Se on aurinko

Auringon toimintaa tutkivat tutkijat kokoontuvat Saariselälle 18.-21.3.2009 tarkastelemaan viime aikoina saatuja tutkimustuloksia. Oulun yliopiston fysikaalisten tieteiden laitoksen ja Sodankylän geofysiikan observatorion järjestämään kokoukseen osallistuu 120 tutkijaa 24 maasta.

Space Climate Symposium -kokous on kolmas kansainvälinen tutkijatapaaminen, joka käsittelee niin kutsuttua avaruusilmastoa. Avaruusilmastotutkimuksen kohteena ovat Auringon toiminnan pitkän aikavälin vaihtelut ja niiden vaikutus koko Auringon hallitsemaan avaruuteen, mukaan lukien Maan lähiavaruus, ilmakehä ja ilmasto.

Muutama vuosi sitten osoitettiin, että Auringon magneettinen toiminta on ollut viimeisten 70 vuoden aikana aktiivisempaa kuin koskaan yli tuhanteen vuoteen. Tänä aikana auringonpilkkujen ja auringonpurkausten määrä lisääntyi kaksin-kolminkertaiseksi. Edellisen, lähes yhtä aktiivisen jakson on osoitettu olleen keskiajalla 1100-1250 -luvuilla.

Uusimmat tutkimustulokset osoittavat kuitenkin, että tämä poikkeuksellisen voimakkaan aktiivisuuden kausi on päättymässä. Auringon magneettikentän voimakkuus ja aurinkotuulen tiheys on puolittunut muutamassa vuodessa. Vastaavasti kosmisten säteiden määrä on noussut korkeammalle tasolle kuin koskaan mitattuna aikana yli 50 vuoteen. Tämä kehitys on tullut täytenä yllätyksenä aurinkotutkijoille.

Näillä muutoksilla on suuri merkitys myös maapallon ilmastolle. Aiempi Auringon voimistunut toiminta on osaltaan aiheuttanut maapallon ilmaston lämpenemistä sadan viime vuoden aikana. Avaruusilmaston nykyinen muutos kohti heikompaa aktiivisuutta voi siis jatkossa viilentää ilmastoa ja täten merkittävästi muuttaa maapallon ilmaston ennustettua kehitystä lähivuosina.

http://www.hallinto.oulu.fi/viestin/tiedote/2009/aurinkokokous.html
866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Selitä sittentuo WWF johtajalle Petteri Taalakselle joka todistaa ihmiskunnan tuhoutuvan, jollei allekirjoiteta WWF.lle avointa vekseliä.

Sitäpaitsi sen dippatyötä ei oo kukaan nähnyt, eikä sitä löydy edes
FMI,n julkaisemassa CV,ssä.

Onko meillä joukossaamme valeprofessori.
Tämän voi kiistää julkaisemalla pöljä petterin totistuksen.

Sen verran tiiän että oli TKK.n avaruustekniikan labotoriossa, ja nähdessään yhsen satellittikuvan, hän pakeni WWF huoran helmoihin tullakseen FMI johtajaksi.

Äänestä

"Tänä aikana auringonpilkkujen ja auringonpurkausten määrä lisääntyi kaksin-kolminkertaiseksi."

Auringonpilkuista, irradianssista ja purkauksista on hyvää seurantietoa ja niiden määrässä ei ole näkyvissä nousua viimeisinä kymmeninä vuosina.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Solar-cycle-data-fi.png

Voisiko joku nyt esittää Auringon aktiivisuutta kuvaavan graafin, joka korreloi ilmaston lämpenemisen kanssa?

Äänestä
  • Onko sinulla jokin viisasten kivi, jota 120 aurinkotutkijaa 24 maasta ei vielä ole löytänyt?

    Nobelin palkinto sinulle luvassa!

    Äänestä

Eipä ole auringolla osuutta nykyiseen ilmaston lämpenemiseen, joka johtuu ihmiskunnan tuprutteluista. Kyllähän kaikkien pitäisi se tietää, varsinkin tällaisella tiedepalstalla.

Äänestä

CO2 absorboi infrapunaa.

Äänestä
  • Vesihöyry absorboi paljon paremmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


................... kirjoitti:

Auringon toimintaa tutkivat tutkijat kokoontuvat Saariselälle 18.-21.3.2009 tarkastelemaan viime aikoina saatuja tutkimustuloksia. Oulun yliopiston fysikaalisten tieteiden laitoksen ja Sodankylän geofysiikan observatorion järjestämään kokoukseen osallistuu 120 tutkijaa 24 maasta.

Space Climate Symposium -kokous on kolmas kansainvälinen tutkijatapaaminen, joka käsittelee niin kutsuttua avaruusilmastoa. Avaruusilmastotutkimuksen kohteena ovat Auringon toiminnan pitkän aikavälin vaihtelut ja niiden vaikutus koko Auringon hallitsemaan avaruuteen, mukaan lukien Maan lähiavaruus, ilmakehä ja ilmasto.

Muutama vuosi sitten osoitettiin, että Auringon magneettinen toiminta on ollut viimeisten 70 vuoden aikana aktiivisempaa kuin koskaan yli tuhanteen vuoteen. Tänä aikana auringonpilkkujen ja auringonpurkausten määrä lisääntyi kaksin-kolminkertaiseksi. Edellisen, lähes yhtä aktiivisen jakson on osoitettu olleen keskiajalla 1100-1250 -luvuilla.

Uusimmat tutkimustulokset osoittavat kuitenkin, että tämä poikkeuksellisen voimakkaan aktiivisuuden kausi on päättymässä. Auringon magneettikentän voimakkuus ja aurinkotuulen tiheys on puolittunut muutamassa vuodessa. Vastaavasti kosmisten säteiden määrä on noussut korkeammalle tasolle kuin koskaan mitattuna aikana yli 50 vuoteen. Tämä kehitys on tullut täytenä yllätyksenä aurinkotutkijoille.

Näillä muutoksilla on suuri merkitys myös maapallon ilmastolle. Aiempi Auringon voimistunut toiminta on osaltaan aiheuttanut maapallon ilmaston lämpenemistä sadan viime vuoden aikana. Avaruusilmaston nykyinen muutos kohti heikompaa aktiivisuutta voi siis jatkossa viilentää ilmastoa ja täten merkittävästi muuttaa maapallon ilmaston ennustettua kehitystä lähivuosina.

http://www.hallinto.oulu.fi/viestin/tiedote/2009/aurinkokokous.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu