Vastakkaisen sukupuoli ystävänä

Yksi mies vain

Itse kohta 10 vuotta avioliittossa oltuani olen tullut siihen käsitykseen että yhteiskunnassa avioliitossa elämisestä on tullut tietynlainen väärä käsitys ja harha. On ajateltu että mies ja vaimo olisivat yhdessä tekeviä ja toisiltansa omat kiinnostuksensa ja tarpeensa saava pari. Lisäksi jos siunautuu lapsia niin niitä jälleen yhdessä hoidetaan ja kasvatetaan siihen saakka kunnes lähtevät pesästä.

Olen kuitenkin todennut ettei tämä oikein kokonaisuutena toimi näin. Avioliitossa olevat parit ovat oman kokemukseni mukaan kiinnostukseltaan ja olemukseltaan toisen kaltaisia mutta joka tapauksessa kaikki ovat yksilöitä ja heillä on yksilölliset tarpeet ja kiinnostuksensa. Minulla ja vaimollani esimerkiksi on tiettyjä eri kiinnostuksen kohteita joista syntyy ristiriitoja, ristiriitoja syntyy etenkin sitten jos itse ei saa tehdä/tyydyttää omia kiinnostuksia/tarpeita.

Mitä tehdä kun ihmiset kuitenkin ovat erilaisia. ja heillä on erilaisia kiinnostuksia ja tarpeita, toisilla vähemmän ja taas toisilla enemmän. Pitääkö muka parien sitten kuitenkin yhdessä tehdä asioita kun toinen ei halua. Siitä syntyy sitten ristiriitoja kun halutaan eri asioita ja ei kai se ole tarkoituksena että sitten erotaan ristiriitojen synnyttyä. Eikä sekään toimi että työnnetään taka-alalle ne omat kiinnostukset ja tarpeet koska ajan myötä ne tarpeet voimistuvat ja paineet kasvavat.

Itse miehenä ja avioliitossa eläneenä olen tullut siihen tulokseen että minulla on ihan hyvä ja tervettä olla naisystävä jonka kanssa voi keskustella ja käsitellä minua kiinnostavia ja tarpeita tarvitsevia asioita joista vaimoni ei ole kiinnostunut. Tämä ei tarkoita mitään seksi asioita vaan harrastuksiin ja muihin maailman asioihin. Tämän näen myös vähentävän paineita ja siten mahdollisesti parantavan liittoa.

En näe enään siinä mitään sopimatonta (ehkä aiemmin näin) että tällaisia naisystäviä minulla olisi. Miesystävät tietenkin on hyväksyttyjä mutta miksi toista sukupuolta oleva olisi jotenkin sopimaton. Itse saan ainakin toisenlaisia tarpeita käsiteltyä naisystävän kanssa. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

51

729

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • =12

      Onko sulla jo tämmöinen naisystävä vai oletko sellaista lähdössä "etsimään"? Mikäs siinä jos on ihminen jonka kanssa on samoja kiinnostuksen kohteita, olkoon se sitten mies tai nainen.

      Mutta sitä en ymmärrä jos väen vängällä lähdetään etsimään että on oltava NAISystävä, ehkä et näin teekään?

    • 7

      -> ap

      Ei mies ja nainen voi olla ystäviä muuten kuin että mies on homo tai nainen tajuttoman lihava ja ruma.
      Muussa tapauksesa alkaa ennepitkää panettaa kuitenkin ja siitä on ystävyys kaukana.

      • dsfsdfs

        siis sehän on ihanaa, olen mies ja mulla on naispuolinen ystävä, jonka kanssa harrastan myös seksiä...se on kaunista ja jää siihen...luotettavia kavereita on hyvä olla..


      • bellafigura12

        Höpö höpö, totta kai nainen ja mies voivat olla ystäviä. Olen ihan hyvännäköinen pitkä hoikka nainen ja minulla on ollut monia mieskavereita. En väitä, etteivätkö miehet olisi halunneet seurustella kanssani, mutta kaveruuskin oli sitten heille ok.


      • tosikomee
        bellafigura12 kirjoitti:

        Höpö höpö, totta kai nainen ja mies voivat olla ystäviä. Olen ihan hyvännäköinen pitkä hoikka nainen ja minulla on ollut monia mieskavereita. En väitä, etteivätkö miehet olisi halunneet seurustella kanssani, mutta kaveruuskin oli sitten heille ok.

        Bellafigura, hehehe...


      • MassaVetääPuoleensa

        Voi olla myös toisinpäin samoin tuloksin.

        Mutta läski ja läski on vaarallinen.


    • Yksi mies vain

      No nyt on tullut tilanne jossa olen tavannut tällaisen naisystävän ja käynyt mielessä miten tämän kanssa pitäisi mennä. Mitäs jos menee kaupungille naisystävän kanssa, istuskelee kahviloissa ja puistoissa, käy vaikka jossakin näyttelyssä jne.

      Mitä jos joku tuttava tai ystävä näkee meidät istuskelemassa yhdessä uppoutuneena toisiimme. On jotenkin automaattista että muut ajattelisi että meillä olisi sitten jotakin sutinaa käynnissä ja siitä lähtisi sitten erinäiset jutut liikkeelle. Mitä taas jos vaimo näkisi? Pitäisikö vaimon tavata naisystävä? Jotenkin se tuntuu monimutkaiselta ja oudolta koska ei ole siis vaimon ystävä eikä vaimolla ole asian kanssa mitään tekemistä/kiinnostusta.

      Tässä yhteiskunnassa on pahasti vialla se että tällaista ei jotenkin suvaita vaikka ihmiset tarvitsevat suhteita myös toisiin ihmisiin jotka ovat vastakkaista puolta ja saavat heidän kanssaan toisia tarpeita tyydytetyksi. Normeilla on sidottu ihmiset avioliittoihin hyvässä ja huonossa.

      Ajattelin kyllä tässä että olen ja menen yhdessä kaikkialle kuitenkin tämän naisystävän kanssa oli sitä normit tai muut mitä mieltä tahansa. Jos joku ihmettelee niin ihmetelköön ja jos joku haluaa kysyä kuka on niin kerron kuka on.

      On selvää että seksuaalista jännitettä on aina naisten ja miesten välillä myös minulla tämän naisystävän kanssa mutta se kuuluu elämään ja naisten ja miesten välisiin suhteisiin. Jotkut yleisesti käytetyt normit vain pyrkivät estämään tällaisenkin vaikka ihmiset saavat siitä iloa ja positiivista energiaa. Pitääkö kaikenlainen tällainenkin seksualisuus tappaa.

      Kaikilla on myös oma järki että mitä sitä tekee ja voi tehdä tällaisissa tilanteissa.

      • Vai kanssa,.-

        No sulla ei järki paljon päätä pakota. Tännekin kirjoittelet vain siinä toivossa, että joku vahvistaisi ajatuksiasi ja saisit muka-luvan typerehtää toisen naisen kanssa.


      • vvdvdsv

        mielestäni miehellä voi olla puolison lisäksi muitakin naispuolisia ystäviä. Kaikki ystävät vain avartavat maailmaa, ei niistä haittaa ole.


    • Ei-tiukkis

      Itse näkisin asian niin, ettei vastakkaista sukupuolta oleva ystävä ole pahasta, mutta sellaista tuskin tarvitsee varta vasten lähteä etsimään, jos sellaista ei valmiiksi ole olemassa?

      Itse olen pitkässä parisuhteessa miehen kanssa, jonka omat harrastukset poikkeavat jonkin verran omistani, tietty samojakin kiinnostuksen kohteita on. Itse pidän sitä vain hyvänä asiana, ettei kaikki harrastukset ole "yhteisiä", saa välillä puuhastella asioita itsekseen, ei joka asiaa tarvitse tehdä yhdessä. Mieheni harrastus myös vie hänet välillä eri puolille Suomea, joskus sen ulkopuolellekin ja se on vain positiivinen asia. Mieheni on innoissaan harrastusreissuistaan ja minä saan omaa aikaa, molemmat voittavat :)

      Minulla on myös miespuolisia kavereita ja yksi läheisempi miesystävä, jonka kanssa juttelemme kaikista samoista asioista, joista jutustelen myös naispuolisten ystävieni kanssa. Olemme molemmat vakavassa parisuhteessa, joten niiden pilaaminen ei tule kysymykseen. Tietysti viehätystä toista kohtaan on, mutta aikuinen, järkevä ihminen osaa pitää sen pelkkänä ystävyytenä. Tällä miesystävälläni on myös muitakin naisystäviä, joten en koe, että hän yrittää "iskeä" minua mieheni selän takana, vaikka miespuolinen ystäväni ei ole homo, enkä minä läski ja ruma :) Myös omalla miehelläni on naispuolisia kavereita ja hän työskentelee naisvaltaisella alalla. Tämä on minulle täysin OK!

      Kai se sitten nykyaikana tuppaa menemään niin, ettei osata pitää näppejä erossa toisesta, vaikka sähköä jonkin verran olisi ilmassa. Itse olen tietoinen siitä, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Minulla on maailman ihanin mies ja minulla voi myös olla miehiä kavereina, kun pelisäännöt ovat selvillä :)

    • Vaimo,.---

      Olisi jotenkin ällöttävää jos mieheni keskustelisi ja pohtisi asioita toisen naisen kanssa - mieleen tulee joku naismainen ääliö. No, kuten totesit, olemme erilaisia.

      • dssdfsf

        et voi pitää puolisoa pullossa kuin ehkäpä vain hetken aikaa...ei kannata yrittää, vaan antaa hieman vapautta!


      • Toinen vaimo
        dssdfsf kirjoitti:

        et voi pitää puolisoa pullossa kuin ehkäpä vain hetken aikaa...ei kannata yrittää, vaan antaa hieman vapautta!

        Miestä ei voi tietenkään pitää pullossa - siis Miestä....


    • Yksi mies vain

      Hauska kuulla että sinunlaisia Ei-tiukkis on. Lähinnä tarkennuksena olisi hauska kuulla tapaatko miesystävää lähinnä porukassa ja tunteeko miehesi hänet? Tunnetko miehesi naisystävät? Jos näin on sellainen on ehkä yleistä mutta itse tarkoitin enemmän tapaavani naisystävää kaksistaan ja että minun ei tarvitse tässä lähteä tutustuttamaan vaimoani tähän naisystävään koska kuten sanottua niin on eri maailmat ja eri kiinnostuksen alueet. Kokisin sen myös jotenkin sellaisena että minun pitää kysyä vaimolta lupa kenen kanssa voin olla ja jutella.

      En tässä nyt hae täältä mitään hyväksyntää voinko tavata tätä naisystävääni vaan lähinnä karsastan näitä yhteiskunnan normeja jotka pyrkivät estämään avioliitossa olevia tapaamasta ja olemasta toisen sukupuolen kanssa. Tietenkin teen itse omat päätökseni eikä siihen muiden hyväksyntää tarvita. Järki on päässä kyllä minulla myös.

      Mikä siinä on ällöttävää jos miehellä on naisystävä, onko se sitä että vaimona koet mahdollista mustasukkaisuutta tai muuta. Ei kai mies nyt ole naismainen jos on ja juttelee naisen kanssa. Näen itse sen hyvin terveenä jos miehellä on naisystävä jonka kautta saada uutta ulottuvuutta itsenäolemiseen ja maailmankatsomiseen. Samalla voi tarpeet tyydyttyä jollakin alueella josta vaimo ei esim. ole kiinnostunut.

      • Oletko blondi?

        Kuulehan nyt, ne normit on sinulla päässäsi. Yhteiskunta ei välitä sinusta kettuakaan. Toki löytyy juorukelloja mutta mitä sinä niistä välität kun karsastat noita hulluja yhteiskunnan normeja? Ainiin, kun pelottaa että jää vaimolle kiinni kun asiasta ei voi keskustella, olethan sentään nuori kapinallinen joka ei vaimolta lupia kysele. Tuollaista kiemurtelua on yleensä mukaboheemien parikymppisten parissa, mutta ilmeisesti jotkut eivät vaan ikinä opi. Mitäpä jos olisit mies ja tunnustaisit edes itsellesi mitä olet hakemassa ja mikä mättää, tuon paskanjauhannan sijaan?

        No mutta vastaukset kysymyksiisi löydät ihan kertomuksestasi:Kun kerran on samantekevää onko ystäväsi nainen vai mies, niin toimit täysin samalla tavalla kuin toimisit miehenkin kanssa. Eli jos sinulla on tapana pitää miesystäviä, niitä tärkeitäkin jotka tyydyttävät sinun jonkun tarpeesi, salassa vaimoltasi, niin salaa toki naisystäväsikin. Et koskaan kerro ketä olet lähdössä tapaamaan ja kuka soitti ja keneltä tuli viesti, ja jos kuulet naisystävältäsi hauskan jutun jonka haluaisit jakaa vaimosi kanssa niin en kerro sitäkään. Kyläänhän ystäviäsi ei tietenkään koskaan kutsuta, miten se nyt onnistuisi. Näinhän sinä muidenkin ystäviesi kanssa ilmeisesti toimit kun tutustuttaminen kerran tuntuu niin helvetin oudolta. Onko muuten muilla ystävilläsi ja vaimollasi jotenkin ällistyttävän paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita?

        Ja koska vaimoasi ei ilmeisesti yhtään kiinnosta eikä hänellä ole asian kanssa tekemistä eikä sinua itseäsikään näytä vaimon mielipide kiinnostavan vaan yhteiskunnan, niin miksipä tosiaan vaimolle mitään kertomaankaan. Jos jäätte vaimolle kiinni, niin eikö se nyt ole aivan sama kun vaimoasi ei kerran kiinnosta.

        Enkä ihmettele mitään erilleen kasvua juurikaan, miten teillä voisikaan yhteistä olla jos kerran päätät vaimosi puolesta mikä häntä kiinnostaa? Eihän esimerkiksi uusi läheinen ihminen elämässäsi voi olla yhdistävä tekijä sinun ja vaimosi välillä kun hän ei koko asiasta tule edes tietämään jos sinulta kysytään. Epäilen että tulee olemaan lähinnä erottava tekijä tuolla sinun mallillasi. Yhteenkuuluvaisuutta rakennetaan niillä yhteisillä asioilla, eikä todellakaan salaamalla tärkeitä asioita, senkin pässi. Täytyyhän tämän ihmisen tärkeä sinulle olla kun kerrassaan tukahdut kun et pääse itseäsi toteuttamaan ja jotenkin mystisesti olet onnistunut elämään tähän asti piireissä joissa ei yksikään ystävä vastaa tähän tarpeeseesi, ei ihme että helpotus on kova kun viimein löysit näin spesiaalin tapauksen. Vaan hienosti olet kyllä kaikki läheisesi tähän asti onnistunut valkkaamaan, täytyy sanoa.

        Ja vielä täytyy sanoa että johan kuulostaa aivan uskomattoman vaikealta nuo liittosi kiinnostuksenkohteet. Normaalit parit pystyvät elämään ihan sujuvasti vaikka väistämättä välillä joutuu osallistumaan johonkin mikä ei niin kiinnostaisi, mutta sinä ilmeisesti sitten et, vaan ristiriidat uhkaa. Joutuuhan sitä töissäkin käymään vaikka suurinta osaa ei varmasti kiinnostaisi pätkääkään. Kuuluu ihan aikuisuuteen ymmärtää mitä pienillä kompromisseilla voittaa ja sietää pientä epämukavuuttakin.

        No mutta, palailehan kertomaan kuinka hyvin liittonne jatkossa jakselee, eritoten kun vaimollesi selviää salailusi. Tämän ystävyydenhän piti olla se pelastus liitollenne ristiriitoja poistamalla, odotan oikein mielenkiinnolla.


      • Ei-tiukkis

        Tapaan miesystävää pääsääntöisesti kahdestaan ja joskus porukassa, niin kuin muitakin miespuolisia kavereitani. Tämän ystävän kanssa myös soittelemme ja pidämme yhteyttä muullakin tavalla, ihan niin kuin pidän yhteyttä muihinkin ystäviini. Mieheni on nähnyt ja tuntee kaikki miespuoliset kaverini, myös tämän ystäväni. Itse tunnen kaikki mieheni naispuoliset kaverit, mutta en ole kaikkia tavannut kasvokkain. Mieheni tapaa naispuolisia kavereitaan harrastusten parissa ja vapaa-aikana (myös kahdestaan), eikä se ole ongelma. Minun ja mieheni välillä kaikki asiat ovat täysin selvitetty ja puhuttu lävitse sekä pelisäännöistä on sovittu, mitään asioita ei salailla, joten voidaan pelata avoimin kortein ja luottaa toiseen osapuoleen. Olemme molemmat 100 % sitoutuneita toisiimme ja panostamme suhteeseemme täysillä, silloin tällainen on mahdollista ilman mustasukkaisuutta. Tietty sekin vaikuttaa, ettemme ole alunperinkään mustasukkaisia luonteeltamme.

        Myös omaan silmääni osui aika lailla tuo kommentti, että sellainen mies, joka pohtii asioita naisten kanssa on jotenkin naismainen ääliö. Ainakaan omat ystävämieheni eivät tällaisia ole :D Ihme olettamuksia ihmisillä... Ja tämä aihe on vähän tabu vielä nykyäänkin, moni ei usko siihen, että mies ja nainen voivat olla vain kavereita. Itse olen tietoinen siitä, että voi olla vain yksi elämänkumppani, mutta onneksi ystäviä voi olla enemmän :)


    • Eräs nainen

      Totta kai naispuolisia ystäviä saa olla. En vain ymmärrä, miksi joku haluaa ylipäänsä mennä naimisiin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole kiinnostunut samoista asioista ja ajattelee eri tavalla. Ei sellaiseen ihmiseen oikein voi rakastua, vaikka ihastua voisikin.

    • Yksi mies vain

      Matkan varrella tulee aina yllätyksiä kun ihmisten kanssa kasvaa avioliitossa, ihmisistä tulee uusia piirteitä joita ei aikaisemmin ole ollut. 10 vuodessa kerkiää uutta tulla ja mikäli lapsia tulee niin niiden kautta myös.

      Tottakai minulla ja vaimollani on myös yhteisiä kiinnostuksia olemassa mutta avioliitot ei oikein ole kaikenkattavia jossa kaikki tarpeet ja kiinnostukset voisi saada tyydytyksen ja se painaa mieltä ja aiheuttaa paineita.

      • Kaverina vain-

        Minulla on miehiä kavereina ilman mitään seksuualista. Suhde on kuitenkin erilainen kuin naisten kanssa. Mutta se ei haittaa mitään, päinvastoin. Kuitenkaan en "omi" heitä tai kumpikaan meistä ei yritä välttää kumppaneihin tutustumista. Emme pakota heitä hengailemaan meidän kanssa, mutta kyllä saavat tulla mukaan kahville ym. jos haluavat. Haluatko pitää muutkin kaverisi poissa vaimosi ulottuvilta vai vain tämän naisen? Tiedät itsekin, ettei se ole normaalia, vaan voi loukata vaimoasi. Normaalia se on, jos kohtelet naista, kuten muitakin kavereitasi, he tietävät vaimosi ja päinvastoin, tervehtivät toisiaan silloin tällöin jne. Ja se ettet vietä liikaa aikaa naisen kanssa. Kenenkään kaverin kanssa ei tulisi viettää niin paljon aikaa, että se vie pois parisuhdeaikaa.


    • Yksi mies vain

      Sinulle Oletko blondi? ymmärrän yskäsi, ei tässä mikään salailu ole keskeinen tarkoitus tai pyrkimys vaan kysymys oli lähinnä siitä voiko toinen sukupuoli olla ystävänä. Toiseksi voin vain mainita etten ole mitenkään runsaskaverinen henkilö vaan niitä on nyt joskus tipotellut matkan varrella, joten ehkä olen näin onnistunut välttämään aiemmin tilanteen.

      Jos esim. toinen harrastaa lentokoneilua ja toinen taas lukupiirejä niin se joka harrastaa lentokoneita ei vaan nyt ole kiinnostunut lukupiiristä tai niistä ihmisistä jotka ovat siellä. Ei siitä tarvitse minusta myöskään tehdä kompromissi kysymystä että toisen täytyy joustaa ja osallistua siihen jotenkin kun siitä ei suoraan pidä.

      Ymmärrän että toisen on hyvä tietää keiden kanssa on tekemisissä. Pitääkö sitten kuitenkaan toiselta aina kysy kenen kanssa voi olla esim. vaimolta kysyä voiko sen naisystävän kanssa olla? Entä jos vaimo sanoo ei? Suoraan sanoen en itsekään tiedä kaikkia ihmisiä joiden kanssa vaimoni on omassa harrastuksissaan tekemisissä.

      Ollaan nyt ratkaistu että molemmilla on myös omat harrastukset ja toinen ei nyt vaan osallistu niihin kauheasti. Osittain on kyse kiinnostuksesta mutta paljolti myös ajankäytöstä.

      Ymmärrän hyvin ja ei tässä ole tarkoitus viettää liikaa aikaa naisystävän kanssa. Mitä nyt tulee harrastusten yhteydessä tulee oltua. Ei nyt tietoisesti ole tarkoitus loukata mutta ymmärrän hyvin että voi sitä mainita henkilöstä vaikka tuskin vaimoni koskaan suoraan tapaisi häntä kun piirit ovat eri, ellei sitten sattumalta törmäisi kaupungilla. En toisaalta itsekään tuntisi vaimoni kaikkia ystäviä/tuttuja vaikka törmäisin heihin kaupungilla.

      Tällaisen normin olen nyt vaan oppinut tässä yhteiskunnassa ja normin mukaisesti outoa vain minusta on se että jos tapaa toista sukupuolta olevaa niin se on heti jotenkin ongelma mutta kuten edellä kirjoitettiin niin nämä normit tietenkin olen itse oppinut mutta niistä voi oppia pääsemään eroonkin. Se on hyvin totta ettei yhteiskunta välitä meistä pätkääkään.

      • iida

        Vetoat naisystävän tarpeessa erilaisiin harrastuksiin ja kiinnostuksen kohteisiin vaimosi kanssa.

        Kirjoitit, että "Jos esim. toinen harrastaa lentokoneilua ja toinen taas lukupiirejä niin se joka harrastaa lentokoneita ei vaan nyt ole kiinnostunut lukupiiristä tai niistä ihmisistä jotka ovat siellä."

        Ja myös että:
        "Mitäs jos menee kaupungille naisystävän kanssa, istuskelee kahviloissa ja puistoissa, käy vaikka jossakin näyttelyssä jne."

        Kyllä kahviloissa, puistoissa, näyttelyissä voivat käydä sekä lentokoneista että lukupiireistä kiinnostuneet. Tuskin ne nyt ovat niin erilaisia harrastuksia, etteikö niissä voisi käydä myös vaimon kanssa. Mutta siinä ei tietenkään ole samaa hohtoa kuin käydä salaa toisen naisen kanssa, jota muuten nimität naisystäväksi...


    • kok.on..

      Voihan sitä itseään huiputtaa ja nimetä tällaisen kaveruudeksi. Liikut vaarallisilla vesillä. Ei aikaakaan kun huomaat ihastuneesi ja kohta rakastuneesi, et vaimoosi, vaan tähän "ystävään". Se voi sitten olla bye bye avioliitto..

    • Yksi mies vain

      Joo kyllä järki tietenkin täytyy pitää päässä, täytyy sopivan varovaisesti tällaista tehdä ...

      Koen sen kuitenkin hyvänä että voi olla omia ystäviä toisesta sukupuolesta ja että normit eivät rajoita tällaista.

      Kiitos kaikista kommenteista, olivat hyviä ja valaisevia.

      • boxi

        Minulla on ollut miehiä ystävänä ja miehelläni naisia ystävänä. Kumpikin tiesi, eikä salailua ollut. No, hilkulle meni. En kuvaile tarkemmin. Selvittiin. Leikit tulella. Me tiesimme, missä toisen tuli on ja se pelasti liittomme. Salailu tarkoittaa, että on salattavaa. Tulet kokemaan avioeron ja pilaamaan avioliittosi noilla ideoilla. Salailet ja pelkäät, että teidät nähdään. Me emme salanneet mitään ja selvisimme pienen tsembalon jälkeen. Ei ollut sen väärti, jos rehellisiä ollaan. Aavistuksen hävettää vieläkin.


    • Oletko blondi?

      Harrastuksen parissa tapailu on vähän niinkuin töissä tapaisi. Ei tietenkään terveet yksilöt sitä paheksu. Mutta kun sinä olet puhunut puistoista, kävelyretkistä ja toisiinne uppoutumisesta kahvilassa? Lisäksi olet myöntänyt että välillänne on seksuaalista jännitettä, ja sinua harmittaa kun moista piristävää flirttiä paheksutaan. Eikä sinua huvittaisi sotkea tähän vaimoa, ja uusi tuttavuus on mukavasti kiinnostunut samoista asioista kanssasi ja löytyy jännitettä....miettisit nyt oikeasti vähän itsekin. Nimimerkit "boxi" ja "kok. on" puhuu täyttä asiaa, olet jo täyttä päätä menossa tuhon tielle eikä sinua edes yhtään kiinnostaisi pysähtyä.

      "Pitääkö sitten kuitenkaan toiselta aina kysy kenen kanssa voi olla esim. vaimolta kysyä voiko sen naisystävän kanssa olla?"

      Niin todellakin, mitäs sitten meinasit tehdä? Sitäpä voinet pohtia. Monet, kuten itsekin, hyväksyvät kaikenlaiset ystävät mutta eivät ymmärrä asian salaamista. Entäpä jos vaimosi on tarkka julkikuvasta, ottaakohan hän hirveän hyvillä mielin vastaan yllätyksenä informaation miehensä uppoutumisesta toisen naisen katseeseen kahviossa joltain kylän juorukellolta? Joten ehkä joudut vielä pohtimaan tämän kysymyksen selväksi itsellesi, varsinkin jos salaat. Että kumpi on tärkeämpää, ystäväsi, flirttisi, harrastuksesi, vai herättääkö vaimon pahoinvointi minkäänlaisia sympatioita. Minusta tuntuu että todellisuudessa sinulla olisi vakavia vaikeuksia myöntyä vaimon pyyntöön jo nyt, eikö vain? Siitä voit laskea mikä tuntuu tärkeältä elämässä ja kuinka syvällä suossa olet JO NYT ja syvemmälle vielä haluat. Luuletko että pelin viheltäminen poikki tuosta helpottuu jatkossa? Sössi asiasi oikein kunnolla ja huomaat että uusi ystäväsi ei ollutkaan niin tärkeä eikä siitä mitään tullutkaan, vaimo ei huoli enää takaisin vaikka haluaisitkin ja mahdollisten lasten olemassaolo mutkistaa yksinäistä tulevaisuuttasi ja uuden kumppanin etsintää sekä tietenkin lasten tulevaisuutta. Olen nähnyt tämän tapahtuvan.

      Ehkä voit kysyä myös itseltäsi mitä mieltä olisit jos vaimosi ihan näillä sanoin kuvailisi uutta miespuolista ystäväänsä: Uppoutuu hänen seuraansa kahvioissa ja kävelyretkillä ja tuntee seksuaalista vetovoimaa eikä häntä huvittaisi oikeastaan mainita ystävästään sinulle, eikä ainakaan tutustuttaa. Jos ennen olet ollut tällaista vastaan ja nyt kaikki käy, niin luulenpa että et edes enää piittaa paljoakaan vaimostasi tai olet vaan niin halukas saamaan tämän oman asiasi läpi että kaikki käy.

      Puolisoiden ei tietenkään tarvitse olla kuin paita ja peppu mutta liiton hoitamiseen kuuluu kysäistä välillä mitä sinne lukupiiriin kuuluu ja onko lentokoneiden mekaniikassa tapahtunut uudistuksia vaikka ei ymmärtäisikään vastauksesta hölkäsen pöläystä. Se kuitenkin lähentää enemmän kuin kysymys siitä kuka vie roskapussin. Jos nämä jutustelut jää väliin sillä perusteella että asiasta voi keskustella paremmassakin seurassa niin voit miettiä kumpi alkaa tuntua hauskemmalta pitkässä juoksussa, keskustelu roskapussista vai uutuuskirjasta...

      Sinulta on aikoinaan kysytty "tahdotko" ja välillä joutuu tekemään aika karujakin ratkaisuja jos kerran tahtoo. Olisikin aika helppoa pitää liitot kasassa jos niitä valinnan paikkoja ei ikinä tulisi ja elämä menisi eteenpäin kuin silkkiä vaan. Sinuna miettisin mitä olet tekemässä. Jos itse kuvailisin ystävääni noilla sinun sanoillasi niin ottaisin etäisyyttä välittömästi. Kai tiedät että netissäkin on sivustoja ja keskustelupalstoja samanhenkisille ihmisille, ei tarvitse mennä kahvioon asti tuijottelemaan vierasta naista silmiin?

      http://www.youtube.com/watch?v=4Hu-ru4S3KU

      • boxi

        Oletko blondi puhuu asiaa.
        Päädyt yksinäiseksi tuota vauhtia. Vaimo jättää, lapset katkeroituvat. Lupaan ja vannon käsi millä tahansa kirjalla, että ne ystävät eivät ole tuon sössimisen väärti!!!!! Emme ole kumpikaan tekemisissä kenekään ex-ystäviemme kanssa emmekä pätkääkään kaipaa ketään niistä! Tosi on.
        Yhä vielä käyn pomoni kanssa kahdestaan joskus hänen toiveestaan syömässä työputken jälkeen, kun eroamme kesäksi aloittaaksemme taas syksyllä projektimme. Halataan ja annetaan joku pikkulahja. Ei mitään jännitteitä ja mieheni tietty tietää, kun siinä ei mitään ole. Ihan sama kuka näkee, kun ei mitään salattavaa ole. Samoin töissä kahvihuoneessa juttelen kaikkien mieskollegoiden kanssa minkä kerkiän. Kongresseissa sama juttu. Ei sitä nyt pullossa tarvi asua. Mies myös tietty samalla tavalla.
        Mutta tuo p-ska silmiin tuijottelusta kahvilassa on kyllä vain pskaa. Koettu on! Usko viisikymppistä naislääkäriä nyt tällä kertaa!


      • boxi
        boxi kirjoitti:

        Oletko blondi puhuu asiaa.
        Päädyt yksinäiseksi tuota vauhtia. Vaimo jättää, lapset katkeroituvat. Lupaan ja vannon käsi millä tahansa kirjalla, että ne ystävät eivät ole tuon sössimisen väärti!!!!! Emme ole kumpikaan tekemisissä kenekään ex-ystäviemme kanssa emmekä pätkääkään kaipaa ketään niistä! Tosi on.
        Yhä vielä käyn pomoni kanssa kahdestaan joskus hänen toiveestaan syömässä työputken jälkeen, kun eroamme kesäksi aloittaaksemme taas syksyllä projektimme. Halataan ja annetaan joku pikkulahja. Ei mitään jännitteitä ja mieheni tietty tietää, kun siinä ei mitään ole. Ihan sama kuka näkee, kun ei mitään salattavaa ole. Samoin töissä kahvihuoneessa juttelen kaikkien mieskollegoiden kanssa minkä kerkiän. Kongresseissa sama juttu. Ei sitä nyt pullossa tarvi asua. Mies myös tietty samalla tavalla.
        Mutta tuo p-ska silmiin tuijottelusta kahvilassa on kyllä vain pskaa. Koettu on! Usko viisikymppistä naislääkäriä nyt tällä kertaa!

