Paljonkohan Kolarissa on nykyjään asukkaita? Olemme asuneet sielä noin 18 vuotta sitten. Silloin sileä asuin reilu 4000 henkeä. Kolari on ihan ok paikka. Ainoa ongelma oli sielä osa paikkakunnan asukkaista. Juoruasivat kaikki toisten asiat, keksivät valheita sen minkä ehti! Johtuiko se tekemisen puutteesta vai mistä? Täällä päin ihmiset antaa toisten elää omaa eläämäänsä eikä siihen toiset puutu. Se oli aika harmillista koska sielä olisi muuten ollut kiva asua. Sen takia mekin muutimme pois sieltä. Vuotta myöemmin muutti myös meidän tuttava perhe, 3 serkkua ja 6 meidaä kaveria.
Kolarista pois muuttanut
3
260
Vastaukset
- peilin toinen puoli
Jotkut Ihmiset pilaavat Kolarin sehän on tiedossa ja sehän johtuu siitä että luulevat siitä olevan hyötyä heille itselleen. Todellisuudessa se on kunnan tappio kun samat suvut hössää joka paikassa ja ovat hyviä muiden ollessa täysin paskoja. Kyllä ei ole helppoa niillä lapsilla jotka eivät ole oikeista perheistä mukamas vanhemmista puhumattakaan. Itse koin että minun kassa ei kannattanut edes keskustella kun olin muualta. Vähempääkin voidaan sanoa mobbaukseksi. Jos lapsi kuulee vain negatiivisia asioita muista kotona ei hän vanhempanakaan voi laulaa kun samaa laulua ellei ole vähän vanhempiaan älyukkäämpi. Kolarilaisten kannattaisi hankkia peilit ja karaokelaitteet joihin voisivat kertoa mielipiteensä muista. Säikähtäisivät ja häpeisivät varmaan itsekkin kuulemaansa.
- kisu
Puhut asiaa!
- jetale
Mikä suku se sellainen on
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760