Halveksunta ja piruilu, mistä johtuu?

Et pysty säätelemään toisten ihmisten tunteita. Lue kirja "Hallintaa vai huolenpitoa".

Toki tiedän, etten voi hallita kenenkään tunteita enkä edes halua sitä. Sellainen ihmissuhde olisi vain tylsä. Ongelma vain on, että oma pikkusiskoni on samanlainen samoin kuin isäni. Haluaisin kovasti olla heidän kanssaan tekemisissä, mutta he onnistuvat joka kerta saamaan minulle vain pahan olon. Isäni on varmaan katkera minulle, koska en käy siellä. Suurin syy on tähän, että hän on todella paha ilonpilaaja. Kun kerroin, että olen rakastunut ja tavannut mukavan miehen, hänen ensimmäinen kommenttinsa oli, että näin ja näin monta liitoista päättyy eroon. En ole koskaan vaatinut isältä myötätuntoa, mutta hieman aikuismaisempaa käytöstä kylläkin. Olen tosissani harkinnut katkaista välit heidän kanssaan, koska koen olevani onnellisempi.

En tiedä kokevatko ihmiset minut sitten vaativana vai mikä on ongelma? En suutu helposti, tiedän sen ja se tuntuu olevan joillekin ongelma. En nykyään edes pahemmin itke, koska tekisin sitä muuten jatkuvasti, koska ihmiset ilkeilevät ja valehtevat jatkuvasti toisilleen.

Jotenkin tuli ärsyyntynyt olo, kun luin kirjoituksiasi. En tiedä tai jaksa miettiä just nyt mistä tarkalleen, mutta voin kuvitella että nuo vastapuolesi kokevat samaa. Ehkä se on tuo minä-minä-minä-keskeisyytesi. Joka lauseessa selität miten sinä haluat ymmärtää ja miten sinä haluat auttaa ja miten sinä et halua olla riidoissa ym. Mitä jos nyt vaan antasit olla ja antaisit muidenkin elää omaa elämäänsä ilman tuota sun minä-minä-minä-söhläystäsi.

Ehkä olet vain niin ärsyttävä ihminen, että saat heidät aina pelkällä olemuksellasikin huonolle tuulelle. Kuulostaa siltä, että eksääsi kuvottaa, et ole hänentyyppisensä ihminen vaan nostatat vihaa potenssiin sata heti kun alat aukomaan suutasi. Itsekin tiedän pari ihmistä, jotka kohdatessani alkaa vituttamaan aivan järjettömästi. En sano sitä tietenkään, pidän mölyt mahassa. Jotkut ovat vaan niin sen oloisia että ovat täynnä itseään eivätkä ymmärrä oikein mistään mitään. Sitten ovat olevinaan niin mahtavaa ja parempaa, fiksumpaa.

Kiitos rehellisistä vastauksista. Ehkä olen vain joidenkin mielestä ärsyttävä ja pakko myöntää, että tämä eksäni oli minusta hyvin ärsyttävä tyyppi, kun kohtasin hänet ensimmäisen kerran. En itsekään osannut selittää asiaa ja en olisi halunnut alkaa tapailla häntä. Hän kuitenkin ylipuhui minut, joten suostuin tapailuun. En kuitenkaan kadu asiaa, koska onnistuin löytämään itseni ja tunteeni. Tämä mies nimittäin osaa olla halutessaan superärsyttävä.

Itse voin taas sanoa, että kyllä herätän joissakin ihmisissä vitutusta, koska olen sinut itseni kanssa ja onnistunut elämässäni saavuttamaan monia asioita. En valita, koska en koe hyötyväni siitä mitenkään. Ainoastaan ihmettelen joidenkin lapsellisuutta (vrt. viestiin vastanneet). Onneksi on olemassa ihmisiä, joiden itsetunto on kohdallaan ja osaavat ottaa ihmiset sellaisenaan kuin ovat. En osaa/jaksa surra asioita, joita minulla ei ole.

Hei, jos joku ihminen ketuttaa, niin sen voi sanoa ääneen tai häipyä paikalta? Tämä mies kirjaimellisesti liimautui minuun alkuvaiheessa ja kehui kuinka älykäs ja komea ihminen hän on??? Totta, en ymmärrä. En itse nimittäin kaipaa kehuja, koska perheessäni ei ole niitä koskaan annettu.

Viestiin vastanneet kannattaa kuunnella viesti Mr. Blue. Ehkä se tuo teille mieleen asioita tai sitten ei.

Enpä usko tuohon passiivis-aggressiivisuuteen. Ehkä minua nyt ei vain suututa monet asiat. Tiedän vain kokemuksesta, että harvan ihmisen kanssa voi riidellä rakentavasti. Suurimman osan ihmisten kanssa se menee siihen, että kun sinä teit niin ja niin ja minua on loukattu... Ollaan aivan kuuroja omille huonoille puolille eikä edes yritetä muuttaa toimintaansa. Esimerkiksi isäni on todella harvoin loppujen lopuksi korjannut käytöstään.

Esimerkki riitatilanteesta:
Toinen alkaa syyttää minua jostain. Alan puolustautua, mutta samalla kysyn tarkennuksia mitä hän oikein tarkoittaa. Loppujen lopuksi lupaan parantaa toimintaani, mutta toinen ihminen ei myönnä itse tehneensä mitään väärää. Kaikki on minun vikaa. Sanon, että kuulehan nyt et voi sysätä kaikkea minun vastuulleni jne. Tätä soppaa kun riittävän monta kertaa kokeilee, tulee siihen lopputulokseen, että kannattaa viettää aikaa niiden kanssa, joita oikeasti arvostaa ja joiden kanssa haluaa kehittyä.

Asun tällä hetkellä ihmisen kanssa, jonka kanssa on vaan niin helppo olla. Jos joskus innostun höpöttämään, hän sanoo suoraan, että ei nyt. Loukkaannun, mutta samalla tajuan itsekin olleeni tiellä, esim. hän haluaa levätä. Kumpikaan ei koita hyötyä toisesta, vaan käymme vuorotellen kaupassa ja luotamme toisiimme. Olen aidosti oikeasti onnellinen hänen kanssaan ja toiveenani on löytää toinen hänen kaltaisensa, joka osaa oikeasti riidellä järkevästi. Kykenee riitatilanteissakin kuuntelemaan toista eikä mene omaan kuoreensa, jossa vain haukkuu toista syypääksi.

Mutta jokaisella on oma tyylinsä. Jotkut haluavat riidellä niin, että astiat lentelee.