        Ja lisäys:

        Eikä tarvitse minkään normin mukaan mennä. Terve järki jo sanoo, että kun alkaa vaimolta salailla naisten tapailua, on toope.
        Olisitko ilahtunut, jos vaimosi kirmaisi tuijottelemaan sinun tietämättäsi jonkun uroon silmiä eroottisella vivahteella? Normi saa olla mitä mieltä tahansa, mutta tyhmyys on tyhmyyttä.


    • Yksi mies vain

      Sinulla oletko blondi? on kyllä ihan ymmärrystä ihmisten välisistä suhteista. Ymmärrän ja hyväksyn kirjoituksesi monelta osalta.

      Tuota kohtaa 'harrastuksen parissa tapailu on vähän niin kuin töissä tapaisi' haluaisin korostaa koska kyseessä on aika pitkälti tästä asiasta. Töissähän ihmiset tapaavat vastakaista sukupuolta olevaa ja kuka kiistää ettei siellä olisi seksuaalista jännitteitä? Ainakin miehenä voin kertoa että miehet mielellään katselee, juttelee ja flirttailee siellä heitä viehättävien naiskollegoiden kanssa. Kuka tietää keiden kanssa oma aviopuoliso päivän mittaan on työympyröissä tavannut ja mitä juttua siinä on ollut siis muita kuin työasioita. Nämä ovat sitten sosiaalisesti hyväksyttäviä asioita. Voin kertoa jos vaimot tietäisivät mitä juttuja heidän miehet puuhailee työympyröissä niin aika pahaa suuttumusta olisi tiedossa.

      Kuitenkin useiden teidän kirjoitustenne pohjalta voin lukea niin jos miehellä olisi naisystävä ja kävisi kahvilassa syvällisesti juttelemassa tälle vaikka vain harrastuksesta niin kuin minä niin se ei ole kirjoitustenne pohjalta sosiaalisesti hyväksyttävää. Nämä on nyt taas näitä normeja. Onko sitten kyseessä siitä että naiset eivät luota miehiinsä koska näitä tapauksia on lukemattomia jossa on sitten syntynyt suhdesotkuja. Itse en koe kyllä olevani tällainen suhdesotkija tyyppiä.

      Jos tällaiset olisi sosiaaliset hyväksytympää niin itselleni tämä olisi positiivista ja uskoisin sen vaikuttavan positiivisesti ympäristööni.

      Tämä salailu asia on turhaan korostunut tässä, eli voin hyvin kertoa asiasta vaimolleni jos tapaisin tätä naisystävää.

      Nimimerkeille "boxi" ja "kok. sanoisin että kyseessä taitaa olla kaksi eri tapausta koska on eroa siinä onko huumaantunut vastakkaisesta sukupuolesta vai harrastus keskustelusta vastakkaisen sukupuolen kanssa.

      En aio tässä tietenkään aiheuttaa kellekään harmia tai loukkaantumisia, osaan kyllä olla korrekti.

      • Oletko blondi?

        Niin, ihmisethän ovat erilaisia. Ei minun mielessäni ole vielä tähän mennessä vihjaileva tai ronskikaan huumori vielä jännitettä tehnyt ystävieni kanssa, ja työpaikalla kyllä yleensä heitetään ihan muuta läppää. Toisilla ihmisillä taas on elinikäinen tarve niihin jännitteisiin ja näkevät ja kokevatkin niitä sitten toki missä ja milloinka vaan. Oleellistahan tässä on mitä sinun omassa päässäsi tapahtuu, sinun mielestäsi teillä on jännitettä ystäväsi kanssa ja haluat sen kanssa nyt sitten leikkiä kaikista varoituksista huolimatta. Sehän olisi aivan sama yhtään kenenkään kannalta (sikäli kun vaimo hyväksyy) jos hengailisit ihmisen kanssa joka ei voisi vähempää siinä mielessä kiinnostaa, eihän sinua väkisin voi viedä. Ajatuksiesi ykkösnaiseksi ei voi vaivihkaa nousta ja tuhota liittoasi ihminen, jota pidät vähän niinkuin sisarenasi.


      • boxi

        Ja täällä boxi.
        Kuten sanoin, voin nykyään mennä pomoni kanssa illalla syömään työputken jälkeen ja halata lopuksi, antaa lahjat ja tavataan taas kesän jälkeen. Ketään ei pelätä tai jännitetä ja mukavaa on: katsos kun on nyt sitten sitä ihan viatonta ystävyyttä. Mies kotona tietää ja ravintelin koko muu joukko saa vaikka kuvia ottaa ja lehteen lähettää. Kun kumpikaan ei ole lätkässä pätkääkään toiseen.

        Mitä ihmettä sinä täällä selittelet vuolaasti omaa sotkuiluasi. Jos se kerran niin viatonta on, mitä siinä on salaamista ja normien vatkaamista. Ei vaan ole viatonta. Olet umpilätkässä. I know , believe me. Pääset huomattavan vähällä, kun tunnustat itsellesi asian.


    • kok.on

      Noo voit huijata itseäsi ja sen osaat taitavasti varmasti.

      Meille tuli avioero "ystävän" vuoksi, joka oli "vain työkaveri". Mies valitsi omalla tahollaan "ystävän", joten eipä siinä paljon avioliitosta enää voinut puhua. Heillä kun oli se avioliitto töissä henkisellä tasolla nyt ainakin.

      Leikit vaarallisilla vesillä, todella. Jos haluat pelata varman päälle liittosi suhteen, niin kerrot vaimollesi asiasta nyt ennen kuin käy pahemmin. Tiedätkö edes, että miten vaimosi asiaan suhtautuu? Entäpä, jos yhteinen tuttunne näkee sinut naisen kanssa kaupungilla ja kertoo siitä vaimollesi ennen kuin sinä ehdit?? Vaimosi voi olla vapaamielinen ja katsoa toimintaasi hyvällä, mutta luultavasti hän ei ole ja teille tulee iso kriisi.

      Avioliitto on sitä, kun ei tehdä toisen selän takana mitään ja ollaan me. Sinulta on me nyt hukassa. Oikeaoppisesti kertoisit vaimollesi, että olet tavannut tällaisen ihmisen ja olet hänestä viehättynyt. Kysyisit vaimoltasi onko ok, että käyt hänen kanssaan kahvilla. Sanot, että vaimo voi tulla mukaan ja että pelättävää ei ole (vaikka olet viehättynyt myös seksuaalisesti).

      Siis oikeasti, vaimosi on se, keneltä sinun tätä kaikkea tulee kysyä eikä meiltä ja miettiä sitä, että asia ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttyä. Ainoa henkilö, jonka mielipidettä sinun tulee todella kysyä on vaimosi. Jos avioliittosi on niin heikoilla kantimilla, että sinun on varaa jo riskeerata se, niin sitten jatkat tuota salailua. Jos taas ollenkaan kunnioitat vaimoasi, mietit miten itse haluaisit vaimosi toimivan selkäsi takana. Entä jos hänellä olisikin tuollainen ystävä, haluaisitko tietää? Jokainen itseään ja puolisoaan kunnioittava ihminen ei lähde tietoisesti rikkomaan omaa avioliittoaan ja murentamaan pois pohjaa luottamukselta.

    • Yksi mies vain

      Ymmärrän sinua "kok.on" ja olet enemmän kuin oikeassa. On tietenkin hyvin totta että kaikenlainen mahdollinen salailu murentaa suhdetta kuin toista.

      On myös hyvin selvää että liitoissa täytyy olla miehen ja vaimon välillä yhteinen suhde ja päämäärä sekä heidän keskenään tietenkin asiat sovitaan eikä esim. ulkopuolisten.

      Ei tässä minun harraste naisystävän kanssa asia ole vielä edennyt mihinkään, pidän nyt vaimoni tietoisena siitä jos olen enemmän tekemisessä hänen kanssaan.

      Uskosin että miehillä kuitenkin olisi hyvä olla myös omia naisystäviä koska sitä kautta ymmärtäisivät paremmin naisia ja naisten ajattelua. Ymmärrän myös että toisilla helposti se voi kyllä johtaa sitten suhdesotkuihin.

      Pahoittelen että sinulle kävi noin!

      • kysynpähän vain

        Sanon nyt suoraan sen, mitä monet ovat kauttarantain hienostuneesti ja viisaasti yrittäneet sanoa, koska näkevät tilanteen jo kaukaa: Sä olet ottamassa ensiaskelia petokseen! Sun omatunto soimaa, koska sua himottaa toinen nainen! Hyvä hyvä. Kuuntele sitä ja lakkaa kiertämästä kuin kissa kuumaa puuroa tuota yksinkertaista seikkaa ja lopeta selittely ties millä "yhteiskunnan normeilla" ja "täydentävillä naisystävillä" ja millä ikinä ihmiskunnan historiassa näitä ensiaskelia onkaan totuttu selittelemään. Äläkä luule olevasi jotenkin parempi kuin ne jotka pettää tai juuri tuo ajatus pettää sinut. Mistä tiedät pystytkö hillitsemään itsesi, kun aika tulee ja millä ilveellä kokoat taas itsetuntosi rippeet, kun k*lli luikahti ja käry kävi?


    • vedet silmissä

      "uutta ulottuvuutta itsenäolemiseen ja maailmankatsomiseen"

      hahahahahaa, anna mun kaikki kestää... X) voi viddu mitä selittäjiä

    • 5

      Ap:n selittely on lähinnä hyväksynnän hakemista salasuhteelle ja omantunnon rauhoittamista (jos sellainen älähtää). Salailu on varmasti jännittävää, mutta jos vaimo saisi tietää, ei olisikaan enää niin jännää. Naimisissa ollessa voi kutsua salatapailua "kaveruudeksi", vaikka on ihastusta ja seksuaalista vetoa yms. Pettää voi muutenkin kuin hyppäämällä suoraan sänkyyn.

      Jos on tarve salailla, niin kyse ei ole kaverista, vaan jostain muusta. Otsikko "vastakkainen sukupuoli ystävänä" ei ole yhdenmukainen viestin sisällön kanssa. Ystävän voi esitellä vaimolle, ystävätärtä ei.

      Surettaa vaimosi puolesta, kun on noin tyhmä ja heikko mies. Jos rakastaa vaimoaan ja haluaa pysyä naimisissa, kannattaa lopettaa pelleily ja kutsua ystäviksi ja kavereiksi sellaisia ihmisiä, jotka ovat sitä oikeasti ja avoimesti.

    • Aito ystävä-

      Juurikin samaa mieltä 5:n kanssa.

    • Yksi mies vain

      Eiköhän tämä ole jo tullut mainittua pariinkin otteeseen että ei tässä ole tarvetta salailuun, eli voin vapaasti mainita asiasta vaimolleni.

      • cvhk

        Hyvä jos voit mainita asiasta vaimollesi, mutta salailu on kyllä tullut esille omissa kirjoituksissasi:

        "Mitä jos joku tuttava tai ystävä näkee meidät istuskelemassa yhdessä uppoutuneena toisiimme. On jotenkin automaattista että muut ajattelisi että meillä olisi sitten jotakin sutinaa käynnissä ja siitä lähtisi sitten erinäiset jutut liikkeelle. Mitä taas jos vaimo näkisi? Pitäisikö vaimon tavata naisystävä? Jotenkin se tuntuu monimutkaiselta ja oudolta koska ei ole siis vaimon ystävä eikä vaimolla ole asian kanssa mitään tekemistä/kiinnostusta."

        "Ymmärrän että toisen on hyvä tietää keiden kanssa on tekemisissä. Pitääkö sitten kuitenkaan toiselta aina kysy kenen kanssa voi olla esim. vaimolta kysyä voiko sen naisystävän kanssa olla? Entä jos vaimo sanoo ei? Suoraan sanoen en itsekään tiedä kaikkia ihmisiä joiden kanssa vaimoni on omassa harrastuksissaan tekemisissä."

        "Jos näin on sellainen on ehkä yleistä mutta itse tarkoitin enemmän tapaavani naisystävää kaksistaan ja että minun ei tarvitse tässä lähteä tutustuttamaan vaimoani tähän naisystävään koska kuten sanottua niin on eri maailmat ja eri kiinnostuksen alueet. Kokisin sen myös jotenkin sellaisena että minun pitää kysyä vaimolta lupa kenen kanssa voin olla ja jutella."

