monimaailmatulkinta

Kuvitellaan Schrödingerin kissa -paradoksi siten, että laatikko jossa kissa on täysin eristetty(ajatusleikki) ympäristöstä, jottei dekoherenssi pilaisi koetta. Kun laatikko avataan nähdään elävä tai kuollut kissa, koska kissan aaltofunktio romahtaa. Onko nyt ongelma, että kissalla on kaksi vaihtoehtoista historiaa. Vastaus ei ole koska, jos kissa on avatteassa kuollut, on sillä kuolleen kissan historia ja jos kissa on avattaessa elävä on sillä elävän kissan historia. Lopputilanne on täysin arkijärjen mukainen.

Korvataan edellisessä esimerkissä eristäminen siten, että valitaan kaksi paikkaa riittävän kaukana toisistaan. Siis tutkitaan lomittumista. Valitaan mittauspaikat A ja B. Jos matka paikkojen välillä on s, nopein vuorovaikutus paikkojen välillä voi tapahtua ajassa s/c, jossa c on valon nopeus. Jos tehdään mittaus lomittuneen hiukkasen spin paikassa B, voi mittauslaitteen tila olla superpositiossa(vastaten mittauksen tiloja spin ylös spin alas) vähintään ajan t (jonka aikana dekoherenssi ei ehdi vaikuttaa) suhteessa paikkaan A. Kun vuorovaikutus syntyy paikan A ja B välillä romahtaa mittalaitteen B superpositio ja mittaus B saa saa säilymislakien mukaisen spin arvon (eri vastakkainen spin kuin A:ssa).

Johtopäätös: Monimaailmatilanne voi olla päällä niin kauan kuin kahden etäällä olevan paikan välillä ei voi tapahtua vuorovaikutusta. Sen jälkeen palataan yhden maailman tilanteeseen jonka historia on yksikäsitteinen eli arkijärjen mukainen.
0228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

ihtehk kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu