies jäi kiinni puolen vuoden suhteesta, jonka väittää päättyneen.

Koko kiinni jääminen kävi aivan vahingossa ja todella pikku jutusta lähdin liikkeelle. Parin viikon ajan selvittelin sitä sun tätä ja lopulta koko suhde paljastui. Siinä vaiheessa se oli kuulemma jo päättynyt molempien yhteisestä päätöksestä.

Seurasin vaistoani tuon jutun selvittelyssä ja joka kerran oloni osui oikeaan. Nyt minusta tuntuu, ettei tuo suhde oikeasti ole edes ohi.

Miten lähteä selvittelemään asiaa. Jotain vinkkejä kaipaisin.

Miehen puhelimesta ei löydy enää mitään ja tietysti pitää huolen, ettei löydykään. Sähköpostien ja muiden salasanat on vaihdettu jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu