Onko väärin tavoitella elämään ilman katumusta? Onhan se inhimillinen tunne ja niin edespäin, mutta minusta tuntuu, että se on pikemminkin vain typerä pakkomielle meille.
Olen alkanut kokea katumuksen vastenmieliseksi tavaksi murehtia asioita. Miksi masentaa mieltänsä ja murehtia menneitä kun on tehty mikä tehty? Miksi ihmisillä on ikävä pakkomielle katua menneitä ja valittaa siitä. Aina vaan kysellään: "eikö sinua yhtään kaduta?". Miksi tahalleen pahoittaa mielensä jos ei ole mitään tehtävissä? Kyllähän virheistä kuuluu ottaa opikseen, mutta niiden katuminen omasta mielestäni suoraan sanoen ihan p*rseestä
Olen alkanut kokea katumuksen vastenmieliseksi tavaksi murehtia asioita. Miksi masentaa mieltänsä ja murehtia menneitä kun on tehty mikä tehty? Miksi ihmisillä on ikävä pakkomielle katua menneitä ja valittaa siitä. Aina vaan kysellään: "eikö sinua yhtään kaduta?". Miksi tahalleen pahoittaa mielensä jos ei ole mitään tehtävissä? Kyllähän virheistä kuuluu ottaa opikseen, mutta niiden katuminen omasta mielestäni suoraan sanoen ihan p*rseestä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ilman katumisen tunnetta et kokisi syytä muuttaa käytöstäsi. Katumus on sama kuin ymmärrys siitä, että tietää toimineensa väärin. Jos katumus vaivaa, elä niin ettei tarvitse katua.
Ei ole kovin fiksua kysellä toiselta: "eikö sinua yhtään kaduta ?"
Siinähän asettuu toisen yläpuolelle ja kyseenalaistaa toisen toiminnan.
On eri asia,jos itse alkaa katumaan omia tekosiaan.
Katumus on tavallaan merkki siitä,että itse on silloin tyytymätön tekoonsa.
Tällöin vastaisuudessa ehken toimii toisin,jos vastaava tilanne tulee eteen.
Katumuksen tunne tavallaan jää singaaliksi alitajuntaan ja tarvittaessa toimii varoitus-merkkinä.
Jos on tullut tehtyä isoja ratkaisuja, joita ei voi muuksi muuttaa ja jotka nyt kaduttavat...katuminen ei asiaa muuksi muuta.
Silloin kannattaa keskittyä pohtimaan sitä,miten tästä eteenpäin.
Mielestäni katumuksen syvempi olemus on ainakin alitajuisesti tuottaa jonkunlainen rankaisuprosessi, joka pakottaa mielen työstämään asiaan jonkun ratkaisun joka saa asian jälleen balanssiin. Katumusta voisi ajatella myös moraalisidonnaisena asiana; psykopaatit - siis henkilöt vailla moraalia - eivät käsittääkseni tunne normaalia katumusta.
Kadun että en viis vuotta sitte pannu yhtä eevaa vaikka se tyrkytti itteään niin pirusti