"Kirjeissä persoonapronominit sinä ja te kirjoitetaan usein isolla:
En tiedä, miten voin kyllin kiittää Sinua."
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=804
Minua suoraansanoen ärsyttää lukea tekstiä, jossa persoonapronominit kirjoitetaan isolla. Pihisen raivosta, aivan kuin Minä olisin jotakin mitä pitää korostaa! Aina ääntäessäni mokoman, mielessäni tai ääneen, pitkitän ja korostan sanaa:
"En tiedä, miten voin kyllin kiittää Sinua." → "En tiedä, miten voin kyllin kiittää SSSIIINUA.".
Mielipiteitä, samastumista, faktoja, etc., kiitos.
En tiedä, miten voin kyllin kiittää Sinua."
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=804
Minua suoraansanoen ärsyttää lukea tekstiä, jossa persoonapronominit kirjoitetaan isolla. Pihisen raivosta, aivan kuin Minä olisin jotakin mitä pitää korostaa! Aina ääntäessäni mokoman, mielessäni tai ääneen, pitkitän ja korostan sanaa:
"En tiedä, miten voin kyllin kiittää Sinua." → "En tiedä, miten voin kyllin kiittää SSSIIINUA.".
Mielipiteitä, samastumista, faktoja, etc., kiitos.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos ärsyttää, älä lue. Sillä siitä pääset.
Pihise pois, eipä tuo minua jaksa haitata!
Kotustelijat antavat linkissäsi toki Sinulle luvan käyttää pienempääkin alkukirjainta:
”Pienen kirjaimen käyttö on sekin aina mahdollista, ei epäkohteliasta.”
"Käyttäminen usein" vs. "on mahdollista".
Totta puhuakseni: täällä nettipalstoilla minulla ei ole tapana kirjoittaa sinä-pronominia isolla alkukirjaimella – joissakin muissa yhteyksissä kyllä.
Henkilökohtainen kyssä: olet profiilisi mukaan käynyt Kukkasen yläkoulua. Oliko sinulla missään vaiheessa englannin tai ruotsin maikkana Ulla M.?
Kyllä, maisteri Maasola oli vielä aikoinani opettamassa minulle englantia. En koskaan päässyt kiittämään loistavasta opetuksesta...
Kiva kuulla, että pidit Ullan opetuksesta! Ymmärtääkseni hän on jäänyt hiljattain eläkkeelle.
Ulla oli luokkakaverini lukiossa siellä jossakin, anno dazumal, 40 vuotta sitten. Fiksu ja viehättävä likka – jo silloin!
Asiaa kaiveltuani lienen unisonissa maisterin eläköitymisestä. Harmin paikka. Rauha hänen varmasti kiristyneille hermoilleen.
Muistan olleeni maasolanvastainen ihminen seitsemännellä luokalla, mutta siitä sitten aloin vähitellen pitämään ja arvostamaan häntä. Kieltämättä ansaitsee enemmän kunniaa, kuin mitä hänelle on toistaiseksi annettu.
Tuntuuhan tuo jo vanhanaikaiselta. Monet muutkin kohteliaisuus- ja kunnioitusmuodot ovat karisseet matkan varrella, kuten puhutteleminen kolmannessa persoonassa: "Entä mitä herra X ajattelee tästä?"
Yksityisiin kirjeisiin ja sähköposteihin painakoot CTRL:ä, mutta näille arkipäiväisille ja suorasukaisille nettipalstoille sellainen ei luontevasti sovi. Sopii yhtä vähän kuin teitittely, vaikka se periaatteessa kuuluisi asiaan tuntemattomia ihmisiä puhuteltaessa.
Olen pannut merkille, että puhuttelusanan ison alkukirjaimen käytäntö kuuluu yhteen kirjallisen epävarmuuden ja kehittymättömyyden kanssa ja on eräs ilmaus siitä.
Jouduin - tai pitäisikö sanoa pääsin - kerran sanelusta kirjoittamaan vieläpä ruotsinkielisen kirjeen. Tässä kirjeen laatija oli korkeasti oppinut hnekilö, vastaanottaja todennäköisesti tavallinen, mutta iäkäs, ihminen. No joo, onhan se korkeasti oppinutkin "tavallinen". Mutta siis, siinä kun kirjoitin sanelua mietin, laitetaanko du-sana isolla vai pienellä? Kun ei oikein tiedä, että närkästyisikö herra korkeasti oppinut, jos "konekirjoittaja" pistäisi Du, kun hän itse ei niin tekisi. No joo. Yks ja hailee. Kohteliaisuussääntöjen mukaan näin tehdään, että isolla merkitään, mutta toki kun kyseinen kirje ei ollut mikään asiakkuussuhteeseen perustuva vaan asiantuntijan kirje potilaalleen.
No joo!