        "Joo kyllä järki tietenkin täytyy pitää päässä, täytyy sopivan varovaisesti tällaista tehdä ..."


    • Yksi mies vain

      Kyllähän noita kirjoituksia voi tulkita salailuksi jos haluaa, vaikka yritin painottaa että en vain nähnyt sitä tarpeelliseksi. Eihän sitä mies tai vaimo tiedä keitä toinen tapaa työympyröisäkään eikä niitä ole tavannat, vaikka ei sekään ole salailua. En nähnyt että harrastuspiireissä se olisi kummempaa.

      • niinpäniin....

        Seli, seli.


      • boxi
        niinpäniin.... kirjoitti:

        Seli, seli.

        Mucho seli


    • tyhmäkö

      Miehelläni on tälläinen "ystävä". Aina kun nainen ilmestyy
      paikkakunnalle (asuu toisaalla, mutta käy usein meillä päin), mieheni laittaa puhelimen äänettömälle ja tekstaille tämän naisen kanssa salaa.Yleensä silloin on viikonloppu. Nainen pyytää häntä ravintolaan ja hän yleensä lähtee.
      Ovat kuulemma vain ystäviä. Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että tämä ystävyys
      ei enää sovi minulle ja jos se jatkuu niin sitten minä poistun. Tää nainenkin
      on naimissa toistamiseen, kuten mieheni ja minä. Olen sitä mieltä, että jos ollaan vain "ystäviä", silloin ei tarvitse salailla puheluita ja tavata toista yöelämässä. Asiasta on tullut jo niin iso ongelma, että olen ajatellut kysyä tämän naisen mieheltä, tietääkö se tästä suhteesta. En kuitenkaan haluaisi rikkoa kenenkään liittoja, mutta
      kyllähän minunkin liittoni tässä on lopussa. Mieheni sanoo rakastavansa vain minua ja meillä on molempien mielestä tarpeeksi seksiä, vaikka muut asiat aika lailla mättävätkin. Kohta varmaan romahdan kokonaan.

      • ...............

        Kysy pois vaan. Et sinä heidän liittoaan rikkoisi, vaimo on tainnut sen jo ajat sitten rikkoa..


    • mhok

      Ap: Jospa antaisit vaimosi itse päättää mitä mieltä hän on asiasta. Kerro hänelle samat asiat kuin mitä kirjoitat täällä ja hän voi tehdä siitä omat päätelmänsä. Sinullahan ei ole mitään hätää, jos tilanne on niin viaton ja ristiriita johtuu vain yhteiskunnan "normeista". Turhaan haet täältä hyväksyntää ja selittelet, vaimollesi sinun pitäisi puhua.

      Varatun miehen "naisystävä", josta vaimo ei tiedä, ei ole sama asia kuin tavallinen harrastus- tai työkaveri, ei vaikka miten selittäisit. Hanki selkäranka.

      • voi olla kamuja

        Minulla on ainakin miespuolisia kavereita joihin en tunne vetoa, vaikka ihan komeita heteroita ovat. Ei vaan ole kemiaa. Miehelleni esitin heti kaikki tutut ja kaverit. Ne joiden kanssa oli vetoa, laitoin pois kavereista. En kuitenkaan salannut\salaa asioita puolisolta. Jos tapaisin uuden miespuolisen kaverin niin saisi mies kuulla sen minulta, ei juorujen kautta paisuteltuna. Onneksi on Oman miehen kanssa kemiat kohdallaan niin ei kiinnosta toiset kuin keskustelumieles.


    • ..................

      Avioliitossa tulee vaikeita ja sitten vieläkin vaikeampia vaiheita. Silloin ei ole kovin suotavaa, että aletaan tukeutua siihen naispuoleiseen ystävään. Pettämiseksihän se kuitenkin menisi. Siksi ei vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä kannata ottaa kovin lähelle liittoa.

      • ei salailua

        tekipä niin tai näin, niin koskaan se ei sovi kaikille. Itse en haluaisi, että puolisoni salaisi minulta ystäviään. Kun kumppanit itse tietävät oman suhteensa, niin eipä tarvi välittää mitä kylillä puhutaan. Ja huomioithan, ettei tämä naiskaverisi kuvittele teistä kaveruutta enempää.


    • avokado

      Aika kivikautisia ihmisiä taas kommentoimassa täällä. Tietenkin nykymaailmassa saa olla molempaa sukupuolta olevia ystäviä. Olen nainen ja hyväksyn sen tosiasian, etten voi seurata puolisoa jokaiseen harrasteeseen, niin kuin jotkut täällä tekevät. Tuskin on kiva käyttää omaa aikaa noin 5 tuntia viikossa asiaan, joka ei nappaa. Täten harrastetaan miehen kanssa erikseen ja kummallakin on omia kavereita, miehiä ja naisia. Salata ei toki kannata.

      Naisen ei tarvitse olla hellan ja nyrkin välissä. Yhtälailla miehellä on oikeus vapauteen. Jos avioliitto ei muuten pysy kasassa kuin seuraamalla puolisoa kuin hai laivaa, niin saa kyllä ero tulla.

      • boxi

        Avocado sanoi olennaisen: salata ei kannata. Sitähän tässä on aloittajalle vain sanottukin.


    • aura'

      Niin, se on ikävää ku sitä pidetään sopimattomana (omakohtaisia kokemuksia). Oon 24-vuotias nainen ja paras ystäväni on mua 19 vuotta vanhempi mies! Niin, ja oon siis naimisis, mut täähän ei ystävyyttäni tuohon mieheen estä.

      Valitettavasti mieheni ja mun kaikki kiinnostukset ei kohtaa, joten teen sit ne asiat ystäväni kans. Tosin näemme vain kerran pari vuodes välimatkan takia.

      Ainaki meillä on ystävyys toiminu hyvin.

    • suksikoot...

      diiba daaba plaa plaa. Se on saletti juttu, että mies ja nainen eivät voi olla pelkkiä ystäviä. Toisella on AINA tunteet pelissä, ellei ole impotentti tai homo!!
      Aviomieheni jäi juuri kiinni pettämisestä "ystävän" kanssa. Luotto miehiin meni. Toivottavasti maailmassa ei ole pelkkiä kusipäitä, vaan jostain joskus joku kunnon mies löytyy, joka ei lätise tota ystävä skeidaa!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe